Syyrian konflikti

Ryssillä on ruosteiset purkit mutta pätevä upseeristo.
Jenkeillä parasta mitä rahalla saa mutta ruorissa neekereitä. Johan ollaan viime vuosina nähty mihin se johtaa!

Silti. Jos olisin Välimerellä venäläispaatissa niin olo olisi aika lailla juuri tuollainen at the moment. Osuva kuva. Jos sitten ohjukset alkaa lentämään eikä Venäjä pelkästään bluffaakkaan niin ilme on allekirjoittaneella joka tapauksessa samanlainen kuin herralla matruusilla.
 
Jenkeillä parasta mitä rahalla saa mutta ruorissa neekereitä. Johan ollaan viime vuosina nähty mihin se johtaa!

Kansainvälinen tutkimus: Kaisa Mäkäräinen on suomalaisten eniten ihailema nainen

Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama on suomalaisten eniten ihailema mies ja ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen ihailluin nainen. Tämän kertoo YouGovin kansainvälinen tutkimus, jossa selvitettiin 35 maan ihailluimmat ihmiset.
Obamaa ihailee 11,6 prosenttia suomalaisista. Hän päihitti niukasti presidentti Sauli Niinistön, jota ihaili 10,4 prosenttia vastaajista. Kolmanneksi ihailluin mies oli Dalai Lama.
Kotimaisista nimistä listalle ylsivät myös Teemu Selänne (5:s), Vesa-Matti Loiri(6:s), Martti Ahtisaari (7:s) ja Kimi Räikkönen (8:s).
Naisista ihailluin oli Mäkäräinen, jota kertoi ihailevansa 8,5 prosenttia suomalaisista. Toiseksi ja kolmanneksi ihailluimmat naiset ovat Michelle Obamaja Aira Samulin.
Listalle ylsivät suomalaisista myös Tarja Halonen (4:s), Jenni Haukio (5:s), Elisabeth Rehn (9:s) ja Laura Huhtasaari(10:s).
Suomessa kyselyyn vastasi noin 1 000 ihmistä. Maailmanlaajuisesti vastaajia oli yli 37 000. Koko maailman ihailluimmaksi mieheksi nousi Microsoftin perustaja, hyväntekeväisyystyöstään tunnettu Bill Gates. Hän jätti Obaman niukasti taakseen. Kolmanneksi ihailluin oli hongkongilainen elokuvatähti Jackie Chan.
Obama oli ihailluin suuressa osassa maista, mutta hänen sijoitustaan nakersi alhaisempi suosio etenkin Kiinassa (7:nneksi suosituin) ja Venäjällä (12:s).
Venäjän presidentti Vladimir Putin oli maailman kuudenneksi ihailluin mies. Yhdysvaltain nykyinen presidentti Donald Trump ylsi sijalle 17.
Naisista maailman ihailluin oli näyttelijä ja hyväntekijä Angelina Jolie ennen Michelle Obamaa ja tv-juontaja Oprah Winfreytä. Suosituin ei-amerikkalainen oli neljänneksi yltänyt kuningatar Elisabet II.
https://www.karjalainen.fi/uutiset/...rainen-on-suomalaisten-eniten-ihailema-nainen
 
Yllätys että Saksa taas jää sivuun, oikea Euroopan Führer joka näyttää tien esimerkiksi Venäjän suhteen.
Siteeran yhtä kommenttia Grani.ru:lta:
"Tänään FAZ:ssa on julkaistu putinilaisten hyödyllisten ja maksullisten rökäleiden/konnien kirjoitus "rauhonomaisesta järjestämisestä" ja "dialogista eskalaation sijasta", ja sitä miten "Venäjä pitää tunnustaa tasavertaiseksi kumppaniksi". Aktivoituneet kaikki zombit, mm eilinen Gorbachevin puhe, kaikki ne ryömineet ulos omista haudoista ja alkaneet mesoa. Eli poskettoman moralittoman katalan rusnjan tavallinen vuosikymmenia pesunkestävä taktiikka. Ja kukaan näistä elukoista kertakaan sanallakaan ei maininnut kemialisen aseiden käyttöä vastaan, siviilehin, kukaan heistä ei sanonut mitään lapsien joukko tappamisesta, mutta kaikki joukolla ryhdynert puolustamaan maapallon turvattominta miestä - vova putinia.

Podonkit."
 
Voikohan tämä liittyä tuohon Mattisin poisjäämiseen. Vai paljastui sekin Putinin trolliksi. Ei mitään maanpuolustushenkeä prkl!

https://www.nytimes.com/2018/04/12/us/politics/trump-syria-attack.html

Mattis Expresses Caution on Imminent Strike Against Syria

WASHINGTON — Defense Secretary Jim Mattis took pains on Thursday to walk back President Trump’s threats of an imminent strike on Syria, reflecting mounting concerns at the Pentagon that a concerted bombing campaign could escalate into a wider conflict between Russia, Iran and the West.
 
.

Kyllähä ne videot netissä on suurimmaksi osaksi kapinallisen omaa propagandaa YouTubesta eikä mitää rt tuotantoa.
Näissä videoissa ei oo vain muistettu valkokypärä azizille sanoa että älä heilu sen Kalašnikovin kanssa taustalla kun me filmataan

Tässä yksi fsa sankarien teloitusvideosta stillejä jossa valkokypärät esiintyy.
ex-collage.jpg

Miettikää jos Syyrian punainen puolikuu olis osallisena teloituksissa.
Ja youtube on paikka missä kaikki on totta???
"Azizko" ei osaa laittaa valkoista kypärää päähänsä sopivassa tarkoituksessa????
Venäläisetkö eivät osaa tuottaa heille sopivaa youtube-materiaalia????

Tuon lainatun kommentin on pakko olla jonkinlainen läppä - tai sitten on todella syytä viranomaisten alkaa valistamaan meillä kansalaisia informaatiosodankäynnin perusteista.
 
Venäläiset ei nyt kuitenkaan ole huonoimpia mitä tulee harhauttamiseen ja salaamiseen

Voi toki olla että yritetään vain lukita resurssit ja huomio Syyriaan ennen operaatioita Ukrainassa.

No, maajoukkoja ainakin on kevään mittaan pikkuhiljaa hivutettu pala kerrallaan Ukrainan rajan tuntumaan. Pienehköjä harjoituksia sopivin väliajoin, harjoitusjoukot vaan ovat ilmeisesti vaan jääneet alueelle ja näin kokonaisvoima on huomaamatta kasvanut.
 
Tämä on sitä nykyajan keskittämistä. Aikaa käytetään surutta ja palikat ovat pieniä kukin kerrallaan.
 
.

Ja youtube on paikka missä kaikki on totta???
"Azizko" ei osaa laittaa valkoista kypärää päähänsä sopivassa tarkoituksessa????
Venäläisetkö eivät osaa tuottaa heille sopivaa youtube-materiaalia????

Tuon lainatun kommentin on pakko olla jonkinlainen läppä - tai sitten on todella syytä viranomaisten alkaa valistamaan meillä kansalaisia informaatiosodankäynnin perusteista.
ei tietenkää ole. Mutta jos ne tulee sellaista kanavaa pitkin mistä tulee muutenkin heidän materiaalia niin oletus on että materiaali on aitoa.
Itse en usko että netissä liikkuva materiaali valkoisiin kypäriin liittyen on väärennettyä. Toki väärennettyäkin varmasti löytyy mutta pääosin aitoa.
 
.

Kyllähä ne videot on suurimmaksi osaksi kapinallisen oma propagandaa YouTubesta.
Ei oo vain muistettu valkokypärä azizille sanoa että älä heilu sen Kalašnikovin kanssa taustalla kun me filmataan

Tässä yksi fsa sankarien teloitusvideosta stillejä jossa valkokypärät esiintyy.
ex-collage.jpg

Miettikää jos Syyrian punainen puolikuu olis osallisena teloituksissa.

ei tietenkää ole. Mutta jos ne tulee sellaista kanavaa pitkin mistä tulee muutenkin heidän materiaalia niin oletus on että materiaali on aitoa.
Itse en usko että netissä liikkuva materiaali valkoisiin kypäriin liittyen on väärennettyä. Toki väärennettyäkin varmasti löytyy mutta pääosin aitoa.

Mikä tuon kuvakollaasin pointti on? Jos oletetaan että se on aito?

Jos Suomessa olisi sisällissota, annettaisiin tuomio, suoritettaisiin kenttäteloitus ja sitten punainen risti tulisi paikalle, niin mitä se kertoisi punaisesta rististä?
 
Komppaan kapiaista. Älkää hyvät miehet ja naiset uskoko kaikkea, mitä tulee -nettiin-. Jos hollywood on satua, niin aika paljon sitä on myös netissä. Ja kuten kapiainen totesi, niin venäläiset ovat varsin kyvykkäitä tässä mielikuvapelissä.

Epäilkää aina ensin, se on supisuomalainen taito, jonka kyllä löytää geenipankistaan, kun vähän töräköityy.

Venäläiset häärivät alueella jo aivan kunnon volyymilla. On lapsellista kuvitella, etteikö alueella olisi myös hybridisodankäynnin informaatiojoukkojakin. On varmasti.
 
Venäläiset ovat levittäneet näitä kuvia ja videoita jo ainakin kolme vuotta, leikkaa ja liimaa periaatteella. Heille nämä valkokypärät ovat samaa sakkia, siinä missä pommitettujen sairaaloiden henkilökunta.
 
Komppaan kapiaista. Älkää hyvät miehet ja naiset uskoko kaikkea, mitä tulee -nettiin-. Jos hollywood on satua, niin aika paljon sitä on myös netissä. Ja kuten kapiainen totesi, niin venäläiset ovat varsin kyvykkäitä tässä mielikuvapelissä.

Epäilkää aina ensin, se on supisuomalainen taito, jonka kyllä löytää geenipankistaan, kun vähän töräköityy.

Venäläiset häärivät alueella jo aivan kunnon volyymilla. On lapsellista kuvitella, etteikö alueella olisi myös hybridisodankäynnin informaatiojoukkojakin. On varmasti.
Juuri näin!

Ja toistan jo aiemmin sanomani tässä kohtaa:
Juuri tämän puhutun kaltainen taktiikka/taistelutekniikka on venäläisten käyttämä tapa.
Länsimailla on omansa, se on erilainen. Tuo venäläisten tapa on tehokas, siihen on helppo langeta. Minä seuraan sitä (venäläisten tapaa) lisätäkseni omaa ymmärrystäni aiheesta lähinnä vapaa-ajalla/ "harrastusmielessä". Tiedostan vahvasti seuraavani propagandaa ja silti huomaan tasaisin väliajoin että olin jo uskomassa sen sanomaan.
Tältä harrastuspohjaltakin toivoisin vahvasti tiedotusta/opetusta aiheesta. Voi vain kuvitella miten se uppoaa sille soveliaaseen maaperään.
 
Järjen ääniä Yhdysvaltain hallinnossa ja kongressissa.

Mattis saattaa olla sukua vastuullisille sotilaille a la Smedley Butler. Onneksi harvoilla avainpaikoilla on myös muutamia ihmisiä, jotka ymmärtävät mitä laajamittainen sota tarkoittaa. Ihan niinkuin meillä on presidentti, joka on ollut mukana tapahtumassa (tolpassa roikkumassa), jossa satojatuhansia ihmisiä kuoli.
 
Ei ole Mattisillakaan mukava paikka - jos ei ole Venäjän laivastollakaan, siellä Välimerellä. Mattis menee varmasti joka yö nukkumaan levollisin mielin .. presidentti pitää kyllä huolen peräsimestä.
 
Back
Top