Eli aika iso kysymys on se että jätetäänkö liivit pois vai ei. Voi vaikuttaa aika radikaalisti hommiin. Tähän vaiheeseen pitää vielä lisätä että ameriikkalaisilla aika usein liivejä PITÄÄ pitää yllä, halusi tia ei. Kyseessä lienee tappioiden minimointi, mikä on toki ihan ok juttu mutta voi syödä taistelutehoa aika raakasti. Luulisin että maanmiehillämme A-maassa on sama juttu ollut.
Jatkan vielä nykyaikaisen suojavarustehysterian kyseenalaistamista.
Varusteiden sisällön, suojaustason ja painon kanssa on varmasti vakavasti pohdittu jo Rooman legioonien ajoilta lähtien, eikä kysymys ole lainkaan helppo ratkaistavaksi. Sitä kun ei ole vieläkään ratkaistu. Välillä näyttää myös siltä, että jokainen kompromissikin on vähintään joltain osa-alueeltaan liian heikko ollakseen toteutuskelpoinen.
Nykyaikaisten suojavarusteiden kehitys on toteutettu pitkälti amerikkalaisten tarpeista eli poliittisista sekä kaupallisista lähtökohdista ja perimmäisenä tavoitteena lienee tappioiden minimointi. Ei sen vuoksi, että on ikävää kun sodassa kuolee sotilaita, vaan amerikkalaisen yhteiskunnan kyvyttömyydestä sietää taisteluissa kärsittyjä tappioita. Kun jokainen kaukaisessa maassa käynnissä olevassa enemmän tai vähemmän kansansuosiota nauttivassa operaatiossa kaatunut amerikkalainen sotilas aiheuttaa valtavan sisäpoliittisen kalabaliikin ja siten vaarantaa operaation jatkamisen edellytykset (efforts), on johtavilta poliitikoilta ja asevoimilta varsin luonteva ratkaisu asettaa tappioiden osalta tavoitteeksi ehdoton nollatoleranssi ja pyrkiä tämän tavoitteen täyttämiseen kaikin käytettävissä olevin keinoin. Lähestymistapa kysymyksen ratkaisemiseksi on käytännössä ollut paluu ritarien ja kokovartalohaarniskojen aikakaudelle. Vaikka polku maistuukin karvaalta, niin homma toimii toki jotenkin ajoneuvoilla liikkuvilla mekanisoiduilla joukoilla.
Positiivisena puolena kaatuneiden määrä on saatu minimoitua ja samalla myös vakavasti haavoittuneiden määrä on vähentynyt merkittävästi, mikä keventää kenttälääkinnän kuormitusta. Negatiivisena puolena raajarikkojen suhteellinen lukumäärä on noussut, sillä suojavarusteiden ansiosta monen henki säästyy tapahtumassa, joka muuten ilman suojavarusteita johtaisi raajan menetyksen lisäksi myös kuolettavaan vammautumiseen.
Yhdysvaltojen kyvyttömyys tappioiden sietämiseen ei ole vain asevoimien ilmiö, vaan yleisamerikkalainen, sillä nykyaikana Yhdysvalloissa on täysin käsittämätön hysteerinen "turvallisuuskulttuuri", jonka mukaan kaiken on oltava 100% turvallista ja täysin riskitöntä. Jos jotain kamalaa sattuukin, niin ainakaan aiheutuneista vahingoista ei kenenkään kannata jäädä vastuuseen. Tämä jälkimmäinen tosin johtunee turvallisuusajattelua enemmän kuitenkin perinteisestä amerikkalaisesta korvausvastuu- ja oikeuskäytännöistä. Kaato- ja vastuuvapauspykälien on oltava kunnossa. Tämä kulttuuri on ajautunut yleislänsimaiseksi ja muokannut ihmisten arvomaailmaa. Koska globalismi, eurooppalaisuus ja länsimaisuus, niin myöskään Suomi ja osittain suomalaisten arvomaailma eivät ole voineet välttyä tämän kulttuurin vaikutuksilta. Tämä osaltaan johtaa nykyiseen halukkuuteen erilaisten kieltojen, rajoitusten ja valvonnan lisäämiseen turvallisuusperustein.
Voisiko olla mahdollista, että hylättäisiin amerikkalaisperäinen turvallisuushysteria ja todettaisiin se tosiasia, että sodissa kuolee ihmisiä. Hyväksytään kevyemmistä suojavarusteista johtuva riskitaso sekä taisteluissa aiheutuvat tappiot. Kevyemmän ja urheilullisemman sissivarustuksen vastineeksi saadaan tai säilytetään monille joukoille parempi liikkuvuus jalan ja paremmin säilyvä toimintakyky, silloin kun raskas kuorma ei ole tarkoituksenmukainen tai muuten haittaa tehtävän suorittamista.
Kriisinhallintatehtävissä suojavarusteista ei tietysti voi tinkiä eikä riskitasoa tahallisesti nostaa, sillä Suomessa vallitsevat ulkomailla kärsittyjen tappioiden osalta samankaltaiset poliittiset reunaehdot kuin Yhdysvalloissakin.
