Taistelu Helsingin varakentästä

Kyllä tämä nyt oli tässä!
Käräjäoikeuden päätökselle ei tarvi odottaa lainvoimaista ratkaisua hovista, kun kaupunki on jo ehtinyt kiikuttaa päätöspaperin virastoon. Asiaa ehkä pohditaan ulosoton puolella jo ensi viikolla. Surullista sillä alunperin valtio oli vuokrannut maa-alueen lentokenttää varten 2030-luvulle asti ulottuvalla sopparilla. Sen ennenaikaisesta lopettamisesta päätti kainuulainen vasemmistoliiton ministeri Merja Kyllönen, jota voimme kaikki "kiittää" elinvoimaisen kentän ja sen ilmailuklusterin tuhoamisesta. Jos siis sattuu koronan jälkeen olemaan asiaa Brysseliin...
Turhaa tuosta kyllöstä syyttää,vaikka liikenne ministeri olikin. Tuon asian pätti hallitus kehysriihessä keväällä 2014.
Kohta tuon jälkeenhän Vasemmistoliitto lähti hallituksesta ja sitten myös Katainen.

Stubin hallitusohjelmassa näin (ei siis vassareita mukana)

"Pääministeri Stubbin hallitusohjelman (24.6.2014) tehdyn kirjauksen mukaisesti kuntien ja valtion välillä on neuvoteltu 25.8.2014 sopimus tonttituotannon lisäämisestä. Valtion ja Helsingin seudun kuntien välisessä sopimuksessa suurten infrastruktuurihankkeiden tukemiseksi ja asuntotuotannon edistämiseksi toimenpide 7 liikennehankkeista kuuluu seuraavasti: "Valtio lopettaa toimintonsa Malmin lentokentällä tavoitteena vuoden 2016, mutta viimeistään vuoden 2020 loppuun mennessä, jonka jälkeen alue palautuu Helsingin kaupungin käyttöön."


Kyllä se on ihan Kokoomus gryndereineen tätä päätöstä tekemässä. Ne on ollut joka ikisessä päätöksessä mukana. Ikinä ei ole vastaan laittaneet.
Suurinmpana puolueena näistä päättäneet, niin helsingissä kuin valtio tasollakin.
 
Turhaa tuosta Kyllöstä syyttää, vaikka liikenne ministeri olikin. Tuon asian päätti hallitus kehysriihessä keväällä 2014.
Kohta tuon jälkeenhän Vasemmistoliitto lähti hallituksesta ja sitten myös Katainen.
Kyllä se on ihan Kokoomus gryndereineen tätä päätöstä tekemässä. Ne on ollut joka ikisessä päätöksessä mukana. Ikinä ei ole vastaan laittaneet.
Suurinmpana puolueena näistä päättäneet, niin helsingissä kuin valtio tasollakin.
Kokoomusviha on ihan sallittu olotila. Jotkut vihaa persuja; toiset maahanmuuttoa. Onhan forumilla kirjoittaja, jolla on selvästi upseeriviha. Mutta ei tämän viimemainitun RUK-aiheisista kirjoituksista kenenkään kannata kuvitella viisastuvansa.

Malmin vuokrasopimuksen ennenaikainen päättäminen valmisteltiin Kyllösen johdolla Liikenne- ja viestintäministeriössä maaliskuussa 2014. Kesän kehysriihi ainoastaan sinetöi jo aikaisemmin tehdyt päätökset.
Kyllösen osuus on ihan yleisesti hyväksytty ja hänen mielipiteensä tulee hyvin esille alla olevassa HS:n uutisessa.Kyllönen_HS_210314.PNG
 
Kyllöskähän oli vaan sanansaattaja, aiemmin tehdylle päätökselle.... Mm. Kokomuksen porukkaa voisi kyllä tässä sormella osoittaa, kuten ylempänä tuodaan hyvin selvästi julki.
 
Viimeksi muokattu:
poistettu vanhan toistoa
 
Meinaako joku että Kyllösellä oli vitun hajuakaan Malmin kentän aktiviteetistä ja sen tarpeesta? Nainen joka ei koskaan ole asunut Helsingissä. Kyllä se on muut voimat takana jotka ovat ministeriä ohjanneet.
Ei varmaan ole mitään hajua Kyllösellä ollut. Helsinkiläinen liikenneministeri olisi osannut viedä tuota.
 

HS:​

Ulosottolaitos häätää lentäjät Malmilta: ”Tämä tulee olemaan massiivinen toimenpide”, sanoo vouti​

Estettä häädölle ei kihlakunnanvoudin mukaan ole. Kyse on niin poikkeuksellisesta tilanteesta, että aikaa voi vierähtää jopa kuukausia.

Lentäminen on jatkunut Malmin kentällä joulun jälkeen huolimatta Helsingin käräjäoikeuden tuomiosta. Alkuvuonna 2021 käynnistyy häätö.

Lentäminen on jatkunut Malmin kentällä joulun jälkeen huolimatta Helsingin käräjäoikeuden tuomiosta. Alkuvuonna 2021 käynnistyy häätö.KUVA: RIO GANDARA / HS
Katja Kuokkanen HS, Veera Paananen HS

13:45 | Päivitetty 15:44

LENTOKONEIDEN häätäminen helsinkiläiseltä Malmin kentältä on käynnistymässä. Mitään estettä ilmailijoiden häädölle ei siis ole, vahvistaa Etelä-Suomen johtavan kihlakunnan voudin sijainen, kihlakunnanvouti Ilkka Stenius Ulosottolaitoksesta.

Jouluaaton aattona Helsingin käräjäoikeus tuomitsi ilmailutoiminnasta vastanneen Malmin lentokenttäyhdistyksen vapauttamaan kenttäalueen maanomistajalle Helsingin kaupungille. Kaupunki haki samana päivänäyhdistyksen häätämistä ulosottoviranomaiselta.

Malmin lähes 40 hehtaarin alueen vapauttamista Helsingin kaupungin hallintaa hidastaa se, että kentällä toimii useita nyt häädettäviksi määrättyjä toimijoita.

Malmin lähes 40 hehtaarin alueen vapauttamista Helsingin kaupungin hallintaa hidastaa se, että kentällä toimii useita nyt häädettäviksi määrättyjä toimijoita.KUVA: RIO GANDARA / HS
Nyt kaupungin hakemus on ehtinyt vireille Ulosottolaitoksessa. Ja ulosottoviranomainen toteaa, että Malmin lentokenttäyhdistys on velvoitettu välittömästi häädön uhalla jättämään kyseisen vajaan 40 hehtaarin alueen kaupungin hallintaan.


Kyse on kihlakunnanvoudin Steniuksen mukaan poikkeuksellisen laajasta häädöstä.


”Tämä tulee olemaan massiivinen toimenpide”, Stenius sanoo.


ENTÄ käräjäoikeudessa hävinneen Lentokenttäyhdistyksen pyyntö toimeenpanon keskeytyksestä? Yhdistys haki Helsingin hovioikeudelta käräjäoikeuden tuomion täytäntöönpanon kieltämistä. Hovioikeus kuitenkin hylkäsi pyynnön maanantaina.

Vaikka yhdistys saisi hovioikeudelta luvan jatkaa asian puintia oikeusteitse, jatkokäsittelylupa ei Steniuksen mukaan vaikuta häätöön.


Tavanomaisesti häädöt määrätään toteutettaviksi kahdessa viikossa muuttokehotuksen vastaanottamisesta. Malmin kenttää mitä ilmeisimmin ei kuitenkaan tyhjennetä tavanomaisessa tahdissa. Myöskään ilmailun harrastajat eivät ole olleet lähdössä vaan ilmailu on jatkunut myös joulun jälkeen.

Maanantaina 28. joulukuuta Malmin kentän aikataulussa oli useita lentoja.

Maanantaina 28. joulukuuta Malmin kentän aikataulussa oli useita lentoja.KUVA: RIO GANDARA / HS
”On selvää, ettei tätä häätöä panna toimeen normaalissa järjestyksessä. Siellä on niin monenlaista toimijaa ja konetta”, Stenius sanoo.


HÄÄDÖN aikarajat perustuvat ulosottokaareen. Muuttopäivää voi lykätä, ellei siitä koidu Helsingin kaupungille tuntuvaa haittaa. Kaupungin suostumuksella viimeinen takaraja olisi vuoden kuluttua asian vireilletulosta. Ellei kaupunki olisi suostuvainen vuoteen, häätöprosessi voi joka tapauksessa viedä kuukausia.

”On mahdotonta vielä sanoa tarkkaa rajaa häädölle”, Stenius sanoo.


Käytännössä aikataulun ratkaisee se kihlakunnan vouti, joka jouluvapaiden jälkeen tammikuun alussa ottaa vastuun häätämisestä. Lisäksi häätöön kuuluu myös tällä haavaa runsaan sadantuhannen euron sopimussakoista ja oikeudenkäyntikuluista kertyvät rahalliset saatavat. Lisäksi häädöstä koituu omia kuluja.


Malmin Lentokenttäyhdistyksen puheenjohtaja Ville Repo ei halunnut tuoreeltaan kommentoida, miten voudin kanta siitä, että häädölle ei ole esteitä, vaikuttaa lentotoimintaan.

”Oikeusprosessi on kesken, joten en uskalla kommentoida asiaa vielä.”
 

"Vaadimme Helsingin hallinto-oikeutta asettamaan kiireellisesti Helsingin kaupungille täytäntöönpanokiellon kunnes alkuperäinen päätös on saanut lainvoiman. Muussa tapauksessa vireillä oleva valituksemme käy kuntalain 143 §:n tarkoittamalla tavalla hyödyttömäksi.

Kuntalain 143 §:n mukaan päätöksen täytäntöönpanoon ei saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi. "
 
Meinaako joku että Kyllösellä oli vitun hajuakaan Malmin kentän aktiviteetistä ja sen tarpeesta? Nainen joka ei koskaan ole asunut Helsingissä. Kyllä se on muut voimat takana jotka ovat ministeriä ohjanneet.
Kannattaa muistaa, että ei kukaan ministeri perehdy tuhatsivuisiin selvityksiin per asia, vaan virkamiehet tekevät perustelumuistion ja briiffaavat mistä on kyse. Joskus ne perustelut ovat ihan objektiivisia, toisinaan ei. Ja jokainen päätös on viime kädessä poliittinen. Kyllä maavoimien esikuntakin on tänä päivänä Mikkelissä, koska asiasta päättivät Kepun ministerit. Ei ehkä ollut PV:n ykkösvaihtoehto.
 
Kannattaa muistaa, että ei kukaan ministeri perehdy tuhatsivuisiin selvityksiin per asia, vaan virkamiehet tekevät perustelumuistion ja briiffaavat mistä on kyse. Joskus ne perustelut ovat ihan objektiivisia, toisinaan ei. Ja jokainen päätös on viime kädessä poliittinen. Kyllä maavoimien esikuntakin on tänä päivänä Mikkelissä, koska asiasta päättivät Kepun ministerit. Ei ehkä ollut PV:n ykkösvaihtoehto.
Päätöksillä on erikoinen tapa kääntyä niin että erilaiset laitokset sijoittuvat lähes poikkeuksetta omaan vaalipiiriin tai ainakin omalle tukialueelle. Sama pätee esikuntiin ja vaikkapa sisäministeriön alaisiin toimintoihin.
 
Uusi tulokulma löydetty. Malmin lentokenttä osaksi Sipoonkorven kansallispuistoa?

 
Uusi tulokulma löydetty. Malmin lentokenttä osaksi Sipoonkorven kansallispuistoa?
No voi yhden kerran!
Luulin, että hölmöin asia Malmi-casessa jäisi ennätykseksi. Eli siis Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen valitus, jonka aiheena oli pienkonekenttä pääkaupungissa on ihmisoikeus. Mutta näköjään tästäkin asiasta onnistuttiin ponnistamaan vielä next levelille.

Huomaako kukaan, ettei lanka ole ollut aktiivinen lähes puoleen vuoteen? Siitä huolimatta että kapuloita rattaisiin eli erilaisia valituksia tehtaillaan edellen. Miksi? No siksi, että koko Malmi-kohu on ollut mediaan ja yleisöön kohdistunut suuren luokan vedätys. Päätöshän sinetöitiin 2014, kun valtio kentästä luopui. Mutta Hesan kunnallispolitiikan erinomaisesti tuntevat ilmailijat tiesivät, että asian toteutumista eli lentotoimintaa voi valituksin venyttää eteenpäin. Ei tietenkään ikuisesti, mutta vuoteen 2021 eli melkein 7 vuotta. Enää ei ole tarvetta lietsoa taivaan tippuvan niskaan, kun lentäminen on jo loppunut.

Miksi sitten koko kohkaus, kun valitukset olisi voitu tehdä ilmailijoiden voimin paljon pienemmällä metelillä ja muita yhteiskuntatahoja vaivaamatta? Syynä oli se, että näin toimien roiston musta hattu saatiin Helsingin kaupungin päähän. Valkohattuiset ilmailijat puolustivat osin valheellisin argumentein siis hyvää asiaa. Asetelma korostui, kun Hesa piti vasta-argumentointia toivottomana ja pääosin vaikeni.

Mitä tähän kansallispuistoaloitteeseen tulee, niin hyvähän siihen on kansanedustajien nimi laittaa, kun vaalitkin on juuri käynnissä. Ei tule toteutumaan 100 % varmuudella: Sama valitusmahdollisuus on Hesalla joka siirtäisi asian tulevaisuuteen. Lunastus pitäisi tehdä rakennusmaan hinnalla, johon eivät riitä mitkään luonnonsuojeluvarat. Aluevaihdot tutkittiin jo ilmailuharrastaja Sipilän hallituksen aikana: Ei ole missään vaihtokelpoisia valtion maita. Eikä sitäpaitsi ole vielä niitä sähkölentokoneitakaan!
 
Uusi tulokulma löydetty. Malmin lentokenttä osaksi Sipoonkorven kansallispuistoa?

Kuka oikeasti uskoo, että kansallispuistossa harrastettaisiin lentotoimintaa? Edes niillä sähkökoneilla sitten joskus kymmenien vuosien päästä. Siirrymäkausi huristeltaisiin edelleen lentopolttoaineilla:unsure:

Niityt voi pitää matalana ilman lentotoimintaakin.

Siinähän se olisikin palkinto. Hesalaiset saisi perhosniityt. Ei olisi asuntoja eikä lentokenttää.
Vähän kuin Lummukas." Ei ole peltoa eikä järveä"
 
Viimeksi muokattu:
Todella mielenkiintoinen esitelmä, ei ollut aavistutakaan että paleo-miehelle oli noin hyvin lihaa tarjolla :) . Puhuja kyllä tarvitsisi vähän koulutusta, ja sit vielä vähän lisää. Ja ehkä mojovan potkun persauksiin, ja pari napakkaa tärskyä leukaperiin, jos sitten alkais juttu luistamaan. Tämä oli tuskallista kuunneltavaa, onneksi oli tehty huonon puhujan toinen helmasynti ja täytetty kalvot yksityiskohtaisella asialla! Skippailemalla tosta selvisi lopuksi hienosti.
Todella kiinnostava aihe, tämä sub-arktisen ja pohjois-boreraalisen taigan historiallisesti erittäin myöhäinen, mahdollisesti antroposeenin ajama metsittyminen. Sitä ennen vain aroa ja niittyjä, jääkausien välissä, vuosimiljoonia.

EDIT: sorry, hermot vähän koetuksella, keskiviikkona avattiin Oslo uudestaan, en ole yli vuoteen nähnyt tälläistä ryysistä... tulin just ostoksilta, lämpöä +25 varjossa. Pienemmästäkin sauhuaa hihat...
 
Viimeksi muokattu:
Äänestäkää lentokentän puolustajia:

 
Back
Top