Taistelu infernaalisessa pakkasessa

Eivät nuo esittämäni jutut vaatisi mitään muuta kuin pari säädintä/katkaisinta/termostaattia jäähdystyssysteemiputkistoon, maskin sulkemis/avaamismahdollisuutta ja pientä muutosta sisäilman lämmityssysteemiin (lähinnä siis jäähdytyssysteemistä pieni pätkä eristettyä putkea sisäilmanottoon sitä lämmittämään). Aivan triviaaleja pikkujuttuja. Hinta ei varmaan olisi tehdasvalmisteisena muutamaa kymppiä kalliimpi tai pari sataa maks. ja sillä seurauksella, että auton polttoaineen kulutus myös laskisi koska moottori toimisi kuumempana.

No, siinäpä se juuri onkin. Jos auton hinta nousee tehtaalla pari sataa, niin hintalapussa se näkyy äkkiä tonnina. Ja se vaikuttaa ostopäätökseen. Mutta uskoisin, että polttoaineen kulutus saattaisi laskea myös siksi, että autosta voisi saada aerodynaamisemman, kun luukut on kiinni.
 
Semmoisena detaljitietona että taannoin kun siinä kevyemmässä it:ssä tuli juostua pitkin metsiä ne sadevesirännit selässä taikka käpälissä niin tuli nähtyä kuinka kuljettajat lämmittivät kalustoaan puhalluslampuilla. Siis laitteilla jossa on sisällä polttoainetta, värkkiin pumpataan paine, avataan hieman hanaa ja sytytetään. Sitten kyseisellä toholla puhalletaan akuston alta kulkevaan peltirööriin joka johtaa moottorin alle. Siinä lämpenee samalla sekä akku että kone jolloin öljypohja ainakin liemineen on suht lämmin ja akuissa kelvolliset varaukset. Tuolla samalla periaatteella tuli myös Bankkuja lämmitettyä. Erittäin yksinkertainen ja halpa systeemi ja lämmitystehokin kohtuu hyvä, yleensä 10-15 minuuttia riitti kovemmallakin kelillä. Pitempään ei kuulemma ollut suositeltavaa "tohoilua" harrastaakaan jottei polta koko värkkiä.

Ja tarkennuksena että kävin intin pohjoisessa, sikälimikäli sillä on noin kalustollisesti merkitystä.
 
Moottorin öljypohjaa ja myös dieselin polttoainetankkia on tullut hätätilassa lämmitettyä niin kaasutoholla, risutulilla kuin astiassa poltetulla löpölläkin. Tehokasta kun pitää järjen mukana. Lisäys: Maasturin etuosan peitteeksi sissiteltta ja öljypohjan alle yöksi palamaan ulkokynttilä. -28 pakkasesta dieseli käynnistyi kuin sen kuuluisan palmun alta.
 
Viimeksi muokattu:

Mie lämmitin pahimmilla keleillä entistä dodge ramia samalla tyylillä, peltitorven päähän toho ja toinen pää öljypohjan alle. Koneen päälle sitten pari vanhaa mattoa lämpöeristeeksi ja pelti kiinni. Lähti käyntiin ilman taistelua.
 
Semmoisena detaljitietona että taannoin kun siinä kevyemmässä it:ssä tuli juostua pitkin metsiä ne sadevesirännit selässä taikka käpälissä niin tuli nähtyä kuinka kuljettajat lämmittivät kalustoaan puhalluslampuilla. Siis laitteilla jossa on sisällä polttoainetta, värkkiin pumpataan paine, avataan hieman hanaa ja sytytetään. Sitten kyseisellä toholla puhalletaan akuston alta kulkevaan peltirööriin joka johtaa moottorin alle. Siinä lämpenee samalla sekä akku että kone jolloin öljypohja ainakin liemineen on suht lämmin ja akuissa kelvolliset varaukset. Tuolla samalla periaatteella tuli myös Bankkuja lämmitettyä. Erittäin yksinkertainen ja halpa systeemi ja lämmitystehokin kohtuu hyvä, yleensä 10-15 minuuttia riitti kovemmallakin kelillä. Pitempään ei kuulemma ollut suositeltavaa "tohoilua" harrastaakaan jottei polta koko värkkiä.

Ja tarkennuksena että kävin intin pohjoisessa, sikälimikäli sillä on noin kalustollisesti merkitystä.

Tuota samaa opetettiin PV:n Pasi-kurssilla...sillekin värkille piti ajaa lupa. Oli kyllä yleisesti yksi hauskimmista kursseista.
 
Back
Top