Taistelukentän tyhjyyden hallinta

Luehan nyt ajatuksella tuo aikaisempi kommenttini... me päätämme missä haluamme olla ja mitä haluamme valvoa: muun pitääkin olla tyhjää ja muulla ei ole väliä! Ei meillä ole mitään tyhjien sivustojen ongelmaa. Luehan nyt uudestaan se taisteosaston opas ja palaa asiaan sitten uudestaan.

Ei taisteluosaston alueelle muutenkaan tule aloituspostauksessa kuvaamaani tilannetta. En missään nimessä niin väittänytkään. Olen kyllä oppaani lukenut. Ongelma saatta enemmin tulla niillä alueilla, joissa on sotilasalueella suuret vastuualueet ja vähän joukkoja.
 
Terminologisesti sulutteeseen riittää nykyään yksi miina. Paremman kuvan häiritsevästä sulutteesta saa kuvaamalla sen vaikka 5 kilometrin tien pätkäksi, jossa on 100-200 metrin välein miina tai pari. Se pitää raivata viimeistään, kun halutaan huoltoa vetää sitä uraa pitkin. Laajoilla alueilla ei mielestäni kannata ollenkaan käyttää hidastavia tai pysäyttäviä sulutteita, koska siellä ei ole joukkoja, joiden taistelusuunnitelmaan ne sopisivat eli joukkue-komppania koossa taistelevia jääkärijoukkoja. Tuottaa tappioita sekä valvoo tehtäviin, joita sivustoissa oleville joukoille käskettäisiin taktiseksi tehtäväksi, häiritsevät sulutteet sopivat parhaiten. Olen alkanut kehitellä ajatusta maakuntakomppanian käytöstä laajojen alueiden hallintaan, mutta ne pitäisi varustaa huomattavasti paremmin varsinkin johtamiskaluston osalta. Paikallistuntemus, nopea liike mönkkäreillä ja otto-katumaastureilla, raskas tulivaikutus. Aseistukseen voisi vaikka kuulua myös Nlawit ja mustit sekä kaikki miinat. Toinen joukkotyyppi voisi olla CV:n ehdottama joukko RG-ajoneuvoilla, mutta saman tyyppinen aseistus.


Voit ihan rauhassa kehitellä omassa päässäsi mitä haluat. Ajattelitko tehdä ihan jonkun kirjallisen esityksen asiasta?
Sinut varmasti palkitaan ainakin mp.net ansiomitalilla.
 
Voit ihan rauhassa kehitellä omassa päässäsi mitä haluat. Ajattelitko tehdä ihan jonkun kirjallisen esityksen asiasta?
Sinut varmasti palkitaan ainakin mp.net ansiomitalilla.
+1. Ei meillä ole tuollaista ongelmaa johon pitäisi ylipäänsä reagoida...

Ps. Mustien ainoa oikea paikka on sulattamossa.
 
Viimeksi muokattu:
Ammattilaisten näkemykset näyttävät eroavan asian suhteen. Mikä aiheuttaa nämä näkökohtaerot? Ilmeisesti @kertakenttään pelkää tuota "ujutusta" syvyyteen. Mutta niitä syvyydessä toimivia joukkojahan voi kurittaa sitten kun tulee kontakti, mitä väliä jos ne on "syvyydessä" alueella joka ei ole meidän kannalta tärkeä? Jos taas alue on meidän kannalta tärkeä, niin se tuskin on täysin tyhjä.

Lainaus yllä olevassa @CV9030FIN in viestissä meni vääriin nimiin, mutta ei aiheuta sekaannusta.
 
En haluaisi olla semantikko, mutta koska minulla ei ole mitään substanssiosaamista, se on ainoa keino käydä tätä perin kiinnostavaa keskustelua. Onko tässä nyt kyse siitä, että haluamme olla tietoisia missä vihollinen on (onko alue tyhjä)? Aktiivisestihan ei varmaan tarvitse tyhjyyttä hallita, koska se on tyhjää, eikä siellä ole mitään hallittavaa. Jos taas vihollinen on jollain turhalla alueella, niin olkoon.

Asiaahan voisi varmaan verrata siihen että jääkiekossa vastustaja saa pyöriä kulmissa kunhan se ei pääse vaarallisille maalintekosektoreille.
Minultakin puuttuu substanssiosaaminen mutta keskustelu on tosiaan kiinnostavaa. Tuskin on oltava alan asiantuntija keskustellakseen, kunhan tiedostaa omat rajoitteensa.

Jos lainkaan olen asiaa ymmärtänyt, niin aloituksessa linkattu blogikirjoitus käsittelee sitä miten tst-osastojen (mikä on manouvre element suomeksi?) väliin jäävää aluetta voidaan hyödyntää tukemaan omien taistelua ja estää vihollista tekemästä samaa. Tämä tuskin on ammattilaisille mikään suuri paljastus, ja kuten @CV9030FIN kirjoittaa, sulutteilla ohjataan vihollinen haluttuun paikkaan.

Osa kirjoittajista tuntuu käsittäneen asian hieman toisin, ihan kuin meidän ryhmityksestämme olisi yhtäkkiä paljastunut valtava haavoittuvuus joka tulisi äkkiä tukkia.
 
@scip10 @ctg Manoeuvre element: a separate force or unit which is able to move about while engaging the enemy.
 
No Baltia on ainakin arvovaltaiselta taholta julistettu taistelukenttänä tyhjäksi. Venäjä ajaa sen köröttelyvauhdilla puomilta päätyyn. No, tyhjä ainakin. No, se siitä.

Minusta "tyhjä taistelukenttä" pitää ensin määritellä, se pitää sijoittaa karttaan ja sitten voinee ryhtyä nojatuolimarsalkoimaan huolella. Pakko myöntää, että siinä vaiheessa lievät puutteet sotilaskoulutuksessa alkavat tuottaa vaikeuksia, ei tietenkään suuria:rolleyes:, mutta vähän turhan merkittäviä kuitenkin.

Yksittäiset ympäriinsä hyrräävät komppaniat eivät kesää tee, jos alue on vähänkään merkittävä. Jos sankarillisen puolustustaistelun valmistelu on niin pahoin vaiheessa, että jouduttaisiin tuollaisiin ym. operaatioihin, niin kyllähän siinä kylmät tulee ei suinkaan viikoissa vaan päivissä.

Joskus ammoin oli muotia suojata esim. yhtymän äks sivustoja. Periaatteessa tuo sivusta nojasi "tyhjään" tst-kenttään. Kenties tuollaiseen muistelen joskus osallistuneeni muurahaisena ja sen sanon, ettei vähänkään merkittävää tyhjää taistelukenttää menestyksellä operoida ykköskomppanioilla, vaikka näillä olisi käytössään sirkulaariohjuksia. Ainakaan näissä meidän oloissamme, joissa potentiaali hyökkääjä ei suinkaan laukota joukkojaan kameleilla.
 
Lue nimimerkin kertakenttään viestit ja vertaa CV9030FIN:in viesteihin.

Siis nimim kertakenttään on ammattilainen?
Onko vepari tai SPR ensiapuryhmäläinen ammattilainen verrattuna ammattipalomieheen tai ensihoitajaan?

Jos ihminen lukee muutaman PV:n oppaan, sekö tekee ammattilaisen?
Miksi hitossa jotkut tuhlaavat aikaansa MPKK:lla ja MAASK:lla, kun ammatilaiseksi pääsee parin oppaan lukemisella ja niiden referoimisella mp.net:ssä.

Sinne vaan mönkkäräille ja citymaastureilla etsimään makkaran paistopaikkoja tyhjyydestä :)

Sorry että taas hymyilyttää. Pitääkin mennä pätemään taas hitsarien foorumille, kuinka luokkasaumaa voi tuottaa ihan vaan oppikirjoja itsekseen lukamalla.
 
Edelleen keskittyminen partion ja ryhmän toimintoihin osana joukkueen taistelua, tuottaa enemmän hyötyä maanpuolustukselle, kuin joukkoyksikkötasan tai sitä suurempien asioiden pähkäily ilman mitään konkretiaa.
Logistiikkarykmentit pystyvät varmasti paistamaan kerralla merikontillisen makkaraa :D
 
Siis nimim kertakenttään on ammattilainen?
Onko vepari tai SPR ensiapuryhmäläinen ammattilainen verrattuna ammattipalomieheen tai ensihoitajaan?

Jos ihminen lukee muutaman PV:n oppaan, sekö tekee ammattilaisen?
Miksi hitossa jotkut tuhlaavat aikaansa MPKK:lla ja MAASK:lla, kun ammatilaiseksi pääsee parin oppaan lukemisella ja niiden referoimisella mp.net:ssä.

Sinne vaan mönkkäräille ja citymaastureilla etsimään makkaran paistopaikkoja tyhjyydestä :)

Sorry että taas hymyilyttää. Pitääkin mennä pätemään taas hitsarien foorumille, kuinka luokkasaumaa voi tuottaa ihan vaan oppikirjoja itsekseen lukamalla.

Sotatieteiden kandidaatin tutkielma ei oikeuta kutsumaan itseään ammattilaiseksi tai edes osaajaksi?

Edit. Ja minkä tähden täällä pitää ylipäätään mennä henkilökohtaisuuksiin?
 
Viimeksi muokattu:
Edelleen keskittyminen partion ja ryhmän toimintoihin osana joukkueen taistelua, tuottaa enemmän hyötyä maanpuolustukselle, kuin joukkoyksikkötasan tai sitä suurempien asioiden pähkäily ilman mitään konkretiaa.
Logistiikkarykmentit pystyvät varmasti paistamaan kerralla merikontillisen makkaraa :D

Niin vaikka rukin yhteistoimintaharjoitus, joka käytännössä pyrkii simuloimaan esimerkiksi kaikkia taisteluosastossa vaikuttavien aselajien yhteistyötä, ei tuota vähintään yhtä suurta hyötyä kuin joukkueen etenemismuotojen harjoittelu? Taitaa rautaristillä olla niin, että puhuu vain niistä jutuista mistä osaa eikä edes yritä laajentaa ymmärrystään. Joo, aloituspostaukseen olisi voinut tuoda enemmän konkretiaa, mutta en nyt pariin viikkoon ehdi kun olen harjoituksessa ensi viikon perjantaihin asti. Viikonloppuna pitäs vielä tehdä ensi viikon ammuntojen maastontiedustelu. Katsotaan sitten kun ehdin.
 
Back
Top