Talvisodan armeija sai kouluarvosanan

Merten sheriffi

Supreme Leader
BAN
Talvisodan armeija sai kouluarvosanan – Tutkija: "Tämän parempi se ei voisi olla, kun sota kuitenkin hävittiin"
HISTORIA Suomalaisilla oli selkeä laadullinen ylivoima sodassa muutoin ylivoimaista vihollista vastaa, sanoo tutkija Pasi Tuunainen.


Suomen sotilaallinen tehokkuus oli erittäin hyvällä tasolla talvisodassa, sanoo sodasta uuden tutkimuksen julkaissut sotahistorian dosentti ja historian yliopistonlehtori Pasi Tuunainen.

Tuunainen vahvistaa, että varsinkin alimmalla – taistelukentän tasolla – armeija toimi erinomaisesti, ja myös operatiivinen tehokkuus oli hyvin korkeatasoista.

Tämän ansiosta suomalaisten puolustus ei romahtanut Neuvostoliiton hyökkäyksen edessä, vaikka puna-armeija oli aseistukseltaan ja joukoiltaan huomattavasti voimakkaampi.

Tuunainen on tutkinut armeijan suoriutumista ja kenttäarmeijan taistelukykyä uudessa kirjassaan Finnish Military Effectiveness in the Winter War, 1939–1940.

Suomen armeijan suhteellinen menestys sodassa perustui Tuunaisen mukaan siihen, että suomalaisten poliittiset, strategiset, operatiiviset ja taktiset suunnitelmat tukivat toisiaan.

Yleisarvosanaksi armeijalle tutkija antaa 8,3."
Tuunainen antaa Suomen armeijan suoriutumiselle talvisodassa yleisarvosanan 8,3 eli erittäin hyvä. Arvostelussa hyödynnettiin 26 arvostelukriteeriä, jotka kattavat sodankäynnin eri tasot.

– Arvosana on niin hyvä kuin voi olla sitä taustaa vasten, että Suomi hävisi sodan. Suomalaiset onnistuivat tekemään oikeita asioita, ja suomalaisilla oli selkeä laadullinen ylivoima sodassa varustetason ongelmista huolimatta, Tuunainen arvioi.

Keskeistä Suomen armeijan sotilaallisen tehokkuuden kannalta oli, että se hyödynsi voimavarojaan tehokkaammin kuin neuvostojoukot.

– Suomalaiset käyttivät resurssejaan niin, että minimoitiin omat tappiot ja aiheutettiin vastustajalle mahdollisimman paljon haittaa. Suomalaiset osasivat hyödyntää niin yksittäistaistelijoiden vahvuuksia ja pieniä osastoja kuin maastoa ja olosuhteita tasoittaen näin voimasuhteita edukseen.

Suomalaissotilaiden koulutus oli hyvin käytännönläheistä.

Lisäksi maaseudulta tulleet sotilaat tunsivat talviset olot paremmin kuin neuvostosotilaat. Suomalaisilla oli ylivertainen suorituskyky, ja he pystyivät liikkumaan nopeasti vaikeissa oloissa, metsämaastossa ja pimeässä sekä majoittumaan erämaassa pitkiä aikoja.

Suomalaisten kehittämät aseet ja välineet toimivat lisäksi luotettavasti ankarissa oloissa.

Toimiva logistiikka ja huollon tuki auttoivat osaltaan pitämään yllä operatiivista ja taktista tehokkuutta.

Suomen armeijassa hierarkiakin muistutti tukkilaissavottoja."
– Kansalaissotilaat toivat mukanaan oman osaamisensa asevoimiin. Suomen armeijassa hierarkiakin muistutti tukkilaissavottoja. Organisatorinen innovaatio oli myös alueellinen perustamisjärjestelmä. Sen ikävä puoli oli, että tappiot saattoivat kohdistua raskaasti saman kylän miehiin, mutta toisaalta järjestelmä loi vahvaa pienryhmäkiinteyttä asevoimiin.

Tärkeänä sotilaallisessa tehokkuudessa Tuunainen pitää myös Suomen armeijan kykyä muuttaa toimintaansa, sopeutua vaihteleviin tilanteisiin ja levittää taktisia innovaatioita rintamalla.

Suomalaisten sissitoiminta ja yllätyshyökkäykset aiheuttivat pelkoa ja sekaannusta neuvostojoukoissa, jotka toimivat kaavamaisemmin.

– Suomessa oli tutkittu puna-armeijaa. Suomen asevoimat pyrittiin tekemään puna-armeijan peilikuvaksi, jotta voitiin vaikuttaa puna-armeijan heikkouksiin. Mottitaktiikka, jossa pienin osastoin tunkeuduttiin motin sisään, on yksi esimerkki suomalaisten innovatiivisesta taktiikasta.

Talvisodan hengestä ei Tuunaisen mielestä puhuta turhaan. Sisällissodan repimä kansa yhdistyi talvisodassa yhteisen tavoitteen eteen, ja suomalaisten vahva taistelumoraali sai tukea kotijoukoilta.

– Talvisota oli suomalaisille eloonjäämistaistelu. Propagandaa ei juuri tarvittu, koska tuoreella demokratialla oli selkeä syy taisteluihin. Kaikilla suomalaisilla oli jotain puolustettavaa, jopa köyhimmilläkin.

Tuunaisen kirjan on julkaissut arvostettu kansainvälinen akateeminen kustantamo Palgrave Macmillan.
 
Suomalaisilla oli tehokkaasti toimiva tiedustelu; mm. neukkupuolen ratapölkyt, siltojen kantavuudet ja yksiraiteisten rautateiden ohituspaikat loivat hyvän kuvan vastustajan kyvystä ja suunnitelmista keskittää joukkoja. Tiedossa oli outoihin paikkoihin rakennettuja kouluja ja muita kookkaita rakennuksia.
Lisäksi -37, onneksi, järjestetty Jaakkiman talvisotaharjoitus nosti esiin armeijan puutteita, potentiaalisia taktisia virheitä ja loi realistisemman käsityksen vastustajan mahdollisuuksista sekä omista ongelmista. Vaikka aikaa olikin vain 2½ vuotta todelliseen koitokseen, se ehdittiin käyttää tehokkaasti opittujen asioiden parantamiseen.
 
Tiedustelu; niin siis puhumattakaan signaali- ja radiotiedustelusta sekä kryptoanalyysin tasosta.

Aika metkasti, länsinaapurimmehan sai otettua näistä asioista merkittävän ansiot itselleen II MS:n jälkeen länsimaisessa tietoisuudessa. Toki heillä oli itsellään korkeatasoista osaamista, tiedustelun dilemmahan on se että parhaimmin onnistuu se jonka menestyksestä tiedetään vähiten. Suomi oli aika hyvä tässä. Toivottavasti on sitä edelleen....
 
Talvisodan armeija sai kouluarvosanan – Tutkija: "Tämän parempi se ei voisi olla, kun sota kuitenkin hävittiin"

Toimiva logistiikka ja huollon tuki auttoivat osaltaan pitämään yllä operatiivista ja taktista tehokkuutta.

Suomen armeijassa hierarkiakin muistutti tukkilaissavottoja.".

Jos haluaa ymmärtää paremmin sotahistoriaamme kannattaa todellakin tutustua sotaa edeltäneen ajan metsätyömenetelmiin. Ei ihme että käytettiin sanontaa sotasavotta. Sen sijaan että oltaisiin menty talvella hakkuutöihin ja kuljetettu tukkeja metsistä teille tai joenvarsiin kuljettinkin sotatöihin ja tavaraa etulinjaan. Samoin menetelmin ja kalustoin kuin rauhankin aikana. Vaikka noihin oli tutustunut kirjojenkin perusteella mm. Luston ja Rovaniemen metsämuseot ovat ihan silmiä avaavia kokemuksia ja mielenkiintoisia vierailupaikkoja muutenkin.
 
Suomalaisilla oli tehokkaasti toimiva tiedustelu; mm. neukkupuolen ratapölkyt, siltojen kantavuudet ja yksiraiteisten rautateiden ohituspaikat loivat hyvän kuvan vastustajan kyvystä ja suunnitelmista keskittää joukkoja. Tiedossa oli outoihin paikkoihin rakennettuja kouluja ja muita kookkaita rakennuksia.
Lisäksi -37, onneksi, järjestetty Jaakkiman talvisotaharjoitus nosti esiin armeijan puutteita, potentiaalisia taktisia virheitä ja loi realistisemman käsityksen vastustajan mahdollisuuksista sekä omista ongelmista. Vaikka aikaa olikin vain 2½ vuotta todelliseen koitokseen, se ehdittiin käyttää tehokkaasti opittujen asioiden parantamiseen.


Olikohan se nyt ihan kuitenkaan noin? Virallinen historiankirjoitus kun kertoo, että se voima millä neukut rynnivät mm. laatokan karjalasta yllätti ylimmän johdon pahanpäiväisesti. Eipä kukaan uskonut, että Suomussalmelle suuntaa pari divisioonaa
 
Suomalaisilla oli tehokkaasti toimiva tiedustelu; mm. neukkupuolen ratapölkyt, siltojen kantavuudet ja yksiraiteisten rautateiden ohituspaikat loivat hyvän kuvan vastustajan kyvystä ja suunnitelmista keskittää joukkoja

Näinkö oli?

Talvisodan pahiten pettäneitä asioita oli aliarvioida vastustajan kyky keskittää joukkoja Laatokan Karjalan ja Jäämeren välille. Rautatiet eivät Kannasta lukuunottamatta ulottuneet lähelllekään Suomen rajoja.
Niiden kuljetuskyvyn selvittäminen on tietysti sotilastiedustelun perusjuttuja, joita tehdään tänäänkin. Mutta maantiestön kuljetuskapasiteetin suhteen oli Suomi ajatellut, että vielä 1939 käydään heimosodat
osa II. Suunnitelmien mukaan taistelut olisi pitänyt siirtää vihollisen puolelle eli hyökätä rajan yli. Josta oli tulossa vähintään divisioona jokaista tietä pitkin, kuten @RDF jo huomautti. Ei osattu ennakoida
työkoneiden kykyä nopeasti parantaa entisen tiestön kapasiteettia sekä talvioloissa rakentaa kokonaan uusia. Eikä itse hyökkäyksen alkamisestakaan osattu antaa ennakkovaroitusta.

Tiedustelun sodanaikaiset toimijat kirjoittivat hyllymetreittäin populaarikirjallisuutta 60-luvulta alkaen. Ei siinä mitään, kirjoittajat tunsivat asiat, mutta vähemmän onnistuneista suorituksista usein vaiettiin. Eikä
tarinoiden todenperäisyyttä voinut yleensä arkistoista tarkistaa koska nehän vietiin Ruotsiin syksyllä 1944.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: EK
Tuunainen on hyvä tutkija ja opettaja sekä (yleensä) hyvä kirjoittaja. Talvisota-kirjastonsa lienee Suomen kattavin. Veikkaisin, että kyseessä on synteesi aiemmasta tutkimuksesta ja elämäntyöstä. Epäilemättä tutustumisen arvoinen. Tuunaisen piti ottaa Sotahistorian laitos Turtolan jälkeen hoteisiinsa, mutta kieltäytyi kunniasta. Mielestäni hölmösti, mutta päätöksiä onkin helppo tehdä toisten puolesta.

Talvisodan tiedustelu petti erittäin pahasti, kuten jo useampaankin kertaan on täällä todettu. Jos katsoo karttaa, niin Petsamosta Salmiin jokaisella tieuralla piti edetä paikallisen ErP:n voimin Neuvostoliiton alueelle. Tarkoituksena vallata rajan läheisyydessä olleet tukialueet. Sitten olisi pitänyt suunnata voimakasta tiedustelu- ja sissitoimintaa Muurmannin radan suuntaan. Laatokan Karjalassa oli varauduttu kohtalaisten neuvostojoukkojen tekemään hyökkäykseen, etenkin Laatokan rannan suunnassa, Salmissa. Kuitenkin se voima ja laajuus, jolla hyökkäys tuli, yllätti täysin. Paikallisella tasolla tieto voimakkaasta vihollisesta oli. Petsamossa Kalastajasaarennon kylä oli jaettu rajalla kahtia, joten asukkaat (ja rajavartiosto) näkivät, miten puna-armeijan sotilaita virtasi kylään ennen sotaa. Kuhmosta ja Suomussalmelta tiedetään, että tietyöt kuuluivat jo syksyllä paikallisten korviin, myös rajamiesten. Ilomantsissakin nähtiin nuotion loimotus (ja kuultiin tietyöt), kun neuvostojoukot ryhmittyivät rajalle majoitukseen. Suojärvellä oli monesta kylästä esteetön näkymä rajan taakse ja sotilaiden tulo kyllä huomattiin. Paikallistasolta lähti viestejä ylöspäin, mutta päämajassa ei näihin reagoitu. Tiedustelu laati yhteenvedot PM:n käyttöön joka viides päivä ja viimeisessä sotaa edeltäneessä (25.11.1030) mainitaan voimakkaat joukkojenkeskitykset, mutta tulkitaan ne "itämaiseksi" neuvottelutaktiikaksi, jossa vastapuolta pyritään painostamaan voimannäytöillä. IV AK lähetti tiedustelupartion rajan yli ja se palasi joko 28. tai 29.11. siten, että partion jäsenet ottivat tukin hartioilleen ja liittyivät linnoitustöitä tekeviin neuvostoliittolaisiin, pudottivat sopivassa katvepaikassa tukin harteiltaan ja kipaisivat rajan yli. Partio ilmoitti, että vahvat vihollisjoukot ovat hyökkäysryhmityksessä ja aloittavat hyökkäyksen aivan lähipäivinä. Viesti meni Päämajaan ja (tietääkseni) otettiin tällä kertaa vakavasti. 30.11. ilmestyväksi määrätty tiedustelukatsaus olisikin ollut aivan toisenlainen, mutta sitä ei koskaan julkistettu, koska sota oli jo alkanut.

Radiotiedustelu kyllä onnistui sitten sodan ainakan erittäin hyvin (ja tod.näk. osittain jo ennen sotaa, päätellen tunnistetuista divisioonista ja prikaateista). Esimerkkinä vaikkapa Kainuu, jossa kyettiin avaamaan 9.AE:n ja 163.D:n sekä 44.D:n väliset viestit, jolloin uskallettiin keskittää kaikki voimat kirkonkylää vastaan, kun Vinogradovin viestit Raatteen tiellä olivat niin epätoivoisia. Tai vaikkapa määräys Rastin huoltokeskukselle mennä ilmasuojaan tiettynä päivänä tiettyyn kellon aikaan, koska silloin vihollisen ilmavoimat hyökkäisi tukikohtaa vastaan X koneella.

Suurin ongelma talvisodan osalta oli, että Stalinin puhdistukset tyhjensivät rajaseudun, jolloin sinne luotu asiamiesverkosto tuhoutui. Ennen puhdistuksia tietoja saatiin aika paljonkin, mutta niiden jälkeen ei. Esim. Suojärven ja Salmin asukkaiden harjoittama salakuljetuskin käytännössä loppui, kun kontaktihenkilöt siirrettiin. Kysehän ei siis ollut välttämättä tappamisesta, vaan etenkin Laatokan Karjalan osalta väestön siirtämisestä syvemmälle Neuvostoliiton alueelle. Näin haluttiin katkaista kieli- ja sukuyhteydet, joiden avulla tavara ja tiedot olivat vaihtaneet omistajaa aiemmin. Tässä tilanteessa pääasiassa asiamiestiedusteluun nojannut suomalainen tiedustelu oli aika aseeton. Kuitenkin tilannetta pyrittiin paikkaamaan esim. lentotiedustelulla, joten osa Neuvostoliiton piikkiin laitetuista "kummituslennoista" olikin suomalaisten itsensä suorittamia. Syy tosin tietenkin annettiin ilomielin Neuvostoliitolle.
 
Suomalaisilla oli tehokkaasti toimiva tiedustelu; mm. neukkupuolen ratapölkyt, siltojen kantavuudet ja yksiraiteisten rautateiden ohituspaikat loivat hyvän kuvan vastustajan kyvystä ja suunnitelmista keskittää joukkoja. Tiedossa oli outoihin paikkoihin rakennettuja kouluja ja muita kookkaita rakennuksia.
Lisäksi -37, onneksi, järjestetty Jaakkiman talvisotaharjoitus nosti esiin armeijan puutteita, potentiaalisia taktisia virheitä ja loi realistisemman käsityksen vastustajan mahdollisuuksista sekä omista ongelmista. Vaikka aikaa olikin vain 2½ vuotta todelliseen koitokseen, se ehdittiin käyttää tehokkaasti opittujen asioiden parantamiseen.
Jos viittaat Kososen ja Tuomikosken Suomen Armeijan marssiopas -teokseen, niin kannattaa katsoa vuotta. 1938. Opas pohjautui asiamiestiedustelun tietoihin, joista osa oli valitettavasti toivottaman vanhentuneita, kun hyväksi piti käyttää jopa vallankumouksen aikaan ylitulleita emigrantteja. Tilanteen muutti juuri talvi ja puna-armeijan kyky käyttää sitä hyväkseen, eli siis rakentaa tiestöä jäisen maan aikaan. Esim. tie Uhtualta Suomussalmen Linnansalmeen on juuri talvisodan perua, eikä sitä aiemmin ollut. Myös Raatteeseen rakennettiin tietä, samoin Kuhmossa Repolasta rajalle. Sama juttu monessa muussakin paikassa. Tietenkin suomalaisetkin käyttivät talvea hyväkseen, kuuluisimpana ehkä Raatteen taisteluiden aikaan rakennettu huoltotie Raatteentien eteläpuolelle. Tosin neuvostoliittolaisten huoltotie Juntusrannasta (ja Linnansalmesta) Kirkonkylään oli pitempi.
 
Tiedustelun sodanaikaiset toimijat kirjoittivat hyllymetreittäin populaarikirjallisuutta 60-luvulta alkaen. Ei siinä mitään, kirjoittajat tunsivat asiat, mutta vähemmän onnistuneista suorituksista usein vaiettiin. Eikä
tarinoidenm todenperäisyyttä voinut yleensä arkistoista tarkistaa koska nehän vietiin Ruotsiin syksyllä 1944.

Ylipäätään kriittistä sotahistoriantutkimusta ei Suomessa ole oikein tehty. Sotien jälkeen sotatapahtumista kirjoiteltiin toki vaikkapa Suomen Sota -teossarja joka oli kuvaileva, akateemisessa tutkimuksessa sotahistoriaa ei oikeastaan käsitelty lainkaan. 1960-1980 -luvuilla ei ehkä esitetty kovin hankalia kysymyksiä kun yleisilmapiiri oli vasemmistolainen, sellainen katsottiin oman pesän likaamiseksi. 1990-luvulta eteenpäin on ollut toisaalta uuden sotahistorian linja jossa on painotettu unohdettuja näkökulmia, toisaalta on ollut suurelle yleisölle suunnattuja sankaritarinoita.

Esimerkiksi sellaista kysymystä, kuin että missä vaiheessa tehtiin päätös jatkaa vanhan rajan yli Laatokan pohjoispuolelle 1941 ja miksi ei ole oikein kunnolla käsitelty. Samoin päätös jättää Leningrad rauhaan on käsitelty lähinnä suomalaisena armonosoituksena eikä ole edes arvioitu olisiko todellisuudessa Suomella ollut mitään mahdollisuutta kukistaa Leningradia halutessaan.
 
  • Tykkää
Reactions: TT
Tuunaisen piti ottaa Sotahistorian laitos Turtolan jälkeen hoteisiinsa, mutta kieltäytyi kunniasta. Mielestäni hölmösti

PT ei ehkä halunnut muuttaa etelään Joensuusta. Hänen sijastaan laitoksen johtoon nimitettiin ilman siviilioppiarvoja oleva poliitikko, jonka ura tosin päättyi nopeasti. Siitä on esitetty erilaisia syitä;
virallisesti toki ansaitulle täydelle eläkkeelle.

tilannetta pyrittiin paikkaamaan esim. lentotiedustelulla, joten osa Neuvostoliiton piikkiin laitetuista "kummituslennoista" olikin suomalaisten itsensä suorittamia

Kyllä, mutta nämä Blenheim -lennot lopetettiin YH:n aikana, jotta "ei kärjistetäisi tilannetta entisestään". Jälkikäteen tätä on tietysti helppo arvostella, mutta moni (pääosin sen jälkeen entinen) valtio on jättänyt
samassa tilanteessa LKP:nkin suorittamatta.
 
  • Tykkää
Reactions: TT
Olikohan se nyt ihan kuitenkaan noin? Virallinen historiankirjoitus kun kertoo, että se voima millä neukut rynnivät mm. laatokan karjalasta yllätti ylimmän johdon pahanpäiväisesti. Eipä kukaan uskonut, että Suomussalmelle suuntaa pari divisioonaa

Okay-okay-okay .. Antaudun :confused: !! Yllätti varmasti.. Suomussalmella päälle tuli kyllä vain yksi divisioona, toki yllättävästi ja pääosin väärästä kohdasta. Toinenhan lähetettiin perään auttamaan.

Asiantuntevista kommenteista kuitenkin tulee sellainen tunne että tiedustelutietoa oli, mutta niistä ei osattu tehdä oikeita päätelmiä ?
 
Jos viittaat Kososen ja Tuomikosken Suomen Armeijan marssiopas -teokseen, niin kannattaa katsoa vuotta. 1938
En itseasiassa, siis viittaa. Tosin katsoin juuri pari päivää sitten kyseistä teosta pintapuolisesti kirjakaupassa.. onko arviointia tarjolla, ostettava/luettava? Minun Raatteentie/Kuhmo/.. tiedustelu-näkemykseni taitaa olla muutaman kymmenen vuoden takaa(luettu), ja en ihan varma ole mutta oiskohan ollut Wolf Halstia ja Matti Aarniota lähteenä(siis vielä vanhempaa kuvausta). Pitää tutkia kirjahyllyä hieman :oops:
 
En itseasiassa, siis viittaa. Tosin katsoin juuri pari päivää sitten kyseistä teosta pintapuolisesti kirjakaupassa.. onko arviointia tarjolla, ostettava/luettava? Minun Raatteentie/Kuhmo/.. tiedustelu-näkemykseni taitaa olla muutaman kymmenen vuoden takaa(luettu), ja en ihan varma ole mutta oiskohan ollut Wolf Halstia ja Matti Aarniota lähteenä(siis vielä vanhempaa kuvausta). Pitää tutkia kirjahyllyä hieman :oops:
En ole lukenut Kososen ja Tuomikosken kirjaa. Puffijuttu oli vähän omituinen. Varmasti mielenkiintoinen, mutta kuten sanottu, tiedot melko vanhentuneita jo talvisodan syttyessä. Aarnio on hyvä lähde sotaa edeltävän sijoituksensa vuoksi. Halstista sanottiin joskus, että jos Kadiksen tutkielmassa käyttää Halstia lähteenä varmistamatta asiaa vähintään kahdesta muusta lähteestä, saa hylsyn. Tämä tosin on aika ilkeämielisesti sanottu ja käsittääkseni riittää, kun käyttää normaalia lähdekritiikkiä Halstinkin tapauksessa. Suuret linjat varmasti ovat "oikein".
 
lähdekritiikkiä Halstinkin tapauksessa
Juu - voin kuvitella hyvin että näin on. Niissä hänen teoksissaan on ollut hieman sellainen perusvire että Wolf olisi ehkä voittanut sodan yksin, mutta kun ne muut häiritsivät... Tämä siis ihan omana fiiliksenä (ilman lähdekritiikkiä ;)
 
Juu - voin kuvitella hyvin että näin on. Niissä hänen teoksissaan on ollut hieman sellainen perusvire että Wolf olisi ehkä voittanut sodan yksin, mutta kun ne muut häiritsivät... Tämä siis ihan omana fiiliksenä (ilman lähdekritiikkiä ;)

Hyvin tyypillinen ilmiö kenraalien kiillotuskirjallisuudessa. :rolleyes: Suunnilleen jokainen kiillotuskirjaileva kenraalihan on ollut linnunradan paras alallaan ja ne "veljet" sitten munineet huolella. Voitot olivat silkkaa omaa ansiota ja tappiot muiden munattomuutta, osaamattomuutta tai muutoin vain onnettomien tähtien alla syntyneitä tapahtumaketjuja. En tiedä saanko pahemman kohtauksen pähkinästä vai kiillotuskirjasta?

Tuo "ei uskottu, että PA voisi hyökätä Laatokan pohjoispuolella yhtymätasoilla" taas on kinkkisempi. Siinä on nimittäin sellainen puolensa, että näillä korpiseuduilla yhtymähyökkäykset olivat varsin murheellisia hyökkääjän kannalta. Motti motin perään ja silkkaa surkeutta, tavoitteet jäivät haaveisiin ja tappiot hirmuisia. Eli yhtymillä hyökkääminen oli mahdollista, mutta oliko siinä mitään tolkkua? Luulen, että sotaväenjohto yllättyi siitä, että PA suorastaan tarjoili mahdollisuuden puolustajalle antaa köniin reilusti itseään suuremmille joukoille.

Itse arvosana lienee ihan perusteltu ja vastaa kyllä omaakin käsitystäni.
 
Halstihan ei ollut kenraali. Hän oli sodissa luotettava esikuntapäällikkö ja Lapissa ihan hyvin onnistunut rykmentinkomentaja. Hän antoi kyllä kovaa kritiikkiä mutta enpä huomannut hänen teoksissaan muuta kuin asiallista otetta siitä näkökulmasta, mikä hänellä itsellään oli. Hän oli kenraalien alainen ja muistelmien hauskimpia kohtia ovatkin nämä arviot.

Suomussalmelle ei pitänyt tulla suurta voimaryhmää. Niin vain tuli. Vielä ensi päivänä, kun etulinjassa ollutta joukkuetta johtanut reservivänrikki yritti soittaa esikuntaan, sieltä Kyander sanoi, että älkääpä nyt vänrikki pelätkö paria hulluksi tullutta ryssää, vaan heittäkää ne takaisin.
 
Tuo "ei uskottu, että PA voisi hyökätä Laatokan pohjoispuolella yhtymätasoilla" taas on kinkkisempi. Siinä on nimittäin sellainen puolensa, että näillä korpiseuduilla yhtymähyökkäykset olivat varsin murheellisia hyökkääjän kannalta. Motti motin perään ja silkkaa surkeutta, tavoitteet jäivät haaveisiin ja tappiot hirmuisia. Eli yhtymillä hyökkääminen oli mahdollista, mutta oliko siinä mitään tolkkua? Luulen, että sotaväenjohto yllättyi siitä, että PA suorastaan tarjoili mahdollisuuden puolustajalle antaa köniin reilusti itseään suuremmille joukoille.

Laatokan pohjoispuoli on pirun pitkä kaistale rajaa ja siitä puhuminen yhtenä kokonaisuutena ei ehkä tuo tapahtumia parhaalla tavalla esille. Olihan suomalaisillakin sotaa edeltävänä aikana suunnitelmat vallata Repola rajan takana.

Eikä sillä suunnalla jääty laakereilla lepäämään (ainakin aluksi) ensitavoite oli valtakunnan raja ja siitä piti jatkaa hyökkäystä vielä vihollisen puolelle.

Raappanan komentama Pohjois-Karjalan Ryhmä käsitti lähes 5000 miestä joten ihan muutamalla komppanialla ei pelattu.

1.12 käynnistetyn hyökkäyksen tavoitteena raja ja siitä olisi sitten pitänyt jatkaa naapurin puolella Tuulivaaran suuntaan.

Er.P 13:n kärkikomppania kohtasi vihollisen Hattuselkosessa. Tien pohjoispuolella ollut komppania eksyi ja hajosi pimeässä metsässä. Tien eteläpuolta edennyt komppania väijytettiin. Kuormastossa syntyi pakokauhu ja se pakeni. Hyökkäys keskeytetiin ja rintamavastuun otti toinen pataljoona. Kohtaamistaistelua kokeillut Er.P 13. siirtyi Nurmijärvelle.

Ei se hyökkäyksellinen korpisota siis suomalaisiltakaan aina sujunut kuin tanssi.
 
Laitetaan nyt vielä vähän pippuria tähän jutusteluun. Baikal varmaankin tarkoitti Kenraalien Kiillotuskirjallisuudella enemmän draama-lajia kuin kirjoittajan sotilasarvoa (?) - ...kuuluneeko nekin 60-luvulta alkaneeseen populaarikirjallisuuteen. Halsti oli varmasti erittäin pätevä esikuntapäällikkö ja myös mainio kirjoittaja. Ehkäpä lahjakkaalla esikuntapäälliköllä, vaikka uskoaksani tehtävä oli erittäin kova ja uuvuttava, oli loistava tarkkailijan paikka seurata tilannetta ja tehdä huomioita. Tästäkin keskustelusta huomioisin kuitenkin sen että, viisauden lajeista jälkiviisaus on sitä jalointa ja parasta. Näin osin myös ehkä Halstilla.

Myöhemmistä alan sankareista mösjöö Hägglund ainakin on kyennyt kiillottelemaan itseään mm. teoksessa Leijona ja kyyhky. En ole siinä asemassa, että voisin laajemmin kirjan antia arivioida, mutta sieltä löytyy kohta jossa olin itse ns. paikan päällä, ja on kyllä todella vaikea uskoa että kyseessä on sama tilanne ja alue ja kriisi. (upeaa kuitenkin nyt jälkeenpäin tietää, että homma oli päälliköllä hanskassa ja kaikki oli vain nerokkaan suunnitelman noudattamista, jota jokunen irkku ja sammakonsyöjä kykenemättömyydessään hieman aluksi haittasi)
 
Suomussalmelle ei pitänyt tulla suurta voimaryhmää. Niin vain tuli.
Olen jo vakuuttunut siitä, että tiedustelu sakkasi. Joten jatketaan puukon kääntämistä haavassa; olen käsittänyt että suunnitelma Suomen katkaisemista oli tiedossa myös suomalaisilla - sitähän opetettiin kait pitkään Neukkupuolella. Ja sen edellytys lienee ollut laittaa ukkoja rajalla siihen kohtaan, josta se katkeaa - joka on aika tarkkaan Suomussalmi. Vastaavasti Suomalaisilla oli siellä 9 divisioona jossain .. ? Oliko suunnitelma todellakin vallata rajantakaiset alueet Erpeillä, vai ainoastaan työntää etuvartiota mahdollisimman pitkälle itään? Selvästi joukkojen siirto ja keskitykset yllättivät, mutta lopputuloshan ei ollut huono. Ja siihen vaikutti juurikin se, että pitkien huoltoyhteyksien takana ne hyökkäävät divisioonat olivat kusessa, vaikka törmäsivät alivoimaiseen suomalaiseen viholliseen. Eli .. se tiestö ja kalusto ei sitten kuitenkaan kestänyt kyseistä divisioonien keskittämistä. Ja siis tiedustelu antoi kuvan joka ....
Palatakseni siihen Jaakkiman talvisotaharjoitukseen, eikös siinä mm. tullut juuri näitä asioita esille. So. kuinka vaikeaa on siirtää kyseisissä oloissa suuria yksiköitä, ja toisaalta ymmärrettiin mikä riski syntyy jos naapuri tulee moderneilla härpäikkeillä varustetuilla ylivoimaisilla joukoilla pitkin Laatokan pohjoisreunaa. Ja siitä seurasi muutoksia.

Täällä esitetyn perusteella näyttäisi kuitenkin siltä että a) Stalinin puhdistukset kohdistuen suomalaisiin eivät olleet perusteettomia b) tiedustelutietoa oli mutta sitä ei sodanjohdossa huomioitu? Kun ottaa huomioon käytettävissä olleet resurssit, niin mitä sodanjohdon olisi pitänyt tehdä? Esim. laittaa 9. divisioona Raatteen tielle ja odottaa että 163. pyyhkäiseen sen yli ja ohi?

Se mikä varmasti yllätti suomalaiset, oli Neuvostoliiton valmius lähteä niin kokonaisvaltaiseen sotaan pientä pohjoista naapuria vastaan. Joukkojahan lienee siirrelty pitkin laajaa venäjänmaata ja divisioonia tai niiden osia kuljettaneet pitkät junat ovat sotkeneet monen risteysaseman liikenteen ja aiheuttaneet runsaasti oheishaittaa kaukana Leningradin sotilaspiiristä.
 
Back
Top