Talvisota

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vonka
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Vonka

Vonka

Supreme Leader
Elokuu - syyskuu

Harmaat pilvet alkavat modostua Baltian ylle.

28.8. Uutistoimisto Tass ilmoittaa, että Neuvostoliitto on päättänyt vahvistaa läntistä rajaansa Euroopassa vallitsevan vakavan kansainvälisen kriisin johdosta.

30.8. Suomessa keskeytetään kantahenkilökunnan lomat.

1.9. Saksan sotavoimat aloittavat hyökkäyksen Puolaan. Skandinavian maat painottavat puolueettomuuttaan.

"Varsin arveluttavalla tavalla tulivat Itämeren ja Baltian maiden kysymykset esille niissä neuvotteluissa, joita länsivaltojen sotilasvaltuuskunnat kävivät Moskovassa saadakseen Venäjän liittolaisekseen uhkaavassa tulevassa sodassa. Neuvottelut herättivät suurta huolestumista Baltiassa ja Suomessa."

Englanti ja Ranska mobilisoivat.

"Rannikkolaivaston puolueettomuusvaihe I" käynnistetään (reserviläisten I vaihe). Yhden pp-pataljoonan reserviläiset Turun seudulla ja yhden raskaan patterin reserviläiset Vaasan seudulla kutsutaan palvelukseen.

7.9. Leningradin sotilaspiirin joukot ovat reserviläisillä täydennettyinä asettuneet Suomen raja-alueelle täydessä sotavalmiudessa.

9.9. Neuvostoliitto kutsuu aseisiin lisää ikäluokkia.

Suoritetaan "Merivoimien puolueettomuusmiehitysvaihe I" (reserviläisten I vaihe).

Kaikki elokuussa kotiutetut kutsutaan takaisin palvelukseen armeijakuntaan ja ilmavoimiin. JP 3 määrätään Kannakselle. Määrätään muodostettavaksi yksi pioneerikomppania ja lähetettäväksi Kiviniemeen.

11.9. Rv.Pr:n kotiutettava erä määrätään pysymään palveluksessa. Rajavartiostojen viimeksi vapautetut asevelvolliset kutsutaan ylimääräisiin kertausharjoituksiin.

Suomen lähettiläs Moskovassa yritttää selvittää, mikä aiheutti Leningradin kutsunnat "ja aikovatko kutsutut joukot myös pysyä siellä".

14.9. Määrätään yksi sodanvahvuinen pioneerijoukkue Kannakselle JP 3:n yhteyteen.

16.9. Ylimääräisissä harjoituksissa ollut pataljoona kotiutetaan Turussa. Kokoomuksen eduskuntaryhmä ehdottaa asevelvollisuusajaksi 1,5 vuotta.

17.9. Neuvostoliitto etenee Puolaan. Ulkoministeri Molotov ilmoittaa Suomen lähettiläälle noudattavansa puolueettomuuspolitiikkaa Neuvostoliiton ja Suomen välisissä suhteissa. Sama julistus annetaan Virolle, Latvialle ja Liettualle.

18.9. Ranskan lähettiläs sanoo, ettei ole odotettavissa, että Neuvostoliitto hyökkäisi muihin naapurimaihinsa kuin Puolaan. Puolalainen Tallinnaan pidätetty sukellusvene Orzel karkaa Tallinnan satamasta (tästä tulee propaganda-ase myöhemmin).

19.9. Pohjoismaiden pää- ja ulkoministerit kokoontuvat Kööpenhaminassa ja tuovat lausunnossaan esille "lujan tahdon noudattaa tasapuolista puolueettomuutta".

20.9. Venäjän laivasto liikehtii Suomenlahdella ja uhkaa Baltian satamia.

21.9. Neuvostoliitto ilmoittaa laskeneensa miinoja Suomenlahdella ja Vienan merellä.

JP 1, JP 2 ja JP 4 määrätään sodanajan kokoonpanoon.

22.9. Viron ulkoministeri Selter kutsuttiin Moskovaan allekirjoittamaan Viron ja Neuvostoliiton välistä kauppasopimusta.

Annetaan Päämajan perustamiskäsky puolustusministerin kirjeellä 707/39/3/sal.

23.9. Neuvostoliitto antaa Virolle uusia vaatimuksia.

Salmin ja Lapin rajavartiostot määrätään kutsumaan viimeksi kotiutetut ylimääräisiin harjoituksiin.

25.9. Viron ulkoministeri Selter palaa Viroon keskustelemaan uusista vaatimuksista.

Helsingissä pidetään Suojeluskunnan piiripäälliköitten kokous.

26.9. Käsky johtosuhteista Päämajan ja puolustusministeriön välillä. Sotilaalliset tehtävät ja myös Kotijoukkojen esikunta + Suojeluskunnat siirtyvät kaikki Päämajan alaisiksi.

Uutistoimisto TASS syyttää Viroa puolalaisen sukellusveneen avustamisesta ja väittää, että sukellusveneellä on tukikohta Viron rannikolla.

27.9. TASS ilmoittaa, että tuntematon sukellusvene on Viron rannikolla torpedoinut höyrylaiva Metallistin.

Ranskan lehdistö toteaa: "Neuvostoliiton katse suuntautuu Itämerelle."

Venäläiset lentokoneet loukkaavat Viron ilmatilaa.

28.9. TASS ilmoittaa, että sukellusvene on ahdistanut höyrylaiva Pionerin karille.

Viro allekirjoittaa sotilaallisen avunantosopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Neuvostoliitto vuokraa tukikohtia. "Paikat määrätään molemminpuolisella sopimuksella, samoin se lukumäärä, jonka Neuvostoliitto saa pitää jalkaväkeä ja ilmavoimia tukikohdissa".

Suomen hallitus on tyytyväinen Saksan ulkoasiainministeriöstä saatuihin tietoihin, joissa sanottiin, että Berliini ei tule sitoutumaan millään sopimuksella Neuvostoliittoon, joka ”olisi ristiriidassa” Saksan ja Suomen suhteiden kanssa.

Muuta syyskuussa (jälkikäteistietoa): Meretskov esittää puolustusasiain kansankomissaarille operatiivisen suunnitelmansa Suomen valtaamiseksi.
 
Viimeksi muokattu:
Lokakuu

1.10. Latvia päättää lähettää ulkoministerinsä Neuvostoliittoon keskustelemaan kahdenvälisistä asioista. Epäillään Selterin palatessaan tuoneen kutsun. Tallinnaan saapui Neuvostoliiton sotilasvaltuuskunta.

3.10. Liettuan ulkoministeri kutsuttiin Moskovaan neuvottelemaan.

4.10. Oulun sotilaspiiristä määrätään tykistömiehiä palvelukseen Petsamoa varten.

5.10. Latvian ja Neuvostoliiton välille sotilassopimus.

1.DE, SVK, PR ja KTR 1 määrätään sodanajan vahvuudessa Kannakselle. KTR 3 siirretään Mikkelistä Lappeenrantaan Rv.Pr:n yhteteen. Ensimmäinen reserviläisistä kokoonpantu suojajärjestelypataljoona kootaan Kuolemajärvelle.

6.10. Porin, Vaasn ja Oulun sotilaspiirissä aletaan perustaa joukkoja. Kannaksella siirrytään suojajoukkokokoonpanoon.

7.10. Neuvostoliiton hallitus pyytää Suomea lähettämään edustajan Moskovaan keskustelemaan poliittisista ja taloudellisista kysymyksistä.

Päätetään, että Paasikivi lähetetään.

8.10. Päämaja antaa useita käskyjä yksikköjen perustamisesta ylimääräisiin harjoituksiin, mukana IIAKE (Helsingin sotilaspiiri) ja IIIAKE (Seinäjoen sotilaspiiri). Perustetaan elintarvikekeskusvarikko Loimaalle.

9.10. Paasikivi matkustaa Moskovaan. Kaksi neuvostohävittäjää loukkaa Suomen ilmatilaa Kannaksella 45 minuutin ajan. Niiden perään ammutaan it-tulta.

Vaasan elintarvikekeskusvarikon henkilökunta kutsutaan ylimääräisiin harjoituksiin. Kannaksen, Salmin, Lieksan, Kainuun ja Lapin reserviläiset kutsutaan ylimääräisiin harjoituksiin.

10.10. Ensimmäinen YH-päivä.

12.10. Määrätään perustettaviksi sotilassairaalat ja sairasjunat.

13.10. Ruotsin sanomalehdistö tiedottaa: Ruotsi kutsuu Pohjois-Norrlannin reserviläisiä palvelukseen.

14.10. Suomen Tukholman lähetystöön tulee tarjouksia Suomen armeijaan pyrkiviltä.

15.10. Ulkoministeri Erkko puhui amerikkalaisille: "Meidän tehtävämme on pyrkiä löytämään ratkaisu, joka lisää turvallisuuttamme kumpaankin suuntaan."

16.10. Annettiin käsky kenttäpostin yleisistä järjestelyistä.

17.10. Tasavallan presidentin käsky: marsalkka, vapaaherra G. Mannerheim toimii reserviläisten ylimääräisten harjoitusten ajan tasavallan puolustusvoimien komentajana. Päämaja perustetaan Puolustusvoimien komentajan esikuntana.

Neuvostoliitto ilmoittaa Rooseveltille kunnioittavansa Suomen suvereniteettia. Molotov sanoo, että Moskovan suunniteltujen neuvottelujen tavoitteena on ”Neuvostoliiton ja Suomen ystävyyssuhteiden parantaminen sekä näihin suhteisiin liittyvien kysymysten ratkaisu”

18.10. Pohjoismaiden valtionpäämiehet koolla Tukholmassa.

21.10. Paasikivi matkustaa uudelleen Moskovaan.

23.10. Tallinnassa käynyt 17-18 neuvostoaluksen laivasto-osasto siirtyy harjoituksiin Suomenlahdelle. Ruotsin rannikolla alkaa tehostettu valvonta.

26.10. Paasikivi palaa Moskovasta.

31.10. Suomen valtuuskunta lähtee jälleen Moskovaan keskusteltuaan eduskunnan kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
1.11.

Molotovin aluevaatimukset julkistetaan Suomen lehdissä. Yleinen mielipide pitää ehdotuksia täysin mahdottomina.

Otto Wille Kuusinen on tavannut Stalinin. ”Suomen kysymystä” käsiteltiin Molotovin osallistuessa keskusteluun. Hruštšoville, joka oli läsnä, kävi silloin selväksi: ”Kuusisen kanssa oli sovittu, että hän tulee johtamaan tulevaa kansanhallitusta.” Kuuseinen tapaa Stalinin marraskuussa 12 kertaa.

Andrei Zhdanov kutsutaan Leningradista Moskovaan.

Huom! Tämä temporaalisuus sulkee aukottomasti pois kaikki harhaluulot, että myönnytyksillä kolmansissa neuvotteluissa talvisota olisi voitu välttää.
 
Viimeksi muokattu:
Muuta erikoista.

Lokakuussa 1939 Valpo tekee laajan poliisioperaation ja pidättää yhteensä 114 henkilöä eri puolella Petsamoa. Operaatiota johtamaan saapuivat Rovaniemeltä maaherra Hillilä ja komisario Kukkamäki. Pidätykset suorittivat Hillilän toimittamien kyläkohtaisten nimilistojen mukaan paikalliset poliisit, joille operaatiosta ei ollut kerrottu etukäteen.

Pääpukarina on rajakomppanian päällikkö Pajakka, johon oli alettu kiinnittää huomiota (partioiden rajalla tekemät havainnot eivät johtaneen toimenpiteisiin, vaan Pajakka saattoi antaa niistä moitteita).

Pajakka on jo vuosia aikaisemmin avannut ilman lupaa yleisesikunnan salaisen liikekannallepanokirjelmän, jonka olisi saanut avata vasta sotatoimien käynnistyessä. Pajakka oli kiinnostunut myös rajakomppanian yhteydessä toimivasta radioasemasta vaikkei se kuulunutkaan hänen alaisuuteensa, ja hän avasi useita yleisesikunnasta asemalle tulleita kirjeitä. Pajakka kävi syyskuussa 1939 Petsamoon rakenteilla olleella lentokentällä. Kun hän sai kuulla, että kentälle laskeutuminen voitiin tarvittaessa estää kentän poikki vedetyillä teräsvaijereilla, hän halusi heti kieltää niiden käytön ja perusteli tätä Lapin rajavartioston komentajan Willamon määräyksellä. Petsamossa kiersi myös huhu, että Pajakan ja Siltalan asuntojen oven pieleen oli kiinnitetty poronkoipinahat merkiksi Petsamoon saapuville venäläisille joukoille, jotta nämä jättäisivät talot ja niiden asukkaat rauhaan.

Etsivän keskuspoliisin kuulustelija ampui Pajakan ja vetosi vahingonlaukaukseen.

Juttuun liittyvistä 15 oli talvisodan turvasäilössä.

Kaikki asiakirjat on julistettu salaisiksi.
 
Viimeksi muokattu:
Meniköhän Pajakka yhdellä vahingonlaukauksella vai vaatiko useamman? :rolleyes:

Miksi miestä ei ollut vaihdettu jo aiemmin? Tuolla suunnalla ei tainnut paljoa muita joukkoja olla rauhan aikana. Kuin kummalla antoivat tuollaisen tapauksen pitää paikkansa? Tosin tässä jutussa voi olla taustalla jonkinlaista suomalaisten ja saamelaisten välistä skismaa.
 
3.11.

Moskovan radiossa selostettiin Molotovin ja Erkon puheita ja lausuttiin uhkauksia Suomea kohtaan.

Pravda-lehdessä julkaistaan artikkeli, johon sisältyy Suomen asenteen kritiikkiä. "Me lähetämme helvettiin poliittisten korttipelurien pelit ja menemme omaa tietämme, piittaamatta mistään, murskaamalla kaikki esteet tavoitteiltamme."

Karjalan kannakselle on asettunut osa 7. armeijan joukoista, jotka puolustusasiain kansankomissariaatti siirsi Leningradin sotilaspiirille. Itämeren alueelta on tuotu 8. armeija Karjalaan 25. lokakuuta alkaen. Suomen rajoilla on kuusi divisioonaa.

Merisotalaivaston kansankomissaari Nikolai Kuznetsov kirjeessään Stalinille ja Molotoville esittää näkemyksensä mahdollisesta Suomen merisaarrosta sodan syttyessä sen kanssa. Neuvostoliitto ryhtyy päivittäiseen ilmatiedusteluun Suomenlahden alueella.

Illalla 3.11. alkaa neuvottelujen kolmas vaihe Moskovassa.

Mannerheim on keskustellut ennen matkaa poliitikoiden kanssa. Hän sanoo, ettei Neuvostoliiton arvovaltaa suurvaltana voi jättää huomiotta. Marsalkka on esittänyt vaihtoehtoisen suunnitelman, joka koskee Neuvostoliiton merisotalaivaston tukikohdan perustamista yhdelle pienistä Hangon lähellä olevista saarista, sekä aluemyönnytyksiä Karjalan kannaksella. Mannerheimin mukaan Neuvostoliiton täytyy jopa pelkästään säilyttää maineensa. Mutta pääasia marsalkan mielestä on, että hallituksella ei ole käytettävissään sellaista armeijaa, jota sen ulkopolitiikka edellyttäisi.

Samaa mieltä on myös Kannaksen Armeijan komentaja, kenraaliluutnantti Hugo Österman.

Stalin ei tule ensimmäiseen iltakokoukseen, joka kestää vain tunnin. Kuunnellaan Paasikiven puhe, jossa hän sanoo, että Suomen hallitus voi suostua vain rajan siirtämiseen Karjalan kannaksella enintään entisen Ino-linnakkeeseen asti. Hangon kysymyksen kohdalla Suomen hallituksen asenne ei muutu. Molotov ei ala Stalinin ollessa poissa istunnosta keskustelemaan saaduista tiedoista, vaan huomautti: ”Koska yhteisymmärrykseen ei päästä, asia pitää antaa sotilaiden käsiin”.
 
JOKO kirjoitti:
Kuin kummalla antoivat tuollaisen tapauksen pitää paikkansa? Tosin tässä jutussa voi olla taustalla jonkinlaista suomalaisten ja saamelaisten välistä skismaa.
Klikkaa laajentaaksesi...


Oli "Lapin keisarin" eversti Oiva Willamon jääkärikavereita. Nykyisin on vaikea käsittää, millainen Lappi oli tuohon aikaan. Willamo oli "Laki Oulusta pohjoiseen." Tosin vakoilijoille hänellä oli sitten vain yksi tuomio.
 
Rajalla suojajoukoissa 1939

  • Jääkäripataljoonat olivat Karjalan kannaksen iskujoukkoja, joita odotti vaikein tehtävä: taistelun aloittaminen itse rajaviivalta.
  • Sodan alku oli nuorelle varusmiehelle kaikista valmisteluista huolimatta järkyttävä kokemus.
  • ”…olin juuri saamassa saikka-annostani kun koko eteläinen taivaanranta rävähti veripunaiseksi…”

SUORITIN ASEVELVOLLISUUTTANI Jääkäripataljoona 4:ssä, jonka vakituinen sijoituspaikka oli silloin Kiviniemessä, Sakkolan pitäjässä. Alokkaaksi astuin tähän pataljoonaan tammikuun 4. pnä 1939. Syksypuolelle tultaessa sodan uhkaavat varjot levittäytyivät yli rajojemme. josta syystä pataljoonamme siirrettiin rajapitäjään, Rautuun.
Menomatka sinne oli vailla tavallisen harjoitusmanööverin tuntua, sillä kolonnamme autot olivat lastatut todellisilla kranaateilla ja raskailla jalkaväenaseilla. Miesten patruunalaukut olivat sullotut täyteen "kovia" entisten "paukkujen" sijasta. Vieläpä annettiin lähtiessä määräys, että jos vieraita lentokoneita sattuisi näköpiiriin, olisi ne yhteislaukauksin kurkoteltava alas.

Pataljoonamme majoitettiin Kuolemanlaakson itäpuolelle, noin 4 km rajalta. Tykkikomppania, johon allekirjoittanut kuului, määrättiin majoittumaan aivan Kuolemanlaakson yläpuolella olevaan nuorisoseurantaloon.
Heti majoitusvaiheen jälkeen alkoi kiireinen työ. Ensin valmistettiin rajan tuntumaan ampuma-asemat ja kaivettiin henkilökohtaiset suojapoterot, mitattiin matkoja ja laskettiin maaleja heitinammuntoja varten. Jokaiselle etukäteen lasketulle maalialueelle annettiin oma numeronsa. Varsinaista sotilaskoulutusta ei paljonkaan ollut. Siihen ei ollut aikaa, sillä ampuma-asemien valmistuttua alkoi kiireinen työ kaivaa hyökkäysvaunuesteitä; murroksia kaadettiin ja vedettiin piikkilanka-aitoja toinen toisensa viereen. Työ oli raskasta, mutta osaltaan kauniit ilmat ja tuo armoitettu sotilashuumori pitivät mielialat korkealla.

Sodan syttymiseen silloin ei vielä paljonkaan uskottu: olihan Kansainliitto, hyökkäämättömyyssopimus ja Stalinin vakuuttelut rauhantahdostaan.Siitä huolimatta me linnoitimme - eihän vara venettä kaada!

Luodessamme hikeä valuvin naamoin ja joskus niskuroivin mielin noita tankkiesteitä ja juoksuhautoja me tuskin ajattelimme, että kerran niiden suojissa saisimme jatkaa heiveröistä elomme lankaa...

KARJALAN KANSAA
KAIKKI vähemmän työkykyinen siviiliväestö oli rajaseuduilta evakuoitu taemmaksi, mutta työkykyinen osa oli saanut jäädä viljankorjuuseen. Useana päivänä olimme yhteisvoimin auttamassa sadonkorjaamisessa. Eräänä marraskuisena päivänä sain komennuksen lähteä kuuden jääkärin kanssa Vepsänkylään viljoja puimaan. Koska tiesin, että Vepsän kylä on ihan rajan pinnassa, läksin mielelläni, sainhan täten harvinaisen tilaisuuden käydäihan rajalla tämän kriitillisen odotuksen aikana.

Aamuvarhaisella läksimme pyörillä ajamaan jäätynyttä, ohuen lumikerroksen peittämää kolukkoista metsätietä.Kylä oli pienenlainen tyypillinen karjalainen metsäkylä. Muutamia taloja näkyi metsää ympäröivän aukeaman laitamilla. Ilmoittauduimme siinä talossa, joka oli meillä topografikartalta näytetty. Talossa oli kotona vielä sekä isäntä että emäntä, muu osa perheestä oli joutunut lähtemään evakkotielle. Kovin hermostuneilta ja rauhattomilta he vaikuttivat.
"Niin, kyllä puida oli tänään tarkoitus, mutta näyttää siltä, ettei siitä taida tulla mitään", sanoi isäntä. "Nuo rajantakaisetkin ovat tulleet niin uhkaaviksi, ettei uskalla kohta ulkosalla liikkua."

Sen puolesta olisimme kyllä voineet puida, mutta kun puimakoneen moottorissa oli jotakin vikaa ja sen vakituinen käyttäjä oli poissa, ei moottoria oltu saatu käyntiin. "Josme koettaisimme", sanoi joku joukostamme. "Ei kannata", vastasi masennuksen tilassaoleva isäntä. "Ei tässä enää tiedä tehdäkö mitään vai ei. Muuttokäsky tuli juuri meillekin,joten jätettävä on kaikkikuitenkin, kun ei ole enää kylässä hevosiakaan." Sanoimme viipyvämme kylässä jokatapauksessa iltaan saakka siltä varalta, että apuamme tarvittaisiin.

Emännälle näytti edessä olevien tapahtumien vyöry tulevan liian raskaana – piti jättää koti ja sen mukana kaikki, kaikki, mikä elämän varrellaon siinä niin rakkaaksi tullut! Koko aikana hän ei puhunut sanaakaan, oli kai siten helpompi kätkeä sydämensä pohjaton suru. Mutta kun isäntä sanoi: "Jätettävä on kaikki" - silloin nuo kovanelämän uurtamat rajaäidinkasvot peittyivät esiliinaan ja kumaraiset hartiat nytkähdellenhän poistui toiseen huoneeseen...

"Lähdemme tästä katsomaan rajalle", sanoimme. "Parasta olla menemättä, ovat meille kylän vakituisille asukkaillekin antaneet tuntuvia varoituksia rajapuroa lähestyttäessä”, varoitti isäntä. Lupasimmeolla menemättä rajapurolle. Ulos tultuamme seisoimme liikkumattomana ryhmänä talonpihalla. Aänettöminä, vakain miettein katselimme pienen peltoaukeaman alla juoksevaa pientä polveilevaa puroa. Se oli r a j a – vain tuollainen yliharpattava puronen!

Mutta tuo on nyt se raja, joka "railona aukeaa". Emme olleet juhlallisia, enemmänkin pelonsekaisella kunnioituksella, synkkien aavistusten vallassa tuijotimme tuota maastossa mutkittelevaa mustaa juovaa, joka erotti kaksimaailmaa - lännen ja idän.

NAAPURI ON TARKKANA
VENÄJÄN puoleinen rajanpinta oli naamioimisistutuksilIa saatu tiheää metsää muistuttavaksi. Katsoessamme tarkkaan näimme puunrunkojen välissä jatkuvaa liikettä; siellä mentiin ja tultiin. Vähän taempana kuului kenttäsahojen
ja työkoneiden yhtämittainen ulina. - "Mitähän ne siellä tekevät?" kysyi joku ajatuksissaan. "Tuossa on tuo tähystystorni, noustaan sinne, niin näemme paremmin", eräs ehdotti. "Eipäs mennä,isäntä varoitti siitä", sanoi eräs joukossamme ollut raja-Karjalan poika. Mutta edellinen puhuja oli niin intoa täynnä, että tahtoi muiden kielloista huolimatta nousta ainakin näkötornin ensimmäiselle tasanteelle - siitä jo näkee paljon paremmin.

Hänen itsepäinen tekonsa teki meille tiettäväksi, että jokaista liikettämme oli seurattu. Kun hän nosti kiikaria silmilleen nähdäkseen paremmin kuului päittemme päältä teräviä vongahduksia ja joku luodeista iski näkötornin puurakenteisiin. Heti tiesimme, mistä on kysymys, sitä vainihmettelimme, kun emme kuulleet lähtölaukauksia. Ei jäänyt kaverimme odottelemaan alastulokäskyä – oma-aloitteisestituli alas ja kiireesti sittenkin, "kun aivan korvanjuuressa niin ilkeästi vongahti."

Linnoitustyömme jatkuivat kiihtyvällä vauhdilla. Rauhanneuvottelutkin tuntuivat ajautuvan umpikujaan. "Sota siitä pakanasta näyttää sittenkin tulevan!" Marraskuun loppupuolella ilmat kääntyivät sateisiksi, joten linnoitustöistä palatessamme olimme paitsi nälkäisiä myös läpimärkiä ja väsyneitä. Majapaikassamme, siinä nuorisoseurantalossa, ei ollut lämmityslaitteita, joissa olisimme yön aikana voineet kuivata vettä valuvia vaatteitamme. Märkinä ja vilusta väristen yritimme nukkua lähellä toisiamme suurella tanssilattialla. Mutta ilmat eivät saaneetolla esteenä osallemme tulleita urakkaosuuksia täytettäessä. Komppaniamme uusi päällikkö luutnantti C. Kontiopää oli mies, joka ei vaatimuksissaan tinkinyt. Kurinpidollisesti hän oli pataljoonassa hyvin tunnettu. Jonakin marraskuun pimeänä iltana kolme komppaniamme jääkäriä haki kenttäpakillaan perunoita autioksi jääneen talon kellarista täydentääkseen vajaata vatsaansa heikohkon illallisen jälkeen.Sotilailta oli tietenkin kielletty noiden perunakellareiden verottaminen samoin kuin kaikki muukin siviiliomaisuuteen koskeminen. Tieto tästä perunavarkaudesta meni päällikkömme korviin ja rangaistuksena tuli jokaiselle vuorokausi kovennettua arestia, joka sovitettiin seisomalla kaksi tuntia asennossa täyspakkaus selässä.

Tuli sitten marraskuun 29.päivän ilta. Luutnanttimme ilmestyi eteemme aivan toisenlaisin ilmein kuin ennen. Vihainenmuoto oli läpikäynyt täydellisen muodonvaihdoksen.Hän loi tutkivan katseen joukkoonsa ja ilmoitti sitten pakotetun rauhallisesti, mutta äänessä kuitenkin jonkinlainen jännityksen aiheuttama kireys: "Tänä iltana on ryssä sanonut irti hyökkäämättömyyssopimuksen.Aamuun mennessä nähdään mitä tulee. Kaikkien on oltava valmiina minuutin sisällä, jos hälytys asemiin menosta tulee."
Annettuaan vielä muita ohjeitaan mahdollisen sodan syttymisen varalta hän poistui ja toivotti yllätykseksemme komppanialleen hyvää yötä. Sodan syttymisen mahdollisuutta oli jo niin kauan vatkattu ettei tuo juuri tuotu ilmoitus pystynyt paljoakaan järkyttämään miesten mieliä. Pienen ajan kuluttua tasainen kuorsaus ilmoitti, etteivät nuo täysissä varusteissaan, saappaat jalassa nukkuvat jääkärit paljonkaan ajatelleet huomispäivän tapahtumia.Yö nukuttiin hyvin. Aamulla oli herätys tavalliseen aikaan kello 6. Seitsemän aikaantuli aamutee.

EI SAIKKAA VAAN KRANAATTEJA!
MUUTAMAT olivat jo ehtineet saada saikka-annoksensa ja olin juuri saamassa omaani, kun koko eteläinen taivaanranta rävähti veripunaiseksi niin pitkälle kuin silmä kantoi. Sadat tykit syöksevät yhteislaukauksia ja pitkät tulenlieskat välkähtelevät päiväksi valkenevassa aamussa. Koko taivaanranta on yhtenä tulimerenä. On kuin patoutuneet helvetin voimat olisivat särkeneet kaikki sulut ja päästäneet valloilleen punaisen laavavirran. Saikka-annos jäi saamatta, sillä kohta alkoi kranaatteja putoilla eteen, taakse, sivuille...

Kranaattien ympärillä räjähdellessä ja sirpaleiden ulvoessa juoksivat miehet asemiin kuljettaviin autoihin yllättävän rauhallisina. -Tuskin olimme ennättäneet edetä sataakaan metriä kohti asemiamme kun vastaamme juoksi hätääntyneenä 16-17-vuotias siviilipukuinen nuorukainen. Ehkäpä hän oli yön turvin tullut hakemaan jotakintärkeää autioksi jääneestä kodistaan ja yritti nyt henkensä kaupalla juosta pois tykkitulen ylettyviltä. Automme oli juuri sivuuttanut hänet, kun tykinammus putosi lähelle ja sirpale vei nuorukaiselta alaleuan kokonaisuudessaan. Etääntyvästä autosta näimme, miten hän hoippuen juoksi edelleen- kaatui - nousi jälleen ja yritti hoiperrella pois - kaatui taas. . .

Me pääsimme asemiimme ehjin nahoin, vaikka vihollisen lentokoneetkin olivat jo syöksyjään tekemässä. Hätäinen soitto tulenjohtopaikalle. Sieltä ei vastata, ei pitkäänaikaan. Johan tulenjohtueen pitäisi olla perillä, mutta puhelin ei vastaa toistuvista hälytyksistä huolimatta. On lähetettävä vikapartio – ehkä kranaatit ovat katkoneet johdot. Ei sentään - yhteys tuli viimeinkin heitinasemaan. Tulenjohtue soitti. Kranaattikeskitys oli estänyt heitä etenemästä yhtä nopeasti kuin harjoituksissa. Helpotuksen huokaus, kun tulenjohtue elää vielä ja voi hyvin! Tulenjohtopaikkamme oli pienen aukeaman reunassa, josta oli hyvä näkyvyys rajalle. Heitinasemat olivat metsäisen kumpareen takana. Ympärillämme paukkuu ja ryskää. Vonkuvat sirpaleet rapisevat puissa ja siellä täällä kaatuu isokin puu kuin heinänkorsi sirpaleen leikkaamana.

Odotamme tulenjohtueelta tulikäskyä. Kun sitä ei kuulu, on se merkki siitä, että vihollinen ei ole vielä lähtenyt hyökkäämään - suorittaa ensin pehmennystyön tuolla taukoamattomalla tykistöammunnalla. Nyt soi puhelin.
- Heitinasema.
- Täällä tulenjohtue. Olkaa valmiina! Hyökkäys alkaa!Rajantakainen metsänäyttää olevan miehiä täynnä. Nyt - nyt ne lähtee ryntäämääntännepäin tien täydeltä,koko rajan seutu kuhisee kuinmuurahaispesä.
- Hyvä taivas! Nyt avasivat meidän konekiväärittulen! Siellä kaatuumiestä kuin heinää! Maali numerokolme on miehiä täynnä.Pyytävät sinne heitintulta.
- Maali N:o 3.
- Aluetulta.
- Ampukaa!
Heti alkoivat asemamme heittimet lähettää suhisevia kranaatteja annettuun osoitteeseen. Tätä ensimmäistä aaltoa seurasi heti toinen yli rajan. Konetuliaseet molemmin puolin takoivat taajaan pitkiä sarjojaan, mutta niiden ääni hukkui
tykistön rumputulen taukoamattomaan jylinään. Pienin väliajoin pitkin päivää pyydettiin heitintulta milloin mihinkin maaliin. Koko päivän pysyivät tulenjohtueemme miehet montuissaan rajan pinnassa. Pitkin päivää konekivääri-,konepistooli- ja kiväärimiehemme löivät hyökkäykset takaisin yhden toisensa jälkeen.

PÄÄLLIKÖN LOPPU
ILLAN HÄMÄRTYESSÄ Aikoi vihollisen hyökkäyksiltäolla terä poissa. Vähitellen laukausten vaihto harveni, vain sarja silloin tällöin puolin ja toisin kuin harrastuksen vuoksi.Me heitinasemassa kyyristyimme henkilökohtaisiin pikkupoteroihimme ottamaan vastaan ensimmäistä sotayötämme - viluista ja unetonta.
Tällöin komppaniamme päällikkö luutnantti Kontiopää tuli luokseni ja pyysi saada lainata kenttälapiotani. Hän oli aikanaan valvonut tarkoin, että jokaisella miehellä oli oma suojakuoppansa, mutta jättänyt itsensä ilman. Päivän tykistökeskityksien aikana, kun me muut suojauduimme kirnumaiseen poteroomme, löi päällikkömme maihin vatsalleen tai hyppäsi lähimpään kranaattikuoppaan. Tarjouduin kaivamaan hänen avukseen, mutta avustani hän kieltäytyi - halusi kaivaa itse kuten muutkin.

Tänä ensimmäisenä sotapäivänä saivat miehet päälliköstämme aivan uuden käsityksen. Yhteisen vaaran hetkellä hän pelottomana ja miehistään erinomaisesti huolehtivana oli komppanian isä, johon kaikki luottonsa panivat. Tämän tosin ankarasti sotilaallisen, mutta komppaniastaan hyvin huolehtivan asenteensa hän säilytti loppuunsa saakka, joka hänen kohdalleen tuli alkaneen vuoden tammikuussa Pukitsanmäen hyökkäyksessä. Hän eteni silloin hyökkäysketjun mukana. Koska hänellä ei ollut muuta asetta kuin pienikaliiperinen siviilipistooli, hän vihollisen kiivaasta tulituksesta välittämättä seisaallaan ollen osoitteli vierellään eteneville pikakivääri- ja konepistoolimiehille vihollisen vaarallisimpia tulipesäkkeitä. Sitten vihollisen pikakiväärisuihku takoi hänen keskivartaloaan niin että hän kaatuessaan tärisi kuin haavan lehti. Hän ehti kuitenkin vielä sanoa:- Karttalaukussa on vaimoni osoite. Tämä on loppuni...

Aamun valjetessa alkoivat taistelut jälleen täydellä voimallaan. Kun me unettoman yön ja kylmän kangistamina aamuaikaisella nousimme poteroistamme antamaan ensimmäistä tuli-iskua tunsi jokainen outoja väänteitä vatsassaan. Veteläksi löi miesten mahan ennen sotatöihin tottumista! Ensimmäisenä pyyhälsi ammunnasta vapaana oleva luutnanttimme taempana olevan kuusen taa. Puolitoista vuorokautta pidimme asemamme jatkuvasti toistuvia hyökkäyksiä vastaan. Nukkuneet emme silmäntäyttä tänä aikana. Toisen sotapäivän iltana saimme määräyksen vetäytyä toiselle viivytyslinjalle. Vetäydyimme kiväärikomppanian mukana. Muutama sata metriä taempana seurasi Puna-armeijan jalkaväki hyökkäysvaunujen tukemana - se tuli uhkaavana vyörynä kuin tulivuoren laava.

Vetäytymismatkamme neljä kilometriä taempana olevalle toiselle viivytyslinjalle oli sananmukaisesti menoa läpi tulen. Melkein koko kylä oli sytytetty ja tien varrella olevien palavien talojen savun ja tulen loimut tuuli painoi ylitien, jota oli kuljettava. Kasvoja poltti, savu kirvelteli silmiä, ajoittain oli vaikea hengittää ja kaiken kukkuraksi takanamme takoivat kymmenet "luurankotehtaan kirjoituskoneet" kolkkoja sarjojaan. Onnellisesti kuitenkin tulimme - ne ketkä tulivat tälle toiselle viivytyslinjalle. Miten turvallista tuntuikaan nyt olevan hyvissä asemissa! Kuukausikaupalla olimme niitä tehneet, joskus jopa nurkumielellä.

Vihollinen ryhmittyi yöksi Kuolemanlaakson vastakkaiselle rinteelle. Ampuminen taukosi ajoittain kokonaan molemmin puolin. Vihollinenkin tarvitsi lepoa. Tutuksi tullut majapaikkamme nuorisoseurantalo ja kylän muutamia suurempia taloja oli jätetty sytyttämättä tuleen. Ne olivat valmiiksi laskettuja maaleja taempana olevalle tykistöllemme. Kylmän yön tullessa ne pian täyttyivät lepoa kaipaavista vihollisista ja kun näin oli tapahtunut, täydensi tykistömme ilman hakuammuntaa pioneerien jättämän tuhoamistyön. Heti aamun valjetessa alkoi jälleen vihollisen hyökkäys.

Konetuliaseet takoivat ja tykistöt molemmin puolin yhtyivät mukaan. Panssarivaunut lähtivät jyrräämään alas rinnettä pitkänä kolonnana tien suunnassa. Niiden etenemisen katkaisivat lujissa asemissa olevat panssaritorjuntatykkimme. Jalkaväen hyökkäykset oli verrattain helppo torjua hyvistä asemistamme. Hyökkäys toisensa jälkeen torjuttiin viholliselle raskain tappioin. Tämä vapaussodasta nimensä saanut paikka muodostui jälleen tuon kolkon nimensä vertaiseksi - Kuoleman Laaksoksi.

Kokopäiväisestä taistelusta huolimatta jäivät omat tappiomme verrattain pieniksi. Päällikkömme oli oikeassa,kun hän näitä monttuja kaivettaessa toisteli hikeä valuville miehille:- Hiki säästää verta! Antaa vain lapioiden heilua!

KOVA ON SODAN LAKI
Erään sodan järkyttävään olemukseen kuuluvan episodin haluan vielä tämän päivän tapahtumista mainita. Tämä tapaus tiedotettiin komppaniasta komppaniaan muistutukseksi miehille sotalain tinkimättömästä armottomuudesta. Ehkäpä ensimmäisten päivien ankarat taistelut, toverien kaatuminen, valvominen ja väsymys aiheuttivat sen, että kahden konekiväärikomppaniaan kuuluvan jääkärin hermot pettivät - he karkasivat linjasta.

Parikymmentä kilometriä taempana heidät pidätettiin Kiviniemen kosken ylittävällä rautatiesillalla ja palautettiin komppaniaansa. Karkumatka oli kestänyt yli kuusi tuntia. Kenttäoikeus istui kranaattisateessa lyhyen istuntonsa. Lyhyt oli myöskin tuomio, lyhyeksi jäivät nuoruuden unelmat. Kuolemantuomio! Heti pantava täytäntöön! Se oli miesten loppu.

Päivän taistelujen kallistuessa iltaan tuli yllättäen tieto, että pataljoonamme on vetäydyttävä asemistaan. Meidän sivuistoillamme olleet joukot olivat joutuneet vetäytymään jo kauas meidän taaksemme. Näin olimme joutuneet hevosenkengän muotoiseen renkaaseen, jota vihollinen takoi umpeen huolestuttavan tarmokkaasti.

Kirjoittanut Yrjö Latvala, julkaistu Kansa Taisteli lehden 12/77 numerossa.
 
4.11.1939

Neuvostojohtajat yrittävät saada suomalaisdelegaation suostumaan neuvostoliittolaisten laivaston tukikohtien perustamiseen pienillä Hangon lähellä olevilla saarilla. Stalin selittää Suomen edustajille, että ehdotus perustuu huolestuneisuuteen Suomen alueiden mahdollisesta käytöstä ulkopuolisten vihollisvoimien hyökkäyksessä Neuvostoliittoon. Paasikivi kertoo: ”Hän huomautti jälleen Suomen olevan liian pieni ja heikko puolustamaan neutraalisuuttaan suurvaltaa vastaan ja viittasi Puolan kohtaloon, ja Puola oli kuitenkin ollut Suomea paljon suurempi.”

Suomalainen delegaatio lähettää uuden sähkeen Helsinkiin saadakseen hallitukselta ohjeita jatkotoimintaan. Halutaan tarjota neuvotteluissa Jussarön saarta Hangon läheisyydestä Neuvostoliitolle kompromissina. Tästä on puhuttu Suomen sotilasjohdon kanssa jo ennen Moskovan neuvotteluihin lähtemistä. Sotilaiden vastaus: "Saari ei ole maanpuolustuksellisesti välttämätön”. Paasikiven ja Tannerin Helsinkiin lähettämässä sähkeessä kysytään, voiko neuvotteluissa ehdottaa Hangon sijasta Jussarön käyttämistä Neuvostoliiton tukikohtana.
 
Vonka kirjoitti:
Oli "Lapin keisarin" eversti Oiva Willamon jääkärikavereita. Nykyisin on vaikea käsittää, millainen Lappi oli tuohon aikaan. Willamo oli "Laki Oulusta pohjoiseen." Tosin vakoilijoille hänellä oli sitten vain yksi tuomio.
Klikkaa laajentaaksesi...
Willamoa epäiltiin myös jatkosodan aikana yhteydenpidosta vihollisen kanssa ja erityisesti partisaanijahdin vaikeuttamisesta. Mikä on totuus, enpä tiedä. Harvinaisen mulkerosta miehestä monen aikalaiskuvauksen mukaan ainakin oli kyse, nykyään puhuttaisiin varmaan jonkin sortin luonnehäiriöstä.
 
Erkki kirjoitti:
Willamoa epäiltiin myös jatkosodan aikana yhteydenpidosta vihollisen kanssa ja erityisesti partisaanijahdin vaikeuttamisesta. Mikä on totuus, enpä tiedä. Harvinaisen mulkerosta miehestä monen aikalaiskuvauksen mukaan ainakin oli kyse, nykyään puhuttaisiin varmaan jonkin sortin luonnehäiriöstä.
Klikkaa laajentaaksesi...

Narsistit ovat mahdollisia pettureita jos pettyvät omissa tavoitteissaan.
 
6.11.

Tannerilta ja Paasikiveltä tulee sähke Helsinkiin. Hallitus keskustelee. Cajander ja Erko ovat voimakkaimmin sitä mieltä, että asenteita ei tarvitse muuttaa.

(huom. 1970-luvulla oli muotia esittää että neuvotteluissa taipuminen olisi johtanut johonkin ihanaan kumppanuuteen ja talvisota voitu välttää, on huomattava, että O. W. Kuusinen on jo ollut Stalinin luona ja kansanhallituksen kokoonpanokin valmis - tosin kansanhallituksen keulaan ei tässä vaiheessa odoteta OW:ta vaan aivan toista henkilöä - joukot ovat rajalla ja käskyjä muotoillaan. Pelkät tukikohdat eivät ole tavoitteena kuten eivät olleet Baltiassakaan)
 
7.11.

Cajanderin luona käy eri puolueiden edustajia. Viesti: ”Ei tuumaakaan periksi!” Hallitus päättää lähettää Erkon vaatimuksesta Moskovaan kielteisen vastauksen. Hänen allekirjoittamassaan sähkeessä ilmoitetaan, että Hangon tai Suomen rannikon muun alueen vuokraaminen, myynti tai vaihto ei ole mahdollista. Jussarön mainitseminen kielletään.

Suomalaisdelegaation jäsenet kutsuttiin Punaiselle torille sotilasparaatia ja tuhansien moskovalaisten mielenosoitusta katsomaan. Paasikiven delegaatio tiedustelee Suomen hallitukselta, miten sen tulisi käyttäytyä jatkossa. Helsingistä tulee vastaus: ”Tiedätte, myönnytyksissä menty niin pitkälle kuin turvallisuutemme ja itsenäisyytemme sallivat. Jollei sopimusta ehdotetulla pohjalla, keskeyttänette neuvottelut.”
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top