Teloitukset Suomessa 1939-1945

Tetra

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 2.0
Onko muuten sellaisia tapauksia, joista on jälkikäteen ajateltu että turhan kova tuomio? En tarkoita mitään geneeristä "ei ketään omaa tulisi teloittaa" vaan jotain spesifiä tapausta. Muistan yhden tapauksen mainitun täällä, jossa joku upseeri olisi teloittanut karkurin "omin lupineen", mutta en muista tarkemmin. Muutkin tapaukset toki kiinnostaa, jos sellaisia on.
 

baikal

Supreme Leader
Lahjoittaja
No kyllä sen suursivarin ampuminen oli ylilyönti. Samoin ne tapaukset, joissa oli kyse selvästi hermonsa menettäneistä sotilaista. Mutta tämäkin arvio on helppo tehdä vuonna 2015. Tilanne, olot ja asenteet olivat kovasti toiset viime sodan aikaan.
 

Tetra

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 2.0
Mutta tämäkin arvio on helppo tehdä vuonna 2015. Tilanne, olot ja asenteet olivat kovasti toiset viime sodan aikaan.
Varmasti näin on, ja nykyään varmaan pidettäisiin kaikkia omien ampumisia laittomuuksina ja ylilyönteinä. Tarkoitin sellaisia tapauksia joita aikalaiset piti liioiteltuna. "Jälkikäteen" tarkoitin siis tyyliin korkeintaan muutamia vuosia tapahtuman jälkeen, en v. 2015.

Tässä yksi esimerkki: "Pyöräkankaan taistelussa Ihantalassa 3. heinäkuuta Vihma kiersi kentällä ja koetti palauttaa kovin ottein järjestyksen. Silminnäkijä kertoo nähneensä Vihman, joka juuri oli ampunut kaksi karkuria.[9] Samana päivänä Jalkaväkirykmentti 35:n komentajan eversti S. E. Laaksosen eteen tuotiin viisi karkuria ja heidän mukanaan mahdollisesti Vihman käsky ampua joukosta ainakin muutama mies. Laaksonen määräsi komppanianpäällikkö Sulo Harrolan huolehtimaan käskyn toimeenpanosta. Virallisen ilmoituksen mukaan sotamiehet Reino Kulmanen ja Kaarlo Mäkilä kieltäytyivät palaamasta linjoille, jolloin Harrola kokosi teloitusryhmän ampumaan miehet. Tapaus johti oikeuskäsittelyyn sodan jälkeen. Sotaylioikeus piti tapausta lainvastaisena, mutta vapautti Laaksosen ja Harrolan vastuusta, koska he olivat totelleet divisioonan käskyä. Korkein oikeus vahvisti päätöksen"

https://fi.wikipedia.org/wiki/Einar_Vihma#Talin-Ihantalan_taistelu
 

EK

Kenraali
Kannattaa tässä vaiheessa muistaa, että aseenkäytössä oli eri tasoja ja tilanteita.

Esimies oli oikeutettu käyttämään välttämättömäksi katsomiaan (laillisia) keinoja kurin ylläpitämiseen. Kuitenkin aseenkäyttö oli oikeutettua käytännössä vain taistelutilanteessa tapahtuvassa niskoittelussa (tietenkin itsepuolustus poislukien). Tällöin esimies itse toimi syyttäjänä, tuomarina ja tuomion toimeenpanijana. Tapaukset (ainakin teoriassa) tutkittiin jälkikäteen.

Rintamaolosuhteissa joukko-osasto saattoi perustaa pikaoikeuden, jossa käsiteltiin rintamalla kiinniotetut karkurit, vakoojat, yms. sekä niskottelijat. Pikaoikeuden sai perustaa ainoastaan, mikäli teosta oli mahdollista määrätä kuolemantuomio ja tuomio piti panna täytäntöön 24 tuntia langettamisen jälkeen. Pikaoikeus koottiin joka kerta erikseen, eli Saksan tyyppisiä "lentäviä" kenttäoikeuksia karkurien teloittamiseen ei voinut perustaa. Tuomiot alistettiin Sotaylioikeudelle, mutta varsinaista valitusoikeutta ei ollut, koska tapauksen piti olla sellainen, että se vaati nimenomaan nopean ratkaisun.

Pysyvämmät sotaoikeudet (kenttäoikeudet) käsittelivät sitten muut tapaukset ja niiden tuomioista oli mahdollista valittaa Sotaylioikeuteen. Kaikki sotilaiden tekemät rikokset käsiteltiin sotaoikeuksissa, samoin 4.1.1940 alkaen myös siviilien sotatoimialueella tekemät rikokset.

Myös siviilioikeuksilla oli oikeus langettaa kuolemantuomioita, kuten jo mainitun Kirves-Koljosen tapauskin osoittaa.

Näiden ulkopuolella on tietenkin sotilaiden itsensä harjoittama "toverikuri", josta tunnetuin esimerkki lienee JR8:n "Paskamotti". Tai tietysti paremmin Vietnamista tunnettu omien upseerien tappaminen. Mutta nämä ovat tietenkin laittomia, eivätkä siis kuulu tähän säikeeseen.
 

EK

Kenraali
Varmasti näin on, ja nykyään varmaan pidettäisiin kaikkia omien ampumisia laittomuuksina ja ylilyönteinä. Tarkoitin sellaisia tapauksia joita aikalaiset piti liioiteltuna. "Jälkikäteen" tarkoitin siis tyyliin korkeintaan muutamia vuosia tapahtuman jälkeen, en v. 2015.

Tässä yksi esimerkki: "Pyöräkankaan taistelussa Ihantalassa 3. heinäkuuta Vihma kiersi kentällä ja koetti palauttaa kovin ottein järjestyksen. Silminnäkijä kertoo nähneensä Vihman, joka juuri oli ampunut kaksi karkuria.[9] Samana päivänä Jalkaväkirykmentti 35:n komentajan eversti S. E. Laaksosen eteen tuotiin viisi karkuria ja heidän mukanaan mahdollisesti Vihman käsky ampua joukosta ainakin muutama mies. Laaksonen määräsi komppanianpäällikkö Sulo Harrolan huolehtimaan käskyn toimeenpanosta. Virallisen ilmoituksen mukaan sotamiehet Reino Kulmanen ja Kaarlo Mäkilä kieltäytyivät palaamasta linjoille, jolloin Harrola kokosi teloitusryhmän ampumaan miehet. Tapaus johti oikeuskäsittelyyn sodan jälkeen. Sotaylioikeus piti tapausta lainvastaisena, mutta vapautti Laaksosen ja Harrolan vastuusta, koska he olivat totelleet divisioonan käskyä. Korkein oikeus vahvisti päätöksen"

https://fi.wikipedia.org/wiki/Einar_Vihma#Talin-Ihantalan_taistelu
Tuohon Vihman toimintaan on Wikipedian artikkelissa yksi haastattelulähde vuodelta 2004. Ilman kummempia lähteitä en vielä pistäisi noita kahta ampumista Vihman kontolle. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole.

Suurinta osaa karkurien teloituksista pidettiin ylilyönteinä taistelevissa joukoissa jatkosodan aikaan. Rintamajoukoissa ymmärrettiin sangen hyvin, että toiset kestivät enemmän kuin toiset. Lisäksi ymmärrettiin myös ylemmän johdon vastuu toivottamasta tilanteesta kesällä 1944, jolloin teloituksia oli eniten.

Hytin tapaus on tunnetuin ja on jonkinlainen ihme, että Lindgren käveli paikalta omin jaloin. Arndt Pekurisen (baikalin tarkoittama pasifisti) tapaus on toinen, mitä kuvastaa se, että vasta kolmas sotilas suostui ampumaan Pekurisen. Pekurinenhan haettiin vankilasta (jonne tuomittiin talvisodassa, kun kieltäytyi asepalveluksesta), vietiin Uhtuan suunnalle rintamalle työvelvolliseksi, jossa käskettiin ottaa ase kouraan ja kun kieltäytyi, ammuttiin. Ehrnroothilla oli huono maine JR7:n (ja naapurijoukkojen) keskuudessa, kun uhkaili ampumisella ja JR7:n miehiä sitten teloitettiinkin kenttäoikeuden tuomiolla. Vihmasta oli jo puhetta, tosin hänen antamastaan teloituskäskystä upseereilleen on ristiriitaista tietoa. Kirjallisuudesta tunnetuin on Tuntemattomassa kuvattu teloitus Goran taisteluiden ajalta, jonka joukot ottivat aika raskaasti.

Yhtään jeesustelematta voi sanoa, että ylilyöntejä ehdottomasti tapahtui, jopa laittomuuksia. Silti suurin osa kuolemantuomioista oman aikansa lain ja jopa "yleisen oikeuskäsityksen" mukaisia. Mikäli kv. vertailua tehdään, jenkit ja britit teloittivat hyvin vähän porukkaa, saksalaiset ja puna-armeija paljon. Jenkeillä yksi (1) karkuruudesta teloitettu, 140 murhasta/raiskauksesta teloitettua. Briteiltä en tietoja löytänyt, mutta wikin artikkelin mukaan saksalaiset teloittivat toisen rähinän aikaan 30.000 sotilastaan. Neuvostoliitolle annetaan artikkelissa luku 158.000 karkurina teloitettua.

Ensimmäinen maailmansota on mielenkiintoinen, sillä preussilaisen kurinhan katsotaan perinteisesti olevan pakkokeinoa pakkokeinon perään, mutta samaisen wiki-artikkelin mukaan 1914-18 teloitettiin 18 karkuria Saksassa, kun taas britit teloittivat 306 sotilasta (mukana kansainliiton sotilaat) ja ranskalaiset n. 600 sotilasta.
 

Tetra

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 2.0
Tuo @Erkki n mainitsema sotamies Hytin tapaus oli se jonka muistin täällä mainittuna. Muistin tosin väärin että kyseessä olisi ollut karkuruus. Lindgren näytti tehneen itsemurhan 1968, joka ei sinänsä ole mitenkään tavaton kohtalo, mahtoiko sitten tuolla tapauksella olla osuutta asiaan. Wikipedian mukaan Lindgren talvisodassa piti omaa esikuntaansa paikallaan konepistoolin avulla, ja jatkosodassakin taisi kerätä mainetta rohkeana sotilaana.
 

Erkki

Kenraali
Lahjoittaja
Rintamaolosuhteissa joukko-osasto saattoi perustaa pikaoikeuden, jossa käsiteltiin rintamalla kiinniotetut karkurit, vakoojat, yms. sekä niskottelijat.
Enpä juuri tuohon pikaoikeuteen ole karkuruus-tai kurinpitotapauksien yhteydessä kirjallisuudessa törmännyt ja pikainen tiedonhaku (https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/13065/abstract.pdf?sequence=1) kertoikin sitä käytetyn sotiemme aikana vain 39 kertaa ja lähinnä vakoilijoiden kohdalla. Tässä yhteydessä voin mainostaa tätä kirjaa;
josta saa hyvin käsityksen Jatkosodan ajan kenttäoikeuden toiminnasta.
 

EK

Kenraali
Tuo @Erkki n mainitsema sotamies Hytin tapaus oli se jonka muistin täällä mainittuna. Muistin tosin väärin että kyseessä olisi ollut karkuruus. Lindgren näytti tehneen itsemurhan 1968, joka ei sinänsä ole mitenkään tavaton kohtalo, mahtoiko sitten tuolla tapauksella olla osuutta asiaan. Wikipedian mukaan Lindgren talvisodassa piti omaa esikuntaansa paikallaan konepistoolin avulla, ja jatkosodassakin taisi kerätä mainetta rohkeana sotilaana.
Lindgren oli erittäin ristiriitainen persoona. Varmasti pätevä pataljoonankomentaja, mutta Hytin tapaus oli jo silminnäkijöiden mukaan ylilyönti. Muistaakseni Valittujen palojen Suomalainen korpisoturi -teoksessa kuvataan, miten Lindgren 3. Prikaatissa pataljoonankomentajana ollessaan määräsi sitomaan vartiopaikalle puuhun miehen, joka haavoittanut itseään. Tuolloisesta asenneilmapiiristä paljon kertoo, että käsky toteutettiin, tosin lievennettynä. Muistaakseni lievennys oli, että mies sidottiin istuvaan asentoon, toinen vaihtoehto on, että hänelle annettiin ase vastoin käskyä.

Tuo Wikipedian artikkelissa kuvattu -59 tapahtunut salametsästäjinä pitämänsä porukan marssittaminen housut kintuissa aseella uhaten, kertoo minun mielestäni ihmisestä aika paljon.

Mutta jälleen tulemme siihen, että toisaalta "huonoissa ihmisissä" on "hyviä sotilaita" ja "hyvissä sotilaissa" on "huonoja ihmisiä". Kuitenkaan nämä kaksi eivät mielestäni ole synonyymejä, eikä pätevän sotilaan tarvitse unohtaa ihmismäistä käytöstä.
 

tulikomento

Ylipäällikkö
Tuo @Erkki n mainitsema sotamies Hytin tapaus oli se jonka muistin täällä mainittuna. Muistin tosin väärin että kyseessä olisi ollut karkuruus. Lindgren näytti tehneen itsemurhan 1968, joka ei sinänsä ole mitenkään tavaton kohtalo, mahtoiko sitten tuolla tapauksella olla osuutta asiaan. Wikipedian mukaan Lindgren talvisodassa piti omaa esikuntaansa paikallaan konepistoolin avulla, ja jatkosodassakin taisi kerätä mainetta rohkeana sotilaana.
Lindgren oli erittäin ristiriitainen persoona. Varmasti pätevä pataljoonankomentaja, mutta Hytin tapaus oli jo silminnäkijöiden mukaan ylilyönti. Muistaakseni Valittujen palojen Suomalainen korpisoturi -teoksessa kuvataan, miten Lindgren 3. Prikaatissa pataljoonankomentajana ollessaan määräsi sitomaan vartiopaikalle puuhun miehen, joka haavoittanut itseään. Tuolloisesta asenneilmapiiristä paljon kertoo, että käsky toteutettiin, tosin lievennettynä. Muistaakseni lievennys oli, että mies sidottiin istuvaan asentoon, toinen vaihtoehto on, että hänelle annettiin ase vastoin käskyä.

Tuo Wikipedian artikkelissa kuvattu -59 tapahtunut salametsästäjinä pitämänsä porukan marssittaminen housut kintuissa aseella uhaten, kertoo minun mielestäni ihmisestä aika paljon.

Mutta jälleen tulemme siihen, että toisaalta "huonoissa ihmisissä" on "hyviä sotilaita" ja "hyvissä sotilaissa" on "huonoja ihmisiä". Kuitenkaan nämä kaksi eivät mielestäni ole synonyymejä, eikä pätevän sotilaan tarvitse unohtaa ihmismäistä käytöstä.
Sori jos menee aiheen vierestä, mutta olen ymmärtänyt, että nimenomaan S.O. Lindgren toimi esikuvana Matti Kassilan elokuvan "Tähdet kertovat komisario Palmu"-elokuvan hullulle natsiupseeri majuri Vadenblickille, jota esitti Helge Herala.

Nimetön.png
 
Viimeksi muokattu:

EK

Kenraali
Sori jos menee aiheen vierestä, mutta olen ymmärtänyt, että nimenomaan S.O. Lindgren toimi esikuvana Matti Kassilan elokuvan "Tähdet kertovat komisario Palmu"-elokuvan hullulle natsiupseeri majuri Vadenblickille, jota esitti Helge Herala.
Kuten jo linkattu Wikipedian artikkeli vahvistaa.
 

baikal

Supreme Leader
Lahjoittaja
Melkoista possuilua harjoitettiin kyllä koti-Suomessa aika ajoin kiinniotettujen karkurien kanssa. Vatsaa kääntäviä tapauksia mm. länsi-lapista jne.
 

kimmo.j

Respected Leader
Lahjoittaja
Karkurien huono kohtelu on tietyllä tavalla ymärettävää, vaikka ei ehkä hyväksyttävää.
Onko Baikalilla jotain esimerkkejä, tai linkkejä siitä oliko kyse yksitäisen ihmisen ylilyönnistä, vai ohjeistetusta toiminnasta.
 

Tetra

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 2.0
Olisi mielenkiintoista tietää millaista porukkaa nämä karkurit olivat. Olivatko he kykenemättömiä mihinkään järkevään taistelutoimintaan, vai ihan päteviä kavereita joita ei kiinnostanut riskeerata omaa terveyttään (toki he sen tavallaan riskeerasivat myös karkuroinnilla)?
 

kimmo.j

Respected Leader
Lahjoittaja
Kokonaisuus sisältänyt monenlaisia ihmisiä, mutta moni oikea käpykaartilainen joka kotisuomen metsissä piileksivät lienevät olleet jälkikäteen poliittisesti, tai uskonnollisesti motivoituneita. Todellisuudessa moni lienee vain pelännyt sotaa.
 

Erkki

Kenraali
Lahjoittaja
Suurin osa karkureista ja käpykaartilaisista oli aivan selviä pelkureita, mutta oma ryhmänsä olivat nämä ns.poliittisesti motivoituneet eli lähinnä kommunistit, joista tässäkin lienee kyse länsi-Lapin poliittisen ilmaston tuntien:
Vatsaa kääntäviä tapauksia mm. länsi-lapista jne.
Minunkin vatsaani kommunistien toiminta on aina kääntänyt:rolleyes:. Jossain käpykommarit osallistuivat myös maanpetokselliseen sabotaasitoimintaan.
 

EK

Kenraali
Olisi mielenkiintoista tietää millaista porukkaa nämä karkurit olivat. Olivatko he kykenemättömiä mihinkään järkevään taistelutoimintaan, vai ihan päteviä kavereita joita ei kiinnostanut riskeerata omaa terveyttään (toki he sen tavallaan riskeerasivat myös karkuroinnilla)?
Karkureita ja karkuruutta oli monen tyyppistä. 1944 suurin ongelma oli, että joissakin (monessa) porukassa henki oli niin heikko, että joko (iso) osa taistelijoista irtautui jo ensimmäisen tiukemman paikan tullen tai sitten "koko" porukka vain hyytyi, eli pysytteli paikallaan passiivisena. Tässä kategoriassa karkuruus päättyi heti huollon tasalla, eli miehet "vain" välttelivät välitöntä hengenvaaraa ja palasivat sitten omaan porukkaansa. Joissakin osastoissa tämä toistui, toisissa ei. Jopa JPr:llä oli näitä ongelmia Kuuterselässä ja JP2:n komentaja majuri Hynninen joutui kysymään "tukilinjan" miehiltä "Missä olitte ---?" (Niilo Lappalainen Kuuterselkäkin murtui 1993 s. 245). Tätä esiintyi koko sodan ajan kaikissa joukoissa, toisissa enemmän, toisissa vähemmän. Riitaoja Tuntemattomassa on yksi esimerkki tämän tyyppisestä käytöksestä.

Toinen juttu olivat sitten poliittisesti motivoituneet, jotka hyökkäysvaiheessa yleensä joko jäivät tulematta liikekannallepanon yhteydessä tai sitten loikkasivat linjojen yli tilaisuuden tullen. Tunnetuimpia ovat Pärmin porukan kommunistit, joiden tuominen rintamalle oli jo aikalaisten mielestä hölmöyttä, koska kyseessä olivat vannoutuneet kommunistit, jotka suorittivat vankeusrangaistusta poliittisesta toiminnastaan. Toinen tunnettu (ja laajamittainen) liike on Länsi-Lapin kieltäytymiset, joista täällä tunnetuin on Kallon kylä Kittilässä. Täällä karkurit jopa linnoittautuivat ja heidät piti hakea asevoimin pois metsästä. Saksalaiset huolestuivat toiminnasta niin paljon, että pyysivät lupaa siviiliväestön kontrolloimiseen omalla turvallisuuskoneistollaan (RSHA, Gestapo, Gefepo ja SS), mutta suomalaiset ilmoittivat huolehtivansa omasta siviiliväestöstään. Länsi-Lapissa toiminnan taustalla on korpikommunismia (hyökkäyssota Neuvostoliittoa vastaan nähtiin pahana), lestadiolaista herätysliikettä (pasifismi) ja talvisodan kokemuksia (Suomussalmella ja Kuhmossa taistellut 9.D kärsi raskaimmat tappiot talvisodan divisioonista ja JR 27 muodostettiin Kemissä Jokivarren miehistä). Tähän voidaan laskea myös uskonnollisin motiivein kieltäytyneet (näitä etenkin ruotsinkielisellä rannikolla).

Kolmas ovat sitten "varsinaiset" karkurit, eli ne, jotka etenkin 1944 lähtivät pakenemaan joukko-osastoistaan jonnekin Sisä-Suomeen. Ns. Saimaan-Divisioona oli juuri tätä sakkia, vaikkei tod.näk. koskaan täysivahvuinen, vaikka niin kesällä 1944 arveltiinkin. Tämä porukka voidaan jakaa niihin, jotka pelkäsivät niin paljon, että lähtivät juoksemaan ja niihin, jotka olivat niin rohkeita, että uskalsivat lähteä juoksemaan. Tästäkin sakista suuri osa pysähtyi tai pysäytettiin muutaman kymmenen kilometrin jälkeen, mutta osa pääsi Ruotsiin saakka. Tämä on kesällä 1944 kaikkein näkyvin ja ongelmallisin karkurien joukko.

Ensimmäinen ryhmä oli varmasti suurin ja siihen kyettiin vaikuttamaan kurin ja "hyvän joukko-osastohengen" avulla. Jälkimmäisellä tarkoitan sitä, että esim. Mustan nuolen ensimmäinen komentaja oli kuuluisa simputtaja, mutta ei saanut porukkaa toimimaan, kun taas Pärmi sai tiukalla, mutta asiallisella otteella hyviä tuloksia aikaan. Pärmiä seuraava komentaja taas ei onnistunut yhtä hyvin. "Kokkapuhe tepsii joskus paremmin kuin kattiruoska."

Toiseen ryhmään vaikuttaminen taas oli vaikeampaa, koska motiivit olivat niin syvän henkilökohtaisia (poliittinen tai uskonnollinen vakaumus).

Kolmas ryhmä taas lähti karkuun puhtaasti vihollisen ylivoiman edessä, henkensä säilyttääkseen. Tässä iso osa on nykykatsannon mukaan henkisesti ja sielullisesti järkkyneitä, jotka eivät "vastaa vapaalta", eli ovat syyntakeettomia. Osa taas laskee, että hengissäpysyminen on mahdotonta ja pakenee siksi.

Kesän 1944 kuolemanrangaistuksia (niputan kaikki aseenkäytöt yhteen) perusteltiin toisaalta kurin säilymisellä toisaalta pelotevaikutuksella. Sen vaikutuksista oltiin jo tuolloin montaa eri mieltä. Moisalan ja Alasen Kun hyökkääjän tie suljettiin -teoksessa näkyi aika hyvin se, että aseenkäyttöä ei oikein hyväksytty, tosin ei karkuruuttakaan.

Nyt taidan taintua.
 

Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
Olen kirjoittanut tästä aikaisemmin.

Miksi koko "Saimaan divisioonaa" ei teloitettu? Koska heitä tarvittiin vielä. Miksi jotkut teloitettiin? Koska pienellä armeijalla ei ollut varaa leikinlaskuun.

Käyn läpi tarvittavia oikeuskäsitteitä sodan ajalta. Pikaoikeus ja kenttäoikeus tekivät paperit. Kenttäoikeuden päätöksestä saattoi valittaa, pikaoikeuden ei. Komentajan oikeus ampua kieltäytynyt oli kyseessä silloinkin, kun majuri Valkonen ampui Arndt Pekurisen. Tuomio oli myös lainmukainen, koska komentajalla oli tuo oikeus. Muuta oikeutta ei käyty. En ota kantaa, oliko viisas tai tarpeellinen teko. Näitä on varmasti jäänyt kirjaamattakin.

Kuvaan vähän huolellisemman instituution, pikaoikeuden, toimintaa hiukan vanhemman esimerkin perusteella, jotta asioissa käytetty huolellisuus näihin laskettuihin selviää. Populaarin ja kattavan kuvauksen voi lukea myös teoksesta Marokon Kauhu (Jukka. L. Mäkelä 1969).

Milloin teloittaminen alkoi ja miksi sotilaat lopettivat karkaamisen? Aloitetaan pari vuotta aikaisemmasta. Goran taisteluiden aikana ns. kirkkomiesten (pelikortti pakassa väärinpäin) toiminta vaikutti sotatoimiin. Siperialaiset joukot pistivät kenraali Svenssonin väsyneet porukat ahtaalle eikä Talvela myöntänyt vahvistuksia. Vihollinen iski Goraan. I/JR30:n miehet näkivät jo pikku-ukkoja väsymyksestä. Baranin kylään oli koottu joukko kirkkomiehiä sekä JR30:sta että 2./JR9:sta. Aiemmin syksyllä oli kenttäoikeus tuominnut vankiloihin 216 miestä: karkuruus ja kieltäytyminen oli vaarassa puhjeta epidemiaksi.

Svensson ei saanut lisävoimia, tappiot pienensivät divisioonaa ja kirkkomiestauti oli alkanut. Baranin kylässä oli kolmen komppanian verran kieltäytyjiä. Kenttäoikeuden sijasta hän valitsi kriittisessä tilanteessa pikaoikeuden. Sitä ennen hän määräsi, että puhumalla yritetään vielä. Kaikille sanotaan, että pikaoikeus on vaihtoehto. Kahdella puhekierroksella Baraniin kerätys savolaiset saatiin takaisin yksiköihinsä. Pappi puhui tunteja. Tarjottiin teetä ja leipää. Jäljelle jäi kaksi savolaisrykmentin hiukan vierasta pohjalaismiestä, Ahoniemi ja Mäkelä. Heistä Ahoniemi oli ollut hyvin itsepäinen ja ammattiyhdistyshenkinen - jopa hyvä taistelija - lisäksi hän ei pelännyt. Mäkelä oli huonohermoinen jo siviilissä ja Ahoniemen varjo. Ahoniemi oli päättänyt vielä levätä, ja Mäkelä peesasi. Svensson antoi vielä 12 tuntia aikaa miehille maata. Ahoniemi sanoi: "Me mennähän pikaoikeutehen, kukaan ei rupia meitä ampumahan. Ei me oo ennenkään peläätty uhkailua."

Lopun kansa tuntee Tuntemattomasta sotilaastakin, jossa Linna käytti Ahoniemen ja Mäkelän tapausta.

Sitä ennen:

Kahdeksan upseeria, syyttäjä (Edelman) ja sotatuomari (Multanen) istuivat. Pikaoikeuden luonne ja toiminta selitettiin syytetyille. Sotaoikeus tutkii syyllisyyttä, pikaoikeudessa on vain kiistattomasti syyllisiä (ei todisteluvaihetta). Sotaoikeuden kuolemantuomio alistetaan sotaylioikeudelle, pikaoikeuden ei. Pikaoikeuden päätökseen ei voi hakea muutosta.

Ahoniemi ja Mäkelä eivät tässä vaiheessa ymmärtäneet, että juttu päättyy siihen että heidät ammutaan, muut kirkkomiehet olivat asian uskoneet kun kerrottiin. Päätös 20.12. 1941 klo 11.45 oli yksimielinen.

Ahoniemi ja Mäkelä vasta tuomion julistamisen jälkeen halusivat takaisin rintamalle, mutta päätös oli tehty ja sotaylioikeudelle sen olisi voinut alistaa yksin Svensson (lykkäämällä yli 24. tunnin, mutta se olisi tehnyt pikaoikeuden merkityksettömäksi). Svensson määräsi täytäntöönpanon heti.

Miehet ammuttiin Baranin liepeillä pienen Syväriin pyrkivän jokipuron penkalle ja haudattiin lähistölle. Kotikylän pappi sai raskaan tehtävän kertoa kaikesta. Vanhemmat ottivat iskun ja järkytyksen hyvin rauhallisina ja olivat sitä mieltä, että pojat olivat jo lapsena olleet niin itsepäisiä, ja sitä kautta asia täytyisi käsittää.

Kirkkomiehiä ei Goran taisteluissa enää ilmaantunut.
 
Viimeksi muokattu:

Old Boy

Ylipäällikkö
Veli @Vonka on aina tarkka kertoen asiat oikein ja vähintään riittävän seikkaperäisesti. Niin nytkin jälkimmäisen teloitustapauksen osalta. Viime vuosikymmenellä ilmestyi Sotilasaikakauslehdessä artikkeli, joka on yksityis-
kohtia myöten identtinen edellä kerrotun tarinan kanssa. Kirjoittajana silloin oli muistaakseni asiasta väitellyt Lindstedt.

Sen sijaan Arndt Pekurisen tapaus kaipaa tarkennusta, koska asia oli kääntynyt lähes päälaelleen:

Pekurinen oli 1920 -luvulla ensimmäinen aseistakieltäytyjä. Hän ei suostunut suorittamaan silloisen lain mukaista aseetonta palvelusta, koska se piti suorittaa varuskunnassa. Istui pari vuotta vankilassa ja sai toiminnallaan
aikaan lain, joka mahdollisti siviilipalveluksen. Jatkosodassa syksyllä 1941 Pekurinen oli työvelvollinen, joka komennettiin linnoitustöihin rintaman läheisyyteen. Hän kieltäytyi tästä, mikä ei tietenkääm sota-aikana ollut sallit-
tua. Tuloksena olisi pitänyt olla vankeustuomio, mutta sen sijaan kapt (myöh maj) Pentti Valkonen määräsi hämärissä olosuhteissa Pekurisen teloitettavaksi.

Esimiehellä oli aseenkäyttöoikeus, mutta ainoastaan tilanteissa, jossa mikään muu ei auttanut ja muistaakseni vielä vaadittiin vihollisen läheisyyttä. Nämä edellytykset eivät tietenkään nyt täyttyneet. Voidaan jopa ajatella, että
Pekurisesta haluttiin varoittava esimerkki, mutta tästä ei tietenkään ole mitään varmuutta. Maj Valkonen kunnostautui sodassa vähäisempien palkintojen lisäksi Mannerheim -ristin arvoisesti ja kaatui Lapin sodassa. Siten ei
enää ollut mahdollista syyllistä tuomittavaksi, joten asiasta vaadittu tutkimus kuivui ymmärrettävistä syistä kokoon.

Välillä jo unohtunut Pekurinen nostettiin 60-70 luvuilla kulttihenkilöksi, jonka väitettiin omana aikana olleen kansainvälisestikin tunnettu. Hän sai vihervasemmiston voimin oman puistonkin Itä-Pasilaan ns Rauhanaseman vie-
reen. Periaatteen mies ainakin...
 
Top