Terrori-isku yritys Suomessa? KRP tutkii, hyökkäys linja-autonkuljettajan kimppuun Uuraisilla Keski-Suomessa

Taidetaan kohta taas tarvita "jääkäreitä".
Tämän päivän jääkärit ei tule valtion kutsumana vaan aktivoituvat omatoimisesti. Solurakennelmaa alkaa muodostua kun samanmieliset löytävät toisensa.
Jos valtio on kykenemätön toimimaan lain ja järjestyksen pysyttämiseksi, niin siinä jää silloin tilaa muille toimijoille. Tällaisilla aukoilla on tapana täyttyä itsekseen, jos valtio ei ohjaa toimintaa.

Tieto - Tahto - Kyky - Välineet
.
 
Joku muistaakseni kerran totesi joain sen suuntaista että poliitikot tulevat ja menevät mutta virkamiehet on ne jotka tosiasiallisesti johtavat maata.
 
Luojan lykky on, että tekijät olivat saaneet kielteisen päätöksen. Ajatelkaapa, jos näistä edes toinen olisi saanut turvapaikan, kouluttautunut ja mennyt töihin... Sen jälkeen täysi bussi rajoitinta vasten rekan keulaan tai sillalta veteen. On täysin käsittämätöntä, että linja-autonkuljettajille ei tehdä turvallisuusselvityksiä... kun niitä kuitenkin tehdään lentoliikenteen parissa työskenteleville.
Raadollisesti: Lentokone maksaa bussia enemmän.
 
Miten viranomaiset löytävät indikaation siitä, että henkilö suunnittelee tuollaista tekoa?

Pitäisi olla kyvykkyys seurata arabiankielistä somea. Onko meidän poliisilla sitä? Vaikeutta lisää se, että esim. WhatsApp keskustelut on salattuja, jolloin niitä ei pääse salakatselemaan, vaikka uusi tuedustelulainsäädäntö sen sallisi. Ellei sitten oo jotain takaporttia, josta en tiedä
 
Sen voin kertoa että Loimaalla on normi maalaisten keskuudessa melkoinen lynkkaysmieliala, keskitysleirejä rakentamaan ja täyttämään löytyisi kyllä vapaaehtoisia
Kiva tietää että ainakin sillä suunnalla äänestysaktiivisuus on suurta ensi kevään eduskuntavaaleissa. Kyseessä on todellinen suuntaa antava kansanäänestys.
 
Historiasta. Rikostausta, epäiltyjen rekisteriin päätyminen jne. indikoivat tulevia rikoksia. Mikään seula ei ole aukoton, mutta jos seulomisesta ei ole mitään hyötyä, niin miksi ampuma-aseet ovat luvanvaraisia? Minusta ainakin olisi kätevää, että voisin ostaa itselleni joululahjan Prisman urheiluosastolta vielä vapaammin kuin Yhdysvalloissa.

Pakolainen tulee maahan ilman papereita, nimi hukassa, historia alkaa rajalla. Ei ole somessa, alkaa kyrsiä kun ei saa turvapaikkaa. Lähtee bussilla kylille hetken mielijohteesta, ja saa päähänsä suistaa bussin. Ei ole paljon viranomaisilla keinoja estää tätä.
 
Annetaan kaikille turvapaikka ja paritonnia rahaa kuukaudessa? Samalla syyllistetään ja syytetään kantasuomalaisia. Joku vihervassari tuota vielä ehdottaa.
 
Pakolainen tulee maahan ilman papereita, nimi hukassa, historia alkaa rajalla. Ei ole somessa, alkaa kyrsiä kun ei saa turvapaikkaa. Lähtee bussilla kylille hetken mielijohteesta, ja saa päähänsä suistaa bussin. Ei ole paljon viranomaisilla keinoja estää tätä.
Siirtolainen otetaan rajalta talteen suljetulle leirille, selvitetään status ja jos ei perusteita maahan jäännille ole, lähtee bussilla suoraan lentokentälle ja palautuslennolle.
 
Kävi tuuria kun kuskit saivat pidettyä bussit tiellä ja pystyssä. Tommonen kun sopivassa vauhdissa kaatuu niin jälki voi olla kamalaa.
Pahin mahdollinen skenaarion on kun törmää vastaan tulevaan rekkaan tai toiseen bussiin.
Alla linkki bussi onnettomuuteen jossa bussi pyörähtää ympäri.

Bussi onnettomuus sisältä kuvattuna
Tähän päälle vielä polttonestettä kuljettava yhdistelmä.
 
Kävi tuuria kun kuskit saivat pidettyä bussit tiellä ja pystyssä. Tommonen kun sopivassa vauhdissa kaatuu niin jälki voi olla kamalaa.
Pahin mahdollinen skenaarion on kun törmää vastaan tulevaan rekkaan tai toiseen bussiin.
Alla linkki bussi onnettomuuteen jossa bussi pyörähtää ympäri.

Bussi onnettomuus sisältä kuvattuna

Kyseinen video kannattaa näyttää niille jotka epäilevät turvavyön tarpeellisuutta.
 
Maahanmuuttajarikollisuus hybridihyökkäysten välineenä?

Suunnitelmalliseen levottomuuksien lietsomiseen saattaisi viitata vastenmielisten tapahtumien yhtaikaisuus meillä ja muualla?

Voisiko täällä Suomessa samanaikaisesti julkaistujen maahanmuuttajien rikosten suhteen kyseessä olla itsenäisyyspäivän ja vuodenvaihteen mielenosoitusten yllyttämisestä mellakoinniksi ulkomaalaisvihan varjolla?

Samaan aikaan eri maissa Euroopassa on nostatettu mellakoita. Kussakin opportunistisesti niillä keinoin, jotka tehoavat parhaiten.

Uutiset: "Marsseille odotetaan tuhansia ihmisiä." Eurooppa hajalle hybridihyökkäysten keinoin, eikä Suomi ole poikkeus?

https://yle.fi/uutiset/3-10541213
 
Viimeksi muokattu:
Nuoret vihaiset miehet ovat alttiita yllytettäviksi toimimaan tykinruokana ja itsaripommeina. Siksi ovat helppoja ohjailtavia. Tyytymättömyys ihmisissä ei vielä yksinään johda samanaikaiseen rikos- tai mellakointiaaltoon. Siihen tarvitaan johdettua yllyttämistä.

Maahanmuuttokeskuksissa he ovat joutilaina hyvin tarjolla ja turhautuneina helposti vaikutettavissa. Yksi asiamies agitaattorina joukkoon, tai ajoittain vierailemaan riittää.

Pakolaisvirtojen ohjailua on käytetty aseina monia kertoja historiassa. Muistissa on, miten mm. Vienan ja Kuolan kautta suunnitelmallisesti järjestettyjä etappireittejä pitkin maahanmuuttajia tuotettiin maahamme.

T: - Juha
 
Ulkomaalaisrikollisuus hybridihyökkäysten välineenä?

Suunnitelmalliseen levottomuuksien lietsomiseen saattaisi viitata vastenmielisten tapahtumien yhtaikaisuus meillä ja muualla?

Voisiko täällä Suomessa samanaikaisesti julkaistujen maahanmuuttajien rikosten suhteen kyseessä olla itsenäisyyspäivän ja vuodenvaihteen mielenosoitusten yllyttämisestä mellakoinniksi ulkomaalaisvihan varjolla?

Samaan aikaan eri maissa Euroopassa on nostatettu mellakoita. Kussakin opportunistisesti niillä keinoin, jotka tehoavat parhaiten.

Uutiset: "Marsseille odotetaan tuhansia ihmisiä." Eurooppa hajalle hybridihyökkäysten keinoin, eikä Suomi ole poikkeus?

https://yle.fi/uutiset/3-10541213
Hybridigrooming?
 
Nuoret vihaiset miehet ovat alttiita yllytettäviksi toimimaan tykinruokana ja itsaripommeina. Siksi ovat helppoja ohjailtavia. Tyytymättömyys ihmisissä ei vielä yksinään johda samanaikaiseen rikos- tai mellakointiaaltoon. Siihen tarvitaan johdettua yllyttämistä.

Maahanmuuttokeskuksissa he ovat joutilaina hyvin tarjolla ja turhautuneina helposti vaikutettavissa. Yksi asiamies agitaattorina joukkoon, tai ajoittain vierailemaan riittää.

Pakolaisvirtojen ohjailua on käytetty aseina monia kertoja historiassa. Muistissa on, miten mm. Vienan ja Kuolan kautta suunnitelmallisesti järjestettyjä etappireittejä pitkin maahanmuuttajia tuotettiin maahamme.

T: - Juha
Onhan täällä tuhansia potentiaalisia yllytettäviä..ja varmasti yllyttäjiä löytyy.
Mikä on yllyttäjien intressi, hybridi, uskontulkinta yms. onkin jo paljon haastavampi selvitettävä.
 
Back
Top