Terrori-isku yritys Suomessa? KRP tutkii, hyökkäys linja-autonkuljettajan kimppuun Uuraisilla Keski-Suomessa

Turun puukotus vai Turun terrori-isku?

Turun veitsitapaturma.

Sattuuhan näitä. Mutta jotenkin huvittavaa että kun muutama uusnatsi saa aikaan pari pahoinpitelyä ja yhden kuolemantuottamuksen, tiedetään että kyseinen porukka on valtava vaara yhteiskunnalle, suorastaan se suurin. Kun taas tyytymättömät turvapaikanhakijat ovat saaneet aikaan jo useamman murhan, tapon tai sellaisen yrityksen (muuallakin kuin Turussa, huom.) ja keppostelu vain jatkuu, niin muistutetaan että ei syytä pelkoon ja yksittäistapaus.

Ja joo, kyllä on totta kuten media sanoo, että suurin osa turvapaikanhakijoista ei rötöstele. Mutta entäs se osuus joka näin tekee, miten se on otettu haltuun? Ei se ole mikään mustavalkoinen asia että joko kaikki rötöstelevät tai sitten ei kukaan.
 
Viimeksi muokattu:
Turun veitsitapaturma.

Sattuuhan näitä. Mutta jotenkin huvittavaa että kun muutama uusnatsi saa aikaan pari pahoinpitelyä ja yhden kuolemantuottamuksen, tiedetään että kyseinen porukka on valtava vaara yhteiskunnalle, suorastaan se suurin. Kun taas tyytymättömät turvapaikanhakijat ovat saaneet aikaan jo useamman murhan, tapon tai sellaisen yrityksen (muuallakin kuin Turussa, huom.) ja keppostelu vain jatkuu, niin muistutetaan että ei syytä pelkoon ja yksittäistapaus.

Ja joo, kyllä on totta kuten media sanoo, että suurin osa turvapaikanhakijoista ei rötöstele. Mutta entäs se osuus joka näin tekee, miten se on otettu haltuun? Ei se ole mikään mustavalkoinen asia että joko kaikki rötöstelevät tai sitten ei kukaan.

Tää on just eikä melkein näin,en paremmin olisi pystynyt sanoon,n.200 kaljupäätä vs. x-tuhatta kielteisen päätöksen saanutta,kadoksissa olevaa maahanmuuttajaa joista ei tarvi ku 10 olla riittävän sekasin ni jälki voi olla kamalaa..Tyhmempikin tajuaa että ne natsithan tässä on merkittävä uhka #helvetinisosarkasmi
 
Montako yksittäistä puuta tarvitaan jotta yksittäisten puiden rykelmä voidaan sanoa metsäksi. Onko edes olenassa mitään metsää, onko kaikki vain yksittäisiä puita joitka sattuvat kasvamaan vierekkäin.

Päivän filosofointi oli tässä, kiitos!
Jos yleistät yksittäiset puut metsäksi, olet rasisti. Varistelevat-han koivutkin neulasia, koska arvopohjan mukaiset kantohinnat ja jakamattomat palstat. Metsässä on tilaa (ja anketa).
 
Montako yksittäistä puuta tarvitaan jotta yksittäisten puiden rykelmä voidaan sanoa metsäksi. Onko edes olenassa mitään metsää, onko kaikki vain yksittäisiä puita joitka sattuvat kasvamaan vierekkäin.

Päivän filosofointi oli tässä, kiitos!

OT alkaa

Muistelisin, ettei islannin kielessä ole sanaa metsä. Sanalla puu on toki monikko.

OT päättyy
 
On, aita riittävän ison vokin ympärille. Ei pidä myöskään unohtaa kumulatiivisia vaikutuksia..
No näitä tapauksia joiden päätöksiä ei ole viety "senaatin peräseinän kautta" on vielä 9 000, joten aika ison "siirtoleirin" rakennustyö on edessä. Varsinkin kun niitä paikkoja nyt on 109 ja kohta joku 150 - 160. (Senaatin peräseinän kautta tarkoittaa korkeimman oikeuden kautta. Sanonta tulee autonomian ajalta, jolloin senaatin oikeusosto toimi Suomen korkeimpana oikeutena. Tosin ne nykyään käsitellän korkeimmassa hallinto-oikeudessa, jossa tällaiset hallitoriidat käsitellän.)

Olet siinä mielessä oikeassa, että jämäkän systeemin rakentaminen on ennakkoestävää. Eli kun some nykyään on jokaisessa savimajassa, niin paha kello kaikuu nopeasti siitä että joku paikka ei ole hyvä.

Jos nämä maastapoistamisten ongelmat halutaan ratkaista, on syytä toimia EU:n painolla niiden valtioiden osalta jotka eivät ota vastaan omia kansalaisiaan joita poistetaan vastoin tahtoaan, kuten Irak ja Somalia. Eivät ne taivu Suomen edessä, mutta taipuvat EU:n edessä kun EU painostaa tukien poistamisella ja muilla toimilla, kuten viisumien lopettamisella kunnes taipuvat. Lisäksi, poistamislennot tulisivat huomattavasti tehokkaimmiksi, kun EU hankkisi kalustoa ja poistettavia kerättäisiin isompiin eriin. Nämöä yksittäiset poistot ovat rahan tuhlausta.

-----

Muistetaan kuitenkin että on turha demonisoida aloitteellisia ihmisiä jotka haluavat parantaa elämäänsä. On täysin rationaalista haluta pois ikävistä paikoista parempiin paikkoihin. Se ei kuitenkaan ole peruste oleskeluluvalle ja järjestelmän kannalta on kestämätöntä pohtia näitä tunteilla, positiivisilla tai negatiivisilla.
 
Viimeksi muokattu:
Olet siinä mielessä oikeassa, että jämäkän systeemin rakentaminen on ennakoestävää. Eli kun some nykyään on jokaisessa savimajassa, niin paha kello kaikuu nopeasti siitä että joku paikka ei ole hyvä.

Tämä juuri oli ideana kommentissani. En esittänyt mitään keskitysleiriä vaan jämäkkää paikkaa, jossa lyhytkin oleskelu laittaa somen laulamaan ja kiinnostus kotiuttamispakettiin kasvaa.
 
Tämä juuri oli ideana kommentissani. En esittänyt mitään keskitysleiriä vaan jämäkkää paikkaa, jossa lyhytkin oleskelu laittaa somen laulamaan ja kiinnostus kotiuttamispakettiin kasvaa.

Ainoa toimiva ratkaisu on se, että EUn ulkorajat eivät vuoda. Piste. Niin kauan, kun ulkoraja falskaa, niin kauan olemme vaiheessa ja kusessa. Piste. Kaikilla valtioilla on raja. EUlla on ulkorajansa, joita on hoidettava kuin rajoja kuuluu hoitaa.

Koko laajana käsitettävä Afrikan manner ja siihen plus arabivaltiot....ei ole epäilystäkään siitä, etteikö tulijoita tule riittämään. Väestö kasvaa edelleen hulvattomalla volyymilla. Ja huomatkaa: tulijoita on Eurooppaan myös niistä maista, joissa ei ole sotaa tms. vaan suht. vakaista valtioista.

Ei onnistu Euroopan punnerrus, jos perusasioita ei kyetä haluta voida kehdata jakseta tms. hoitaa niinkuin pitää.
 
Ainoa toimiva ratkaisu on se, että EUn ulkorajat eivät vuoda. Piste. Niin kauan, kun ulkoraja falskaa, niin kauan olemme vaiheessa ja kusessa. Piste. Kaikilla valtioilla on raja. EUlla on ulkorajansa, joita on hoidettava kuin rajoja kuuluu hoitaa.

Koko laajana käsitettävä Afrikan manner ja siihen plus arabivaltiot....ei ole epäilystäkään siitä, etteikö tulijoita tule riittämään. Väestö kasvaa edelleen hulvattomalla volyymilla. Ja huomatkaa: tulijoita on Eurooppaan myös niistä maista, joissa ei ole sotaa tms. vaan suht. vakaista valtioista.

Ei onnistu Euroopan punnerrus, jos perusasioita ei kyetä haluta voida kehdata jakseta tms. hoitaa niinkuin pitää.

EU:n päätöksenteko kyvyllä ja halulla arvioisin läpi tulevan miljoonia, satoja miljoonia työvoimapulan paikkaajia.
 
Tähän ongelmaan olis syytä puuttua vähä toisin ottein ennenkun meno on niinkun ruotsissa,sitä tuskin aikuisten oikeesti haluaa kukaan.
Se kuitenkin koetaan täysin hyväksyttävänä skenaariona ja raiskausrinkien sekä terrorismin uhrit nähdään hyväksyttävinä uhreina.
 
Eikös islannin kieli muuten ole vähän ullattaen sukua meidän rantaruotsille?
Islanti on lähimpänä muinaisnorjaa (muinaisskandinaavi/fornnordiska/Old Norse) kaikista skandinaavisita kielistä.

Ei sitä puhuttuna ymmärrä vaikka olisi ruotsi äidinkielenä. Yksittäisiä sanoja erottaa. Tekstistä saa hieman enemmän selvää, mutta aika nopeasti sen saisi hanskaan jos jaksaisi hieman opiskella.

Jos vertaisi, niin tuntuu siltä että se on luokka Suomi - Viro verrattuna Ruotsiin ( jossa 30 % sanoista on Plattdeutschin peruja keskiajalta muinaisskandinaavin sijaan)
 
Poliisi on edistynyt Uuraisilla ja Loimaalla linja-autoissa tapahtuneiden välikohtausten tutkinnassa

20.12.2018 klo 12.05
Keskusrikospoliisi

Poliisi on selvittänyt tapahtumien kulun joulukuun alussa Uuraisilla ja Loimaalla kahdessa linja-autossa tapahtuneissa välikohtauksissa. Asianosaisten kuulemisissa on selvinnyt, että molemmat teoista epäillyt, noin 30-vuotiaat miehet, olivat sekavassa tilassa puuttuessaan linja-autojen kulkuun. Sekavuuden syytä vielä selvitetään.

Uuraisilla 5. joulukuuta 2018 epäilty oli alkanut käyttäytyä aggressiivisesti linja-autossa, rynnännyt kuljettajaa kohti ja tarttunut tätä ranteesta. Tämän jälkeen autossa olleet matkustajat olivat taltuttaneet epäillyn ja pitäneet häntä linja-auton lattiaa vasten poliisipartion tuloon asti. Aggressiivinen käytös oli jatkunut vielä poliisin paikalla ollessa. Tämän vuoksi asiaa tutkitaan myös virkamiehen vastustamisena. Välikohtauksen alussa linja-auton nopeus oli noin 80 km/h.

Loimaalla 4. joulukuuta 2018 tapahtuneessa välikohtauksessa epäilty oli tarttunut linja-auton rattiin ja onnistunut vääntämään sitä niin, että linja-auto ohjautui vastaan tulevien kaistalle ja osui toiseen autoon. Tässäkin tapauksessa muut matkustajat puuttuivat tilanteeseen. Loimaan tapauksessa linja-auton nopeus taajama-alueella oli noin 35 km/h.

Molempien tekojen nimikkeitä on tarkennettu, ja tällä hetkellä tekoja tutkitaan kaappauksina. Kaappaus tarkoittaa rikoslain 34 luvun 11 §: n mukaista tekoa. Kaappaus on ankarammin rangaistava kuin liikennetuhotyön yritys. Molemmat teot ovat aiheuttaneet kokonaisuus arvostellen muuta kuin vähäistä vaaraa.

Molemmat epäillyt ovat kertoneet kuulusteluissa omat näkemyksensä tapahtumien kulusta, mutta tekojen varsinainen motiivi ei ole selvinnyt. Esitutkinnassa ei ole tullut esiin seikkoja, jotka yhdistäisivät tapauksia toisiinsa, eivätkä miehet ole esitutkinnan perusteella tunteneet toisiaan.

Epäillyt ovat ulkomaalaistaustaisia ja kotoisin eri maista. Molemmat ovat vangittuina.

Poliisilta on kysytty henkilöiden turvapaikkastatuksesta, mutta siihen ei oteta mitään kantaa, kuten julkisuuslain 24 §:ssä määrätään.​

https://www.poliisi.fi/tietoa_polii...apahtuneiden_valikohtausten_tutkinnassa_76782
 
Tietääkseni on: skogur.

On, ja olen itse sellaisen todistanut kyltissä Islannissa. Käsittääkseni Islannissa oli jonkin verran metsää kun viikingit sinne ilmestyivät, mutta ei älyttömiä määriä koska vulkaaninen ja kallioinen maaperä ei ole kauhean hyvä puuston kasvuun. Muutaman sadan vuoden aikana sitten kaikki hakattiin pois rakennustarpeiksi. Suurin osa vanhoista Reykjavikin taloista on puisia.
 
Matkustajien kauhunhetket: Bussi kulki Uuraisten yössä 80 km/h, kun epäilty kaappari tarttui kuskia ranteesta – oli käyttänyt kannabista


Julkaistu: 25.1. 6:04

Tutkinnanjohtajan mukaan Uuraisilla bussinkuljettajan kimppuun käynyt mies oli käyttänyt lääkeainetta ja kannabista. Motiivia teolle ei ole löytynyt.


Uuraisten joulukuisen bussivälikohtauksen esitutkinta on valmistunut.

Kyseessä on tapaus, jossa linja-autossa matkustanut 31-vuotias mies kävi kuljettajan kimppuun Uuraisilla Keski-Suomessa kello yhden aikaan yöllä 5. joulukuuta.

– Juttu on siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan rikosnimikkeellä kaappaus, tapauksen tutkinnanjohtaja Sanna Springarekeskusrikospoliisista sanoo.

Linja-auto oli lähtenyt Helsingistä ja oli matkalla Ouluun, kyydissään 11 matkustajaa. Poliisin mukaan välikohtauksen aiheuttanut ulkomaalaistaustainen mies oli alkanut käyttäytyä aggressiivisesti linja-autossa, rynnännyt kuljettajaa kohti ja tarttunut tätä ranteesta. Välikohtauksen alkaessa bussin nopeus oli noin 80 kilometriä tunnissa.

Autossa olleet matkustajat olivat huomanneet tilanteen, taltuttaneet epäillyn ja pitäneet häntä linja-auton lattiaa vasten poliisipartion tuloon asti.

Springare sanoo, että motiivi tapauksessa on edelleen hukassa. Myöskään miehen aikeista tai tavoitteista tilanteessa ei ole esitutkinnassa saatu selvyyttä.

– Epäilty on ollut sekavassa tilassa. Hän ei ole kertonut, että olisi ollut mitään suuren ihmismäärän vahingoittamistarkoitusta. Mies on ollut lievästi päihtynyt tuossa tilanteessa. Hän on käyttänyt kannabista ja jotain lääkeainetta.

– Se on ollut sekava tilanne myös hänelle itselleen, eikä ole tullut selvyyttä siihen, että miksi hän näin toimi.

Kaappauksen lisäksi rikosnimikkeinä syyttäjälle edenneessä Uuraisten tapauksessa on lievä pahoinpitely, virkamiehen vastustaminen, rattijuopumus, huumausaineen käyttörikos ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.

– Siinä epäillään tapahtuneen lievää pahoinpitelyä epäillyn toimesta. Siinä on ollut pientä nujakointia, kun sivulliset pysäyttivät tämän toiminnan. Hän on harannut myös poliisia vastaan, joten siitä on rikosnimike virkamiehen vastustaminen. Myös epäilty sai tilanteessa pieniä vammoja sivullisen toimesta. Kenelläkään ei ollut rangaistusvaatimuksia toisiaan kohtaan.

Loimaan ja Uuraisten tapausten välille ei löytynyt yhteyttä
Keskusrikospoliisi on selvittänyt viime kuukausina myös toista samankaltaista tapausta, jossa niin ikään ulkomaalaistaustainen mies puuttui bussin kulkuun kesken ajon Loimaalla Varsinais-Suomessa.

Molemmat tapaukset sattuivat joulukuun alussa peräkkäisinä päivinä.

Springare sanoo, että myös Loimaalla 4. joulukuuta tapahtuneen bussivälikohtauksen esitutkinta on loppusuoralla, mutta vielä kesken. Loimaankin tapauksessa rikosnimikkeenä on kaappaus.

Springaren mukaan myöskään Loimaan tapaukselle ei ole löytynyt yhtä selkeää motiivia. Tapausten ei edelleenkään epäillä liittyvän toisiinsa, eivätkä miehet ole esitutkinnan perusteella tunteneet toisiaan. Springaren mukaan kummassakaan tapauksessa ei epäillä terroristista motiivia.

Kummatkin epäillyt ovat päälle 30-vuotiaita ulkomaalaistaustaisia miehiä, lähtöisin eri maista. MTV:n aiemmin uutisoiman mukaan molemmat epäillyt ovat kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita. Springare ei edelleenkään vahvista tai kiellä asiaa.

– En kommentoi turvapaikkastatusta, sillä se ei ole julkista tietoa.

Molemmat miehet ovat olleet joulukuun alusta saakka vangittuina teoista epäiltyinä. Aluksi molempia tapauksia tutkittiin rikosnimikkeellä liikennetuhotyön yritys, mutta nimikkeet tarkentuivat kaappauksiksi.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005977056.html
 
https://yle.fi/uutiset/3-10631517

Loimaan ja Uuraisten bussivälikohtaukset syyteharkintaan – Poliisi: "Tekijät olivat sekavassa mielentilassa"

Poliisin mukaan tapaukset eivät liity toisiinsa.

Poliisi on selvittänyt Uuraisten ja Loimaan joulukuisten bussivälikohtausten kulkua.
Kumpikin tutkinta siirtyy syyteharkintaan.
Kuulusteluissa on poliisin mukaan selvinnyt, että epäillyt, noin 30-vuotiaat miehet olivat sekavassa tilassa.
Esitutkinnassa ei ole tullut esiin seikkoja, jotka yhdistäisivät tapauksia toisiinsa, eivätkä miehet ole esitutkinnan perusteella tunteneet toisiaan.
Epäillyt ovat ulkomaalaistaustaisia ja kotoisin eri maista.
Molemmat ovat edelleen vangittuina.

Kumpikaan tekijöistä ei osannut selittää tekoaan
Uuraisilla epäilty oli alkanut käyttäytyä aggressiivisesti ja rynnännyt tarttumaan kuljettajaa ranteesta.
Matkustajat olivat taltuttaneet epäillyn ja pidelleet tätä poliisin tuloon asti.
Aggressiivinen käytös oli jatkunut vielä poliisin saavuttua.

Epäilty on kertonut kuulusteluissa olleensa lääkkeiden ja kannabiksen vaikutuksen alaisena.
Varsinaista motiivia ei hänen mukaansa ollut.
Loimaalla toinen epäilty tarttui linja-auton rattiin ja onnistui vääntämään sitä niin, että bussi ohjautui vastaantulevien kaistalle ja osui toiseen linja-autoon.
Bussin nopeus oli noin 35 km/h
Epäilty ei kuulusteluissa antanut motiivia teolleen.
Molemmat teot ovat siirtyneet syyteharkintaan rikosnimikkeenä kaappaus.

Uuraisten tapauksessa asiaa tutkitaan myös virkamiehen vastustamisena ja lievänä pahoinpitelynä.
Lisäksi häntä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Loimaan tapauksessa rikosnimikkeenä on kaappauksen lisäksi kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.
 
Tuomio, ehdollista molemmille. Tai jos jostain syystä tulee ehdoton, niin montaa kuukautta eivät lusi, koska ovat jo olleet teoista lähtien vangittuna.
 
Tuomio, ehdollista molemmille. Tai jos jostain syystä tulee ehdoton, niin montaa kuukautta eivät lusi, koska ovat jo olleet teoista lähtien vangittuna.

Sen jälkeen myönnetäänkin turvapaikka, kun ovat niin hyvin kotoutuneet. Oppineet suomea vankilassa ja osaavat prässätä rekisterikilpiä.
 
Back
Top