Terrorismi

Uuden normaalin hokeminen tässä yhteydessä on vähän samanlaista rationalisointia, kuin uimataidon opettelun korostaminen islamin hyökyaallosta puhuttaessa. Eli Arja A. logiikalla mennään.

Jälleen kerran maahanmuuton tuomat ongelmat lakaistaaan maton alle julkisuudesta. No muutaman vuoden kuluttua kesätapahtumien järjestäminen vähenee, kun poliisi ilmoittaa, että turvallisuussyistä tapahtumia ei voida järjestää. Jo nyt turvallisuus on monilla festareilla suurin menoerä artistien jälkeen. Jos poliisi joutuu veloittamaan SWAT tasoisesta valmiudesta, ajoneuvoesteistä yms. todelliset kulut, turvallisuudesta tulee kesätapahtumien suurin menoerä. Nopeasti ollaan siinä tilanteessa, että kustannukset karkaavat käsistä ja sotilasleiriä muistuttavat todella kalliit tapahtumat menettävät yleisönsä. Suomalainen kulttuuri ja elämäntapa menettää jälleen yhden osansa monikulttuurin Molokin kitaan.

Perheenyhdistämisten jälkeen Suomessa on 100 000 - 200 000 irakilaista ja lähinnä etelä-Suomen suurissa kaupungeissa. Sitten on edessä ainakin tämän foorumin eräällä vähemmistöllä uimataitotesti, sinnitelläänkö vai onko edessä jo lasten turvallisuuden takia muutto Israeliin tai ehkä Australiaan?


Australiaa suosittelen kaikille, Israel toki niille joilla on se mahdollisuus.
Ei tätä paskaa ole pakko katsoa loppuun asti Suomessa, varsinkin jos on lapsia.
Suomessa valtaapitävät ovat ohittaneet oman kansan edun jo pitkään ja pyrkivät eristämään isoa osaa siitä päätöksenteon ulkopuolelle.
Itsellä on kavereita ja tuttuja jäänyt Australiaan ja siellä riittää mahdollisuuksia kaikille.
Viro houkuttaisi mutta mikä on sen mahdollisuus selvitä liittovaltion sisällä jos Suomikin ui näin syvällä.
 
Eiköhän se FIAT -raha ja velkatalous tule tiensä päähän lähivuosikymmeninä. Yksi nälkätalvi ajaa varmasti suurimman osan turvapaikanhakijoista etelämmäksi.
 
Mikä estää Mekkaa ja Moskovaa lähentymästä tulevaisuudessa? Muutama diplomaattinen peliliike, niin imaamit alkavat saarnaamaan Moskovan hyväksymää käsikirjoitusta. Isänmaatonta viidettä kolonnaa alkaakin olla jo kasarmit täynnä koko euroopassa.

Kautta historian hyökkääjä on käyttänyt vähemmistöjä apunaan taistelussa enemmistöä vastaan.

Länsimaihin suuntautuva terrorismi tuntuu tulevan pitkälti sunni-leiristä, joka on lähempänä Yhdysvaltoja (sinänsä ironista). Venäjällä taas on kytkynsä shiioihin ja niin kauan kun Moskova on käsikynkyssä Teheranin kanssa, niin Riad ei salettiin lähde tuohon porukkaan kolmen kimppaan.

Täällä shiiat ovat selvässä vähemmistössä suhteessa sunneihin, kaikenlaiset pyrkimykset anastaa jotain aloitetta itselleen todennäköisesti tukahdutettaisiin sunnien toimesta. Eiköhän niissä leireissäkin omat pienet "mafiansa" ole.
 
Tanskassa valjastettiin vanhat ”Fergut” terrorintorjuntaan
https://pt-media.org/2017/07/12/tanskassa-valjastettiin-vanhat-fergut-terrorintorjuntaan/
Posted on 12.7.2017 by Paavo Tajukangas in Eurooppa, Tanska, terrorismi, Uncategorized // 0 Comments

84afaa3c-e14a-44d3-ad44-e2e3627c6c04.jpg

Muslimiterroria torjutaan museotraktoreilla.



Tanskassa otettiin terrorintorjuntaa hieman ”pehmeämpi” ja jopa hiukan huumoristinenkin ote.Nimittäin Juelsminden satamassa pidettävien satamafestivaalien yhteyteen valittiin betoniporsaiden sijasta vanhoja museotraktoreita. Massey Ferguson ehkäisee nyt islamilaista kuolonterroria idyllisessä satamassa.

Kaakkois-Jyllannin poliisi asetti hyvin tiukat turvallisuusvaatimukset järjestäjille mm. juuri terrorintorjunnan osalta erilaisten ajoesteiden muodossa.

Satamafestifaalitoimikunnan puheenjohtaja Jonas Nonbo kertoo:

– Traktorit ovat vähintään yhtä turvallisia kuin betoniporsaat. On valitettavaa, että tällainen on välttämätöntä, mutta tällainen maailmantilanne on juuri nyt.

Traktorit on saatu lainaan Tanskan Massey Ferguson-museolta ja kolmella tielle asetetulla traktorilla katsotaan saavan sen verran hidastusta muslimin mahdolliseen rekka-iskuun, että ainakaan täydellä vauhdilla ei voi ajaa väkijoukkoon.
 
Länsimaihin suuntautuva terrorismi tuntuu tulevan pitkälti sunni-leiristä, joka on lähempänä Yhdysvaltoja (sinänsä ironista). Venäjällä taas on kytkynsä shiioihin ja niin kauan kun Moskova on käsikynkyssä Teheranin kanssa, niin Riad ei salettiin lähde tuohon porukkaan kolmen kimppaan.

Täällä shiiat ovat selvässä vähemmistössä suhteessa sunneihin, kaikenlaiset pyrkimykset anastaa jotain aloitetta itselleen todennäköisesti tukahdutettaisiin sunnien toimesta. Eiköhän niissä leireissäkin omat pienet "mafiansa" ole.


Moskova pitää kiinni shiia leiristä, sen avulla se on kaappannut nyt puoli Lähi-itää liittolaisiksi.
Suomeen tuli jopa tuhansia shiia militioidenkin jäseniä Irakista ja Irakin hallitus ei suostu ottamaan heitä takaisin.
Voidaan kysyä kenen käskystä tulivat ja mitä käskyjä he Suomessa odottavat.
 
Moskova pitää kiinni shiia leiristä, sen avulla se on kaappannut nyt puoli Lähi-itää liittolaisiksi.
Suomeen tuli jopa tuhansia shiia militioidenkin jäseniä Irakista ja Irakin hallitus ei suostu ottamaan heitä takaisin.
Voidaan kysyä kenen käskystä tulivat ja mitä käskyjä he Suomessa odottavat.

Tästä on shiia-militioiden tulvasta on ollut puhetta, mutta onko tälle väitteelle mitään lähdettä.. vai spekulaatiota vain?
 
Tästä on shiia-militioiden tulvasta on ollut puhetta, mutta onko tälle väitteelle mitään lähdettä.. vai spekulaatiota vain?

Kun niitä tulijoita seurattiiin niin paljon oli nuorta shiia miestä ja militioiden jäseniksi paljastui moni julkisuudessakin.
Karkureita omien tarinoidensa mukaan, miksi Irakin hallitus ei halua karkureita palautettavan?
Nuo miehet jättivät perheensä Irakiin, jos olisivat karkureita militioista niin perheitä kohdeltaisiin ankarasti.
Irakin militiat toimivat Iranin käskyjen mukaan, Iran on Venäjän tärkein liittolainen alueella, suursodassa nämä miehet olisivat Venäjän puolella ovat sitten Irakissa tai Suomessa.

Tiistaina Yle Uutiset kertoi Vantaalla Auramon vastaanottokeskuksessa asuvista irakilaisista turvapaikanhakijoista, jotka uskovat, että šiiamuslimit eivät saa oleskelulupaa, vaan heidät käännytetään šiiojen hallitsemaan Irakiin.

Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo painottaa, että jokainen turvapaikkahakemus tutkitaan yksilöllisesti.

– Kun turvapaikkaa haetaan, tutkitaan kunkin hakijan yksilöllisesti esittämät perusteet. En tiedä, mihin [maahanmuuttajien] arvio perustuu, onko heillä yksi vai kaksi päätöstä, joiden pohjalta he ovat lausuman vetäneet. Kaikki hakemukset, niin šiiojen kuin sunnien, tutkitaan yksilöllisesti.

Maahanmuuttovirasto ei tilastoi hakijan uskontoa siten, että sen perusteella olisi mahdollista laskea, kuka on saanut oleskeluluvan ja kuka ei.

https://yle.fi/uutiset/3-8959437
 
Paitsi että sääli vanhaa Harmaa-Fergua, mitä meinaatte miten 1100kg pysäyttää unelma-Scanian 35000 kilon massan?
Itse asiassa saattaa pysäyttääkin jos siinä on automaattinen hätäjarrutus.

 
Festareista raportoiva kesätoimittaja tuskin huomaa mitään ja vaikka huomaisikin, niin ei ymmärrä mistä on kyse.

Useimmat tiedotusvälineet on paremminkin tiedostusvälineitä, joista tulee poliittisesti korrektia suodatettua maailmankuvaa.

Vallan vahtikoira on sekä kyvytön että haluton.

Enkä tarkoita, että niitä poliisin turvaamistoimenpiteitä tarvitsee yksityiskohtaisesti kuvata. Se, että ei edes mainita tehostetuista turvallisuustoimenpiteistä on ihmisten harhaanjohtamista. Ilmiönä samaa sukua Ruotsin "nuorisomellakoille" ja "itsestään syttyville volvoille".

Sanoma-konserni agendaan kuuluu kiinteästi monikulttuurisuuden edistäminen. Ikävät terroristiuhat luonnollisesti järkyttävät ihmisten valheellista kuvaa maahanmuuton "hyödyllisyydestä". Federalistien päivälehden katupoikaosasto Ilta-Sanomat toki sopii aivan loistavasti näihin "mitään uhkaa ei ollut, tyhmät poliisit Temppeliaukiolla" heittoihin.

Toimittajat bonganneet aseistautuneet henkilöt rakennusten katoilla Meripäivillä..
Paloautot sulkivat kadut Kotkan Meripäivillä - aseistetut poliisit kiipeilivät katoilla
http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201707122200261926_u0.shtml
 
Hallelujaa - PUM!

ULKOMAAT
Paavin mukaan on neljäskin tie pyhimykseksi: Oman hengen antaminen toisten puolesta
JUHO MÄKI-LOHILUOMA
13 minuuttia sitten http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/paavi pyhimys neljäs tie-67750
Paavi Franciscus avaa apostolisessa kirjeessään neljännen tavan, jonka pohjalta ihminen voidaan julistaa katolisen kirkon pyhimykseksi.

  • d7d60764eccac811fa5179ac34f0e683c925a94c2b54eb9611dbaaaeb7c01272

    Paavi Franciscus.

    (JEFFREY BRUNO/ALETEIA/CC)
Paavi Franciscus on tunnustanut neljännen tavan, jolla ihminen voi nousta pyhimykseksi. Tie on nyt avoinna heille, jotka vapaaehtoisesti antavat oman henkensä tilanteessa, jonka he tietävät johtavan heidän varmaan kuolemaansa.

Paavi linjasi asiasta eilisessä apostolisessa kirjeessään, josta kertoo muun muassa America Magazine.

Ennen tätä katolinen kirkko oli tunnustanut vain kolme tapaa tulla pyhimykseksi: marttyyriuden, Kristuksen opetusten seuraamisen poikkeuksellisella tavalla sekä pyhimyksellisen ja hartaan maineen.

Uudelle latinankielistä oblatio vitae -nimeä kantavalle keinolle on asetettu viisi kriteeriä, jotka pyhimykseksi tunnustettavan tulee täyttää. Oma henki täytyy ensinnäkin uhrata vapaaehtoisesti sekä sankarillisesti hyväksyä varma ja lähitulevaisuudessa koittava kuolema. Lisäksi oman hengen uhraamisella ja kuolemalla täytyy olla läheinen yhteys.

Kuolemaa ennen täytyy harjoittaa kristillisiä hyveitä. Lisäksi henkilöllä täytyy olla ainakin tämän kuoleman jälkeen pyhimyksen maine ja hänen kuolemansa täytyy johtaa ihmetekoon.
 
Kaksi turistia on kuollut ja ainakin neljä loukkaantunut puukottajan hyökättyä hotellin yksityisellä rannalla Hurghadan rantalomakohteessa Egyptissä. Kuolleet turistit olivat ukrainalaisia.

Puukottaja on pidätetty ja hyökkäyksen syytä selvitetään, Egyptin sisäministeriö kertoi tiedotteessaan.

Ministeriö kertoo puukottajan uineen hotellin rannalle läheiseltä julkiselta rannalta.

Samassa lomakohteessa loukkaantui viime vuonna kolme turistia samankaltaisessa puukotuksessa. Hyökkääjät sanoivat kannattavansa Isisiä.


http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201707142200266046_ul.shtml
 
Hmm yllätävän pitkäaika edellisestä iskusta. Luulisi että kohta pitäisi kolahtaa jo jossain. Vai nauttivatko terot kesästä ja sit syksyllä taas kun ei ole muuta tekemistä, niin iskeä...
 
Back
Top