Juhani Huopainen
1 hr ·
Kun Oulun epäiltyjen osallistumisesta kotouttaumishankkeisiin ja hyvästä suomenkielentaidosta on aiemmin tehty oikeusministeriön ylitarkastajan suulla hehkutusta, kertauksen vuoksi:
Turun terroripuukottaja-speden, aiheettomasti turvapaikkaa hakeneen algerialaisnuoren ja pitkin Eurooppaa reissanneen ja rötöstelleen tyypin radikalisoi Suomessa tämä nuori herra.
Kyseinen nuori herra käännytti speden kannattamaan Isisiä. Hän kertoi, että Suomi on oikeutettu maali islamistiselle terrorille, koska Suomi on lähettänyt joukkoja Lähi-Itään. Hän näytti, miten salattu Telegram-viestisovellus ladataan puhelimeen ja miten Isis-ryhmiin pidetään yhteyttä. Hän huolehti koko ajan, että mitään tiedustelutietoa ei hänestä tai heidän yhteydenpidosta päässyt eetteriin, ja poisti jäljet myöhemmin.
Terroriteon aikoihin hän osti vanhemmilleen osamaksulla sohvakalustot ja lähti maasta muka tuttuja tapaamaan, ja on edelleen etsintäkuulutettu. Ei ole tähän päivään mennessä löydetty.
Aikoinaan kyseinen herra oli suomalaisten kotouttamisen ja radikalisaation vastaisten ohjelmien mannekiinina.
Hyvää joulua, ja muistakaa äänestää. Jokainen nukkuva äänestäjä on ääni vihreille, kokoomukselle ja vasemmistoliitolle.