Terrorismin uhkaa ei voi poliittisilla päätöksillä kokonaan poistaa, sanoo Sirpa Pietikäinen – EU-parlamentti haluaa eurooppalaisen CIA:n
Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen sanoo, että terrorismin uhkaa ei voida poliittisilla päätöksillä kokonaan poistaa. Arkistokuva. KUVA: Joel Maisalmi
KOTIMAA 12.12.2018 19:58
PEKKA MAUNO
Euroopan parlamentti pohti Strasbourgissa samaan aikaan terrorismintorjunnan tehostamista, kun asemies ampui ohikulkijoita istuntopaikkakunnan keskustan joulutorilla.
Strasbourg
Euroopan parlamentti käsitteli Strasbourgin kokouksessaan terrorismin torjuntaa samaan aikaan kun asemies ammuskeli saman kaupungin keskustan joulutorilla.
–
Terrorismin uhkaa ei voida poliittisilla päätöksillä kokonaan poistaa. Jos haluaa kylvää pelkoa, tällainen on juuri se tapa, sanoo Euroopan parlamentin kokoomusmeppi Sirpa Pietikäinen.
Parlamentti perusti Pariisin ja Brysselin terrori-iskujen jälkeen erityisvaliokunnan pohtimaan keinoja, joilla EU-maat voisivat yhdessä tehdä enemmän terrorismin torjumiseksi. Sen tekemästä mietinnöstä keskusteltiin Strasbourgissa tiistaina ja mietintö hyväksyttiin keskiviikkona.
"EU-maiden CIA" tarvitaan
Keinovalikoimaan kuuluu muun muassa Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun tapaisen "EU-maiden CIA:n" perustaminen. CIA kerää tietoja ulkomailta ja jakaa niitä Yhdysvalloissa hallituksen käyttöön.
EU-maiden lainvalvontavirastona toimii Euroopan poliisivirasto Europol. Sen tehtävänä on muun muassa analysoida rikollisuuden ja terrorismin kehitystä. Se tekee myös pitkän aikavälin selvityksiä kansallisia poliisiviranomaisia varten.
Parlamentin terrorismimietinnössä Europolin roolia jäsenmaiden tiedonjaossa halutaan vahvistaa. Silloin siitä tulisi "EU-maiden CIA".
– Tarvitaan parempaan tietojen vaihtoa jäsenmaiden välillä, mutta tarvitaan myös lisää poliiseja, sanoo Pietikäinen.
Terrorismin torjunnasta mepit olivat varsin yksimielisiä, mutta poliisille annettavien oikeuksien laajuus tai kansalaisista kerättävien tietojen laajuus aiheutti erimielisyyttä.
Vasemmisto vastusti matkustajarekisteriä.
Suomalaisista mepeistä vihreiden Heidi Hautala äänesti viimeisessä äänestyksessä tyhjää.
– Esitys meni tässä suhteessa hieman liikaa lainvalvontaviranomaisten puolelle, perustelee Hautala.
Suomalaismepit järkyttyivät tapahtumista
Strasbourgin ammuskelu järkytti myös suomalaismeppejä.
– Jokainen isku sattuu, mutta toivottomuuteen ei pidä vaipua, sanoo keskustan meppi Mirja Vehkaperä.
Vehkaperä aloitti mepin työnsä viime kesäkuussa kun hänet valittiin kansanedustajaksi palanneen Paavo Väyrysen tilalle varaedustajana Euroopan parlamenttiin.
Vehkaperä on tuonut myös perheensä Brysseliin. Hän sanoo miettivänsä lastensa turvallisuutta Brysselissä, jossa lasten ei voi antaa yksin kulkea esimerkiksi koulumatkaa.
–
Mikään EU-maa ei ole enää lintukoto. Pitää paneutua ajoissa niihin juurisyihin, miksi ihmiset ajautuvat tällaisiin tekoihin, sanoo Vehkaperä.
Hänen mielestään poliisien lisääminen ei ole ratkaisu. Aseistettuja poliiseja on niin Brysselin kuin Strasbourgin katukuvassa, eivätkä he ole kyenneet estämään terroritekoja.
– Valmiustila on jo korkealla. Ei poliisien lisääminen sitä paranna, arvioi Vehkaperä.
"Pelon kanssa ei voi elää"
Vuodesta 2008 alkaen meppinä toiminut Sirpa Pietikäinen sanoo, että terrori-iskun uhka on koko ajan läsnä.
– Ei pelota, pelon kanssa ei voi elää, hän sanoo.
Pietikäinen vertaa terrorismin täydellisen ehkäisyn mahdottomuutta kemikaalikieltoihin. Yksittäisten kemikaalien käyttö voidaan kieltää, mutta terveydelle vaarallisten kemikaalien käyttöä ei voi aukottomasti kieltää.
– Esimerkiksi syöpävaarallisten kemikaalien riskiä voidaan tällä tavoin pienentää, mutta ei kokonaan poistaa.
Hän sanoo, että poliittisilla päätöksillä ei ole kyetty kokonaan ehkäisemään muutakaan rikollisuutta. Vaikka kaikenlainen väkivalta on lainsäädännöllä kriminalisoitu, silti sitä tapahtuu.
– Juurettomuuden ja syrjäytymisen ehkäisyyn on panostettava. Jos elämällä ei ole tarkoitusta, on helppo joutua uskonnollisen tai ideologisen terrorismivaikutuksen alaiseksi, sanoo Pietikäinen.
https://www.kaleva.fi/uutiset/kotim...arlamentti-haluaa-eurooppalaisen-cian/811961/