Terrorismi

Olisikohan ehkä vaikka vain Suomen kansalainen tämä terroristi. Samassa porukassa 24 irakilaista, niin eiköhän tuo ollut tutussa porukassa.

Tällainen menisi hyvin sinne muiden kunniakansalaisten lokeroon, lelusalakuljettajat sun muut.
 
Hyvinkin mahdollisesti juuri se kantasuomalainen. Hän on sitten se "Liisa". Saadaankohan edes tietää vaikka hänet sieltä vielä Suomeen lennätetään.
 
Viimeksi muokattu:
Siellä on pidätetty 24 irakin kansalaista ja 1 suomen kansalainen.

Suomen kansalaisen nimi voi olla Pertti tai Liisa tai sitten ihan muu. Kyseinen henkilö voi olla syntynyt Suomessa tai sitten ei. Suomen kansalainen hän kuitenkin on.

Kaikki muu on spekulointia, jota jokainen voi omien todennäköisyysarviointien perusteella veikata.

Edes noista 24 irakin kansalaisesta emme voi tietää mistä ovat reissulleen päätyneet. Voihan nekin olla kaikki Suomessa vuosia oleskelleita ja täältä lähteneitä, tai osa tai ei kukaan.

Veikkaan, ettemme koskaan saa tietää, vaikka kovasti kiinnostaisi tietää missä mennään.
 
Muhammed pilakuvat on vakava asia :sneaky:

Pyydän omasta ja Suomen hallituksen puolesta anteeksi sitä, että muslimien uskonnollisia tunteita on näin loukattu myös Suomessa.


ch-16673.jpg


Charlie Hebdo jatkoi piikikästä linjaansa iskujen jälkeenkin. Lehden sijainti on kuitenkin salainen, ja sen rakennuksessa on tiukat turvatoimet.


Hyvään suuntaan on Eurooppa menossa.
 
Viimeksi muokattu:
Emme ehkä koskaan saa motiivia selville.
 
Netissä liikkuu kuva (väitetty), tosiaan "kaulan alueen vammat" taitaa olla kuolinsyynä. :LOL:


crwb1mc.jpg
 

crwb1mc.jpg
Toisaalta juuri Ranskassahan on pitkät perinteet pään katkaisuun jo vanhastaan..
 
Ranskan poliisi on pidättänyt yhteensä yhdeksän ihmistä tapauksessa, jossa 47-vuotias historianopettaja surmattiin julmasti kadulle.

Pidätetyt ovat enimmäkseen tekijän lähipiiriä. Itse tekijä yritti käydä häntä pidättämään tulleiden poliisien päälle, jonka jälkeen poliisit ampuivat häntä. Mies menehtyi myöhemmin sairaalassa.

Epäilty oli 18-vuotias ja syntyjään Moskovasta. Uutistoimisto AFP:n oikeuslähteen mukaan mies oli tšetšeenitaustainen eli Venäjän Kaukasian muslimialueilta.


 
Back
Top