Tuloksia tulee tasan niin paljon, kuin aiheeseen uhrataan resursseja. Jos esimerkiksi 99% postista ja rahtiliikenteestä jää tutkimatta, vain häviävän pieni osa huumeista jää haaviin. Jos 0% jää tutkimatta, (lähes) kaikki kyseisellä keinolla maahantuotavat huumeet jäävät haaviin. Yhteiskunta ja poliittiset päättäjät sitten määrittävät, miten tärkeä tämä aihe on viranomaisten muuhun toimintaan nähden.
Kyllä. Lainkuuliaisuutta tukee ja rikosten ennaltaehkäisyssä toimii laajan, käytännössä kyseenalaistamattoman kriminologisen konsensuksen mukaan parhaiten korkea kiinnijäämistodennäköisyys.
Käyttörikoksesta onkin monilla alueilla jo otettu hyvä käytäntö, että jos suostuu käymään lääkärissä asian suhteen ja kahdesti testeissä ja testaa negatiiviset, niin tulee syyttämättäjättämispäätös. Siinä on porkkanaa kuivilla pysyttelemiseen ainakin jonkin aikaa.
Siksi minusta pitäisi lopettaa salliva suhtautuminen ja ottaa ennemmin oppia Singaporesta. Meillä on väärä poliittinen valinta. Joku haluaa tätä touhua. Joku haliaa sallia huumeet.
Ongelmana tässä on se, että huumekauppa ei ole yksinään rikollista toimintaa rahan takia, vaan se kytkeytyy myös ns. hybridisodankäyntiin tai oikeastaan subversiotoimintaan. Esimerkiksi Hizbollah ja sen ja IRGC:n shiiaverkosto Euroopassa on ollut todella merkittävä huumeiden levittäjä, joka alkoi vain kannabiskaupalla ja laajentui mm. Assadin hallinnon tuottamaan Captagoniin ja muihin synteettisiin huumausaineisiin, sekä nyttemmin myös yhteistoimintaan Meksikon ja Kolumbian huumekartellien kanssa kokaiinin levittämiseksi Eurooppaan (Latinalaisen Amerikan huumekartellit halusivat laajentaa toimintaansa, ja Hizbollahilla oli valmis levitysverkosto).
Myös Venäjän valtio on sekaantunut isosti huumekauppaan, ja Venäjän mafiasta jäljellejääneet rippeet toimivat käytännössä FSB:n komennossa ja hyväksynnällä, myös huumekaupan alalla. Venäjähän on jäänyt myös diplomaattielimillään kiinni huumeiden ison mittakaavan salakuljettamisesta Latinalaisessa Amerikassa, eli sekaantunut ei ole pelkästään Venäjällä ja lähiulkomaissa toimiva FSB ohjaamine rikollisineen, vaan myös ulkomaantiedusteluelimet (GRU/SVR).
Rikkana rokassa on tietysti Italian mafia ja kaikki "perinteiset" länsimaiset rikollisjärjestöt, mutta näiden toiminta olisi paljon helpommin kontrolloitavissa, koska näiden intressit ovat riippuvaisia omien maidensa lainvalvontatilanteesta (jos huumekauppa tapahtuu jonkinlaisella moraalilla mm. aineiden puhtauden ja vaarallisempien aineiden levittämättä jättämisen ja alaikäisille myymättä jättämisen suhteen, voi poliisi katsoa sitä vähän enemmän sormien läpi) ja siitä, kuinka paljon on poliittista tahtoa puuttua mafian toimintaan (niin kauan kuin se on jonkinlaisessa tasapainossa, tahtoa kovemmille toimille ei niin ole). Vihamielisiin valtiollisiin tahoihin tällainen kotimainen tai liittolaismaiden sisäinen "kauhun tasapaino" sen sijaan ei toimi lainkaan.
Tätä toimintaa suojelevat tahallisesti pahantahtoisten tahojen lisäksi myös monet "hyödylliset idiootit", jotka estävät esim. huumekauppaan liittyvää ratsaamista ja etnistä profilointia ja kaikkea tähän aihepiiriin liittyvää, aiemmin luonnollista varovaisuutta. Kun vastapuolella on vihamielisiä ulkomaalaisia tiedustelu- ja sotilasorganisaatioita, eivät vanhat keinot enää toimi niin kuin ennen. Käytännössä näitä vastaan pitäisi käyttää juuri niitä keinoja, joita täällä jo pidemmän aikaa sitten peräänkuulutin, eli käytännössä nämä linkit pitää joko estää (ei onnistu enää) laittaa hengiltä sillä tasolla, että se alkaa tuntua toimijan muissa intresseissä (eli jos kyseessä on vaikkapa joku Hizbollahin Euroopan-organisaatio, niin...!). Länsimaissa tätä toimintaa taitaa harrastaa vain muutama maa (Israel ja USA, ehkä Britannia ja Ranska), Suomi ei ainakaan.
Meidän yhtenä keskeisenä ongelmanamme on se, että Saksa ja Ruotsi ovat antaneet maihinsa käytännössä muodostua useita alueellisia etnisiä mafioita (ei voitane enää puhua katujengeistä tai rikollisklaaneista, jos yrittäjät joutuvat niiden vaikutusalueella jo maksamaan suojelurahaa eikä lainvalvonta enää toimi - tässä kyseessä on jo mafiasta), jotka alkavat levittää toimintaansa Suomeenkin.
Epäonnistuneiden maiden sijaan, käyttäisin aikaa niiden maiden tutkimiseen joissa on onnistuttu. USA on pahnan pohjimmainen, eikä siitä kannata ottaa mallia tässä asiassa.
Suomessa kuolinluku on 4,52 / 100 000
Hyviä verrokkeja jonon hännillä ovat:
Italia 0,78
Portugali 0,64
Puola 0,69
Israel 0,69
Unkari 0,43
Japani 0,33
Interactive Charts and Maps that Rank Drug use as a Cause of Death for every country in the World.
www.worldlifeexpectancy.com
Mitä näissä maissa siis tehdään paljon paremmin kuin meillä?
Kannattaa huomata, että meitä paremmin pärjää lähes koko eurooppa.
Ainakin Israel estää ulkomaalaisten rikollisjärjestöjen toiminnan maassaan kovaotteisesti, eikä suvaitse myöskään vieraiden maiden vihamielistä tiedustelutoimintaa tai siihen liittyvää rikollisuutta, vaan kostaa kaiken siihen liittyvän toisaalla ja kovaa.
Japanissa ulkomaalaisia on todella vähän (mahdollisuus mihinkään ulkomaalaisvetoiseen toimintaan on hyvin pieni) ja Yakuza estäisi kaikki yritykset ulkomaalaisvetoiselle toiminnalle, jos sitä yrittäisivätkin (Yakuza on lähestulkoon rikollisuusmonopoli, ja siinäkin vallitsee japanilaisen rahvaan moraalikoodisto), ja Japanin lainvalvontajärjestelmä on myös hyvin tiukka.
Puolassa ulkomaalaisia on myös hyvin vähän, eikä Unkarikaan ole avoin ulkomaalaisille (lisäksi voitaneen olettaa Unkarin olevan aika ärhkäkkä vierasetnisen rikollisuuden torjunnassa- Orbanin kvasifasismi ei katsone hyvällä valtion valtaa haastavaa toimintaa).
Italiassa rikollista toimintaa taas hallitsevat kotimaiset mafiat, jotka eivät suvaitse ulkomaalaisia kilpailijoita, ja toisaalta poliisi on hyvin kokenut ja osaava rikollisen toiminnan jahtaamisessa etenkin pohjoisessa, jossa mafioilla ei ole niin paljon jalansijaa.
USA:n ongelmana on se, että sitä haluavat vahingoittaa monet vieraat vallat, ja toisaalta USA:n vapaus- ja kansalaisoikeusajattelu ja yleinen terveys-, sosiaali- ja sisäasiainperinne on hyvin ongelmallinen ennaltaehkäisytoimille laajalla skaalalla, sekä yhteiskunnan monitahoisuus ja jakautuneisuus, ja myös mustien tietty alakulttuuri, joka ei kovin piittaa laillisuudesta. Lisäksi USA:n noudattama tietty moraalikoodisto tekee "huumeiden vastaisesta sodankäynnistäkin" panostukseen nähden heikkotehoista. Jos toimi on polttaa ja pommittaa huumeviljelmiä ja laittaa valtavat määrät rahaa alkuperämaiden lainvalvontaorganisaatioihin, niin se on paljon kalliimpaa ja tehottomampaa kuin huumekartellin johtajan sukulaispojan pään toimittaminen johtajalle pahvilaatikossa (viittaus siihen, kuinka KGB pakotti Hizbollahin olemaan Venäjää kohtaan suopea).
Huumeet ovat osa Kiinan toimista USA:ta vastaan:
"The Chinese government is continuing to "directly" subsidize "the manufacturing and export of illicit fentanyl.""
Näin. Kiina kyllä muistaa Britannian vastaavan toiminnan oopiumin levittämisessä Kiinaan ja sen tuhoisan vaikutuksen. Todennäköisesti opioidit ovat vielä tässä osittain ihan keskisormennäyttönä lännelle.
Amerikkalaiset ovat kokeilleet varmasti kaiken mahdollisen huumeiden vastaisessa sodassa, mm. lisänneet tullin resursseja. Rangaistuksetkin ovat suht kovia.
Silti he eivät ole onnistuneet tulppaamaan huumeiden saatavuutta.
Saatavuus ei ole ainoa ongelma, vaan siihen liittyy paljon määreitä, kuten se mitä on saatavilla, millä tavalla, kenelle ja millä puhtaudella.
Jos huumeita ei haluta myydä laillisesti ja lainvalvonnan resurssit eivät riitä kaupan kitkemiseen, tehokkain keino saatavuuteen liittyviin asioihin olisi olla jonkinlainen löyhä kuristusote levittäjätaho(i)sta ja de facto valvoa toimintaa, kunhan levittäjä noudattaa valtion asettamia rajoja ja levittää vain tämän de facto valvonnan alaisia aineita - ja samalla turvaa monopolinsa sellaisinkin keinoin, joita valtio ei voi itse käyttää. Viittaan tässä siis esim. Yakuzan ja Japanin valtion herrasmiessopimukseen siitä, että valtio ei puutu kaikkeen toimintaan, jos mafia ei tee ylilyöntejä ja estää kilpailijat.
Tällä saataisiin rajoitettua esim. muuntohuumeet pois, valvottua että myytävät aineet ovat puhtaita ja myös käytännössä mikä on saatavilla oleva valikoima. Toki se vaatisi taas meidän laillisuuskulttuurillemme tavatonta pragmatismia, käytännössä siis sitä, että lainvalvontaviranomaiset eivät tee valikoidusti tehtäviään (tämä taisi ollakin syy, miksi varsin tehokkaasti toimineen Helsingin huumepoliisin ja KRP:n välille tuli kitkaa jo ennen Aarnion tekoja; HHP nimittäin katsoi osaa tietämästään huumekaupasta sormien välistä).
Tämän kun yhdistäisi toimivaan lasten- ja nuorisopsykiatriaan, sosiaalitoimeen ja korjattuun, 90-luvun asuun palautettuun koululaitokseen, niin saataisiin paljon parempi tulos.
Tästä on vaikea sanoa, onko kyse oikeasta ongelmasta vai kansanedustajan julkisuustempusta. Oma kokemukseni takavuosilta sairaalassa todella pahan onnettomuuden, suuren leikkauksen ja vaikeiden kiputilojen aikana on päinvastainen. Vahvoja kipulääkkeitä pihtailtiin, ja kotiuduttua sai pärjätä Panadolilla. Alkuun kotihoidossa olikin kyllä melkoista juilimista, ei kyllä nukuttu viikkoon. Tavallaan olin itse messissä näissä linjauksissa oman kriittisyyteni vuoksi, enkä pyytänyt lääkkeitä. Huomasin kyllä osastolla, että jotkut mankuivat.
Mutta olen kuullut, että kuolemansairaitakin kiusataan kivulla. Kai sitten pelätään, että addiktoituvat.
En ole asiantuntija, kerran helvetillistä kipua kokenut vain.
Kansanedustaja ja lääkäri Maaret Castrénin mukaan lääkärit määräävät vahvoja kipulääkkeitä liian leväperäisesti.
yle.fi
Tässä on sitten se, että jos niitä opioideja ja rauhoittavia lakataan uusimasta terveydenhuollossa (aivan varmasti suurin osa meneekin jo pitkäaikaiskäyttöön, josta osaa käytännössä jatketaan sen takia, että lääkärit ovat nostaneet kädet pystyyn potilaan riippuvuuden kanssa, ja reseptejä uusitaan vain riippuvuuteen), niin se lisää katukaupan kysyntää. Ei tietenkään kaikkien kohdalla, mutta jonkin verran.
Entinen esimiesylilääkäri totesikin, että parempi se on, että oman kunnan opioidi- ja bentsoriippuvaiset asukkaat saavat aineensa halvalla apteekista ja käyvät silloin tällöin keskustelemassa käytön vähentämisestä vastaanotolla ja saavat jonkun vähentämissuunnitelman jota toivottavasti lähdetään toteuttamaankin, kuin että rupeavat etsimään niitä tai jotain muita helpottavia aineita epävirallisia reittejä pitkin, kunhan lääkitykselle on ollut jokin puolustettava aloitusperuste. Tässäkin oli se, että uusimisia ei tehty, jos käyttö meni vakiintuneen annostusohjeen yli, tai sitten näiden piti rampata jatkuvasti terveyskeskuksessa; myöskään opioidien aloittaminen ei tapahtunut lainkaan helposti, etenkään nuorille niitä ei määrätty. Myöskään ulkopaikkakuntalaisten reseptinuusintoja PKV- ja huumelääkkeistä ei tehty.
Käytännössä tämä oli riippuvaisten kohdalla hyvien hoitokäytäntöjen vastaista, kuitenkin sosiaalilääketieteellisenä toimenpiteenä kokonaisuutena täysin puolustettavaa.
Rohkenisin väittää, että lääketieteelliseltä puolelta ei syyllistä löydy. Tietysti isommissa kaupungeissa on niitä lääkäreitä, joilta narkkarit saavat aineensa reseptillä lääketieteellisesti puolustettavien käyttöannosten ylikin täysin ilman käytön valvontaa, mutta esim. bentsoriippuvaisen koppaaminen terveydenhuollon piiriin voi olla jo sosiaalilääketieteellisesti hyvä onnistuminen, jos sillä saadaan elämää vakautettua. Osaa ei tietystikään saada, kun eivät kykene sitoutumaan hoitosuhteeseen ja käytön lääketieteelliseen valvontaan, mutta jos saadaan, on se jo iso askel.
Korvaushoito todellisille narkkareille on sitten taas oma hommansa, mutta käytännössä jos se tapahtuu riittävästi valvotusti, niin pitäisin sitä huomattavan perusteltuna, koska se vähentää kontaktia rikollisiin ja huumekauppaan ja toisaalta myös näiden tuloja, sekä riippuvaisen rahatilanteesta seuraavia sosiaalisia ongelmia.
