Todellinen maanpuolustustahto

Tutkimusten perusteella suomalaisten maanpuolustustahto on kansainvälisesti korkea. Kyselytutkimuksessa on kuitenkin helppo olla urhea. Epäillä myös sopii, jotta kuinka moni kyselyihin vastanneista periaatteessa kannattaa aseellista maanpuolustusta, mutta todellisuudessa oman nahan altistaminen lyijylle olisi ylivoimainen tehtävä. Ulkomaille siirtyminen maan alkaessa polttaa jalkojen alla on nykyään helppoa.

Oman käsitykseni mukaan reserviläisistä enemmistö astuisi riveihin, mutta suhteellisen suuri osa näkisi paremmaksi vaihtaa maisemaa. Toivoa sopii, että paikkansa pitävien määrä olisi riittävän suuri.

Toki asiaan vaikuttaa yleistilanne konfliktin syntyessä. Paljon hehkutetulle talvisodan hengelle oli ratkaisevaa eri ideologioihin nojanneiden pettyminen ulkomaisiin esikuviinsa. Tuloksena huomattiin, että se paras turva ja tuki löytyy kuitenkin omasta porukasta. Jotain vastaavaa soisi tapahtuvan, jos vielä kerran joudutaan teit isäin astumaan.

PS. Näin kyynikkona soisin koulutetun reservin olevan mahdollisimman suuri. Millä tavalla puolustusvoimien vahvuuslaskelmissa on huomioitu riveistä jo mobilisointivaiheessa puuttuvien määrä jos mitenkään?
 
No samalla tavalla sa-vahvuuslaskelmissa on huomioitu se kuin varusmiesaikanakin, kun oikein tilanne tulee eteen, jossa hiki virtaa niin vahvuudesta on puolet varuskuntasairaalassa. Todellisuudessa mitään harmaata vaihetta ei ole eikä tule eikä siihen voida reagoida, koska se olisi provokaatio ja haittaisi yhteiskuntaa kohtuuttomasti. Ehkä useampi Hornet voi olla valmiimpi korkeintaan koko Suomen hallussaoleva ohjusaseistus kiinni siivissä (eli ei paljoa). On vaikea siirtyä mihinkään ulkomaille, koska se tarkoittaisi käytännössä sitä että pitäisi olla säästöjä, rajat auki ja valmius aavistuksen vuoksi jättää työpaikka ja muut sitoumukset eli käytännössä kun mitään harmaata vaihetta ei ole niin se on äkkiryntäys tai ei mitään maastapoistumiseksi. Käytännössä länteen pääsee veneellä tai autolla sekä jalkaisin. Mikäli Suomi selviäisi olisi mukava leikitellä karkureiden rangaistuksilla. Munsalan soutajat ja muut sotilaskarkurithan pääsivät viime rytinässä kuin koira veräjästä ja samoin mekin olemme lellineet kutsunnoista ja sotaväestä paenneita oleskeluluvilla.

Suomalainen reserviläisarmeija on paperitiikeri, paljon miehiä, vähän kuntoa, osaamista, aseita, varustusta ja harjoitusta sekä älyttömän hidas panna liikkeelle. Käytännössä Suomen sa-joukko on kapiaiset ja varusmiehet.
 
Oman käsitykseni mukaan reserviläisistä enemmistö astuisi riveihin, mutta suhteellisen suuri osa näkisi paremmaksi vaihtaa maisemaa. Toivoa sopii, että paikkansa pitävien määrä olisi riittävän suuri.

No..ehkä noinkin, mutta toisaalta pitää muistaa sekin, ettei se maasta pois luikahtaminen siinä tilanteessa ihan vain niin käy että ostaa lentolipun ja lähtee.. Kaikkien motivaatio ja halu toimia kenttäarmeijassa ei taatusti ole huipussaan - ei se ollut sitä esim 1941:kään..ja silti armeijalla pystyttiin toimimaan kohtuullisesti.
Ja huomioitava on tietysti sekin mitä "commando" tuossa sanoi: tuskin kukaan on suunnitelmissa ja laskelmissa asiaa sen varaan suunnitellut ja laskenut, että jokainen mies/nainen jonka nimi listassa on, olisi täydellisesti motivoitunut ja toimintakykyinen taistelija.
 
Kyllähän maasta poistuminen nykyään on paljon helpompaa kuin viime sotien aikaan. Käytännössä kaikilla on saatavissa käyttöön joku nopeahko kulkuväline, autot,veneet jne. Länsirajaa pohjoisessa tuskin saadaan tukittua koko pituudeltaan tehokkaasti. Mutta eihän se maasta poistumisen vaikeuttaminen toisaalta takaisi riveihin astumista. Pystyy sitä pelkuroimaan täälläkin aika pitkään ennen kuin katujyrä löytää.

Toki itse toivon, ettei maalailemani skenaario toteutuisi, mutta välillä kyllä tulee mieleen noita räkänokka-nenänkaivelijoita katsellessa...
 
sekä älyttömän hidas panna liikkeelle. Käytännössä Suomen sa-joukko on kapiaiset ja varusmiehet.
No montako tuntia se liikkeelle lähtö saisi kestää että herra on tyytyväinen? Ja mikä lasketaan tässä tapauksessa liikkeelle lähdöksi?
Kun ollaan uniformussa ja aseissa? Kun ollaan varikolla lyömässä tavaraa autoon ja peräkärryyn? Kun ollaan pistämässä miinoja peltoon?
 
Viimeksi muokattu:

Minusta hyvä liikkeellelähtö on sellainen että tekstarin luettuani ajan kotiin, vaihdan vaatteet ja otan valmiiksi pakatut reput ja aseet valmiiksi följyyn ja ajan/ajatan itseni PERKiin kuittamaan sinkoja tms, ei pitäisi kestää kuin pari tuntia maksimissaan. Tämähän on monella maakuntajoukkolaiselle täysin mahdollista toisin kuin 99,9%:lle muusta reservistä jolla ei ole varusteita, aseita tai mitään itse hankittua sotakelpoista varustetta. Jo pelkkien puhelinnumeroiden vajaallisuus tarkoittaa sitä että perustaminen venyy ja venyy puhumattakaan varustamisesta ja treenaamisesta. Myöskään mitään hajua ei ole reserviläisten toimintakyvystä (kunto ja terveys) koska tietojenvaihto ei toimi. Varusmiehet kapiaisineen ja maakuntajoukot ovat ainoat nopeasti perustettavat joukot heti niiden muutamien valmiudessa olevien hornettien jälkeen. Muiden kanssa kestää viikkoja jolloin meidän ylitse on kävelty jo useita kertoja!
 
[quote="commando, post: 94207, member: 306"Varusmiehet kapiaisineen ja maakuntajoukot ovat ainoat nopeasti perustettavat joukot heti niiden muutamien valmiudessa olevien hornettien jälkeen. Muiden kanssa kestää viikkoja jolloin meidän ylitse on kävelty jo useita kertoja![/quote]
Unohdit vielä muun kantahenkilökunnan.

Viikkoja? No ehkä joillakin osastoilla jos tavara ei ole valmiina eikä riitä että ilmestyvät paikan päälle. Kuitenkin puhutaan korkeintaan päivistä joidenkin osastojen suhteen.
 
Viikkoja? No ehkä joillakin osastoilla jos tavara ei ole valmiina eikä riitä että ilmestyvät paikan päälle. Kuitenkin puhutaan korkeintaan päivistä joidenkin osastojen suhteen.

Käskyjen toimittaminen, henkilöstön saapuminen sekä varustaminen sekä KOULUTUS, KOULUTUS, KOULUTUS. Kyllä siinä ainakin parista viikosta puhutaan kokonaissuorituksena. Siis vähintään.

Virtanen, joka on joukkoineen kotiutunut 8 vuotta sitten eikä ole ikipäivänä kerrannut on sotilastaitojen osalta sillä tasolla, että ilman kertauskoulutusta hänellä ei tee kovinkaan kummoisia juttuja.
 
Osasto on kuitenkin perustettu kun on koossa ja saanut materiaalin vaikka olisikin jossain metsässä ihmettelemässä miten Sanla toimii. Ja jo perustettujen ja hajautettujen osastojen tuhoaminen onkin jo hieman hankalampaa kuin iskut pelkästään varikkoja, yms vastaan.
 
No eipä niille sanlan käyttäjille ja muille museokalustojoukoille mitään ehditä jakamaan ennen kuin varikot ja muut varusteiden sijoituspaikat on tuhottu tai vähintään reitit sinne ja lähialue täynnä rypälemiinoja. Mitään salaisuuksia todellisuudessa nämä varikot eivät ole. Jos meistä jokainen tietää jo muutaman paikan niin se tuskin on vihollisen tiedustelulle mikään jättioperaatio ollut selvittää missä Suomessa säilytetään sa-joukkojen kalusto. Ainoa turvallinen tapa hajasijoittaa varusteet on reserviläisen koti.
 
Täytyy muistaa, että samaa leipää syö vastustajakin, ei se mikään ihmemies ole. Ei ole henki välttämättä korkealla ja kaikilla sitä osaamista niin paljon. Kulkukoiria potkitaan vähemmän kuin jonkun A2-keltaisen joutomiehiä.

Pari raakaa kärkipataljoonaa on tietysti joka kiilaan laittaa.

Outoa muuten, että meillä pitää olla niin nuorta ja pitäisi juosta Cooperissa 3000... Georgiassa murtopaikoissa käytetty Spetznaz-kärkipataljoonat Vostok ja Zapad koostuivat maattomista 1990-luvulta sotineista tsetseenihenkipatoista, jotka eivät muuten juokse metriäkään eteen tai taakse. Keski-ikäisiä sotatyön ammattilaisia, joista monilla parta jo harmaa. Kuorma-auto käy kulkuneuvoksi tappopaikkaan ja varustus on sitä, millä pärjää ja mihin on tottunut, tsiigatkaa:

Kyllä minä luotan siihen, että Suomesta jokunen mieskin vielä löytyy nuorukaisten tueksi, ja mikäli ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki, en tiedä, mahdetaanko jokaista tuulimyllyn lämmittäjää enää tarvita.
 
Sen minkä vanhat miehet hävisivät kunnossa he varmasti myös voittivat kokemuksellaan, jota suomalaisilla vanhoilla parroilla on NOLLA. Lisäksi se että jollakin on mahaa ja pitkä parta ei tarkoita etteikö voisi olla kovassa kunnossa. Tulee mieleen esim. sellainen vapaaottelijaleganda kuin Fedor Emelianenko jolla lihas ei näy ja kansan sankari UFC:sta kuin Roy Nelson hieromassa mahaansa mutta varmasti kovakuntoisia kavereita!

Myöskin tuollaisissa sisällissodan kaltaisissa taisteluissa kannattanee ihan jo kulttuurin ja kielen tuntemuksen vuoksi käyttää paikallisia, varsinkin kun heitä Moskovassa ei taideta kovin paljon arvostaa ja ketään ei kiinnosta montako tsetseeniä kuolee Venäjän lipun alla. Samalla tavalla Ranskan muukalaislegioonaa voitiin siirtomaasodissa käyttää aika surutta, ulkomaalaisen legioonalaisen vanhemmat eivät äänestä Ranskan vaaleissa!
 
Viimeksi muokattu:
Sen minkä vanhat miehet hävisivät kunnossa he varmasti myös voittivat kokemuksellaan, jota suomalaisilla vanhoilla parroilla on NOLLA. Lisäks se että jollakin on mahaa ja pitkä parta ei tarkoita etteikö voisi olla kovassa kunnossa. Tulee mieleen esim. sellainen vapaaottelijaleganda mahoineen kuin Fedor Emelianenko ja taas kansan sankari UFC:sta kuin Roy Nelson hieromassa mahaansa mutta varmasti kovakuntoinen kaveri!

Myöskin tuollaisissa sisällissodan kaltaisissa taisteluissa kannattanee ihan jo kulttuurin ja kielen tuntemuksen vuoksi käyttää paikallisia, varsinkin kun heitä Moskovassa ei taideta kovin paljon arvostaa ja ketään ei kiinnosta montako tsetseeniä kuolee Venäjän lipun alla. Samalla tavalla Ranskan muukalaislegioonaa voitiin siirtomaasodissa käyttää aika surutta, ulkomaalaisen legioonalaisen vanhemmat eivät äänestä Ranskan vaaleissa!

Joo, se vain huvittaa, että tuo kulkurilauma potki näitä Yhdysvaltain kouluttamia Ray Ban -gruuseja huolella turpaan joka risteyksessä, missä yrittivät pysähtyä tappelemaan. Välillä voi johonkin kylään pysähtyä mielialoja kohottamaan, ryöstämään ja raiskaamaan.
 
Muistaakseni nimenomaan tuo "pappa"-osasto eli vostok muuten päivitti itsensä kesken hyökkäyksen jättämällä mtlb-vaununsa ja ottivat käyttöön georgialaisten hylkäämiä bmp-2 vaunuja. Videollakin näkyy noita spray-maalein merkattuja vaunuja. Kaikkiaan varustus koheni lähes joka kohtaamisella georgialaisten kanssa. Ainoa, josta tsetseenit eivät kuulemma halunneet luopua oli rynnäkkökivääri. Kertonee jotain siitä miten kärkipataljoona oli tottunut taistelemaan. Rosvolauma lienee ihan kuvaava sana. Yhtään väheksymättä siis.
 
Täytyy muistaa, että samaa leipää syö vastustajakin, ei se mikään ihmemies ole. Ei ole henki välttämättä korkealla ja kaikilla sitä osaamista niin paljon. Kulkukoiria potkitaan vähemmän kuin jonkun A2-keltaisen joutomiehiä.

Pari raakaa kärkipataljoonaa on tietysti joka kiilaan laittaa.

Outoa muuten, että meillä pitää olla niin nuorta ja pitäisi juosta Cooperissa 3000... Georgiassa murtopaikoissa käytetty Spetznaz-kärkipataljoonat Vostok ja Zapad koostuivat maattomista 1990-luvulta sotineista tsetseenihenkipatoista, jotka eivät muuten juokse metriäkään eteen tai taakse. Keski-ikäisiä sotatyön ammattilaisia, joista monilla parta jo harmaa. Kuorma-auto käy kulkuneuvoksi tappopaikkaan ja varustus on sitä, millä pärjää ja mihin on tottunut, tsiigatkaa:

Kyllä minä luotan siihen, että Suomesta jokunen mieskin vielä löytyy nuorukaisten tueksi, ja mikäli ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki, en tiedä, mahdetaanko jokaista tuulimyllyn lämmittäjää enää tarvita.

Voi, kun joku kertoisi venäläisillekin, että vain futurewarrior on paketti, jolla on tekoa sodassa. Eivät näköjään sitä vielä tiedä. Mukavasti saisivat rahansa tärvättyä sadantuhannen miehen armeijaan. Se olisi ilman muuta parempi.....naapureiden turvallisuutta ajatellen. Mutta ei, eivät ymmärrä. Panevat miehiä sotimaan huonolla varustuksella, ovat resuisia(reissussa voi rähjääntyä) ja muutoinkin vähän sellaisia koulukotipoikien oloisia. Mutta eipä sitten kuitenkaan georgi-goonit kovin paljoa näille voineet. Mitä pitäisi ajatella? No, vaikka niin, että olisiko sittenkin lukumäärissäkin tenhonsa? Olisiko sodassa muitakin määreitä kuin se, miltä soturi näyttää? Tai onko hänellä kainalossaan wanha kivääri ja riemukulu pistooli vyön alle tungettuna? Vai kantaako hän viimeisen muodin mukaista tehdasuutta kivääriä ja hyperfuturehässäköitä kypärässään? Väärin sotivat, ei pääse mihinkään.

Olen, kuten olette oppineet tuntemaan, vankka kannattaja sille, että tst-kentälle on saatava osaajia. Onko heillä vimpan päälle releet, se on mielestäni täysin toisaikainen asia. Tekijämiehet kilkuttavat vastustajansa tonttiin vanhemmillakin releillä. En vähättele tiettyjen varusteiden tuottamia etuja, en lainkaan, mutta varusteet ovat vain yksi osatekijä, vain yksi, edelle menee osaaminen ja motivaatio, kasvoipa sitten sotaryökäleellä harmaa parta tai olipa hänellä parran sijasta kärsässään silkka finnimatto.
 
Ja mikä sitten teki georgialaisista ns. modernin tai taktisesti varustetun armeijan tai jopa ns. futurewarrior-paketilla varustetun? Ei mikään. Tosiasiassa georgialaisilla oli amerikkalainen perusrynnäri ilman optiikkaa, ilman pimeätoimintavälineitä jne. Näyttää toki hyvältä kun on MARPAT-kuvioitu (US Marines) maastopuku ja molle-liivi mutta eivät ne tuo mitään taistelutehoa tai suorituskykyä. Ihan samoilla jäljillä ollaan Suomessakin, maastopuku muuttuu pikselisuuntaan ja rahaa laitetaan ulkonäköön mutta ei se maastouta yhtään paremmin tai paranna mitään asiaa. Kankkulan kaivoon heitettyjä rahoja. Kysymys ei ole mistään massa vs. laatu asettelussa georgialaisten kohdalla vaan ihan puhtaasti siitä massaa pienennettiin mutta laatua ei ole saatu yhtään koska sitä ei hankittu tai ehditty hankkia! Georgiallahan ei ole käytännössä edes ilmavoimia! Mikäli georgialaiset olisivat nojanneet vanhan mallin reserviläisarmeijaan palkka-armeijan sijaan ei niitä vähiäkään miehiä olisi ehtinyt hyökkäystä torjumaan!

No eipä niitä tekijämiehiä saada varusmies- ja reserviläisarmeijasta, jota ei harjoiteta, varusteta, jota ei pystytä kutsumaan tarpeeksi nopeasti palvelukseen ja jolla ei ole mitään kokemusta sotimisesta!
 
On totta, että aika hankalaa on kohta yhteensovittaa kaikkia vaatimuksia siihen, millä ne vaatimukset voidaan kuitata. Enkä minä osaa sanoa sitten, onko zapad tai vostok-karjut ihmeiden tekijöitä, tokko vain. Mutta tuolla maanääressä taitavat olla tarpeeksi hyviä, yleensä tarpeeksi hyväkin on jo paljon.
 
Baikal on oikeassa todetessaan, että tarpeeksi hyvä on kaikki mitä tarvitaan. Ongelma onkin määritellä mikä on sitten se "tarpeeksi".

Mitä tulee Vostok-pataljonan hyvyyteen, on varmasti suurin ero kokemuksessa, sitä kun on vaikea korvata. Vostokin kaverit ovat kokenee yhdessä ja erikseen paljon sotaa ja väkivaltaisia poliisioperaatioita pitkin eteläistä Venäjää ja kaukasusta. Heillä ei todennäköisesti ole suurta tulevaisuutta jos homma menee käteen. Moraaliset estot ovat pudonneet haittaamasta sotimista joten joukolla lienee hurja maine. Kaikella tällä on psykologista merkitystä.

Meillä on laittaa vastaan ressuja joiden kokemukset sotimisesta ovat melko lailla nollissa. Jos ja kun kertaaminenkin on ollut heikkoa, on siinä haastetta. Yksi tapa kaventaa vastustajan kokemusetua on parantaa kalustoa. Mikään automaatti se ei ole, mutta ehkä tyhjää parempaa. Lisäksi se voi lisätä, ehkä katteentonta, luottamusta omiin kykyihin. Uskon tällä olevan varsinkin alussa suurta merkitystä joukon taistelusuorituksiin. Usko omiin kykyihin on tärkeää.
 
Jalkaväen taistelussa tarpeeksi hyvä on vain silloin, kun voittaa. Toiseksi jäänyt menee joko kirstuun tai lasarettiin. Hopeaa ei oikeastaan ole jaossa, jv-taistelu on siitä pirullista.
 
Kyllä kyllä, voittajan on helppo hymyillä jälkikäteen, mutta etukäteen on vaikea sanoa oletko tarpeeksi hyvä.
 
Back
Top