Hylkää huomautus
Liity mukaan keskusteluun!

Rekisteröityminen ei kestä kuin hetkosen ja pääset keskusteluun mukaan, tervetuloa!

>>> REKISTERÖIDY <<<

Traumaperäinen stressihäiriö

Viestiketju osiossa 'Reserviläistoiminta' , aloittaja baikal, 14.10.2017.

  1. baikal

    baikal Ylipäällikkö Mod Lahjoittaja

    Liittynyt:
    11.04.2010
    Viestejä:
    18,932
    Tykkäykset:
    23,985
    Pisteet:
    1,286
    Yleisön pyynnöstä. Ja jos joku kertoo omista kokemuksistaan, niin on muistettava, että tunteita on yhtä paljon kuin on kertojiakin. Ei ole olemassa mitään -yhteensopivaa- ainoaa oikeaa tapaa kokea otsikonmukaista oiretta. Eli varsin nöyrällä asenteella kannattanee suhtautua aiheeseen.
     
    setämies, MeriTJ ja Torni tykkäsivät tästä.
  2. Ingsoc

    Ingsoc Eversti

    Liittynyt:
    30.01.2016
    Viestejä:
    1,771
    Tykkäykset:
    3,581
    Pisteet:
    316
    Keskustelun pelisäännöistä sen verran, että mikä kerran on kerrottu luottamuksellisesti myös pysyy sellaisena. Jos joku haluaa tulla julkisuuteen, niin henkilö tekee sen itse.

    Lirpakkeen perustajan luvalla keskustelun voi ehkä laajentaa erilaisiin psyykkisiin reaktioihin mitä sotilasympäristössä tulee vastaan?

    Omat kokemukset on sen suuntaisia, että erilaista oirehtimista alkaa esiintyä joillakin reserviläisillä jo kolmen vuorokauden kohdalla kertausharjoituksissa. Vahvasti epäilen myös, että monien harjoituksiin tulematta jäämisten taustalla on henkiset jutut.

    Ulkomainen tutkimuskirjallisuus myös viittaa siihen, että pelkkä sotaan lähtö riittää laukaisemaan erilaisia reaktioita. Ne voivat ilmetä monella tavalla. Yksi menee lääkäriin ja kertoo mistä kenkä puristaa, toinen taas joutuu tapaturman uhriksi tai vahingossa ampuu itseään vaarattomaan paikkaan. Päihteitä käytetään jännityksen laukaisemiseen ja myös siihen, että niistä tuleva rangaistus lykkäisi tai estäisi sotaan joutumisen.
     
    setämies ja Fremen tykkäsivät tästä.
  3. Mainos



  4. Vonka

    Vonka Ylipäällikkö Lahjoittaja ELSO 3.0

    Liittynyt:
    14.08.2013
    Viestejä:
    19,527
    Tykkäykset:
    33,207
    Pisteet:
    1,286
    Kertseissä, vaelluksilla, pitkillä purjehduksilla ja raskailla työmailla paineensietokykyni on ollut erinomainen. Itse asiassa olen niitä hiukan hämäriä sieluja, jotka tulevat paremmalle tuulelle ja joiden elämän hermostuneisuus ja levottomuus vain vähenee, kun on rasitusta ja seikkailua - tiettyyn rajaan asti.

    Uskon nimittäin omanneeni nuorena stressihäiriön tuntemuksia koettuani äkilisen kuolemannaaman, joka vei aivan liikaa. Oli siinä myös vaaraa ja paljon säikähdyksiä ja välillä pitkällisiä ja painostavia odotusjaksoja. Valitettavasti kesti 15 vuotta ennen kuin käsittelin asioita mitenkään. Enkä edes tajunnut, miksi suksi ei luistanut.

    En tiedä, ovatko nämä sitten jotain muuta, ehkä ammatti-ihminen tietäisi, mutta minulla asia ilmeni siten, että olin iloton. Normaalielämä tuntui merkityksettömältä ja tyhjältä. En olisi voinut kuvitellakaan katsovani jotain hömppää tai osallistuvani kevyeen rupatteluun. Olin kuin alien. Missään ei ollut mitään järkeä, joten miksi kaikki käyttäytyivät, kuten olisi.

    Jo lapsena vammautunut Jack London kuvasi joskus tuota ajattelutapaa. Ihmiset olivat kuin työhevosia. Joku elämänvaisto sai heidät ponnistelemaan ja vetämään kuormaansa. Se oli hyödytöntä. Eihän hevonen tullut kuin kivulloisemmaksi, sen ruokaa vähennettiin, se sai piiskaa ja lopuksi se laitettiin makkaratehtaalle. Mutta koska se oli "terve", se eli ja yritti.

    Mutta minä ja Jack London näimme suoraan makkaratehtaalle. Siksi oli ihan sama vaikka istuisi perseelleen ja alkaisi ryypätä. Sitäkin tein mutta se oli sellaista yleistä tasaista pahantuulisuutta ja ilottomuutta, synkkyyttä enimmäkseen.

    Tämä asia piti selättää ja myös selvittää. Niin tein. Parhaiten se onnistuu, kun puhuu samankaltaisten veljien kanssa. Ei minulla ollut mitään kummempaa tuohon. Edelleen näen makkaratehtaalle asti (mihin muuten suurin osa ei oikeasti näe) mutta nyt tunnen siitä huolimatta tervettä elämäniloa. Jännitykseksi riittää moottoripyöräretki vaikka Puolan halki tai sadan kilometrin eräjotos. Paineen allakin tiedän toki pärjääväni ja ehkä juuri siksi, että tunnen jo, missä se murtumispiste on. Jokaisella nimittäin, jopa parhaimmilla meistä, on sellainen. Ja sen tavoittaa juuri se, joka ei sitä tunnusta ja joka elää elämänvalheessa, määrittelee itsensä väärin.

    Voi olla että minun tarinani on vain tavallinen ihmisen kehityskertomus, mutta ainakin siinä oli tuo selkeä syy ja tapahtuma takana.

    Joka uhaten sotaan lähtee, se päätönnä kotiin tulee. (Vanha suomalainen sananlasku kaukaa 30-vuotisen sodan ajalta)
     
    Maidan, Honcho, setämies ja 5 muuta jäsentä tykkää tästä.
  5. Torni

    Torni Kersantti Lahjoittaja

    Liittynyt:
    01.02.2015
    Viestejä:
    177
    Tykkäykset:
    251
    Pisteet:
    16
    Lupasin tänne kertoa omista kokemuksistani. Kirjallinen ulosanti ei ole hääviä, mutta yritän jotakin tähän raapustaa.
    Elikkä olen PTSD ja toistuva vakava masennus ilman psykoottisia oireita diagnoosilla eläkkeellä. Ikää n. nelisen kymmentä.
    Minulla PTSD laukaisi narsistinen avopuoliso. Aluksi lääkärit yrittivät väkisin vääntää yhdeksi isoksi tekijäksi rauhanturvaaja taustani ja siellä koetut "traumat". Siksi ajattelin, että kertomukseni voisi tänne sopia.

    Pääsin välittömästi armeijan jälkeen hyvään työpaikkaan ja etenin ehkä turhankin nopeasti tehtävissä näin jälkikäteen ajatellen. Aloitin jo 22v kohtuu vaativissa B to B tukkumyynti tehtävissä. Kilpailijoiden vastaavaa hommaa tekevät olivat keskimäärin n.50 vuotiata kokeneita kauppamiehiä. Homma lähti kumminkin joten kuten matkaan, vaikka melkein kaikki piti opetella kantapään kautta. Silloin kesti painetta vaikka kieltämättä raskasta välillä oli.
    Aikoinaan armeija ura oli yhtenä vahvana vaihtoehtona tai oikeastaan päävaihtoehto. Tuo siviilipuolen paikka tuli kuin vahingossa tarjolle vähän ennen armeijasta kotiutumista ja sitten valitsin sen. Olin aina ollut kiinnostunut rauhanturvaamis hommista, kun serkku sitten lähti reissulle, niin minäkin laitoin paperit sisälle. Kutsu tuli melko nopeasti ja työnantaja näytti heti vihreää valoa väli vuodelle.
    Olin reilu vuoden Kosovossa ja reissu oli hyvä ja kasvattava henkisesti. Reissun jälkeen alkoi myyntikin kasvaa reipasta vauhtia ja työnantajakin useamman kerran ääneen mietti, että reissu teki minulle hyvää. Itse luottamus kasvoi huomattavasti.
    Meni n.3 vuotta ja tapasin Tiinan (nimi muutettu). Tulinen ihastuminen ja rakastuminen. Minua jo silloin varoitettiin tästä naisesta, mutta mitäpä se rakastunut uskoo.
    Tiina muutti nopealla aikataululla minun luokse ja muutama kuukausi tapaamisesta oli jo raskaanakin. Niin järjetöntä kuin se jälkikäteen ajatellen on, koska riitely suhteessa alkoi heti alusta asti. Oli kumminkin paljon myös hyviä hetkiä ja poikkeuksellisen voimakas intohimo (seksi) toisia kohtaan sitoi yhteen. Varsinkin aluksi seksi oli liima joka korjasi säröjä riitojen jälkeen osaksi. Lopuksi yhdessä piti tulossa oleva lapsi.
    Riidat alkoivat pahenemaan tai aloin kestää niitä aina vain heikommin. Riidat alkoi olemaan aina sitä tasoa, että riita loppui vasta, kun minä itkin hysteerisesti ja pyysin lopettamaan. Sitten kun olin romahtanut, niin se riitti sillä kertaa Tiinalle ja hän alkoi lohduttamaan. Aivan kuin naks ja eri ihminen. Yritin kaikki mahdolliset vaihtoehdot millä riidan saisi loppumaan normaalisti, mutta mikään ei ikinä kelvannut. Esimerkkiksi jos lähdin tilanteesta pois ja palasin vaikka parin tunnin päästä, niin piha saattoi olla täynnä sisältä nakeltua tavaraa tai sisällä kaikki laitettu mullin mallin. Kysyinkin monta kertaa kuinka minun pitäisi toimia, että riita loppuisi. En oikeen ikinä saanut vastausta.
    Sairaanloinen mustasukkaisuus, narsistinen persoona ja verbaalinen lahjakkuus on vaarallinen yhdistelmä.
    Koin myös fyysistä väkivaltaa, mutta en ole sitä ikinä kokenut traumaattisena, koska siltä pystyin suojatumaan. Käsivarsissa on vieläkin arpia kynsimisestä, käsivarteen on purtu niin että veri valuu, torjunut saksilla lyönnin, imurin putkella lyönnin. Erinäinen määrä kodinirtaimistoa tuhoutui, useampi kännykkä jne..

    Lopulta raja alkoi tulla vastaan. Olin jo esimerkiksi varautunut nopeaan lähtöön piilottamalla kengän pohjallisen alle 100e, enkä turhaan. Jouduin lopulta lähtemään väkisin yhden riidan jälkeen omasta talostani karkuun. Mitään muuta en pystynyt ottamaan mukaan kuin kengät, farkut ja t-paita. Menin yhden sukulaisen luo yöksi, minkä tiesin olevan sellainen paikka mistä Tiina ei osaisi etsiä minua. Hän lähti aina minun perään autolla ja kiersi kaikki paikat missä voisin olla.
    Seuraavana päivänä soitin kotikuntani lääkärille, joka tuntenut minut neuvolasta asti. Sain vastaanotto ajan välittömästi. Muistikuvat tästä on jo vähän hämäriä olin silloin todella loppu. Lääkäri kirjoitti minulle lähetteen psykiatriselle osastolle lepäämään. Siellä sitten alettiin tilannetta purkamaan. Eksä kutsuttiiin sinne keskustelemaan tilanteesta. Tapaamisessa oli mukana minun omahoitaja ja parisuhdeterapeutti. Päätettiin aloittaa parisuhdeterapia, osastolla olin pari viikkoa. Terapia käyntejä ei ehtinyt olla muistaakseni kuin neljä. Ne vain pahensivat kotona tilannetta, kun parisuhdeterapeutti kyseenalaisti Tiinan toiminta mallin suhteessa. Tiina pystyi täysin käyttäytymään näissä istunnoissa, mutta kotona alkoi helvetti istuntojen jälkeen.
    Ei mennyt kuin pari viikkoa ja minulla tuli yhtenä lauantai aamuna mitta täyteen. Odotin että Tiina lähtee pakollisille asioille naapuri pitäjään. Pakkasin reppuun parin päivän ruuat ja ajoin yhdelle metsäkämpälle piiloon. Ryyppäsin siellä pari päivää ja soitin sitten suoraan psykiatriselle osastolle omalle hoitajalle ja kerroin tilanteen. Tämä kommentoi, että sinun täytyy tulla tänne, vaikka Tiina olisi se jonka kuuluisi tulla. Menin osastolle ja olin siellä 5 viikoa. Jotakin tilanteesta kertoo, että avoosastolla piti olla ovet lukossa, kosa Tiina yritti väkisin tulla sinne. Onneksi minun ja Tiinan vanhemmat saivat sen verran Tiinalle järkeä päähän, että hän muutti pois osastolla olo aikani.
    Olin 4kk sairaslomalla ja kävin kerran viikossa osastolla juttelemassa oman hoitajani kanssa. Halusin lopettaa käynnit n. 3kk jälkeen ja tämä on ollut varmasti hoito historiani suurin virhe. Käynnit olisi ehdottomasti pitänyt jatkua. Koska vähän ennen kuin menin töihin meille syntyi likka. Lehdestä luin syntymän. Ongelmaksi muodostui, että vaadin isyys testiä (uhkaillut ettei minun) enkä halunnut mitään kontaktia ennen kuin isyys selvitetty. Tiina alkoi rummuttamaan minun omaa ja työpuhelinta, ettei töistä enää tullut mitään. Viimeinen pisara oli, että hän tuli odottamaan minua työpaikkani pihaan lapsen kanssa. Siinä vaiheessa oli pakko soittaa poliisille. Poliisit puhutteli Tiinan ja tilanne rauhoittui.

    Nyt uhkaa tulla liian pitkä tarina ja rönsyilevä. Tiivistän nyt loppua kohden.

    Sinnitelin töissä vajaa vuoden. Tähän mahtui huoltajuus kiistoja ja itsensä viinalla lääkitsemistä. Jatkuvia 3-7krt viikossa painajaisia, nämä jatkui säänöllisesti lähes 5 vuotta pikku hiljaa vähentyen, vieläkin tulee joskus. Esimerkiksi tämän kirjoittamisen jälkeen mahdollisesti.
    Lopulta olin siinä pisteessä, että yritin itsemurhaa. Nyt putkan kautta pakko lähetteellä suljetulle osastolle, missä olin viikon ja sitten 3vk samalla osastolla missä olin aikaisemmin ollut.

    Taas saatiin mies jotenkin jaloilleen ja elämä sujui jotenkin. Löysin uuden naisen ja saatin poika. Minä en vain enää sopeutunut parisuhteeseen ja pojan äiti lopulta kyllästyi. Onneksi meillä on pojan äidin kanssa poikkeuksellisen hyvät välit, eikä kertaakaan ole tarvinnut tapaamisista tai muistakaan asioista riidellä. Pojan äiti on ymmärtänyt minun masennus kaudet jolloin en ole jaksanut poikaa tavata. Jousto on löytynyt aina puolin ja toisin. Tämä on itselle henkisesti erittäin iso asia, koska tyttäreni olen nähnyt viimeksi yli kymmenen vuotta sitten. Itsekkäästi ajatellen olen pystynyt todistamaan, että voin olla ihan hyvä isä, jos saan mahdollisuuden.

    Se miten PTSD minuun eniten vaikutti. Paineensietokyvyn menetys. Akuutissa vaiheessa aikoinaan sain kuukauden ajan paniikkihäiriö kohtauksia, ne jäi onneksi ainakin pahoina pois. Esim. sinisen farmariauton näkeminen saattoi laukaistakohtauksen, Tiinalla oli sellainen. Jatkuvat painajaiset, minulla on muutenkin voimakas uni maailma. Huudan, potkin, hakkaan, heittelen esineitä, kun näen kunnon painajaista. Sosiaalinen eristäytyminen. Parisuhteet ei enää onnistu/kiinnosta. Aidon ilon tunteminen harvinaista.
    Se älytön häpeä kuinka yks nainen saa miehen tähän kuntoon. Tämän kanssa alan olla sinut.

    Tekstistä ei tullut sellainen, kun halusin mutta en nyt tällä kertaa jaksa enempää kirjoittaa. Muutenkin itsellle kirjoittaminen työlästä. Voi esittää kysymyksiä.
    Ajattelin jossakin vaiheessa kirjoitella kuinka minua yritetty hoitaa ja pari vinkkiäkin mistä itselle ollut apua.
     
    Solttu762, Sarek1, Smith ja 17 muuta jäsentä tykkää tästä.
  6. Vonka

    Vonka Ylipäällikkö Lahjoittaja ELSO 3.0

    Liittynyt:
    14.08.2013
    Viestejä:
    19,527
    Tykkäykset:
    33,207
    Pisteet:
    1,286
    No olipa hurja liitto @Torni ! Ja hienosti kirjoitettu. Narsisti aviopuolisona on karmea kohtalo. Tarina on hyvin uskottava. Ei mikään ihme, että löysit murtumispisteen. Ihme olisi, jos et olisi löytänyt tuon luonnevikaisen kissan kanssa. Lapsi varmaan sitoi vielä paikalleen.

    Tuttavapiirissäni on kaksi tällaista, hiukan lievempää, kokemusta. He onnistuivat pääsemään hiukan helpommalla irti eikä kummankaan tarvinnut turvautua suuriin hoitoihin. Yhteistä molemmissa tapauksissa oli:

    - villi seksi liiton alun pääasiallisena perustana
    - oireilun alkaminen noin parin viikon kuluttua saman katon alla asumisesta
    - naisen kyky esittää normaalia muiden ollessa läsnä
    - kyky saada toinen luulemaan, että kyllä se tästä, manipulointi, toiveiden herättäminen
    - kiusaaminen, jatkuva henkinen väkivalta, ajoittainen fyysinen
    - mustasukkaisuus, erittäin voimakas omistushalu
    - kiristäminen
    - toisen omaisuuden sabotoiminen (esim. veneen pohjan hakkaaminen kirveellä, kun kaveri nautti "liikaa" veneestään)

    Toinen tapaus oli vaikea pienen pojan vuoksi. Tarina päättyi kuitenkin tavallaan onnellisesti miehen avattua suunsa (ennen kuin oli ihan romuna) ja vaadittua viranomaisilta apua. Nainen alkoi tehdä enemmän mokia paljastuttuaan ja lopulta niin ison sellaisen, että mies määärättiin pojan yksinhuoltajaksi.

    Jatkuva stressi nälvää ja kalvaa, niinhän se on.

    Ehkäpä näet kaunista unta taas. Sininen auto on iankaikkisesti poissa ja sinulla on oma elämä, jota toisen paha ei hallitse eikä kontrolloi. Ennen kaikkea ei hallitse enää mieltäsi, joka on sinun, ei minkään hullun dominan.
     
    Sarek1, Smith, Honcho ja 7 muuta jäsentä tykkää tästä.
  7. Fremen

    Fremen Ylipäällikkö

    Liittynyt:
    13.06.2014
    Viestejä:
    4,087
    Tykkäykset:
    8,190
    Pisteet:
    1,286
    Olin pidätettynä ja kuultuna 21 tuntia, en suostunut sanomaan edes nimeäni. Mulla ei ollut mitään tekemistä koko asian kanssa, täysin poliisin/ syyttäjän keksimä keissi. Syyttäjä vaati 6-10 vuotta ehdotonta, HMP:ssä, ei Suomessa (Her Majesty's Prison) -

    Rosis (Crown Court) kesti yhden päivän, jonka jälkeen tuomari heitti tän bullshitin ulos, ja asiaa ajanut komisario sai kirjallisen varoituksen, for aiding in a malicious prosecution.
    10 vuotta myöhemmin aloin oireilla tästä, pahasti.
    En enää ikinä sivuuta olankohautuksella näitä trauma-stressi -asioita reserviläiveljillä, tämä on totta. Tapahtui minulle ja se on fakta jonka kanssa joudun elämään koko loppuelämäni.
     
    Nhhk, Honcho, Mustaruuti ja 7 muuta jäsentä tykkää tästä.
  8. eddie

    eddie Kersantti

    Liittynyt:
    30.04.2010
    Viestejä:
    272
    Tykkäykset:
    418
    Pisteet:
    16
    Tyttökaveri tuli raskaaksi. Sitten löysin vahingossa hänen skitsofrenia lääkkeet. Sillä tiellä ollaan ja taistelu on vasta alkamassa...
     
    Honcho, Mustaruuti, Rajajääkäri ja nämä jäsenet tykkäsivät tästä.
  9. ratikkakuski

    ratikkakuski Korpraali Lahjoittaja

    Liittynyt:
    02.05.2010
    Viestejä:
    35
    Tykkäykset:
    17
    Pisteet:
    1
    Pitääkö täällä oikeasti avautua vaikeista asioistaan.. (?)

    Yritetään, lyhyesti.

    2 kuolemaan johtanutta kumoonajoa, toinen autolla 1990-luvulla, ja toinen ratikalla 2000-luvulla. Ensimmäiselle annoin ensihoitoa, miten osasin ja kykenin, vaikka päästä valui verta&aivoainetta. Henkilö menehtyi seuraavana päivänä. Toinen Helsingin keskustassa relu kymmenen vuotta myöhemmin. Ensimmäisen menehtyneen sukulainen seurasi kerran minua autollaan, ja pysäytti. Piti pitkän ja tunnerikkaan puhuttelun. EI yrittänyt käydä käsiksi tai muuten vahingoittaa vaan kertoi mielipiteensä asiasta. Toki minut oli tuomittu liikenteen vaarantamisesta (sain 200 markkaa = 32 Eur) sakoja mut tämä "puhuttelu" vaikutti huomattavasti enemmän. Toisesta kuolemaan johtaneesta kumoonajosta, nykykielellä jalankulkijaonnettomuudesta, en jaksa nyt kirjottaa, se oli lähinnä vahinko töissä.

    Liikenneonnettomuus on sellainen asia johon sen tapahduttua ei juurikaan voi vaikuttaa, ainoastaan seurauksia voi yrittää minimoida. Paljon tunteita jäi käsittelemättä, meni vuosia ennen kuin näistä pääsi yli. Nykyään opetan uusia RV kuljettajia, pidän mm liikenneonnettomuus oppitunteja työtoverini kanssa. Näitä minun omia kokemuksiani ei käsitellä tunneilla, vaan käydään läpi liikenneonnettomuuden prosessikaavio.

    Tällaiset kokemukset ovat sellaisia joita ei haluaisi kenellekkään tapahtuvat, niiden kanssa pitää vaan elää. Nämä pari tapahtumaa olivat ns jäävuoren huippu, tavanomaisia onnettomuuksia voi sattua kenelle tahansa liikenteessä. On sattunut lukuisia.

    Nostan vielä yhden liikenneaiheen, lapsen päälle ajamisen. Aikuisen loukkaantuminen liikenteessä on ikävää, tapahtui se sitten omasta syystään ( juovuksissa hölmöily tms.) tai syyttömyyttään ns uhrina. Lapsen loukkaantuminen alle jäänti tapauksessa on hyvin ikävää kaikille osapuolille. Nostaa tunteet pintaa, lapsen vanhemmilla ja valitettavasti myös päällee ajaneella. Vahinko mikä vahinko, tällaisestakin on valitettavasti kokemuksia.
     
    Fremen, Honcho, kimmo.j ja 5 muuta jäsentä tykkää tästä.
  10. Vonka

    Vonka Ylipäällikkö Lahjoittaja ELSO 3.0

    Liittynyt:
    14.08.2013
    Viestejä:
    19,527
    Tykkäykset:
    33,207
    Pisteet:
    1,286
    On se pirua tuokin. Miten kauan ratikkkakuski keskimäärin jaksaa sitä stressiä? Mikä on kuljettajan työkaaren mitta? Kovin vanhoja kuskeja harvemmin näkee.

    Itse osuin kerran pimeällä ensimmäisenä onnettomuuspaikalle (itsemurha kallionleikaukseen, myöhempien taustatietojen perusteella) ja se oli karmea näky kun syysiltana valoihin osui maantiellä kyljellään olleen auton musta pohja. Valaisin auton ja menin kurkistamaan sisään. Ei kiva. Muistan että meinasin lähteä juoksemaan maataloon aika kauas soittamaan. Ei ollut kännykkäaikaa. Sitten älysin merkitä paikan kolmiolla ja mennä autolla.
     
    Fremen, Honcho, setämies ja nämä jäsenet tykkäsivät tästä.
  11. ratikkakuski

    ratikkakuski Korpraali Lahjoittaja

    Liittynyt:
    02.05.2010
    Viestejä:
    35
    Tykkäykset:
    17
    Pisteet:
    1
    Tämä on hyvin yksilöllistä

    Työkaaren pituus on hyvin yksilöllistä, toisilla ”menee hermo” aikaisemmin, jo muutamassa vuodessa, osa jaksa eläkeikään asti. Sanotaanko näin yleisesti että kestokyvyssä esiintyy hyvin suuria vaihteluita, niin kuin inhimillisessä toiminnassa yleisemminkin. En halua avata toisille sattuneita onnettomuus tapauksia tämän tarkemmin. VR:llä on käytössä järjestelmä jossa kokeneemmat kaverit neuvovat äskettäin vakavaan onnettomuuteen joutunutta. Tällainen on hyvä järjestelmä.


    Kuljettajien vaihtuvuus on melkoisen suurta. Seuraavassa karkea Rv kuljettajien määrällinen karsiutumisprosessi: Yleensä kuljettajakurssille hakee 300-400 ihmistä. Näistä henkilöistä valitaan monivaiheisella prosessilla normaalisti 12 oppilasta. Kurssin aikana 1 – 2 huomaa tulleensa väärälle alalle, tai talo huomaa väärän rekrytoinnin. Koeaikana ja työharjoittelussa karsiutuu monesti myös 1 – 2 henkilöä. Eri syistä, toisille ei sovi vuorotyö, toisille tulee mitta täyteen ym. Kuljettajan työssä epäoikeudenmukaisen kritiikin vastaanottaminen tulee tutuksi.


    Keskimääräiseltä kurssiltamme on siis karsiutunut 2 – 4 henkeä, ensimmäisen vuoden aikana. Muutama karsiutuu lähivuosina, hekin erilaisista syistä. Lähtöön syynä saattaa hyvinkin olla vaikka puolison työllistyminen toiselle paikkakunnalle, paremman työpaikan saaminen tms. Syitä on yleensä yhtä monta kuin lähtijöitä. Viiden vuoden kuluessa kurssista on jäljellä noin puolet. Muutama putoaa pois vielä työvuosina 5 – 10. Niinpä 10 vuoden kuluttua kuljettajakurssista työssä on enää noin 4 12:sta aloittaneesta.


    Kurssille haki siis 400 henkeä, joista vuosikymmenen prässäyksen jälkeen on jäljellä enää 4. Nämä jäljelle jääneet sitten yleensä pysyvät, monesti eläkeikäänsä asti. Vanhetessa tulee tietysti sairauksia&kulumia jotka haittaavat toiseen työhön siirtymistä. Tässä on sellainenkin näkökulma että kymmenen vuotta – vuosikymmeniä kuljettajana toimineet eivät ehkä enää pääsisi mihinkään muuhun työhön. Omasta työpaikasta tulee siis ”kultainen vankila” josta ei voi realistisesti päästä pois muuten kuin eläkkeelle tai työmarkkinoiden ulkopuolelle.


    Karua mutta totta.
     
    Fremen, Honcho ja Vonka tykkäsivät tästä.
  12. Creidiki

    Creidiki Kenraali Lahjoittaja

    Liittynyt:
    30.04.2010
    Viestejä:
    2,102
    Tykkäykset:
    1,563
    Pisteet:
    636
    RT-palveluksessa pari kunnon säikähdystä ja sotatoimialueella asiaan kuuluva paine 24/7.

    Kotiin palattua tunne kuin olisi irrallaan kaikesta, ahdistus- ja paniikkikohtauksia, ja yleinen kestovitutus kaikkia ja kaikkea kohtaan. Pahaan oloon käytin alkomahoolia, viikolla "pari kaljaa unilääkkeeksi" viikonloput ja lomat meni ihan rehellisesti ryypätessä.

    Kun mies kulkee hevosen kokoinen kyrpä otsassa ja on jatkuvasti joko nousukännissä, laskukännissä tai krapulassa niin ei mikään ihme että silloinen emäntäkokelas lähti kävelemään ja työpaikaltakin sanottiin että tuotannollisista ja taloudellisista syistä Creidiki saa nyt lähteä. Väillä tuli kysyttyä itseltä että minkä takia sitä kuolemaa pitää odotella ja eikö saisi lähteä jo nyt. Tein lopulta kuitenkin valinnan yrittää kaivaa itseni kuopasta ylös.

    Viinan sijaan löysin apua meditoinnista ja rupesin korjaamaan kroppaa liikunnalla ja paremmalla ravinnolla. Oireet hellittt ajan myötä ja paniikki ei ole iskenyt vuosiin, mutta omaa oloa pitää jatkuvasti tarkkailla ja osata hellittää silloin kun fyysiset oireet nousee pintaan. Paineen alla toimin nykyään loistavasti mutta jälkitilanne on perseestä, täytyy asettaa esim työssä itselleen tarkat rajat.
     
    Fremen, Honcho, kimmo.j ja nämä jäsenet tykkäsivät tästä.
  13. vastarannankiiski

    vastarannankiiski Eversti

    Liittynyt:
    05.01.2017
    Viestejä:
    1,550
    Tykkäykset:
    2,185
    Pisteet:
    316
    Ohoh. Olet sä kyllä kova jätkä kun tämän täällä kerrot. Ja vahvuudesta kertoo se että apua olet hakenut ja itseäsi yrittänyt hoitaa parhaasi mukaan. Respect! :solthum:
     
  14. Mainos



  15. Torni

    Torni Kersantti Lahjoittaja

    Liittynyt:
    01.02.2015
    Viestejä:
    177
    Tykkäykset:
    251
    Pisteet:
    16
    Nuo esimerkit mitä @Vonka kirjoitti viestissä ranskalaisillla viivoilla ovat täsmälleen niitä mitkä minä jouduin kohtaamaan. Melkein tulee olo, että oletko ollut kärpäsenä katossa seuraamassa tilannetta. :)
    Moni varmaan ajattelee miksi et heittänyt akkaa pihalle omasta talostasi. Olisin ehkä heittänytkin, jos Tiina ei olisi ollut raskaana. Raskaus oli lähellä päättyä keskenmenoon. Silloin yhdessä riidassa, kun Tiina yritti lyödä minua saksilla hän myös potki minua minkä pystyi. Tämä aiheutti istukan reunan repeämisen. Yöllä alkoi veren vuoto ja kun aamulla mentiin terveyskeskukseen lääkärin tähystäessä verta purskahti kohdusta paljon. Lääkäri oli varma keskenmenosta ja teki lähetteen sairaalaan kaavintaan. Sairaalassa ultrassa kaikki oli kumminkin ok istukan reunan repeämistä lukuun ottamatta. Tämäkin vain yksi esimerkki meidän suhteessa tapahtuneesta. Koko keissistä voisi kirjoitta vaikka kirjan, niin paljon kaikkia ehti pienessä ajassa alle vuodessa tapahtua.

    Lupasin kirjoittaa kuinka minua on yritetty auttaa ja hoitaa. Nämä on sitten täysin yksilöllisiä kuinka eri ihmiset hoitoihin ja lääkkeisiin reagoi, mutta kerron omista kokemuksista ja ne ei tosiaankaan ole yks totuus.
    Silloin aluksi, kun ekan kerran hain apua (terveyskeskus) sain sen lähetteen osastolle. Psykiatrisista osastoista on varmasti monenlaisia mielikuvia varmasti jokaisella. Itsellä on pelkästään positiivisia kokemuksia osastolla olosta ja siitä on ollut minun tapauksessa todella suuri hyöty. Olisinko edes hengissä enää. Osasto oli tällainen kevyempien tapauksien osasto, paljon esimerkiksi työuupuneita tai yleensäkin sellaisia joiden kanssa katsottiin vielä olevan jotakin tehtävissä. Tietysti sinne kaikenlaista tapausta mahtui ja ihmisiä ihan kaikista yhteiskunnan kerroksista ja ammateista.
    Osastolla sinulle nimetään kaksi omaahoitajaa joiden kanssa käydään päivittäin keskusteluja. Kerran viikossa on hoitosuunnitelman päivitys tiimissä, jossa lääkäri, psykologi, psykiatri, sosiaalityöntekijä, osaston päähoitaja ja omahoitaja/t. Kerran viikossa myös lääkärin yksilö aika. Lääkehoitojen aloittaminen pystytään aloittamaan valvotusti osastolla ja tarvittaessa vaihtamaan, jos ei sovi. Yks mikä itselle ja monelle muulle tupakkimiehelle/naiselle oli tärkeä osa osastolla oloa, tupakkihuone. Siellä käytiin pitkiä keskusteluja toisien potilaiden kanssa ja sai vertaistukea. Tämän merkityksen myönsi hoitajatkin avoimesti.
    Elikkä itsellä oli kolme osasto jaksoa tai melkein ne kaksi ekaa voisi laskea samaksi. Molemmilla kerroilla siellä saatiin mies nostettua totaaliselta pohjalta edes horjuville jaloille. Niin kuin sanoin jo aikaisemmassa viestissä suurin virhe omassa hoito historiassa on ehkä ollut hoitosuhteen katkeaminen liian aikaisin. Silloin kun tuli likan syntymä ja sen aiheuttamat hässäkät olisin tarvinnut ulkopuolista apua. Oma vikahan se oli, kun luulin olevani jaloillani ja lopetin hoitosuhteen. Lisäksi niihin aikoihin olisi ollut syytä aloittaa psykoterapia, mutta vastustin sitäkin monta vuotta. Olin vain niin korviani myöten täynnä koko asiaa, että asiasta viikottain puhuminen terapiassa ajatuksena ahdisti. Lisäksi väärät mielikuvat psykoterapaista vaikutti myös ("ei asiat jauhamalla parane"). Vasta toissa vuonna aloitin "pakotettuna" psykoterapian ja siitä on oikeasti ollut apua.

    Lääke hoidoista minulla on pelkästään negatiivisiä tai neutraalia kokemuksia. Tämä on herkkä aihe, kun lääkkeiden vaikutukset todella yksilöllisiä. Minulla on kokeiltu varmaan yli kymmentä eri mielialalääkettä. Joitakin vuosia niitä söinkin, mutta en enää moneen vuoteen. Vaikutuksia ei joko huomannut tai sitten ne oli negatiivisiä. Niitä on muuten pakko syödä tai ainakin käydä ne ostamassa, muuten se tulkitaan hoidosta kieltäytymiseksi. Iso muovikassi niitä kaapissa. Onneksi ei enää tarvitse niitä ostaa.
    Tällä hetkellä käytän satunnaisesti nukahtamislääkettä n. 30-60kpl vuosi. Käyttäisin enemmänkin, mutta niistä katoaa teho todella nopeasti ja pitää niiden teho pyrkiä säilyttämään, koska joissakin tilanteissa todella paljon apua. Diapamia menee n.30kpl vuoteen. Tämä kans sellainen mihin toleranssi kasvaa todella nopeasti. Hyvä lääke satunnais käytössä.

    Minulla kokeiltiin myös sähköshokki hoitoa aikoinaan. Kolmen viikon aikana annettiin muistaakseni 10krt sähköä nukutuksessa. Vaste oli aluksi todella hyvä, mutta valitettavasti säilyi vain lyhyen aikaa. Jotkut ovat siitä saaneet pysyvän avun ja jotkut käyvät puolen vuoden välein ottamassa yhden ylläpito hoidon. Mitään negatiivista tästä hoidosta ei itselle ollut. Aluksi kyllä arvelutti, kun tiedot tästä hoidosta perustui yksi lensi yli käenpesän elokuvaan. :)

    Vuosien varrella olen käynyt eri mielenterveyshoitajilla keskustelemassa. Ne ovat valitettavasti olleet sellaista jaarittelua enemmänkin, mutta joskus apuakin ollut. Psykoterapian aloittaminen oli sitten käänne parempaan. Ei ole enää masennus jaksot pudottanut täysin toimintakykyä pois ja oppinut lukemaan ehkä itseään paremmin.
    Psykoterapia loppuu nyt vuoden vaihteessa, kun eläkeläisille ei myönnetä tuettua terapiaa.

    Paras konsti mitä olen jo yli 10v käyttänyt. Masennuskaudella tai jonkin asian painaessa mieltä, niin ettei pysty muuta ajattelemaan. Tämähän on ongelma varsinkin nukkumaan mennessä. Mietin intensiivisesti esimerkiksi miten toisenmaailman sodan kulku olisi muuttunut, jos Suomi olisi vallattu talvisodassa. Aina kun ajatus karkaa, niin pakottaa ajatuksen takaisin. Tämä ollut itselle tärkeä työkalu. Tälle on joku hieno termikin ja joku lääkäri tätä hieman muunnettuna minulle joskus esittikin. Olin vain sattumalta sen jo itse keskinyt.
    Toinen mitä olen jonkin aikaa käyttänyt, jos ajatukset alkaa kiertämään liikaa kehää tai murehtii liikaa jotakin asiaa. Katsoo netfliksista jonkun hyvän sarjan tuotantokauden putkeen. Pakottaa aivoille muuta prosessoitavaa. Hyvä kirja ajaa saman asian, mutta vaikeampi aloittaa. Lukeminen muutenkin on vuosien varrella ollut iso henkireikä.
    Liikunta olisi masennukseen yksi paras lääke, mutta sen aloittaminen tai ylläpitäminen masentuneena vaikeaa. Tähän pitäisi masennuksen hoidossa ehdottomasti yrittää panostaa, en kyllä vain tiedä miten. Minut psykoterapeutti sai innostumaan uudestaan liikkunnasta ja samalla tuli laitettua ruokavalio kuntoon. Pudotin alle puolessa vuodessa 15kg. Olen hoikkaa vartalo tyyppiä ja kaikki rasva oli kertynyt vatsan alueelle. Nyt paino 189/83kg ja olen tyytyväinen.
    Yks mitä olen miettinyt mistä voisi olla apua/olisi voinut olla. Joku vertaistuki ryhmä.

    Yleisesti ottaen ihan jokaisella meillä on murtumispiste ja sitä ei voi etukäteen tietää. Kaikki ei sitä joudu kokemaan, mutta jokaisella se on. Mielestäni PTSD toipuminen voi alkaa vasta, kun on itselle pystynyt myöntämään murtumisensa. Ainakin itsellä tämä otti lujille ja hidasti toipumista. Valitettavasti PTSD monta kertaa laukaisee ongelmien lumipallo efektin ja noidankehä valmis.

    Joitakin ajatuksia vielä on, mutta kirjoitelen toisella kertaa.
     
    Sarek1, Fremen, Honcho ja 7 muuta jäsentä tykkää tästä.
  16. Vonka

    Vonka Ylipäällikkö Lahjoittaja ELSO 3.0

    Liittynyt:
    14.08.2013
    Viestejä:
    19,527
    Tykkäykset:
    33,207
    Pisteet:
    1,286
    Yritin tehdä pientä hakua. Yksi vaikuttaa lupaavalta:

    https://www.miessakit.fi
     
    Honcho, setämies ja Torni tykkäsivät tästä.
  17. Pihatonttu

    Pihatonttu Kapteeni

    Liittynyt:
    09.03.2017
    Viestejä:
    951
    Tykkäykset:
    1,628
    Pisteet:
    76
    Heti ensimmäisenä kiitokset Tornille tekstistä.

    Alan tutkimusten mukaan lähi-ihmissuhteissa syntyvät PTSD:t ovat yhtä vaikeita kuin sodassa, suuronnettomuudessa tai isossa luonnonkatastrofissa syntyvät. Kirjoituksesi avaa hyvin sitä, että miten se on mahdollista.

    Sairaan narsismin vaikutuspiirissä eläminen on henkisesti todella hajottavaa. Jos kyse on sellaisesta henkilöstä, jonka pitäisi tuoda turvaa, läheisyyttä ja rakkautta, niin hajottavuus kertautuu.

    Narsismin alatyypeistä erityisesti epävakaaseen persoonallisuushäiriöön liittyy se, että kun ei kyetä sietämään ja läpielämään joitain tunteita omassa itsessä, niin rajattoman ihmisen on aivan pakko tuottaa se sama tunne toiselle henkilölle. Siten ja vain siten hän pääsee itse irti kyseisestä tunteesta. Kun oma tunne on saatu siirrettyä toiseen niin voidaan hypätä mukavampaan tunnemoodiin.

    Narsismin alatyypeistä juuri epävakaaseen kuuluu naisilla hyvin usein se, että seksi on sekä pyydys että vankila, jolla kohdetta manipuloidaan ja hallitaan. Kuuluu toki molemmilla sukupuolilla kaikkiin alalajeihin jossain määrin, mutta tossa nainen + epävakaa -yhdistelmässä on piikki.

    Häpeästä... Häpeän paras määritelmä kuuluu niin, että "häpeä on hyväksyvän vastavuoroisuuden puutetta". Erityisen huomioarvoista tuossa on se, että häpeää ei tuossa määritellä häpeävän henkilön henkilökohtaiseksi piirteeksi vaan sosiaalisen ympäristön toiminnan tietyksi puutteeksi. (Joten muistakaa sanoa niitä kuniita sanoja läheisille.)

    Paineensietokyvystä tekisi mieli kysyä, että onko se erilaista eri paineiden kohdalla? Esim. jos vertaat sosiaalisen paineen, vaaratilanteen tai aistiärsykekuormituksen kohdalla omaa sietokykyäsi, niin huomaatko eroja?

    Toinen asia jota kysyn on se, että oletko oppinut tunnistamaan muita ihmisiä nopeammin sairaalle narsismille tyypillisiä toistuvia käyttäytymismalleja? Jos, niin oletko huomannut, että kyseiset ihmiset kokisivat kyseisen havaitsemisen itseensä kohdistuvaksi uhkaksi ja reagoisivat sen jälkeen avoimen tai piilotetun ikävillä tavoilla?
     
    Fremen, Honcho ja Torni tykkäsivät tästä.
  18. Pihatonttu

    Pihatonttu Kapteeni

    Liittynyt:
    09.03.2017
    Viestejä:
    951
    Tykkäykset:
    1,628
    Pisteet:
    76
    1. Oliko sulla mitään sellaosta herätettä joka sai kaivautumaan sieltä kuopasta?

    Budjetoitko ittelles etukäteen, että mitä se kaivautuminen maksaa ja mihin voimat + kyvyt riittävät?

    2. Ahdistuneisuutta? Tunnelinäköä/kuuloa? Yliherkkyyttä voimakkaille aistikuormille kuten melu? Ärtymisherkkyyttä? Mimmoisia?

    Käytätkö omiin oloihin vetäytymistä, saunomista tms. jälkitiloissa apuna?

    3. Miten paljon sulla vaikuttaa paineensietokykyyn paineen laatu?
     
  19. Creidiki

    Creidiki Kenraali Lahjoittaja

    Liittynyt:
    30.04.2010
    Viestejä:
    2,102
    Tykkäykset:
    1,563
    Pisteet:
    636
    1) Ei mitään dramaattista, tuli vain sellainen vakaumus että joko tehdään elämänmuutos tai lähdetään turpeen alle, jollakin tavalla tämä loppuu. Tiesin ettei voimat riittäneet elämäntaparemonttiin kerralla joten yritin tehdä joka päivä jotakin pientä joka liikutti parempaan suuntaan. Esim en usko olevani alkoholisti joten otin nyrkkisäännöksi että ilman pitää olla yksi päivä viikossa, yksi viikko kuukaudessa ja yksi kuukausi vuodessa. Palasin myös liikuntaharrastuksen pariin

    2) Yöt nukutaan 10-20 min pätkissä, kiukuttaa, jonkinlainen hypervalppaus.

    Hengitysharjoitukset ja zen-tyyppinen meditaatio auttaa. Saunominen myös. Onneksi asun nykyään haja-asutusalueella, kapungissa asuessa uuden vuoden paukuttelut tiesivät muutaman vuorokauden valvomista.

    3) En osaa sanoa, paine on tätänykyä enemmän hetkittäistä ylikuormittumista kuin äkillisiä shokkeja
     
    Honcho ja Torni tykkäsivät tästä.
  20. Torni

    Torni Kersantti Lahjoittaja

    Liittynyt:
    01.02.2015
    Viestejä:
    177
    Tykkäykset:
    251
    Pisteet:
    16
    @Pihatonttu Paineensietokyky on mennyt juurikin tietyillä osa alueilla. Esimerkiksi satuin muutama vuosi sitten liikenneonnettomuus paikalle ensimmäisten joukossa, missä kaksi pahoin loukkaantunutta. Ei mitään ongelmaa toimia ja ottaa tilanne haltuun siihen asti, kun ensivaste paikalla. Eikä asia jälkikäteen vaivannut. Sitten taas määrätyt sosiaaliset tilanteet voivat saada ihan jumiin. Lisäksi ärsytys kynnys todella matala, en kestä sanomista kuin hyvin harvoilta joita todella arvostan. Minulla heittää heti agressiivinen puollustumoodi päälle ja pyrin heti vetäytymään pois tilanteesta. Kaikki riitely vaikka ei koskisi itseä ja vain sivusta seuraa tuntuu epänormaalin pahalta. Lisäksi ei jaksa olla enää se porukan "hauska" mies ja keskustelun vetäjä. En halua olla kuin hyvien ystävien kanssa tekemisissä. Onneksi kaverit ja ystävät saat itse valita, mutta valitettavasti et sukulaisiasi. Parisuhteessa pojan äidin kanssa minulla oli epänormaali itsensä puollustus vaihde jatkuvasti päällä ja reagoin normaali riita tilanteissa tosi voimmakkaasti.

    Häpeä. Omalla kohdalla en niinkään ole kokenut ulkopuolisten painetta tässä asiassa pahaksi. Totta kai vähättelyä ja tuomitsemistakin on tullut paljon ja sen takia paljon ihmissuhteita katkennut, mutta en ole niistä yhtäkään kaivannut. Todelliset ystävät erottuu tällaisissa tilanteissa. Suurin on pettymys omaan itseen ja ei millään meinannut tajuta/hyväksyä, että näin vain kävi omalla kohdalla. Olen saanut paljon ymmärrystä ja hyvää hoitoa. Varsinkin silloin aluksi, kun menin osastolle. Itsellä oli sellainen tunne, ettei kukaan voi uskoa ja ymmärtää minua. Ne oli osastolla heti hyvin kartalla missä mennään. Tietysti naamassa, käsivarsissa olevat tuoreet kynsimis jäljet ja mustelmat kertoi jotakin. Minulla kävi hyvä tuuri, että sain omahoitajaksi yli 30 vuotta alalla olleen hoitajan. Se sanoi suoraan Tiinasta, että sen tason tapaus joka voi viedä kokematonta hoitajaa ainakin hetken aikaa kuin kuori ämpäriä. Silloin kun jouduin toisen kerran osastolle sain onneksi taas tämän saman hoitajan. Ekassa keskustelussa sanoi, että valitettavasti arvasi meidän vielä tapaavan näissä merkeissä. Mutta ei ne siellä osastollakaan mahdottomiin pysty tai onnistuivat mielestäni hyvin siinä mikä nähdäkseni niiden tehtävä, nostaa akuutista monttu vaiheesta jotenkin jaloilleen. Jonka jälkeen varsinainen hoito/terapia voi alkaa. Minulla oli väärä asenne ja ehkä sattui väärät ihmiset jälkihoidon osalta. Menee toistamiseksi, mutta minut olisi pitänyt saada aloittamaan psykoterpia heti ekan osasto jakson jälkeen. Mutta vaikea on aikuista ihmistä pakottaa. Eikä se psykoterapiakaan mikään autuus ole. Jotkut kuulemma joutuu vaihtamaan monta kertaa terapeuttia ennen kuin löytyy sopiva. Itsellä löytyi kerralla, mutta siihen vaikutti, että minut kohtuu hyvin tunteva sosiaalityöntekijä osasi suositella oikean tyyppistä psykoterapeuttia.
    Mutta tämän taudin yksi suuri ongelma varmaan on juuri tuo häpeä.

    Oppiminen. Olen mielestäni ollut aina kohtuu hyvä lukemaan ihmisiä ja tilanteita. Myynti töissä pakollinen taito. Ehkä osaa vielä herkemmin lukea ihmisiä, mutta onko se vain iän tuomaa kokemusta? Mielestäni oikean sairaan narsistin on todella vaikea tunnistaa, jos ei ole todella lähellä lähipiirissä. Se mikä minua ärsyttää, kun nykyään joka toinen on narsisti, tullut vähän niin kuin muotisana. Oikea narsisti osaa esiintyä tarvittaessa ja pystyy hämäämään isoakin joukkoa pitkiäkin aikoja. Kaikissa ihmisissä on enemmän tai vähemmän narsistisia piirteitä, sairaita tapauksia on kumminkin lopulta aika vähän.

    Vielä yksi mikä nousi tuosta @Pihatontun viestistä mieleen. Olen siis ollut kaikkiaan n.3kk osastolla, kun lasketaan sähköhoito jaksokin. Siellä väkisinkin tulee tietämään ainakin suurinpiirtein miksi kukin siellä on. Havahduin joskus huomaamaan, että yksi tietty ryhmä oli räikeästi kokoonsa nähden yli edustettuna potilaina. Uskonnollisissa yhteisöissä aktiivisesti mukana olevat. Lainaa Pihatontun viestiä. "Sairaan narsismin vaikutuspiirissä eläminen on henkisesti todella hajottavaa. Jos kyse on sellaisesta henkilöstä, jonka pitäisi tuoda turvaa, läheisyyttä ja rakkautta, niin hajottavuus kertautuu". Narsismi ja ihminen sanan tilalle vaihtaa sanan uskonto.
    Kysyin tästä kerran psykoterapeutiltani, että onko minun havainto omaa kuvitelmaani. Totesi että valitettavasti ei ole.

    Muoks. Haluan vielä sanoa, että olen tällä hetkellä parhaassa kunnossa yli kymmeneen vuoteen ja pystyn jopa nauttimaan hetkittäin elämästä. Elikkä en ole "rikki" ja en tosiaankaan sääliä kaipaa. Hyvää keskustelua tärkeästä asiasta haluaisin nähdä ja siksi nostin oman tapauksen esimerkiksi jotta keskustelu lähtisi käyntiin.
     
    Fremen, Honcho ja YliKoo tykkäsivät tästä.
  21. Museo

    Museo Eversti

    Liittynyt:
    09.04.2010
    Viestejä:
    1,509
    Tykkäykset:
    600
    Pisteet:
    316
    En mitenkään vähättelisi hoitoa osastolla ja korostaisin avun hakemisen tärkeyttä. Takavuosina äitini ja setäni saivat traumaperäinen stressihäiriön syistä joita en ala tässä erittelemään. Äiti otettiin osastolle ja kuntoutui vuoden sairausloman jälkeen työkykyiseksi, mitä nyt oma-aloitteinen toiminta paineen alla onnettumustilanteessa ei enää luonnistunut. Setä kieltäytyi pelastusalan ammattilaisena tarjotusta hoidosta, pyrki piilottamaan oireensa ja ryyppäsi itsensä hengiltä.

    Kuinka hyvin Suomessa saa nykyään hoitoa kun kertoo oireistaan?
     
    Honcho, kimmo.j ja Torni tykkäsivät tästä.
  22. Vonka

    Vonka Ylipäällikkö Lahjoittaja ELSO 3.0

    Liittynyt:
    14.08.2013
    Viestejä:
    19,527
    Tykkäykset:
    33,207
    Pisteet:
    1,286
    Tämä onkin varmasti mielenkiintoinen kysymys. Uskoakseni työelämässä olevalla on jotain mahdollisuuksia työkyvyn ylläpitämiseksi tehtäviin toimenpiteisiin, jos ei muuta niin työpaikkalääkärin kautta. Muilla voi olla hankalampaa. Alueellisia eroja varmaan on suuriakin ja miksei myös kaupunkienvälisiä.
     
    StepanRudanskij tykkäsi tästä.

Jaa tämä sivu