Donald Trump iski tviitissä takaisin Merkelille: "Saksa maksaa paljon vähemmän kuin heidän pitäisi"
Tarja Kuittinen30.5. 15:25
Saksan liittokanslerin Angela Merkelin ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin yhteistyö lähtee käyntiin viileissä merkeissä.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei malttanut pysyä hiljaa. Euroopan matka on tuskin päättynyt, kun G7-tapaamisen viileät jälkimainingit huuhtoutuivat Yhdysvaltoihin Saksan liittokanslerin Angela Merkelin puheen myötä.
Merkel totesi maanantaina, että Eurooppa ei voi enää luottaa yhtä paljon kuin aikaisemmin Yhdysvaltojen tukeen.
"Ne ajat, jolloin olemme voineet täysin luottaa liittolaistemme tukeen, ovat jo tovin aikaa menneet ohi. Siitä syystä voin vain todeta, että meidän eurooppalaisten täytyy todellakin ottaa kohtalomme omiin käsiimme," Merkel totesi Münchenissä kampanjoidessaan.
Myöhemmin Berliinissä hän
pehmitteli hiukan lausuntoaan, mutta totesi, ettei erimielisyyksiä kannata peitellä.
Sisiliassa lauantaina päättynyt G7-kokous päättyi Merkelin sanoin "kuusi yhtä vastaan", kun Trump kieltäytyi sitoutumasta Pariisin ilmastosopimukseen ja vaati lisää aikaa.
Merkelin puheen tulkittiin viittaavan EU:n vahventamiseen. Lausuntona sitä pidettiin harkitun voimakkaana: yhteistyön ja liittolaisuuden ei sanottu loppuneen, mutta sen merkityksen todettiin vähentyneen.
Donald Trump reagoi lausuntoon tiistaina Twitterissä:
"Kauppataseemme Saksan kanssa on MASSIIVISEN alijäämäinen, PLUS he maksavat paljon vähemmän NATOsta & sotilasyhteistyöstä kuin heidän pitäisi. Hyvin huonoa USA:lle. Tämä tulee muuttumaan".
We have a MASSIVE trade deficit with Germany, plus they pay FAR LESS than they should on NATO & military. Very bad for U.S. This will change
— Donald J. Trump (@realDonaldTrump)
30. toukokuuta 2017
Trumpin käytöstä G7-kokouksessa ihmeteltiin laajalti: diplomatiasta ei presidentille tuttuun tyyliin ollut tietoakaan, sen sijaan hän tyrkki toisen päämiehen kuvaustilanteessa tieltään pois.
Merkelin lausunnon todetaan nyt vahvistaneen voimakkaan muutoksen Atlantin molemminpuolisissa suhteissa. Kun Yhdysvallat kieltäytyy yhteistyöstä ja vetäytyy kuoreensa, lähentyvät Euroopassa Saksa ja Ranska toisiaan.
Washington Post muistutti transatlanttisten suhteiden olleen tärkeitä aina toisesta maailmansodasta lähtien. Muutos siteen vahvuudessa olisi historiallisesti merkittävä.
After three days with Trump, Merkel draws key conclusions for Europe. This will be talked about. Much.
https://t.co/NIFVCVWRfA
— Carl Bildt (@carlbildt)
28. toukokuuta 2017