SvenDufva
Kersantti
Mitä odotit? Trump piti justiinsa pitänyt puheen jossa vaatii NATO maita tekemään oman osuutensa, eli siis käyttämään 2% budjeteistaan puolustusmenoihin, jotta jenkkien ei tarvitsisi tehdä kaikkea itse. Joten miksi hän olisi luvannut suojelevansa eurooppaa, jos nämä eivät tee mitään asian eteen vaikka näin on sovittu?
Helvetin typeräähän se olisi Trumpilta ollut jos olisi mennyt tuollaisia lupauksia mennyt tekemään tuossa yhteydessä. Siis jos meinaa saada mitään aikaiseksi.
Et ole kuullut siitä, että on ollut loukkaamaton traditio USA:n presidenteiltä Trumanista alkaen ensimmäisessä puheessa virallisesti luvata olla Artikkeli 5:n takana vuorenvarmasti. Kyse on siis historiallisesta suunnanmuutoksesta ja lausunnon puuttuminen koski niitäkin jotka ovat maksaneet täyden osuuden.
Sitäpaitsi Obaman aikana maat ryhtyivät jo toteuttamaan 2%:iin nostoa vuoteen 2024 mennessä mikä on pääosin toteutunut aikajanan osalta. Suomi tosin on poikkeusmaa joka ei nosta peruspuolustusbudjettiaan toisin kuin kaikki EU-maat ja Itämeren rantamaat (Kanervan komitean mini-nostoa lukuunottamatta).
Todellisuudessa ei-kasvavalla puolustusbudjettipolitiikallaan Suomi on irronnut NATO-maiden rintamasta ja signaloi halunsa olla sotilaallinen kynnysmatto toisin kuin muut maat alueellamme samaan aikaan kun Trump ja kasvava joukko amerikkalaista putinistioikeistoa propagoi NATO-laajenemista vastaan s.e. eduskuntamme NATO-valtuuskunta on todennut Suomen NATO-option tosiasiassa kuolleen kiitos Trumpin.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201705242200160242_pi.shtml
Viimeistelyn tekee Erdogan joka blokkaa jo kumppanuusharjoitteluakin,
Eli Trump-propagandistien tuki EU:n vastaisille voimille ja Trumpin osoittama kiistaton syvä halveksunta Euroopan instituutioille (Brussels is a hellhole -tyyppiset ja monet muut kommentit) sekä aiempi Manafortin avulla toteutettu pyrkimys kiemurrella Venäjää tukeviin positioihin mm. Ukraina-pakotteissa (minkä senaatti blokannee) osoittavat, että Trump on tyypillinen keskilännen äärioikeistolaisen Eurooppa-vihaajan hengenheimolainen.
Jos Euroopan NATO-puolustusrahan haluaa sijoittaa takuuvarmaan paikkaan niin con-man tyylin keinottelijana uransa tehneen Trumpin puheisiin ei voi luottaa enempää kuin skottigolffiin tai Meksikon surullisenkuuluisiin Trump-torneihin tai Trump-yliopistoon sijoittaneet.
Siksi eurooppalainen ja Suomen puolustusinvestoinnit tulee ohjata omaan vahvaan ydinaseeseen, kuten Mannerheim-linjaan aikanaan ennen ydinaseaikaa, ja vikasietoisempaan NATOon tai EU-armeijaan, joka on riippumattomampi heikosta lenkistä jollaiseksi nyt kiistatta on noussut Trumpin poliittinen tahto seistä perinteisen USA:n politiikan takana kriisin sattuessa.
Viimeksi muokattu: