Joku oli tehnyt kartan ICBM laukaisujen todellisista lentoradoista suhteessa karttaan.
Tämän voi laittaa päällekkäin Makarovin kartan kanssa.
Suurin osa Venäjän ICBM laukaisuista tulisi tapahtumaan Euroopan puoleiselta osalta maata.
Ohjukset pitää torjua laukaisun ensimmäisella puoliskolla, terminaali vaihe on mahdoton tehtävä monine kärkineen.
Suomeen sijoitetut ohjuspuolustusjärjestelmät uhkaisivat suurta osaa Venäjän ensimmäisen ja toisen iskun kyvystä.
Suomi on tärkeä, meillä on kuitenkin valtavasti kaikenlaisia Toukoja, Tarjoja sekä muita menninkäisiä jotka elävät ihan eri todellisuudessa eivätkä kykene valtiomiesmäiseen oman kansan edun ja itsenäisyyden turvaamiseen.