Trump -psykoosi

On, koska mielestäni Amerikka on jo suuri :cool: ja jää suureksi vielä, kun Trump on siirtynyt eläkkeelle. Kummasti Usa on kestänyt niin presidenttien murhat kuin viraltapanotkin ja kestää se tämän nykyisenkin immelmannit.

Trump antaa ymmärtää että olisi mahdollisuus palata jonnekin vuosikymmenten taakse jolloin kaikille halullisille oli hyväpalkkaista äijäduunia autotehtaissa ja hiili/asbestikaivoksissa. Kaipuu tuohon aikaan on tietysti ymmärrettävää mutta haave siitä että se olisi mahdollista on todellakin vain haave.

Se on niin kuin laulussa sanotaan ettei aika entinen koskaan palaa. USA:n suuruus on silti säilynyt ja varmaan tulee säilymäänkin. Paitsi jos itse luopuvat asemastaan kuoreensa käpertymällä.
 
Alkanut itseäni vituttaa tuo Amerikan meininki sen verran etten ole laisinkaan seurannut enää presidenttipeliä.
 
Ja Gallupithan on ollut aina 100% oikeassa... :D

Eli siellä ei kirjoitettu että Biden olisi tuleva pressa kuten väitit.

Oli ne gallupit viimeksikin oikeassa. Clinton oli paljon suositumpi kuin Trump. Vaalijärjestelmää ymmärtävät tietysti ymmärtävät myös sen ettei valtakunnallisella kannatuksella ole suoraa merkitystä valinnan kannalta. Onhan tuo nytkin nostettu esiin että käytännössä kuusi osavaltiota valitsee pressan ja 44 olisi jo selkeästi asettunut jomman kumman taakse. Mielenkiintoinen vaali taas tulossa.
 
Joo turha Amerikkaa on demokratiaksi kutsua, kun kolmen miljoonan äänestäjän äänet käytännössä hylätään ja äänet jaetaankin maa-alalle harvaan asutuille osavaltioille.

Ymmärrän kyllä hyvin miksi demokraatit vihaavat Electoral Collegeä. Tuo järjestelmä toimii aina demokraattien vahingoksi ja republikaanien iloksi.

Ei olisi sitten kylmän sodan ollut republikaanopresidenttejä, jos kansan mielipiteellä olisi väliä, eikä sillä että harvaan asutuille tilkuille annettaisiin tasoituksia eikä vain käskettäisi jotakib Idahoita ja Kansaseja tekemään osavaltiostaan kilpailukykyisempi ja tällä tapaa houkuttelemaan muuttovirtaa.
 
Meneehän valitsijamiehet kuitenkin osavaltioiden väkimäärän mukaan. Yllätystekijäksi jää lähes kaikkien osavaltioiden soveltama enemmistövaali jossa eniten ääniä saanut saa kaikki k.o. osavaltion valitsijamiehet. Ei vaadita edes 50% äänissalista osavaltion sisällä.

Kahden pääehdokkaan vaalissa toimii vielä joten kuten ja on harvinaista että toiseksi eniten ääniä saanut nousisi Trumpin tavoin pressaksi. Jos suunnilleen tasaväkisiä ehdokkaita olisi kolme tai neljä niin koko vaali olisi lähinnä lottoarvonta.
 
Ideahan tuossa jenkkien systeemissä on se, että pienetkin osavaltiot omaisivat edes jonkinlaista vaikutusvaltaa. Muuten tuo jenkkien homma pyörisi kuten EU ja sikäläiset Saksa ja Ranska (eli Kalifornia, Texas ja New York) sanelisivat kaiken.
 
Nykyinen järjestelmä suosii republikaaneja, sillä puolueen ydinkannattajakunta on hajaantunut keskikokoisiin osavaltioihin. Järjestelmä pitäisi muuttaa suoraksi vaaliksi, mutta se suosisi demokraatteja
eikä republikaaniehdokkaat välttämättä enää voittaisi vaaleja.
 
Paras kompromissi olisi, että winner takes all - vaalitapa kiellettäisiin. Joten jos saat 60 prosenttia äänistä osavaltiossa, saat 60 prosenttia valitsijamiehistä. Se taas tekisi kaikista osavaltioista tasa-arvoisemman siinä kuinka kandidaatit kampanjoivat ja ottavat niiden huolenaiheita kannettavaksi. Esim. New Yorkin republikaanin ääni kantaisi paljon enemmän merkitystä ja samaten demokraatin ääni jossakin Alabamassa.

Omasta mielestä winner takes all on täysin absurdi. Yhden äänen enemmistöllä voidaan lähes puolet äänistä käytännössä mitätöidä.
 
Hyvin monen suomalaismedian toimittelijat kertoivat kuin yhdestä suusta että "Trump taipui" käyttämään maskia. Entä ovatko toimittelijat jo taipuneet käyttämään maskia vai ahdistaako edelleen jos metrossa sattuu vastaan nassesetä?

Yhdysvallat on liittovaltio. Presidentti pitäisi siis valita niin että muutama suurin osavaltio päättää sen kenestä tulee liittovaltion presidentti?

EU:sta tulee varmaan "liittovaltio" jossa pari suurinta määräävät tahdin. Joskus se voi olla aika vittumainen tilanne pienten kansakuntien kohdalla. Suomessakin saatetaan vielä kadehtia sitä mallia joka on Yhdysvalloissa.
 
Raivoa USA:n presidentinvaalien epädemokratisuutta, asu maassa jossa käytössä d'Hontin menetelmä vaalilaskennassa.

Priceless :LOL:
 
Paras kompromissi olisi, että winner takes all - vaalitapa kiellettäisiin. Joten jos saat 60 prosenttia äänistä osavaltiossa, saat 60 prosenttia valitsijamiehistä. Se taas tekisi kaikista osavaltioista tasa-arvoisemman siinä kuinka kandidaatit kampanjoivat ja ottavat niiden huolenaiheita kannettavaksi. Esim. New Yorkin republikaanin ääni kantaisi paljon enemmän merkitystä ja samaten demokraatin ääni jossakin Alabamassa.

Omasta mielestä winner takes all on täysin absurdi. Yhden äänen enemmistöllä voidaan lähes puolet äänistä käytännössä mitätöidä.

Täydellistä järjestelmää ei olekaan. Monipuoluejärjestelmä ja meikäläinen vaalitapa tuottaa kasvotonta puuroa eikä mikään muutu vaikka kuka voittaisi.

Enemmistövaali on kieltämättä vähän kulmikas mutta tuottaa aina selkeän voittajan mikä ei ole huono juttu asioiden hoitamisen kannalta. Vielä parempi tietysti olisi jos se voittaja valittaisiin äänimäärän perusteella. Liittovaltio muuttaa tuonkin ajatusmallin jotta pienet eivät jää suurten jalkoihin. USA:n malli on kaikki asiat huomioiden ihan ymmärrettävä ratkaisu.
 
Täydellistä järjestelmää ei olekaan. Monipuoluejärjestelmä ja meikäläinen vaalitapa tuottaa kasvotonta puuroa eikä mikään muutu vaikka kuka voittaisi. Enemmistövaali on kieltämättä vähän kulmikas mutta tuottaa aina selkeän voittajan mikä ei ole huono juttu asioiden hoitamisen kannalta.
Ehkä lyhyellä tähtäimellä joo pystytään tekemään enemmän, mutta kun se seuraava eri mieltä oleva jäpikka sitten peruu edellisen jäpikän saavutuksia, niin samalla tapaa junnataan paikalla.

Esimerkiksi Obamacare. Trump yritti kaataa sen. Onnistuessaan Obaman vuosien työ kohtuuhintaisemmasta terveydenhuollosta olisi kadonnut kuin pieru Saharaan. Ja sinne olisi hävinnyt yksi iso hoidettu asia ja status quo junnaisi paikallaan.

Hyvä esimerkki on myös ilmasto - ja ympäristöpolitiikka. Obama painotti sitä, Trump taas veti pakin päälle ja suolisti EPA:n siihen malliin, että ympäristönsuojeluviraston täyden toimintakyvyn palautus kestää jo jonkin aikaa.
 
Ideahan tuossa jenkkien systeemissä on se, että pienetkin osavaltiot omaisivat edes jonkinlaista vaikutusvaltaa. Muuten tuo jenkkien homma pyörisi kuten EU ja sikäläiset Saksa ja Ranska (eli Kalifornia, Texas ja New York) sanelisivat kaiken.

Tuo pienten vaikutusvalta on toisaalta tukevasti turvattu senaatin kokoonpanossa. Ja meneehän pressan valitsijamiehetkin edustajainhuoneen tapaan osavaltioittain pääluvun mukaan. Ei siinä oikeastaan ole kuin tuo enemmistövaali joka suomalaiseen silmään näyttää välistä oudolle.
 
Back
Top