Trump -psykoosi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ak.tied
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Aamuteeveessä sanottiin että kolmasosa jenkeistä ajattelee voivansa äänestää Muskin puoluetta. No gallupit ovat mitä ovat mutta kuitenkin.
Kun tähän lisää Yhdysvalloissa hyvin suositun kostoäänestämisen (eli, ei äänestetä jonkin puolesta, vaan jotain vastaan ja yleensä kohteena on vielä istuva puolue), niin tuo Muskin puolue voi jopa yllättää. Mutta, jäädään katsomaan. Mitään pitkäikäistä en usko tästä kuitenkaan tulvan. Arviot tuntuvat olevan sen puolella, että kyseessä on Muskin henkilökohtainen kostoprojekti, jossa hän pyrkii tuhoamaan niin Trumpin perheineen, kuin koko maga liikkeen.

Toinen teoria, mitä netissä on esitetty, on se, että Musk yrittää tällä pelastaa oman nahkansa ja yrityksensä. Eli jätetään uppoava laiva tarpeeksi ajoissa, jotta päästää voittajien puolelle reilusti ennen seuraavia vaaleja. Jos tämä pitää paikkaansa, niin muita loikkareita tullaan näkemään lähiaikoina.

Mutta, sinällään tuo Trumpin päänahka toisi hänelle valtavasti lisää vaikutusvaltaa ja varmaan myös uusi liittolaisia. Joten jäädään katsomaan. millainen peliavaus saadaan Muskin suunnasta. Veikkaisin itse hyvin aggressiivista somekampanjaa Trumppia ja häntä tukevia Republikaani poliitikkoja vastaan.
 
Maga-liikkeen hörhöt eivät pysty nielemään suosimiensa salaliittoteorioiden vettymistä näiden kohdatessa faktoja.
Trumpistis-Magalainen tapa syyttää kaikesta valtaeliittiä kusee kintuille kun on itse noussut vatlaeliittiin.

Näilleköhän vesille Musk heittää populistin pyydyksiään, jonkinlainen paikka olisi pitkäsiimalle.

Populismin kirous. Ääniä on helppo saada, kun antaa helppoja tai vääriä vastauksia vaikeisiin ongelmiin. Sitten, kun oikeasti pitää kantaa vastuuta, sama strategia ei enää toimikaan.
 
Muskin amerikkapuoluehanke on periaatteessa kiinnostava, sillä USA selvästikin kaipaisi politiikkaan kolmatta vaikutusvaltaista toimijaa. Mutta sitä kaivattaisiin puoluekartan keskialueelle, pakottamaan valtapuolueet hakemaan kompromisseja ja pitkän aikavälin katsantoa nykyisen ehdottomuuden tilalle ja painopisteenä vähenevä ihmisryhmä, tavallinen keskiluokkainen amerikkalainen. Musk on osoittanut olevansa niin altis kaikenlaiselle hörhöilylle ja trollien propagandalle, että hänen tarjoamaansa vaihtoehtoon on vaikea tässä vaiheessa suhtautua ylioptimistisesti. Kolmas vaihtoehto on hyödytön, jos sekin on pellesirkus. Voi Musk olla oppinutkin jo jotain. Eihän hän ole tyhmä mies, tosin en ole yhtään varma, onko älykäs.
 
On varmasti älykäs, muttei oikein viisas.

"Älykäs selviää tilanteista, joihin viisas ei joudu"
 
Ennemmistövaalijärjestelmä johtaa lähes poikkeuksetta kaksipuoluejärjestelmään. Tilanne on samanlainen Isossa Britanniassa, jossa on konservatiivit ja työväenuolue. Ennen työväenpuoluetta siellä on konservatiivit ja liberaalit. Suhteellisissa järjestelmissä on useita puolueita. En siis usko, että USAan tulee uutta merkittävää uutta puoluetta ainakaan kolmanneksi pyöräksi.
 
On varmasti älykäs, muttei oikein viisas.

"Älykäs selviää tilanteista, joihin viisas ei joudu"
Ajattelen näistä seuraavasti (itse opittuna): Älykkyys on synnynnäistä. Viisaus on älykkyyden, kokemuksen ja saatavilla olevan tiedon analysointi- ja hyödyntämiskykyä.
 
Muskin amerikkapuoluehanke on periaatteessa kiinnostava, sillä USA selvästikin kaipaisi politiikkaan kolmatta vaikutusvaltaista toimijaa. Mutta sitä kaivattaisiin puoluekartan keskialueelle, pakottamaan valtapuolueet hakemaan kompromisseja ja pitkän aikavälin katsantoa nykyisen ehdottomuuden tilalle ja painopisteenä vähenevä ihmisryhmä, tavallinen keskiluokkainen amerikkalainen. Musk on osoittanut olevansa niin altis kaikenlaiselle hörhöilylle ja trollien propagandalle, että hänen tarjoamaansa vaihtoehtoon on vaikea tässä vaiheessa suhtautua ylioptimistisesti. Kolmas vaihtoehto on hyödytön, jos sekin on pellesirkus. Voi Musk olla oppinutkin jo jotain. Eihän hän ole tyhmä mies, tosin en ole yhtään varma, onko älykäs.
Populistinen äärioikeistolainen puolue sieltä putkahtanee kaikkien riemuksi. Tuohon lähtee sitten suurin osa nykyisistä hörhöistä. Sitten kun poliittista menestystä ei tule niin muuttavat Mars siirtokuntaan muskin raketeilla.
 
Miksi USA:lla on maavoimat (Army) ?

Sinne ei ole kukaan hyökkäämässä. Eikä niitä tulla lähettämään ulkomaille.

Miksi ne syö budjettirahaa? Ihan tosissani kysyn.
Ainakin Meksikossa painelivat 1916 suoraan Yhdysvaltain maaperältä rajan yli.
 
Tarkoitin että vuosina 2025-2050 niitä tuskin lähetetään ulkomaille, ja paikallispuolustukseen on olemassa Border-joukot ja National Guard.
Kansalliskaartiakin voisi supistaa.

Helppo osa yhtälössä on se, että USAF ja Navy saa kyllä helposti lisämiljardit kulumaan. Eikä riitäkään.
 
Miksi USA:lla on maavoimat (Army) ?

Sinne ei ole kukaan hyökkäämässä. Eikä niitä tulla lähettämään ulkomaille.

Miksi ne syö budjettirahaa? Ihan tosissani kysyn.

Niin eihän USA:n maavoimia ole käytetty kuin varmaan jokaisessa isommassa ulkomaanoperaatiossa toisen maailmansodan jälkeenkin :rolleyes:

Tai mitäpä tässä turhia vastailla ilmiselvälle trollille :salut:
 
Back
Top