Trump -psykoosi

– Trump on toiminut juuri niin kuin hän lupasi kannattajilleen, ja se on aika harvinaista, Ruotsila toteaa.

– Hän lupasi kauppasotaa ja tuontitulleja, valitti kuinka muut Nato-jäsenet eivät maksaneet tarpeeksi ja on johdonmukaisesti painostanut asiassa. Trump lupasi sulkea rajat ja on yrittänyt parhaansa maahanmuuton estämiseksi, Maunula listaa muita esimerkkejä.

Trumpin teot näkyvät myös hänen kannatuksessaan. Se on ollut historiallisesti tarkasteltuna melko alhaisella tasolla koko kauden ajan ja on heilahdellut vain joitakin prosenttiyksikköjä suuntaansa. Ydinjoukko on pysynyt, eivätkä rajut ja luotaantyöntävät puheet ole äänestäjiä karkottaneet, sillä Trump on tarjonnut kristilliselle oikeistolle Ruotsilan mukaan kaiken, mitä he ovat halunneet.

71KHoqKHrxL._AC_SL1000_.jpg

– Uskonnollinen yleisö ei pidä siitä, miten Trump käyttäytyy tai puhuu. Olen ollut useissa kristillisen oikeiston tilaisuuksissa, joissa puhuja listaa puoli tuntia pelkästään sitä, mikä Trumpissa on henkilönä huonoa ja pahaa, mutta. Sitten he sanovat mutta, ja seuraavat puoli tuntia ovat listaa hänen saavutuksistaan, Ruotsila sanoo.

– Kristillinen oikeisto on päättänyt sulkea silmänsä henkilökohtaisilta heikkouksilta, Maunula vahvistaa.

godbows.jpg
 
Viimeksi muokattu:

Näin sen itsekin näen, Trump on täysi mulkku mutta ajaa USA:n asiaa...
 
Sukulainen sanoi että heillä trumpin tappio tekisi 800 taalaa kuussa enenmmän veroa maksuun ,jos itse asuisit valloissa vaikuttaisiko mitenkään.yleis kysymys
 
Ensimmäiseksi trump laski verotusta

Tavallisten palkansaajien verokevennysten voimassa olo lakkaa 2025 ellei kongressi saada uutta lakia niiden jatkamiseksi. Sinansa Trumpin verokevennykset ovat hyodyttaneet lahinna varakkainta muutamaa prosenttia mika tietysti nakyy porssikurssien inflatoorisena nousuna ja voimaan astueessaan ne suunnilleen tuplasivat budjettialijaaman...... Trumppi se leikkailee veroja mutta kaataa rahaa puolustukseen reilusti edeltajaansa enemman, siita voi sitten arvailla mita se tekee muille julkisille palveluille, infralle, kouluille yms. Mutta ainahan dollareita voi painaa lisaa eika se ole republikaaneille mikaan ongelma paitsi demokraattipressan aikana kunhan rahat ohjataan rikkaimmalle parille prossalle kuten Trumpin verouudistus teki...
 
Viimeksi muokattu:
Sukulainen sanoi että heillä trumpin tappio tekisi 800 taalaa kuussa enenmmän veroa maksuun ,jos itse asuisit valloissa vaikuttaisiko mitenkään.yleis kysymys
Kyllä vaikuttaisi, jos sen jälkeen mun terveysmenot olisi 10000$ ja mukulan yliopistomaksut 50000$ vähemmän vuodessa.
Nuo ovat hatusta vedettyjä kohteita ja summia, niin on myös toi 800$ kuussa.
Se on nollasummapeliä.
 
Miten meni noin niinku omasta mielestä?
"If you aren’t paying attention to this absolute shitshow in Omaha in the wake of Trump‘s rally, you should be. They bussed supporters in then effectively left them to walk several miles in the cold back to their cars. Several taken to the hospital. This is Trump in a nutshell."
Jos bussit tuo parkkipaikalta kokouspaikalle, miksi samat bussit eivät vie takaisin parkkipaikalle? Järjestäjien moka vai tahallinen teko?
 
Pisnes mies

NYT: Trump rakennutti Chicagoon pilvenpiirtäjän, muttei pystynyt maksamaan velkojaan – sai satojen miljoonien lainat anteeksi
Trumpin maksamattomat velat liittyvät Chicagon pilvenpiirtäjäprojektiin, jonka kanssa Trump joutui hankaluuksiin vuonna 2008 finanssikriisin vuoksi.

Taas tätä. Trump lainasi, yritys lainasi,Trump ei maksanut veroja.....

Taas jää monta asiaa epäselväksi. Trumpin yritykset lainanneet, mutta kun ne on annettu anteeksi yritykselle,niin ne on Trumpin henkilökohtaista tuloa? Kuka kärsi tappion
-yritys vai Trump.

Onko Yhdysvaltojen yritys/henkilö verotus aivan erilainen kuin suomessa?
Näissä uutisissa on aina niin sekaisin Trumpin ja yrityksen verot ja rahat. Ei kai tuo nyt sentään mitää suomalais tyylistä toiminimeä pyöritä.
Kai sielläkin nyt osskeyhtiö tyylinen järjestely on?

"Velat liittyvät Trumpin Chicagoon rakennuttamaan pilvenpiirtäjään, jota varten hän otti kahden yrityksensä nimissä lainaa yli 700 miljoonaa dollaria (595 miljoonaa euroa)."

"YHDYSVALTAIN lain mukaan anteeksi annetut velat katsotaan veronalaiseksi tuloksi liittovaltion verotuksessa. Trump ei kuitenkaan maksanut koko summasta veroja käytännössä ollenkaan"

"Liiketappiot ovat verovähennyskelpoisia, ja Trump ilmoitti kärsineensä niin suuret tappiot, että ne kuittasivat hänen tuloksi merkityt velkavapautuksensa useiksi vuosiksi eteenpäin."
 
No jos trumppa laski veroja ja biden uhkaa peruuttaa muutoksen niin mitä luulet kumpaan suuntaan verot menee?
Öö? Yksityisten veronalennuksethan olivat tilapäisiä ja peruuntuvat vuonna 2025, vain firmoille tehdyt veronalennukset olivat pysyviä, Kyllä se oli jo Trump joka lupasi peruuttaa muutoksen. Hienosti taas ihmiset kärryllä.
 
Kyllä itseäni silti vituttaisi jos veroetu lähtisi 4 vuotta aikaisemmin p

Nii-in.. Verot valtion maksettaviksi..... Tieda sitten mita oikeasti tapahtuisi mutta Biden on moneen kertaan sanonut ettei kiristaisi alle 400k tienaanvien verotusta, etta sikali ma luulen, etta sakin olisit turvassa....
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top