TTIP (ja CETA)-sopimus

Deeiii

Eversti
Tästä olikin jo puhetta langassa Hybridisodan uudet ulottuvuudet. Mutta asia ansaitsee ihan oman lankansa.

TTIP on siis EU:n ja Yhdysvaltojen tällä hetkellä neuvottelema ns. vapaakauppasopimus. Koko sopimuksen synnytysprosessi on vähintäänkin kyseenalainen - esimerkiksi sopimusteksti, eikä vain eri tahojen neuvottelupositiot, pidetään äärimmäisen salaisena koko neuvottelujen ajan - ja on enemmän kuin syytä epäillä, että yrityslobbareiden vahvasti ajamalla ja osin jopa kirjoittamalla sopimuksella ollaan kasvattamassa suurten, kansainvälisten yritysten valtaa kansalaisyhteiskunnan yli.

(Sopimuksen kuvaaminen USA vastaan EU-kamppailuna onkin vähän harhaanjohtavaa: oikeammin sanottua olisi, että neuvotteluissa taistelee kaksi näkemystä suuryritysten vallan lisäämisestä, ja "whichever wins, we lose.")

Suosittelen lukaisemaan sivistyksen vuoksi vähintään etupäässä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun (!!!) tutkijoiden allekirjoittaman julkilausuman, jossa he tuovat julki huolensa TTIP-neuvotteluista ja sopimuksen vaikutuksista:

https://ttipjulkilausuma.wordpress.com/

Myös vapaakauppa.fi - sivustolla asiaa selitetään varsin kiihkottomasti.

Sitten ihan esimerkin voimin, miksi kyseinen soppari voi olla varsin ongelmallinen.

Sopimuksessa ollaan sopimassa niinsanotusta investointisuojan laajennuksesta ja välimiesmenettelystä tapauksissa, joissa yritykset eivät ole tyytyväisiä jonkun maan lainsäädäntöön. Sinänsä ihan ymmärrettävä tavoite, investointisuojan laajentaminen, mutta sopimuksessa halutaan antaa välimiesmenettelylle (ISDS, Investor-state dispute settlement) oikeudet tehdä päätöksiä mm. asioissa, joissa valtion lainsäädännön muutokset vaikuttavat yrityksen odottamiin voittoihin.

ISDS ja vastaavat mekanismit kehitettiin alunperin kasvattamaan sijoittajien luottamusta köyhiin kehitysmaihin. Näissä maissa oli todellinen riski, että sijoittajan rahat vietäisiin poliittisella päätöksellä, eikä sijoittajia suojaavia lakeja joko ollut tai tuomioistuimiin ei voinut luottaa.

Eurooppaa tämä tilanne ei kuitenkaan kuvaa: meillä on jopa runsaasti sijoittajansuojaa koskevaa lainsäädäntöä, ja hyvin itsenäiset oikeusistuimet jotka ovat täysin kykeneviä tekemään sijoittajansuojaa koskevia ratkaisuja.

Kansainvälisille yrityksille olisikin ehkä jopa juuri siksi kovasti mieleen, jos heille järjestettäisiin vaihtoehtoinen, yksityinen tuomioistuin. Välimiesmenettelyssä kun (tämänhetkisten suunnitelmien mukaan) ratkaisun tekisi kolme välimiestä. Näistä yhden valitsee valittaja, yleensä yritys; yhden vastaaja, yleensä valtio; ja yksi valitaan teoriassa reilusti, käytännössä... no, ISDS tehtäisiin usein Yhdysvalloista käsin, ja ymmärtääkseni välimiehet tulisi valita yksityisten tahojen ylläpitämästä "luotettujen välimiesten" listasta.

Välimiesten päätös voi syntyä kahden välimiehen äänillä. Se on periaatteessa lopullinen, eikä siitä voi valittaa.
Ja nyt tämä homma menee mielenkiintoiseksi: TTIP antaisi välimiesoikeuksille mahdollisuuden tuomita valtiot korvauksiin, jos niiden lainsäädäntö muuttuu tavalla, joka on omiaan vaikuttamaan yrityksen odottamiin voittoihin. Toisin sanoen: jos valtio TTIP:n voimaantulon jälkeen esimerkiksi toteaa, että ympäristön pilaaminen jollain tietyllä tavalla ei enää ole hyväksyttävää ja lätkäisee vaikkapa jollekin kemikaalille käyttörajoituksia, kemikaalia käyttänyt tai maahantuonut tai valmistanut yritys voi haastaa valtion välimiesmenettelyyn ja hyvin mahdollisesti voittaa korvauksia, mahdollisesti jopa arvioituun täyteen määräänsä saakka. Tämä ei ole hypoteettinen uhka, vaan vastaavan sopimuksen vastaavilla perusteilla on haastettu oikeuteen mm. Australian valtio sen suunniteltua tupakka-askien logojen ja tunnusvärien poistamista.

Konkreettisemmin: jos vaikkapa Talvivaara tai mikä tahansa muu kaivoksemme on ulkomaalaisomistuksessa TTIP:n tullessa voimaan, niin lainsäädännön muuttaminen esimerkiksi vesivahinkoja tiukemmin valvovaksi voi johtaa siihen, että veronmaksajat maksavat kaiken mitä ulkomaalainen yritys ilmoittaa menettäneensä voittojaan.

Tai jos ylipäätään haluaisimme korjata Euroopan kenties höveleintä kaivoslakiamme TTIP:n tultua voimaan, niin olisi syytä rukoilla kädet ristissä, että yhdelläkään ylikansallisella yrityksellä ei ole aktiivista valtausta missään päin Suomea. Koska muuten - jep, korvauksia.

Summa summarum: TTIP toisi lisää valtaa kehittyneissä maissa jo nyt ongelmallisille ja suurelta osin tarpeettomille välimiesoikeuksille, ja mahdollistaisi korvausten hakemisen jos uusi lainsäädäntö mitenkään kurjistaa yrityksen mahdollisuuksia kääriä voittoja - suurelta osin riippumatta siitä, onko olemassaoleva lainsäädäntö tutkimustiedon mukaista, reilua, tai ylipäätään olemassa. Sopimus luultavasti vaikuttaisi esimerkiksi niin, että monien ihmisiä tai ympäristöä suojelemaan tarkoitettujen lakien laadinta vähintäänkin hidastuisi (koska lakivalmistelussa tulisi ottaa huomioon se todellinen riski, että joku yritys haastaa valtion välimiesmenettelyyn), ja konkreettisesti esimerkiksi Suomessa (tällä hetkellä maailman 3. kiinnostavimmassa kaivosmaassa) voisi estää 1700-luvulta periytyvän kaivoslain järkiperäisen uudistamisen.
 
Täällä on käyty keskustelua siitä miten tietyt Venäjän propagandaa toistavat "vaihtoehtomediat" ovat ottaneet kantaa ajankohtaisiin poliittisiin aiheisiin. En näe syytä miksi tämän aiheen kohdalla pitäisi tehdä poikkeusta joten koen velvollisuudekseni informoida keskustelijoita siitä mikä on näiden samojen vaihtoehtomedioiden näkemys TTIP:stä. Ei liene yllätys että he suhtautuvat siihen kovin "kriittisesti", sillä Yhdysvaltojen ja Euroopan välinen tiivis yhteistyö on tietysti Venäjän kannalta kovin harmillista.

Tässä muutama makupala:

Magneettimedia: Jussi Halla-aho kannattaa TTIP-vapaakauppasopimusta

MVlehti: TTIP-vastustus ärsyttää jenkkejä!!

Russia Today: 'Time for US-German leadership'? Obama, Merkel pushing EU into unpopular TTIP free trade deal

Magneettimedia: TTIP-vapaakauppasopimus uhkaa itsenäisyyttä

MVlehti: TTIP-kyselyhuijaus: Suomalaisia lobataan TTIP-myönteiseksi - aivan samoin, kuin aikoinaan liittymään EU:hun
 
Tai jos ylipäätään haluaisimme korjata Euroopan kenties höveleintä kaivoslakiamme TTIP:n tultua voimaan, niin olisi syytä rukoilla kädet ristissä, että yhdelläkään ylikansallisella yrityksellä ei ole aktiivista valtausta missään päin Suomea. Koska muuten - jep, korvauksia.
Ok, hyvät tietää. Kaivoslain vaikutuksiin olen nimittäin tutustunut. Se on todella, miten nyt sanoisin, kaivosyhtiön edut äärimmäisen hyvin valvovaa. Siinä ei maanomistajalla juuri sanomista ole.
Ja kyllin moni valtauksista lienee ulkomaalaisen kaivosyhtiön omistuksessa...
 
Tässä vielä vähän ajateltavaa maanpuolustuksen suhteen.

Valiokunta: EU:n ja USA:n vapaakauppasopimus vahvistaa Suomen turvallisuutta

Ulkoasiainvaliokunta arvioi EU:n ja Yhdysvaltain talouskumppanuuden vahvistamisen hyödyttävän Suomea paitsi taloudellisesti myös turvallisuuspoliittisesti. Valiokunnan mukaan parhaillaan neuvoteltava vapaakauppasopimus vahvistaisi Suomen turvallisuutta.

– Me näemme tällä laajan poliittisen merkityksen myös ulko- ja turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta. Viime aikojen tapahtumat alleviivaavat myös sitä, että kauppapolitiikka on ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, Soini sanoi.
 
Hyvä nosto. Koko sopimustekstin avaaminen julkiselle keskustelulle olisi mielestäni reilu vaatimus tässä vaiheessa. Asia ei ole mitenkään vähäpätöinen ja näin sopimuksen hyödyt ja haitat tulisi edes mahdolliseksi arvioida. Nyt sitä ei pysty mitenkään tekemään. Ne pienet yksityiskohdat ovat noissa teksteissä ilkeitä.
 
Itte toivoisin että sitä maata olisi jäljellä vielä suojeltavaksi tulevaisuudessakin.

Tää kaivoslaki on ehkä minustakin se kaikkein pelottavin konkreettinen uhkakuva TTIP:stä. Nykyinen kaivoslaki on suurelta osin 1700-luvun perua ja luotu tilanteessa, jossa kruunulla oli yksinoikeus kaivannaisiin. Sitä ei muuteltu kun kaivosyhtiö oli Suomessa pitkään yhtä kuin valtionyritys Outokumpu, ja mitäpä sitä valtio itteään jalkaan ampumaan, ei meinaan ollut pientä aikeen munaakaan päästää ulkomaalaisia samoilla ehdoilla kuokkimaan.

Mutta nyt se on suorastaan vaarallisen leväperäinen, kun samoille apajille on pakko päästää samoin ehdoin niin olematon valtionyritys kuin hyvinkin tosiolevainen ulkomaalainen kaivosjätti. Talvivaara nyt ehkä vain kiteytti pidempään muhineen tarpeen tehdä kaivoslaista semmoinen, mikä palvelee suomalaisten etuja vielä tälläkin vuosituhannella.

Kohta voikin olla jo kiire.

Ja joo, tiedän että TTIP:tä vastustaa kaikki vasemman laidan hörhöt myöskin. Aikaisemmista viesteistäni voinette päätellä että mulla ei ole suuresti yhtäläisyyttä tai sympatiaa esim. Greenpeacea yms. kohtaan, mutta on aika surkeaa jos kannatettavat ja vastustettavat asiat pitää päättää sen perusteella, kuka milloinkin kannattaa tai vastustaa, eikä asian itsensä tähden.
 
Venäjä vastustaa ilman muuta sopimusta. Niin vastustaa myös monet muut tahot. Kansalaiset, järjestöt ja ilmeisesti jotkut eu:n valtiotkin.
Venäjän vastustus on hienoa, koska se osoittaa kuinka marginaaliin heidän trollimediansa on painettu. Sopimusta kritisoi ihan aikuiset tahot eikä kukaan välitä venäjästä.
 
Hauska yhteensattuma kuvavalinnoissa. Käytin pari päivää sitten täällä TTIP-keskustelussa kuvaa jossa on silta Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä. Ilmeisesti jotkut eivät halua rakentaa siltoja... MV-lehti on päätynyt käyttämään samaa kuvaa tänään ilmestyneessä jutussaan: MVlehti: Jopa kansanedustajilta evätään tietoa TTIP-kauppasopimuksesta

Ja joo, tiedän että TTIP:tä vastustaa kaikki vasemman laidan hörhöt myöskin. Aikaisemmista viesteistäni voinette päätellä että mulla ei ole suuresti yhtäläisyyttä tai sympatiaa esim. Greenpeacea yms. kohtaan, mutta on aika surkeaa jos kannatettavat ja vastustettavat asiat pitää päättää sen perusteella, kuka milloinkin kannattaa tai vastustaa, eikä asian itsensä tähden.
Tämä lienee minulle osoitettu. Foorumilla on kannettu suurta huolta siitä kuinka tietyt hörhöporukat ajavat Venäjän etua kun he esimerkiksi ottavat kantaa maahanmuuttopolitiikkaan. Olen itsekin puhunut aiheesta ja esim. SVL:stä olen varmaan kirjoittanut enemmän kuin kukaan muu.

Ei kai tämä aihe ole mitenkään poikkeus ettei saisi kertoa näiden ryhmien näkemyksistä TTIP:n suhteen. Lisäksi tuo ulkoasianvaliokunnan näkemys siitä kuinka sopimus vahvistaa Suomen turvallisuutta on aivan foorumin aiheen ytimessä.

Euroopan komissio - Kymmenen yleisintä myyttiä TTIP:stä
 
Neuvottelumandaatti:
http://data.consilium.europa.eu/doc/document/ST-11103-2013-DCL-1/en/pdf
Investointisuoja (ISDS) tuossa on ainakin tässä vaiheessa kysymyksiä herättävä, sivuaa esimerkiksi tuota kaivoslakiamme. Mandaatissa on WTOn säännöt kirjoitettuna noudatettavaksi. WTO puolestaan taitaa ymmärtääkseni kuunnella enemmän Yhdysvaltalaista lainsäädäntöä, varsinkin tuossa välimiestapauksessa. Investointisuojaan voisi EU:ssa kirjoittaa noudatettavaksi kansallista lainsäädäntöä ja jättää tuon välimiesmenettelyn kokonaan sivummalle, ei täällä olla heti kansallistamassa investointeja.
 
Hauska yhteensattuma kuvavalinnoissa. Käytin pari päivää sitten täällä TTIP-keskustelussa kuvaa jossa on silta Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä. Ilmeisesti jotkut eivät halua rakentaa siltoja... MV-lehti on päätynyt käyttämään samaa kuvaa tänään ilmestyneessä jutussaan: MVlehti: Jopa kansanedustajilta evätään tietoa TTIP-kauppasopimuksesta


Tämä lienee minulle osoitettu. Foorumilla on kannettu suurta huolta siitä kuinka tietyt hörhöporukat ajavat Venäjän etua kun he esimerkiksi ottavat kantaa maahanmuuttopolitiikkaan. Olen itsekin puhunut aiheesta ja esim. SVL:stä olen varmaan kirjoittanut enemmän kuin kukaan muu.

Ei kai tämä aihe ole mitenkään poikkeus ettei saisi kertoa näiden ryhmien näkemyksistä TTIP:n suhteen. Lisäksi tuo ulkoasianvaliokunnan näkemys siitä kuinka sopimus vahvistaa Suomen turvallisuutta on aivan foorumin aiheen ytimessä.

Euroopan komissio - Kymmenen yleisintä myyttiä TTIP:stä


Joo, ilman muuta on relevanttia että myös trollit käyttävät tätä nuijanaan. Eikä varmasti kellään ole epäilystä, etteikö tätä sellaiseana käytettäisi.

Mutta jos kauppakorkeakoulun (!!!!!) tutkijat ja professorit laativat julkilausuman, jossa he tuovat esiin epäilyksensä "vapaakauppasopimuksen" vaikutuksista, niin minulla ainakin nousee korvat pystyyn. En juurikaan kiinnittäisi huomiota jos laatijoina olisi joku taidekorkeakoulu tai edes yliopisto (paitsi ehkä jos oikeustieteellinen olisi sen takana), mutta että kauppis?

Tuossa ulkoasiainvaliokunnan lausunnossa ollaan aika ympäripyöreitä eikä nimenomaan tähän ISDS:n oteta edes kantaa. Soini vaan toteaa, että

"...sopimus ei saa kuitenkaan luoda tilannetta, jossa valtiollisen lainsäädännön ohi ajetaan.

– Sehän ei saa vapauttaa sijoittajia oikeudellisesta vastuusta, ja kun Suomessa ollaan niin Suomen lakeja pitää noudattaa, Soini painotti."

Mutta kun se on juurikin niin tekemässä.

Siinä se ongelma. Soini voi louskuttaa leukojaan minkä tahtoo ja sitten epäilemättä esittää jälkikäteen petettyä, mutta tällä hetkellä ja tämänhetkisten tietojen valossa TTIP nimenomaan ajaa kansallisen lainsäädännön ohi ja vapauttaa sijoittajat monesti vastuusta.
 
Hyvä nosto. Koko sopimustekstin avaaminen julkiselle keskustelulle olisi mielestäni reilu vaatimus tässä vaiheessa. Asia ei ole mitenkään vähäpätöinen ja näin sopimuksen hyödyt ja haitat tulisi edes mahdolliseksi arvioida. Nyt sitä ei pysty mitenkään tekemään. Ne pienet yksityiskohdat ovat noissa teksteissä ilkeitä.

Kyllä se on normaalia että tässä vaiheessa kun molemmat neuvotteluosapuolet yrittävät saada vastapuolen jallitettua antamaan etua itselleen ei haluta sopimustekstejä avata, sitten kun se sopimusteksti on saatu hiottua valmiiksi niin sitten on julkisen keskustelun aika että onko sopimus hyväksyttävä vai ei.

Keskeneräisen sopimuksen neuvottelutaktiset positiot antaisivat vaan aseita opposition käsiin ja vaarantaisivat ylipäätään koko sopimuksen.

Yleisesti olen sitä mieltä että tasaveroisten kumppanien välillä vapaa-kauppasopimukset ovat taloudellisesti järkeviä, toisaalta nuo vaativat lainsäädännön tiettyä harmonisointia jotta pelataan samojen sääntöjen mukaan. Esim. USA ei halua että euroopassa kielletään geenimanipuloituja elintarvikkeita ilman todistettuja tietoja terveyshaitoista koska se rajoittaa heidän elintarvikkeidensa tuontia eurooppaan. Monet USA:ssa vastustavat sopimusta peläten että se antaa etua eurooppalaisille firmoille, eikä todellakaan ole varmaa että seuraava hallinto presidentti Trumpin johdolla edes hyväksyisi sen. :)
 
Jos kyseessä olisi vain standardien yhtenäistäminen, tuskinpa kenelläkään olisi ongelmia tämän sopimuksen kanssa.
Tästä yritetään tehdä sellaista all-or-nothing dealia, jossa luiskahtaisi paljon myös sitä itseään sen yleishyödyllisen lisukkeena.
 
Kaivoslaille ja varsinkin sen käytännön soveltamiseen löytyisi erinomainen ja toimivaksi todettu malli länsinaapurista jossa kaikki käsittääkseni kaivostoiminta on keskitytty yhden yhtiön - valtion omistaman - hallintaan. Kiirunan rautakaivos taisi olle Ruotsin valtion tärkein yksittäinen tulonlähde. En jaksa tarkistaa tämän väitteeni todenperäisyyttä, joku joka tietää paremmin voi vahvistaa tai kiistää.

Tuo yhtiöittäminen tuntuu nostavan ihmisissä kaikki pelot, kaunat ja epäluulot pintaan, varsinkin kun vasemmisto-oppositio lietsoo tietoisesti ihmisten pelkoja vetämällä yhtäläisyysmerkit yhtiöittämisen ja yksityistämisen välille. Valtion omistamien yhtiöiden kautta perusinfran kehittäminen voisi olla järkevämmin hallinnoitua kuin nykyisessä virkamiesvetoisessa mallissa. Tuskin kukaan vierastaa esimerkiksi Lahden motaria, se rakennettiin aikanaan yksityisellä rahalla ja jos tieverkko olisi yhtiöitetty - ei siis yksityistetty vaan yhtiöitetty - niin olisi helpompi järjestää rahoitus suuremmille infraprojekteille.

Noita akateemisella arvovallalla annettuja tuomioita arvioidessa kannattaa pitää mielessä että vihervasemmistolla on vankka kannatus myös taloustieteissä eikä kaikkien kauppatieteilijöiden mielestä vapaa markkinatalous ole se suotavin järjestelmä. Varsinkin jos sillä on jotain tekemistä USA:n kanssa.

USA:n markkinoiden avautuminen siten että jenkkien suurella tarmolla rakentamat moninkertaiset protektionistiset esteet saataisiin oikeasti poistettua olisi suomalaisillekin melkoinen talouden buusti. En kyllä pidätä hengitystäni tuota päivää odottaessani, kulttuurierot saattavat osoittautua kuitenkin ylivoimaisen suuriksi.

Suurin periaatteellinen ongelma taitaa liittyä oikeusjärjestelmien välisiin eroihin, Euroopassa toimimme roomalaisen oikeuden kehyksissä jossa painopiste on asioiden etukäteen sopimisessa kun taas USA:n common law pyrkii ratkomaan kiistoja tulkitsemalla ennakkopäätöksiä tilanteen mukaan isommissa kehyksissä. Pacta sunt servanda ei ison veden takana olekaan välttämättä se periaate jolla kiistoja ratkotaan.

Itse pidän peukkuja pystyssä tuon sopimuksen suhteen, tosin en ole erityisen optimistinen sen toteutumisen kanssa. Toivotaan parasta ja peläään pahinta.
 
BTW, vihreiden harrastama geenimuuntelun demonisointi on mielestäni sen tason rikos ihmiskuntaa vastaan että oksat pois. Meillä olisi olemassa todistetusti tehokkaita ja toimivia välineitä parantaa satojen miljoonien kolmansissa maissa asuvien ihmisten elämän laatua kehittämällä paikallisiin olosuhteisiin räätälöityjä viljelyskasveja kuten kultainen riisi tai suolaisessa maaperässä kasvava peruna mutta koska vihreys on ihmisvihamielinen ideologia, osa ihmiskuntaa saa kärsiä - turhaan.

Geeniteknologia on oikein sovellettuna ratkaisu moniin ongelmiin alkaen riippuvuudesta fossiilisiin polttoaineisiin: Vahvistamalla levien kykyä tuottaa orgaanisia rasvoja olisi mahdollista luoda infrastruktuuri jolla voitaisiin tuottaa maaöljylle uusiutuva korvaaja josta voitaisiin tuottaa kaikkia petrokemian teollisuuden tuotteita moottoripolttoaineista muoveihin.

Mutta joo, sehän ei edistäisi länsimaiden perikatoa ja kapitalistis-patriarkaalisen järjestelmän korvautumista uudella uljaalla opilla joka arvatenkin saapuisi jostain idästä...
 
Itse pidän peukkuja pystyssä tuon sopimuksen suhteen, tosin en ole erityisen optimistinen sen toteutumisen kanssa. Toivotaan parasta ja peläään pahinta.
Itse suhtaudun luottavaisesti, ja uskon että tämän asian suhteen ratkaisu tulee olemaan suomalaistenkin edun mukainen ts. sopimus toteutuu. Mielenkiintoista on, että Soini, joka yleensä ajaa impivaaralaista linjaa, on tajunnut TTIP:n merkityksellisyyden.
 
Viimeksi muokattu:
Taloustieteen professori Joseph Stiglitz ei kannata sopimusta.
Hänen mukaansa kyseessä on vallansiirto suuryrityksille.
Ironista sinänsä, että TTIP keskustelu alkoi hybridisotaketjusta.
Onko tämä suuryritysten hybridisotaa demokratiaa vastaan?

 
Kiirunan rautakaivos taisi olle Ruotsin valtion tärkein yksittäinen tulonlähde.
LKAB siis. Jotain täällä sen vaikutuksesta Ruotsin valtion tuloihin:
upload_2016-5-13_18-16-30.png
http://www.government.se/contentass...d72e/annual-report-state-owned-companies-2013
Nyt on muistettava, että malmin hinta tullut vuodesta 2013 alas:
upload_2016-5-13_18-18-14.png
Joten kassavirtakin on sukeltanut perässä:
upload_2016-5-13_18-20-33.png
Ei siellä kyllä muutkaan tuolla hinnalla juhli:
upload_2016-5-13_18-24-48.png
LKAB:n tuorein tulos on täällä, josta kuvat on poimittu:
https://www.lkab.com/Global/Documen.../LKAB - Investor Presentation 22 Feb 2016.pdf

Summaten, ehkä ei tällä hetkellä suurin yksittäinen tulonlähde (esim. nyt metsät Sveaskogista), mutta suuri kuitenkin ja en epäile etteikö se ole ollut suurin yksittäinen tulonlähde jossain vaiheessa.
 
Taloustieteen professori Joseph Stiglitz ei kannata sopimusta.
Hänen mukaansa kyseessä on vallansiirto suuryrityksille.
Ironista sinänsä, että TTIP keskustelu alkoi hybridisotaketjusta.
Onko tämä suuryritysten hybridisotaa demokratiaa vastaan?

Juuri tuo ISDS-osio on sellainen, joka herättää epäilyksiä. "Kiva", jos valtiolla ei ole varaa puolustaa itseään välimiesoikeudessa, kun on yrittänyt säätää lakia kansalaisten suojelemiseksi.
 
Tuolta https://ttip-leaks.org/ voi käydä katsomassa keskeneräisiä papereita. Tuosta voi kurkata kuinka avointa homma on.

Itseäni eniten askarruttavat nuo välimiesoikeus-asiat. Mutta ei kai siinä mitään, kun kerran joku suomalainen edustaja kertoi kuinka "ei ole keskittynyt negatiivisiin asioihin, vain positiivisiin..."
 
Back
Top