Tulenkäyttö, tuliannokset, huolto tehtävässä (Worldwide)

[Vonka]

Piti vielä sanoa, että jalkaväkitaistelijan teho perustuu asetta enemmän ampumataitoon. Loogisesti ajatellen jotain täytyy olla koulutuksessa sitten vialla jos tarkaksi kehutulla aseella ei saada vihollista hengiltä. Afganistanissa ja Irakissa koalitio käytti vuoteen 2005 mennessä 250.000 ammusta per eliminoitu kapinallinen. Viljam Pylkäs käytti helmikuussa 1942 Pertjärvellä 680 ysimillin patruunaa ja kaatoi 83 vihollista. Mitä tästä nyt oikein pitäisi ajatella? Tietenkin se käy ilmi, että Yhdysvaltain menestys perustuu enemmän valtaviin resursseihin ja huippulogistiikkaan kuin perusjätkän käsiaseeseen tai sen kaliiperiin. Se on mainio sotakone kaikkine elementteineen. Raha riittää siihenkin, että jäätelöt ja oluet tuodaan taistelukentälle, ei pekällä vanikalla tapella.

Myös sitä se tarkoittaa, että ainakin kaikkien sijoitettujen pitää muistaa harjoitella RK:lla. Makuulta, pystystä ja polvelta. Ja paljon. Kaupunkilaiset: opetelkaa siivuttaminen, sisääntulot ym. Lippaanvaihto niin, että ase on maalialueelle ja kaveri tukee jne.

Helppoa on heinänteko oikeilla ja yksikertaisilla vehkeillä. Pitää pitää tämä todella yksinkertaisena. Jos tuliannos on 90 patruunaa, miltei joka laaki saa luvan osua, jos haluaa hengissä pysyä. Ehkä se seikka motivoi, ja pakko on joskus paras muusa. Laiskalle se itse asiassa on ainoa muusa.

 

[Beerfect]

Afganistanissa ja Irakissa koalitio käytti vuoteen 2005 mennessä 250.000 ammusta per eliminoitu kapinallinen. Viljam Pylkäs käytti helmikuussa 1942 Pertjärvellä 680 ysimillin patruunaa ja kaatoi 83 vihollista. Mitä tästä nyt oikein pitäisi ajatella? Tietenkin se käy ilmi, että Yhdysvaltain menestys perustuu enemmän valtaviin resursseihin ja huippulogistiikkaan kuin perusjätkän käsiaseeseen tai sen kaliiperiin. Se on mainio sotakone kaikkine elementteineen. Raha riittää siihenkin, että jäätelöt ja oluet tuodaan taistelukentälle, ei pekällä vanikalla tapella.

- Vertaat yhden taistelijan suoritusta yhden taistelun aikana (jossa on saattanut olla epätyypilliset olosuhteet vielä), kahden sodan kokonaistilastoihin.
- Räiskintää tapahtuu enemmän silloin kun on varaa räiskiä. (vrt. vuoden 1943 oloihin Suomessa ja panosten saatavuuteen). Jenkkisotilaiden saatetaan sallia tehdä ampumispäätös rynkyllä vaikka ampujan tai käskijän mielestä onkin vain sellainen "1%" osumatodennäköisyys, koska panoksia riittää ja ammushuolto toimii.

Pakko voi olla paras muusa mutta runsaus altistaa räiskinnälle.

 

[second3]

Piti vielä sanoa, että jalkaväkitaistelijan teho perustuu asetta enemmän ampumataitoon. Loogisesti ajatellen jotain täytyy olla koulutuksessa sitten vialla jos tarkaksi kehutulla aseella ei saada vihollista hengiltä. Afganistanissa ja Irakissa koalitio käytti vuoteen 2005 mennessä 250.000 ammusta per eliminoitu kapinallinen. Viljam Pylkäs käytti helmikuussa 1942 Pertjärvellä 680 ysimillin patruunaa ja kaatoi 83 vihollista. Mitä tästä nyt oikein pitäisi ajatella? Tietenkin se käy ilmi, että Yhdysvaltain menestys perustuu enemmän valtaviin resursseihin ja huippulogistiikkaan kuin perusjätkän käsiaseeseen tai sen kaliiperiin. Se on mainio sotakone kaikkine elementteineen. Raha riittää siihenkin, että jäätelöt ja oluet tuodaan taistelukentälle, ei pekällä vanikalla tapella.

Pylkäs esimerkki ei toimi koska kyseessä avoimella kentällä olevia pistemaaleja. Ja kyseessä on enemmänkin kahakka.

Syy miksi ameriikkalaisilla kuluu a-tarvikke on aika pitkälel koulutusasia. 2ms lähtien siellä on "markkinoitu" ajatusta että tulen määrällä se taistelu voitetaan (SLAM marhallin tekaistut tutkimukset asian taustalla). Tämä on pääsyy miksi a-tarviketta kuluu. Eikä se väärin ole, otampa kotimaisen esimerkin:

Vähän statistiikkaa Muna Kukkulan takaisin valtauksesta joka on jo isompi taistelu:

Komppanian tukikohdan takaisinvaltaukseen lähettiin joukkuuen verran miehiä. Pataljoonan jääkäjoukkueen puolikas ja siihen yhdistettiin toinen puoli joukkue.

Vastassa noin pataljoonan verran vihollista (oma arvio). Kaatuneina taisteluhautoihin jäi joku 50 vihollista. Välimaastoon ei-kenenkään maalle jääneiden määrää ei tiedetä. Omat tappiot muistaakseni joitakin kymmeniä, itse vastaiskuosasto kärsi vain joitakin tappioita.

Ammuksia kului kosolti

Joukkomme ampuivat Munan taistelutilanteessa tammikuun 19. päivän iltapäivästä seuraavan päivän aamuun asti vihollisen asemiin tietenkin sekä jalkaväen että tykistön asein. Taisteluosaston lisäksi jalkaväen kevyillä aseilla tulittivat vihollista etenkin Munan naapuritukikohdat, joiden yhtenä päätehtävänä oli estää vihollisen liikkuminen ja huollon kulku etulinjan ja Munan välillä.

Rykmentin lohkolla joukkomme käyttivät kyseisenä aikana yli 54 000 kiväärin patruunaa, 57 000 konepistoolin patruunaa ja runsaat 1 000 käsikranaattia. Pimeys ja merkinanto vaativat 600 valopistoolin patruunaa.

Valtaosa konepistoolin patruunoista käytettiin Munan taisteluhautoja vyörytettäessä, jossa niillä ammuttiin 30 000 laukausta. Kivääreillä ei ollut tilaa eikä riittävää tehoa Munan taisteluhaudoissa, minkä vuoksi niiden patruunakulutus jäi 2 500:aan. Erilaisia käsikranaatteja Vuorisen taistelukertomus ilmoittaa käytetyn 1 300, siis enemmän kuin rykmentin esikunta katsoi kulutetun. Valopistoolin patruunoita ”munalaiset” ampuivat taivaalle 250. Vuorisen laskelman mukaan käsiaseiden patruunoita kului taistelun aikana keskimäärin noin 70 minuutissa ja käsikranaatteja heitettiin kolme minuutissa. Osa ammuksista ja käsikranaateista otettiin taistelun aikana viholliselta, jolta saatiin muutakin sotasaalista, muun muassa aseita ja radiolaitteita. Näin jotkut pääsivät korvaamaan kiväärinsä venäläisellä konetuliaseella.

Vyörytys oli siis ratkaisevasti sen varassa, että taisteluosastolla oli kauttaaltaan, kaikissa taisteluhaudoissa käytettävissään konepistoolin patruunoita ja käsikranaatteja. Niiden puute tai viivästyminen estäisi etenemistä ja aiheuttaisi vaaratilanteita. Komppanian ja pataljoonan vastuuhenkilöiden oli siis huolehdittava siitä, että vyöryttäjät eivät joutuisi turhaan huutamaan patruuna- ja käsikranaattitäydennystä vierelleen ja selkänsä taakse. Patruunat oli tietenkin saatava lippaisiin syötettyinä, minkä vuoksi Munan takarinteen korsussa ja sen lähistöllä oli miehiä, jotka kaiken aikaa täyttivät lippaita sekä pistäytyivät kantamassa niitä ja käsikranaatteja vyörytysryhmille.

Henkilökohtaiset heittoaseemme olivat valtaosin suomalaisia munakäsikranaatteja, joita heittelin Munalla satakunta. Kranaatti saatiin nopeasti heittokuntoon lyömällä iskurivartta esimerkiksi taisteluhaudan verhousriukuun. Kun ne tuolloin olivat lumisia tai jäisiä ja siis liukkaita, valitsin lyöntikohteeksi oikean reiteni sisäsyrjän. Päästyämme Munalta lepoon tunsin reidessä kovaa kipua, ja kun vedin flanellihousut kinttuihin, huomasin, että reisi oli iskuistani pahoin mustelmilla. Päätin, että jos vastedes joudun heittämään ”munia” taisteluhaudassa, kiinnitän reiteeni laudanpätkän tai muun suojuksen.

Heittämämme käsikranaatit näyttivät lentävän hyvin perille. Tästä saamme kiittää sitä, että moni meistä oli harjaantunut tarkaksi ja kestäväksi heittäjäksi pesäpalloa pelatessaan ja suojeluskunnan harjoituksissa.

http://www.veteraanienperinto.fi/ve...nuoria-johtajia-munakukkulan-taisteluissa1944

Hieman vahvetelin eräitä aika keskeisiä asioita.

Se että ameriikkalaiset voivat käyttää a-tarvikkeita niin paljon on hyvä juttu heidän itsensä kannalta.

Ja samalla korostaisin tuota vahvasti vahvennettua osuutta tekstistä. Jos joku olettaa että hänen pitää voittaa taistelu sillä A-tarvike määrällä joka kannettavana on niin taistelu on jo hävitty. Terävässä päässä pitäisi olla sen verran älliä, että ratkaisusuunnalle keskitetään joukon A-tarvike huolto ja ylipäätään Tväl-huolto pelaa joka suuntaan, koska minkään maan hulto-organisaatio ei kestä sitä että kaikille tulee riittävä määrä ammuksia, edes ameriikkalaisilla. Se mitä yksittäinen taistelija kykenee kantamaan on lähes toissijainen asia koska se ei kykene kantamaan niitä missään tapauksessa silloin kun sitä ammusta todella tarvitaan.

Siinä mielessä huvittaa ajatus että kaverit tulee palvelukseen 5,56x45 tai 7,62x51 kivääreiden kanssa. Kukapa tuollaisen sotilaan a-tarvike huollon hoitaa esim tuollaisessa tilanteessa kuin Muna Kukkulan taistelu?

 

[Honcho]

Helppoa on heinänteko oikeilla ja yksikertaisilla vehkeillä. Pitää pitää tämä todella yksinkertaisena. Jos tuliannos on 90 patruunaa, miltei joka laaki saa luvan osua, jos haluaa hengissä pysyä.

Voisi kuvitella, että tuliannokset jakautuvat kuitenkin aika epätasaisesti SA-vahvuuden kesken. Toimistoupseerille prikaatin esikunnassa toivottavasti/oletettavasti riittää yksi tuliannos koko konfliktin 2 kuukauden aktiivisimman vaiheen ajaksi. PST-sialle ja hänen taistelutovereilleen kuitenkin jakaisin aika liberaalin määrän tuliannoksia tarpeen mukaan, ettei tarvitse ainakaan heti kättelyssä ruveta paukkuja säästelemään. Onko tuolla virallisella 90 panoksella jokin oikea, logistinen peruste / vaikutus a-tarvikehuoltoon vai onko se enemmänkin sellainen keskiarvon keskiarvon keskiarvon mediaanien keskiarvo?

 

[Vonka]

Voisi kuvitella, että tuliannokset jakautuvat kuitenkin aika epätasaisesti SA-vahvuuden kesken. Toimistoupseerille prikaatin esikunnassa toivottavasti/oletettavasti riittää yksi tuliannos koko konfliktin 2 kuukauden aktiivisimman vaiheen ajaksi. PST-sialle ja hänen taistelutovereilleen kuitenkin jakaisin aika liberaalin määrän tuliannoksia tarpeen mukaan, ettei tarvitse ainakaan heti kättelyssä ruveta paukkuja säästelemään. Onko tuolla virallisella 90 panoksella jokin oikea, logistinen peruste / vaikutus a-tarvikehuoltoon vai onko se enemmänkin sellainen keskiarvon keskiarvon keskiarvon mediaanien keskiarvo?

Toki. Tuliannos on laskennallinen määrä ampumatarvikkeita, joka lasketaan kulutettavan yhdessä taistelussa. Partiolle voidaan määrätä vaikka kolme tai viisi tuliannosta, kun se lähtee matkaan. Tai kenelle tahansa. Mutta oletetaan, että keskimäärin jv-taistelija sai ne kolme lipasta täyteen ja pari patruunalaatikkoa taskuun ja jossain lojuu vähän lisää. Joku lähti etsimään täydennystä, mutta ei ole kuulunut takaisin. Tulosta pitää syntyä.

Kukaan ei jaa suomalaiselle sotilaalle neljännesmiljoonaa paukkua yhden hitihatin hengiltä ottamiseen. Sellaista ylellisyyttä ei ole.

Kyllä suurella ammuskulutuksella patruunan on syytä ollakin pieni ja kevyt. Olisiko sata tehokasta patruunaa ajanut asian, mihin ammuttiin laatikkokaupalla tehottomia...

 

[Honcho]

Kukaan ei jaa suomalaiselle sotilaalle neljännesmiljoonaa paukkua yhden hitihatin hengiltä ottamiseen. Sellaista ylellisyyttä ei ole.

Näin se kyllä on, määrät ovat aivan hirvittävän suuria. Onko jenkkien asenne se, että kun asevoimilla on rahoja, millä maksella, niin joku kiväärinluoti on siinä konkurssissa niin pieni juttu että kaikki losottavat menemään sinne missä joku sanoi jonkun ehkä nähneen liikettä...murskaavat vihollisen ylivoimaisella logistiikallaan, sama homma jo WW2:sta lähtien mutta nykyisin vielä korostetummin.

 

[Vonka]

Näin se kyllä on, määrät ovat aivan hirvittävän suuria. Onko jenkkien asenne se, että kun asevoimilla on rahoja, millä maksella, niin joku kiväärinluoti on siinä konkurssissa niin pieni juttu että kaikki losottavat menemään sinne missä joku sanoi jonkun ehkä nähneen liikettä...murskaavat vihollisen ylivoimaisella logistiikallaan, sama homma jo WW2:sta lähtien mutta nykyisin vielä korostetummin.

Jotain sinne päin. Mutta koulutukseenkin menee. Ampua saa niin paljon kuin huvittaa muulloinkin kuin taistelussa - eikä se tietysti huono asia ole. Mutta yksi selkeä syy on myös turhan heikkotehoinen patruuna suojia vastaan. Puunrunko riittää, joskus savimajan seinä. Ei vaikutusta.

Kaikissa patruunoissa on puolensa ja puolensa ja on erilaisia tilanteita. Ymmärrän jopa RK:n lobbaamisen kotimaisen aseteollisuuden tukemisena mutta en ymmärrä tuota järjetöntä yksisilmäisyyttä 5.56:n ylistämisessä. Niillä nykyjonneilla, jotka eivät ole olleet maailmalla ja itse kokeilleet erilaisia aseita paljon, kuulleet niistä kokemuksia, tämä vain on tietenkin se maailman vakavin asia.

 

[KKpilot]

Voisi kuvitella, että tuliannokset jakautuvat kuitenkin aika epätasaisesti SA-vahvuuden kesken. Toimistoupseerille prikaatin esikunnassa toivottavasti/oletettavasti riittää yksi tuliannos koko konfliktin 2 kuukauden aktiivisimman vaiheen ajaksi. PST-sialle ja hänen taistelutovereilleen kuitenkin jakaisin aika liberaalin määrän tuliannoksia tarpeen mukaan, ettei tarvitse ainakaan heti kättelyssä ruveta paukkuja säästelemään. Onko tuolla virallisella 90 panoksella jokin oikea, logistinen peruste / vaikutus a-tarvikehuoltoon vai onko se enemmänkin sellainen keskiarvon keskiarvon keskiarvon mediaanien keskiarvo?

Tuliannos käsitteenähän on nimenomaan laskennallinen yksikkö kuten vaikka kilograma, kuten sanottua, eikä kivitaulu perkin tai tvälpaikan seinällä.

Väittäisin, että on tultu sen verran kauas Talvisodasta, ettei "taistelevilla joukoilla" tule ensimmäiseksi ongelmaksi se etteikö rynkyn kuulaa olisi saatavilla tarpeeksi vaan se, että kuka sen ronttaa taistelussa? Kannattaako joka faitterille lyödä kantoon 10kg patruunoita hidastamaan liikettä? Vai kannattaisiko organisoida siten, että taistelija voi luottaa perässä tulevan sen aremmaksi todetun kaverin joka tavoitteessa jakaa päivärepustaan valmiita täysiä lippaita kaikille tarvitsijoille?

Taitaa useammin loppua kunto kesken, ennen kuin patruunat, väitän minä. Sitten jos kunto ei lopu kesken, kannattaa se kapasiteetti käyttää vielä intensiivisempään suojan saavuttamiseen ripeän liikkeen kautta. Perässä tetsaavat sitten ne kuormamuulit, joilta saa minuutin sisällä lisää lippaita. Ei Munakukkulan taistelussakaan kaikilla ollut samanaikaisesti yhtä huima A- tarvikekulutus, vaan niitä tuotiin kärjelle koko ajan lisää takaa?

 

[Vonka]

Ei Munakukkulan taistelussakaan kaikilla ollut samanaikaisesti yhtä huima A- tarvikekulutus, vaan niitä tuotiin kärjelle koko ajan lisää takaa?

Tärkeimpien aseiden tuliannokset patruunoina tai laukauksina asetta kohti olivat kaiketi kiväärillä 60, konepistoolilla 350, pikakiväärillä 1200 ja konekiväärillä 2000 patruunaa. Jos ajatellaan konekivääriä, siinä oli 250 patruunan vyö yhdessä laatikossa. KK-ryhmässä joku kantoi "varsinaista" eli ruuttaa + henk. koht. kivääriään, yksi jalustaa ja vielä täytyi olla mies tai pari, joilla oli pari laatikkoa. Laatikkoja oli siis kookooryhmällä kahdeksan ennen täydennystä.

Tuohon aikaan rehaamista riitti myös viestimiehillä, jotka kantoivat omien tavaroittensa lisäksi isoja kaapelikeloja pitkin korpia ja soita esim. Ilomantsissa 1944. Onhan maailma tullut sikäli paljon mukavammaksi. Leluaseelta vaikuttavat ovat jo alan aseita.

 

[Honcho]

Minä voisin olla kuormamuuli. Olen hintelä mutta suurperheen ostosreissut ym. ovat vahvistaneet ennestäänkin suhteettoman hyvää kykyäni raahata muurahaismaisesti iso kasa tavaraa kerralla paikasta A paikkaan B.

 

[second3]

Ei Munakukkulan taistelussakaan kaikilla ollut samanaikaisesti yhtä huima A- tarvikekulutus, vaan niitä tuotiin kärjelle koko ajan lisää takaa?

En ole tuota tukikohdan pohjapiirrosta koskaan nähnyt ja en tiedä että onko hyökkäävä joukkueellinen toiminut useammassa osassa. Normaalistihan noihin on kuitenkin kulkenut vain yksi yhdyskäytävä josta on sitten tst-hauta haarautunut vetämään koko komppanian lohkolle, eli kovin monimutkaisia ne eivät rakenteeltaan ole olleet. Mutta jos olettaa että joukkue on toiminut kahdella tst-haudan pätkällä niin onhan tuossa miestä reilun ryhmän verran yhdelle käytävälle ja jos kärjessä on ollut tst-pari niin silloin siellä on vaihdeltu vetovuoroja ja muut miehet on taempana. Ja kärkihän tuossa on se jolla sitä A-tarviketta pääasissa kuluu sillä hetkellä, taempana kai ollaan enemmän varmisteltu että vihollinen ei hivuttaudu sivustaan. Sääli kun armeijassa käydiin vain tst-parin toiminta tst-haudassa, ei mitään hajua miten ryhmän tulisi tuossa tilanteessa toimia, tosin mitä noita kertomuksia Talvisodasta olen lukenut niin kyllä kai kärjen tst-pari tai partio on suurimman tappelustyön tehneet (eli toinen ampuu ja toinen heittää käkrit) muut ovat olleet sitten enemmänkin henkisenä tukena.

Eli siis tuskin kaikki ampuu samaan aikaan.

Juu siis tärkeä pointti oli juuri se että perässä lappaa just miehiä letkassa jotka antaa valmiiksi lipastetta a-tarviketta ja kranaatteja tarpeen mukaan. Liike ei saa pysähtyä hetkeksikään a-tarvikkeiden loppumisen takia, ja tuota a-tarvike määrää joka siinä hommassa kuluu ei kanna itse emäperkelekään.

Eräs USMC:n iskuosasto toimintaa koskeva kaavio meni sellaisilla suhteilla että 1:3 iskuosastossa, 1:3 tulitukiosastossa, 1:3 huolto-osastossa. Huolto-osaston tehtävänä on sekä pitää vallattuja asemia (suojata sivustaa murtokohdasta) ja sitten hoitaa iskuosaston a-tarvikehuolto. Näin olettaisin että on tapahtunut Munakukkulallakin.

Erwin Rommelin jalkaväki hyökkää (tai vastaava) taas antoi sellaisia lukuja että iskuosasto saattoi olla vain 1:9 koko toimintaan osallistuvan joukon koosta ja silti se toimi yhtä tehokkaasti kuin että suhde olisi 1:3. Tosin varmasti tuohon vaikuttaa tehtävän muut parametrit kuten maasto ja vihollinen, joten ihan automaationa noiden suhdelukujen toimivuutta ei voinee ottaa vaan pitää siinä herra komentajan vähän hieroa älynystyröitäkin.

1:2 suhde iskuosaston ja tukevien joukkojen kesken taas oli liian suuri ja se johti tehottomuuteen ja tappioihin.

Nuohan on siis vuodelta 1917, mutta kuten minua viisaampien suulla on todettu niin hirveästi ei asiat JV-taktiikoiden, ja erityisesti (keveän) jalkaväen iskuosastotaktiikoiden, osalta ole noista ajoista muuttuneet. Niin hurjalle kuin se kuulostakin.

 

[Deleted member 266]

Hohhoijaa, sivuraiteelle menee ja lujaa...

 

[Vonka]

Munakukkulan valtauksista jenkkiräiskintään -jutut tulivat tämän huokauksen jälkeen omaan sarkaan.

 

[Deleted member 266]

Munakukkulan valtauksista jenkkiräiskintään -jutut tulivat tämän huokauksen jälkeen omaan sarkaan.

KIITOS! Uskoni modeihin palasi.

 

[Honcho]

KIITOS! Uskoni modeihin palasi.

Munakukkulan valtauksista jenkkiräiskintään -jutut tulivat tämän huokauksen jälkeen omaan sarkaan.

...ja sitten kaikki hiljenivätkin

 

[BlackFox]

Mielenkiintoinen pudotus, kavereilla ruutupaidat ym päällä

 

[second3]

...ja sitten kaikki hiljenivätkin

Heti ollaan lietsomassa tappiomielialaa. Hyi-hyi Eipä sillä, meikäläinen meinasi kasvattaa melko ison kyrvän otsaan ensi alkuun. Muuten ihan hyvä mutta kun en taivu niin paljoa että saisin sen työnnettyä omaan perseeseen... Eiku, väärä foorumi.

No koitetaan nyt kuitenkin:

Tuosta Ameriikkalaisten patruunan kulutuksesta vielä pari juttua.
-Ameriikkalaisilla konekiväärit ovat varsin merkittävässä tulitukiroolissa ja KK:t sodassa kuin sodassa (myös Jatko- ja Talvisodassa) ovat vastuussa valtaosasta kulutetuista kiväärinpatruunoista. Samoin tuossa Munakukkulan taistelussa.

Joskus luin Afganistanissa palvelleen birtti-JV:n patruunan kulutusta mission aikana ja patruunoita kului hurjasti. Tosin häviävän pieni osa siitä oli 5,56mm, pääasiassa 7,62x51mm KK:lla ammuttuna sekä myöskin 12,7mm KK:n patruunaa muistaaksnei enemmän kuin 5,56mm. Miksi? Koska Ajoneuvot tulittivat paljon, pääasissa vastauksena vihollisen tulenavaukseen saattuetta vastaan. A-matkat pitkiä,koska vastarinta käytännössä avasi tulen liian kaukaa jotta kummankaan osapuolen taistelu olisi ollut tehoksta.

Irakissa tilanne on ollut osin toinen ja heillähänä 5,56mm patruunat uhkasi loppua kesken vastarintavaiheen jossakin vaiheessa ja mitä olen siellä palvelleilta sotilailta kuullut niin esim huoltosaattuetta tukemaan lähtiessä miehille on jaetta 3 tuliannosta patruunaa ja käytännössä yksittäinen tulenavaus saattuetta vastaan on tarkoittanut sitä että lähes kaikki on ammuttu pois. Sanoi että harvoin saattue tuli tukikohtaan niin että a-tarviketta olisi ollut paljoa jäljellä. Noita on siis somotettu ajoneuvon kyydistä käytännössä summanmutikassa jotakin kohti. Todennäköisesti tällöinkin M249 SAW:it (eli KvKK) ovat kuluttaneet valtaosan 5,56mm patruunoista.

-Koulutus. Joka liittyy osaltaan tuohon ylläolevaan. Taustaa sen verran että 2ms aikana SLA Marshall teki tutkimuksen jonka mukaan häviävän pieni prosentti edes avasi tulen kohti vihollista (varmasti olette jossakin yhteydessä tästä lukeneet, juttu on niin usein lainattu). Ongelma tuossa on se että MISSÄÄN Marsallin aineistossa ei ole todisteita että hän olisi tutkinut tätä asiaa, se ei tarkoita että hän olisi ollut välttämättä kauheasti väärässä mutta kovinkaan isona todisteena hänen väitettään en ottaisi. No häntä kuitenkin kuunneltiin ja koulutusta kehitettiin Vietnamin sotaan asti niin että jokainen mies automatisoitiin ampumaan viholliskontaktissa. Eli käytännössä jos et tiedä mitä teet niin ammu, ja ammu saatanasti.

Joka tapauksessa: eli ideana on avata heti hurja tuli jonka on tarkoitus lamaannuttaa vihollinen ja voittaa tilaisuus omilla vastatoimille. Etenkin näin on ollut vasta koulutettujen joukkojen kanssa, kokeneemmat ovat sitten alkaneet enemmän säästellä a-tarvikkeen kulutustaan. Pari esimerkkiä:

*Vietnamissa vasta koulutettu joukko saapui maahan ja sai asemat. Ensimmäisenä yönä joku (tod-näk. villisika) astui hälyytyslankaan ja koko tukikohta käytti melkein kaikki ammuksensa. Kokeneemmat osasivat jo vältellä tätä taipumusta, toki kun tulta tarvittiin niin sitä osatiin käyttää.

*Vietnamista tämäkin: Erikoisjoukkopartio kohtasi vihollisen tuliylläkön. Joukon suoraa koulutuskeskusesta tullut mies avasi välittömän tulen vihollisen sijaintia kohti, muu joukko käski hänen jättä ampumiset ampumatta ja seurata perässä kun he lähtivät VÄLITTÖMÄÄN koukkukseen vihollisen sivustaan.

*Modernimpana esimerkkinä Battle Of Wanat, Talebanit hyökkäsivät maahanlaskujoukkojen tukikohtaan. Taistelukertomusten mukaan sama homma on tapatunut täälläkin, eräskin sotilas ampui M4:llä 12 lippaallista 30 minuuttiin ja M4 "leipoi itsensä kiinni" (liian kuuma häiriön poistoon). Samoin kävi useammalle M249 SAW:lle. Käytännössä siis ammuttiin nopeassa tahdissa tulta tukikohdan etumaastoon jotta pidettäisiin vihollinen alhaalla.

Uuno Tarkki antaa omassa kirjassaan Taistelu Viipurista saman tyyppisen kuvauksen suomalaisten sotilaiden tyypillisestä taistelutavasta, eli nopeita tähtäämättömiä ja parhammillaan tähystämättömiä laukauksia kohti vihollista. Etenkin kun he itse olivat vihollisen tarkan tulen alla, jolle he eivät asemien huonon sijainnin ja tarjoaman puuttellisen näkösuojan vuoksi kyenneet tekemään mitään (kun pään nosti niin se oli siluettimaali taivasta vasten etumaastoon soluttautuneilla vihollisen sotilaille). Toki tuolloin KK:t olivat hiljaa koska etumaastossa majailevat T-34 Sotkat avasivat heti välittömän tulen KK-pesäkkeitä vastaan koska KK:ta ei ihan heti vaihdeta asemasta toiseen.

-Ampumakoulutus Ameriikkalaisille sotilaille ei ole annettu pitkään aikaan meikäläisten tyyppistä kasahierontaa vaan heillä usein on ilmoitettu ainoastaan että 'osuma' tai 'ei-osuma'. Myöskin taisteluammunta tyyppisten ampumakoulutusten rooli on ollut suuri, on painotettu ampumataitoa useille etäisyyksille ja nopeutta reaktiiviseen maaliin. Ameriikalaisen sotilaan ymmärrys ammunnan perusteista on ilmeisesti ollut kohtuu kehno kun mahdollisimman koulutuksen alusta on lähdetty panostamaan taisteluammunnan perusteisiin. Pitäisi löytää sopiva keskitie noiden välille, kasahierontaa ja taisteluammuntojen tyyppistä ammuntaa.

Esim tuossa on juuri se ongelma että kun ammunnan perusteita esim lentoratojen muodossa ei tarjota niin janttereilla ei ole mitään ymmärrystä siitä millainen se luodin lentorata onkaan... Tästä syystä ameriikkalainen jalkaväki (ei välttämättä USMC) on ollut kuitenkin aika tehoton pitkän matkan ampuja vaikka kalusto sen jossakin määrin sallisikin. Tämmöistä olen lukenut eräästä ameriikkalaisten sotilaiden ampumataitoa koskevasta tutkimuksesta. Esim vielä 1900-luvun alussa US Armeija ammutti jonnekin 1000 metriin asti normaalilla palveluskiväärillä

Vietnamin sodassa oikeasti koulutettiin sitä spray-and-pray tekniikkaa jota moni luulee hollywoodin omaksi keksinnöksi. Tai siis tekniikan idena oli suunnata tulta osumien mukaan kohti maalia koska sen arvioitiin olevan viidakko-olosuhteissa tehokkain/nopein tapa saada osuma maaliin.

Että tämöinen oksennus tällä kertaa.

 

[SJ]

Heti ollaan lietsomassa tappiomielialaa. Hyi-hyi Eipä sillä, meikäläinen meinasi kasvattaa melko ison kyrvän otsaan ensi alkuun. Muuten ihan hyvä mutta kun en taivu niin paljoa että saisin sen työnnettyä omaan perseeseen... Eiku, väärä foorumi.

No koitetaan nyt kuitenkin:

Tuosta Ameriikkalaisten patruunan kulutuksesta vielä pari juttua.
-Ameriikkalaisilla konekiväärit ovat varsin merkittävässä tulitukiroolissa ja KK:t sodassa kuin sodassa (myös Jatko- ja Talvisodassa) ovat vastuussa valtaosasta kulutetuista kiväärinpatruunoista. Samoin tuossa Munakukkulan taistelussa.

Joskus luin Afganistanissa palvelleen birtti-JV:n patruunan kulutusta mission aikana ja patruunoita kului hurjasti. Tosin häviävän pieni osa siitä oli 5,56mm, pääasiassa 7,62x51mm KK:lla ammuttuna sekä myöskin 12,7mm KK:n patruunaa muistaaksnei enemmän kuin 5,56mm. Miksi? Koska Ajoneuvot tulittivat paljon, pääasissa vastauksena vihollisen tulenavaukseen saattuetta vastaan. A-matkat pitkiä,koska vastarinta käytännössä avasi tulen liian kaukaa jotta kummankaan osapuolen taistelu olisi ollut tehoksta.

Irakissa tilanne on ollut osin toinen ja heillähänä 5,56mm patruunat uhkasi loppua kesken vastarintavaiheen jossakin vaiheessa ja mitä olen siellä palvelleilta sotilailta kuullut niin esim huoltosaattuetta tukemaan lähtiessä miehille on jaetta 3 tuliannosta patruunaa ja käytännössä yksittäinen tulenavaus saattuetta vastaan on tarkoittanut sitä että lähes kaikki on ammuttu pois. Sanoi että harvoin saattue tuli tukikohtaan niin että a-tarviketta olisi ollut paljoa jäljellä. Noita on siis somotettu ajoneuvon kyydistä käytännössä summanmutikassa jotakin kohti. Todennäköisesti tällöinkin M249 SAW:it (eli KvKK) ovat kuluttaneet valtaosan 5,56mm patruunoista.

-Koulutus. Joka liittyy osaltaan tuohon ylläolevaan. Taustaa sen verran että 2ms aikana SLA Marshall teki tutkimuksen jonka mukaan häviävän pieni prosentti edes avasi tulen kohti vihollista (varmasti olette jossakin yhteydessä tästä lukeneet, juttu on niin usein lainattu). Ongelma tuossa on se että MISSÄÄN Marsallin aineistossa ei ole todisteita että hän olisi tutkinut tätä asiaa, se ei tarkoita että hän olisi ollut välttämättä kauheasti väärässä mutta kovinkaan isona todisteena hänen väitettään en ottaisi. No häntä kuitenkin kuunneltiin ja koulutusta kehitettiin Vietnamin sotaan asti niin että jokainen mies automatisoitiin ampumaan viholliskontaktissa. Eli käytännössä jos et tiedä mitä teet niin ammu, ja ammu saatanasti.

Joka tapauksessa: eli ideana on avata heti hurja tuli jonka on tarkoitus lamaannuttaa vihollinen ja voittaa tilaisuus omilla vastatoimille. Etenkin näin on ollut vasta koulutettujen joukkojen kanssa, kokeneemmat ovat sitten alkaneet enemmän säästellä a-tarvikkeen kulutustaan. Pari esimerkkiä:

*Vietnamissa vasta koulutettu joukko saapui maahan ja sai asemat. Ensimmäisenä yönä joku (tod-näk. villisika) astui hälyytyslankaan ja koko tukikohta käytti melkein kaikki ammuksensa. Kokeneemmat osasivat jo vältellä tätä taipumusta, toki kun tulta tarvittiin niin sitä osatiin käyttää.

*Vietnamista tämäkin: Erikoisjoukkopartio kohtasi vihollisen tuliylläkön. Joukon suoraa koulutuskeskusesta tullut mies avasi välittömän tulen vihollisen sijaintia kohti, muu joukko käski hänen jättä ampumiset ampumatta ja seurata perässä kun he lähtivät VÄLITTÖMÄÄN koukkukseen vihollisen sivustaan.

*Modernimpana esimerkkinä Battle Of Wanat, Talebanit hyökkäsivät maahanlaskujoukkojen tukikohtaan. Taistelukertomusten mukaan sama homma on tapatunut täälläkin, eräskin sotilas ampui M4:llä 12 lippaallista 30 minuuttiin ja M4 "leipoi itsensä kiinni" (liian kuuma häiriön poistoon). Samoin kävi useammalle M249 SAW:lle. Käytännössä siis ammuttiin nopeassa tahdissa tulta tukikohdan etumaastoon jotta pidettäisiin vihollinen alhaalla.

Uuno Tarkki antaa omassa kirjassaan Taistelu Viipurista saman tyyppisen kuvauksen suomalaisten sotilaiden tyypillisestä taistelutavasta, eli nopeita tähtäämättömiä ja parhammillaan tähystämättömiä laukauksia kohti vihollista. Etenkin kun he itse olivat vihollisen tarkan tulen alla, jolle he eivät asemien huonon sijainnin ja tarjoaman puuttellisen näkösuojan vuoksi kyenneet tekemään mitään (kun pään nosti niin se oli siluettimaali taivasta vasten etumaastoon soluttautuneilla vihollisen sotilaille). Toki tuolloin KK:t olivat hiljaa koska etumaastossa majailevat T-34 Sotkat avasivat heti välittömän tulen KK-pesäkkeitä vastaan koska KK:ta ei ihan heti vaihdeta asemasta toiseen.

-Ampumakoulutus Ameriikkalaisille sotilaille ei ole annettu pitkään aikaan meikäläisten tyyppistä kasahierontaa vaan heillä usein on ilmoitettu ainoastaan että 'osuma' tai 'ei-osuma'. Myöskin taisteluammunta tyyppisten ampumakoulutusten rooli on ollut suuri, on painotettu ampumataitoa useille etäisyyksille ja nopeutta reaktiiviseen maaliin. Ameriikalaisen sotilaan ymmärrys ammunnan perusteista on ilmeisesti ollut kohtuu kehno kun mahdollisimman koulutuksen alusta on lähdetty panostamaan taisteluammunnan perusteisiin. Pitäisi löytää sopiva keskitie noiden välille, kasahierontaa ja taisteluammuntojen tyyppistä ammuntaa.

Esim tuossa on juuri se ongelma että kun ammunnan perusteita esim lentoratojen muodossa ei tarjota niin janttereilla ei ole mitään ymmärrystä siitä millainen se luodin lentorata onkaan... Tästä syystä ameriikkalainen jalkaväki (ei välttämättä USMC) on ollut kuitenkin aika tehoton pitkän matkan ampuja vaikka kalusto sen jossakin määrin sallisikin. Tämmöistä olen lukenut eräästä ameriikkalaisten sotilaiden ampumataitoa koskevasta tutkimuksesta. Esim vielä 1900-luvun alussa US Armeija ammutti jonnekin 1000 metriin asti normaalilla palveluskiväärillä

Vietnamin sodassa oikeasti koulutettiin sitä spray-and-pray tekniikkaa jota moni luulee hollywoodin omaksi keksinnöksi. Tai siis tekniikan idena oli suunnata tulta osumien mukaan kohti maalia koska sen arvioitiin olevan viidakko-olosuhteissa tehokkain/nopein tapa saada osuma maaliin.

Että tämöinen oksennus tällä kertaa.

Jossakin olen kuullut eräästä jenkkien perustaktiikasta, joka menee "Find them, fix them, flank them". Ja tuossa se "fix" tarkoittaa sitä, että vihollista ammutaan kohti niin perkeleesti, että ne eivät kerkeä estämään tuota koukkausta. Siinä on kuitenkin aika paha alkaa järjestelemään ukkoja tuota koukkausta vastaan jos kohti ammutaan.

 

[BlackFox]

Tämä on varmasti yksikkö ja kouluttaja kohtaista mutta kyllä suomessakin opetetaan ns kovaa tulenkäyttöä.
Kovapanos ammunnoissa kouluttaja saattaa käydä sanomassa taistelijalle kuka ampunut lippaansa loppuun ja huutaa kavereilta lisää "tosi hyvin meni" säästösyistähän patruunaa saadaan aina annettua kovin vähän mutta kyllä sodassa on se oma tuli kuitenkin se paras suoja ja osa tästä tulesta on juuri sitä että koitetaan pitää vihollinen maahan painautuneena että esim muut koukkaa. Tämä on myös pahin skenaario omalle joukolle että se painautuu maahan eikä kykene vastaamaan tuleen " jähmettyy"

Myös tulen käytössä opetetaan että siihen suuntaan pitää heti saada tulta mistä on ammuttu. Polvelle ja samantien siihen suuntaan muutamalaukaus tähdättynä ja sen jälkeen maahan ja hakee vähän suojaa jne

 

[SJ]

Myös tulen käytössä opetetaan että siihen suuntaan pitää heti saada tulta mistä on ammuttu. Polvelle ja samantien siihen suuntaan muutamalaukaus tähdättynä ja sen jälkeen maahan ja hakee vähän suojaa jne

Meillä se aikoinaan (-98) oli, että heti kun kuullaan laukaus tai muuten havaitaan jotakin, niin sitten heittäydytään maahan ja samalla varmistin pois ja laukaus sille sivulle, josta laukaus tuli. Tämä siis ei ollut tähdätty laukaus, vaan heittolaukaus lonkalta. Hyvin suoritettu laukaus lähti ennen kuin ukko kosketti maata ja maahan meneminen oli prioriteetti.

Mutta tässä ei nähdäkseni ole erityistä eroa tuon kuvaamasi kanssa, on aika selvää miten taistelu olisi jatkunut sen jälkeen.