Kommentti: Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas on parempi kuin Linnan romaani.
IS ARVIOI
Aku Louhimiehen elokuvan ansiosta Tuntematon sotilas puhutteli minua ensimmäistä kertaa syvästi, kuvailee elokuvakriitikko Taneli Topelius.
Varoitus! Tämä artikkeli sisältää juonipaljastuksia.
Luulot uusi Tuntematon sotilas ottaa pois heti alussa.
Eero Ahon näyttelemä kokenut Rokka, yksi tarinan keskeisistä sankarihahmoista, saa jo ensihetkillä luodista.
Kohtaus on välähdys tulevasta. Samalla se on välähdys siitä, mitä uudella Tuntemattomalla on lähdetty hakemaan.
Vaikka elokuvaa ei ole kulunut kuin muutama minuutti, ohjaaja
Aku Louhimies on jo tehnyt selväksi, että hänen Tuntematon sotilaansa ei ole sotatarinan se versio, minkä iso osa suomalaista osaa ennestään ulkoa.
Se on paljon parempi.
Parempi kuin
Rauni Mollbergin vuonna 1985 ensi-iltaan tullut, sotakokemuksen kauheutta alleviivaava suureepos. Parempi kuin
Edvin Laineen tuoreeltaan 1955 ohjaama, klassikkoaseman saanut ensimmäinen mustavalkofilmatisointi, jossa sotaa käydään sutkausten, hyväntahtoisen kurittomuuden ja leikinlaskun siivittämänä.
Minulle se on jopa parempi kuin Linnan alkuperäinen, 1954 ilmestynyt romaani.
ENSIMMÄISTÄ kertaa koin Tuntemattoman sotilaan muodossa, joka puhutteli minua, 1970-luvulla syntynyttä nelikymppistä kaupunkilaista, syvästi – ja sillä kielellä, jonka tunnen ja ymmärrän.
Mollbergin Tuntemattoman ilmestyessä olin liian nuori näkemään tai edes ymmärtämään sitä. Myöhemmin olen kyllä huomannut elokuvan komeuden, mutta silti Mollbergin versio on aina muistuttanut liikaa 1980-luvun kotimaisen elokuvan helmasynneistä. Komeuden takana oli, paitsi iso mittakaava, myös jähmeä ja laahaava tapa kertoa.
Laineen elokuva on puolestaan aina tuntunut kuuluvan minua edeltäville sukupolville – heille, jotka osaavat sen repliikit ulkoa ja tietävät, ketkä kotimaisen elokuvan vanhat tähdet ne lausuvat.
Linna taas puhui romaanissaan sodankäyneiden äänellä. Vasta oman ikäpolveni näyttelijöitä katsoessa ja heidän tulkintaansa kuunnellessa sain tuosta äänestä irti sen, mitä Linnakin varmasti tarkoitti: liikutuksen ja mahan pohjalta kouraisevan menetyksen tunteet.
Kokemuksen kokonaisen ikäluokan kohdalle osuneesta vinksalleen menevästä elämästä.
Tämän vahvoina välittäjinä ovat Louhimiehen tulkinnassa
Johannes Holopainen (Kariluoto),
Jussi Vatanen(Koskela),
Aku Hirviniemi (Hietanen),
Hannes Suominen (Vanhala),
Arttu Kapulainen (Susi),
Samuli Vauramo(Lammio) ja jo mainittu Eero Aho.
Louhimiehen työmetodi on usein ollut sellainen, että näyttelijät pääsevät antamaan kaikkensa – ja niin on myös Tuntemattomassa sotilaassa.
EI TÄLLAISIA elokuvia ole Suomessa paljon tehty: elokuvia, jotka ovat yhtä aikaa kokoluokaltaan järisyttävän isoja ja kertovat silti tarinansa puhtaasti päähenkilöidensä tuntemusten ja kokemusten kautta – siten, että henkilöt tulevat valkokankaalta lähelle.
Monet suomalaiset sotaelokuvat ovat olleet tärkeitä aiheidensa vuoksi, mutta harvassa ovat ne työt, jotka ovat olleet myös elokuvina viimeiseen asti hiottuja.
Kotimaisen elokuvan viime vuosien uuden kukoistuksen alussa valmistunut
Olli Saarelan Rukajärven tie (1999) oli vahva työ niin jatkosotaan sijoittuneelta kertomukseltaan kuin hahmoiltaan, samoin Louhimiehen oma sisällissota-aiheinen Käsky(2008). Mukaan voi laskea myös
Lauri Törhösen sotadraaman Raja 1918 (2007).
Vähissä ovat olleet myös kansainvälisen luokan elokuvantekijät, jos tiettyihin lajityyppeihin kuten kauhuun, komediaan, tieteisseikkailuun tai toimintaan erikoistunutta nuorta suomalaista ohjaajapolvea ei lasketa.
Louhimies on niitä harvoja suomalaisia ohjaajia, jotka pystyvät kuljettamaan ajatusta kohtauksesta toiseen tarvittaessa sanattakin. Vaikka Linnan tekstistä on uuden Tuntemattoman näyttelijöiden suussa tullut uudella tavalla elävää, Louhimies ja käsikirjoittaja
Jari Olavi Rantala tietävät, milloin sitä ei tarvitse käyttää – ja milloin sen täydentäjäksi voi luoda uutta.
AIEMMAT Tuntemattomat ovat kertoneet sodasta ja sitä käyvistä miehistä. Louhimiehen Tuntematon kertoo kansakunnan tilasta. Jatkosotaan lähtemiseen liittynyt korskeus kääntyy pitkien rintamavuosien aikana pettymykseksi ja näköalattomuudeksi.
Tolvanen, Aho ja Rokan kirous
Jos uudesta Tuntemattomasta pitäisi nostaa esiin vain yksi asia, se ei silti olisi mikään niistä komeista rintamalle sijoittuvista hetkistä, joissa Linnan luomat nuoret sotilaat pääsevät loistamaan urotöidensä tai itsensä ylittämisen ansiosta.
Louhimiehen Tuntemattoman tärkeimmät hetket tapahtuvat siellä, missä aseet eivät laula: Rokan kotona odottavan vaimon Lyytin (
Paula Vesala) odottavissa ja kaipaavissa katseissa, Kariluodon tyttöystävän Sirkan (
Marketta Tikkanen) yllyttävissä puheissa ja vallatun Äänislinnan, entisen Petroskoin, neuvostonaisten kamareissa.
NAISTEN KAUTTA Louhimies pääsee avaamaan myös miesten ajatus- ja tunnemaailmaa – niitä pelkoja, iloja ja pettymyksiä, joita nuoret sotilaat yrittävät piilottaa sekä itseltään että muilta sotilailta ympäriltään.
Se on hyvä tiivistys siitä, mitä sotaelokuvat voivat nykyään parhaimmillaan olla: eivät niinkään tarinoita yhtenäisyydestä, vaan persoonallisia, henkilökohtaisia ja moniäänisiä kertomuksia yhtenäisen joukon muodostavista yksilöistä.
Siihen pystyy samastumaan, vaikka sota sinänsä tuntuisi vieraalle. Omalle sukupolvelleni ja minua nuoremmille Louhimiehen Tuntemattomasta saattaa hyvinkin muodostua tämän tarinan ainoa oikea versio.
Minulle se on sitä jo nyt.
