Turkin hyökkäys Syyriaan

kurdit tehneet Ruotsissa kunniamurhia. Veli ja isä tappoivat perheen tyttären, kun alkoi seurustella kantaruotsalaisen miehen kanssa ja luopui huivista. Ihan samaa paskasakkia kuin muutkin siellä. Se että näyttäytyvät täällä jalommilta, johtuu vain ja ainoastaan tehokkaammasta propagandasta, josta länsimaat ovat itse vastuussa, koska Assad piti saada näyttämään kamalalta pahikselta, niin jostain piti löytää hyvikset ja perustelut kurdien aseistamiselle. Omasta mielestäni ihan hyvä, että ne pistetään aisoihin

Kurdien maine perustunee siihen että ovat tosiaan antaneet ISIS-paskoille sangen tehokkaasti dunkkuun. Samaan aikaan kun Assad keskittyi lähinnä kaasuttamaan omaa siviiliväestöään Putinin tuella.
 
Turkki täyttää vapauttamansa turvavyöhykkeen parilla miljoonalla syyrialaispakolaisella ja suorittaa näin alueella kansanvaihdon. Tämä porukka asettuu taloksi ja perustaa turkkilaisten valtuuttamana ja tukemana jonkinlaisen ”valtion”, joka lienee kiistakapulana alueella seuraavat vuosisadat.
 
Kurdien asemaa ei käy kateeksi. Jos maaoperaatio alkaa niin ainoa pelastus voi olla diili Assadin ja venäläisten kanssa ja hups, taas ajettiin yksi liittolainen lännen vastaiseen leiriin. VMP

Ei välttämättä. Riippuu mihin Erdo pysähtyy. Kurdeille jää iso alue kaupunkeineen päivineen.
 
Kävi miten kävi, alkakaa vaan jo siivoamaan vastaanottokeskusten pihamaita.

Tuo taas kertoo Euroopan vellimäisyydestä.

Tottakai, ne kanssainväliset sopimukset -mutta sitten toisaalta EU sopimukset sanoo, ettei EU kansalainen voi hakea turvapaikkaa toisesta EU maasta.

Eli eurooppalaisilla on kanssainvälisten sopimusten perusteella pienemmät oikeudet kuin EU:n ulkopuolelta tulleilla.

Eli se niistä tasapuolisista kansainvälisistä sopimuksista, joita ei voi heikentää - paitsi eu länkkäriltä - niiltä ollaan jo heikennetty.
 
Hieman toiveita elätellään, jos joku tulisi meidät vapauttamaan täältä...

dee4e243fa444326accb775d08685d7d.jpg



Presidentti Bashar al-Assadin johtama Syyrian hallitus sanoi Turkin hyökkäyksen alla Reutersin mukaan, että se aikoo vastustaa Turkin aggressiota keinolla millä hyvänsä. Hallitus kertoi olevansa valmis ottamaan ”tuhlaajapoikansa” jälleen syleilyynsä, mikä viittasi ilmiselvästi kurdijoukkoihin.

161020-miller-assad-tease_exbg98


Kurdit eivät ole taistelleet Syyrian sodassa laajamittaisesti suoraan hallitusta vastaan. Maan koillisosa on päätynyt kurdien hallintaan pääosin Isisin käsistä.

Turkin hyökkäyksen kohteena kurdien on arvioitu kääntyvän paremman liittolaisen puutteessa al-Assadin puoleen.


 
Hieman toiveita elätellään, jos joku tulisi meidät vapauttamaan täältä...

dee4e243fa444326accb775d08685d7d.jpg



Presidentti Bashar al-Assadin johtama Syyrian hallitus sanoi Turkin hyökkäyksen alla Reutersin mukaan, että se aikoo vastustaa Turkin aggressiota keinolla millä hyvänsä. Hallitus kertoi olevansa valmis ottamaan ”tuhlaajapoikansa” jälleen syleilyynsä, mikä viittasi ilmiselvästi kurdijoukkoihin.

161020-miller-assad-tease_exbg98


Kurdit eivät ole taistelleet Syyrian sodassa laajamittaisesti suoraan hallitusta vastaan. Maan koillisosa on päätynyt kurdien hallintaan pääosin Isisin käsistä.

Turkin hyökkäyksen kohteena kurdien on arvioitu kääntyvän paremman liittolaisen puutteessa al-Assadin puoleen.



Muistan hyvin kun Assad jätti tuon osan maasta Kurdeille. Se oli niitä sodan alkuvuosia. Tulihan sinne Isisi,mutta alunperin Assad antoi kurdien vahvistua ja nousta.
 
Varmaan joo. Mutta eipä US, UK, FRA ym. panneet paljonkaan ns. saappaita maahan (boots on the ground). Mitä nyt paikalla varmasti oli sotilasneuvonantajia, erikoisjoukkoja ym.
Kohtahan se todellisuus nähdään SDF:n sotilasvoiman osalta, mutta kylmää kyytiä lienee luvassa. Länsimailla oli runsaasti erikoisjoukkoja maassa nimenomaan ohjaamassa ilmaiskuja, ja sen massiivisen ilma-aseen aliarvioiminen on melkoinen virhe.
 
Kun nyt ollaan kauhuissaan ja syytetään Trumppia siitä että veti joukkonsa ja antoi näin kurdit Turkin käsiin, niin eikö tuolla kuitenkin ollut myös EU-maita ainakin ilmaiskuja tehtailemassa. Eikö EU olisi myös voinut tehdä jotain?

Vastaus on varmaan ettei EU:lla ole hampaita?
 
Pohjois-Syyriaan on tulossa lähi-idän suurin campingalue, jos jää asiakkaita henkiin. Seuraavat 50 vuotta voidaankin puhua kurdi-pakolaisista, -terroristeita, -lentokonekaappareista jne. Tässä meni taas joku vituralleen.

Josko veli bin Salman ottaisi nämä, edes sunnit, hahaa. Heillä olisi majoituskapasiteettiä valmiina.

h_50106425_s900x0_q80_noupscale.jpg

Tai sitten ei ole taas muuta mahdollisuutta kuin Ranska, ehdottomasti Ranska. Koska pohjolassa ei pärjää teltoissa.
pic_5_2781947_k1257365_651.jpg

Erdoğan sanoi kotvasen aikaa sitten, jos Eurooppa ei avaa rajoja, hänen on raivattava Syyrian rajan taakse turvallisuusvyöhyke. Hän toteuttaa suunnitelmaa ja muut vikisee, valitettavasti.
 
Perinteet velvoittavat.

Idässä
Yhdysvallat on tukenut kurdeja useaan otteeseen ja on kääntänyt selkänsä ennenkin.
8.10.2019 12.19

Kurdinainen sytyttää kynttilöitä Halabjan verilöylyn vuosipäivänä. Kun Irak iski kemiallisin asein Halabjaan, Yhdysvalloissa valmisteltiin lakia, joka olisi rankaissut Irakia. Valkoinen talo kaatoi lain.

Kurdinainen sytyttää kynttilöitä Halabjan verilöylyn vuosipäivänä. Kun Irak iski kemiallisin asein Halabjaan, Yhdysvalloissa valmisteltiin lakia, joka olisi rankaissut Irakia. Valkoinen talo kaatoi lain.KAMAL AKRAYI / POOL
Daniel Wallenius

Keskustele

Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpinmaanantainen päätös vetää joukkoja Syyriasta ja mahdollistaa Turkin sotilasoperaatio maan pohjoisosissa tuli äkkinäisesti, mutta ei ole historian valossa odottamaton.

Kurdeilla ja Yhdysvalloilla on pitkä liittolaisuuden historia, joskin osapuolet ovat olleet varsin epätasapainoisessa asemassa keskenään. Yhdysvallat on seissyt kurdien rinnalla, kun sille on sopinut – ja lähtenyt, kun kurdit ovat täyttäneet tehtävänsä.

– Kurdit eivät enää koskaan luota Amerikkaan, tviittasi demokraattien kongressiedustaja Ruben Gallegomaanantaina.

Yhdysvallat on kuitenkin pettänyt kurdit ennenkin, ja erityisen hyvin siinä ovat kunnostautuneet republikaanipresidentit.

Palvelus Iranille

Iran oli merkittävä Yhdysvaltojen liittolainen 1970-luvun alussa presidentti Richard Nixonin kaudella. Los Angeles Timesin mukaan Nixon ja kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Henry Kissinger laittoivat salassa tiedustelupalvelu CIA:n ohjaamaan aseita ja rahoitusta kurdeille, jotka taistelivat laajemman autonomian puolesta.

Myöhemmin julkisuuteen tulleiden raporttien mukaan Yhdysvallat ei koskaan halunnut kurdien voittavan taisteluita. Näiden oli vain tarkoitus heikentää Irakia tarpeeksi, jotta siitä ei muodostuisi uhkaa naapureilleen.

Kun Irak ja Iran kolme vuotta myöhemmin pääsivät sopuun rajakiistastaan Shatt-al-arab-joella, Iranin ja Yhdysvaltojen tuki loppui kuin seinään.

Viisi päivää myöhemmin kurdijohtaja Mustafa Barzanilähetti Kissingerille seuraavan viestin.

– Liikettämme ja kansaamme tuhotaan uskomattomilla tavoilla, ja kaikki ovat hiljaa. Meistä Yhdysvalloilla on moraalinen ja poliittinen velvollisuus kansaamme kohtaan, joka on sitoutunut maamme politiikkaan.

Vastauksena oli hiljaisuus ja kurdikapinan kukistaminen.

Yhdysvallat siirtyi Irakin taakse

Kun Iran ja Irak alkoivat sotia 1980-luvulla, kurdit nousivat jälleen Iranin tuella, ja vuosikymmenen loppupuolella Irak aloitti niin kutsutun Anfal-operaation, jossa kurdeja tuhottiin säälimättä.


Arviot kuolleiden kurdien määrästä vaihtelevat 50 000:sta 180 000:een, arviolta 2 000 kylää ja kymmeniä kaupunkeja tuhottiin. Kurdialueita pommitettiin perinteisin asein ja kemiallisin asein.

Tunnetuin hyökkäyksistä oli Halabjan verilöyly, josssa mahdollisesti jopa 5 000 kurdia sai surmansa. Tämän jälkeen Yhdysvaltojen senaatti luonnosteli lain, joka olisi rankaissut Irakia kemiallisten aseiden käytöstä.

Presidentti Ronald Reaganin hallinto kuitenkin kaatoi lain. Iranista oli vuoden 1979 vallankumouksen jälkeen tullut yksi Yhdysvaltojen pahimmista vihollisista ja suurvalta toimitti tällä kertaa aseita ja rahaa Irakin hallinnolle.

Bush vanhempi kannusti kapinaan

Kun Irak vuonna 1991 hyökkäsi Kuwaitiin, Yhdysvallat oli aluksi hiljaa, mutta lähti sitten mukaan sotaan. Nyt Oval Officessa istui George H. W. Bush, joka vertasi entistä Yhdysvaltojen liittolaista Saddam Husseinia Hitleriin.

Sodan päätyttyä Bush vanhempi kehotti irakilaisia nousemaan kapinaan Husseinia vastaan. Kurdit pohjoisessa ja shiiat etelässä seurasivat neuvoa ja tarttuivat aseisiin.

Sitä Bush ei ollut odottanut. Hän ei ollut koskaan luvannut sotilaallista apua kurdeille, eikä suostunut sitä antamaan perustellen puuttumattomuuttaan sillä, että kyseessä oli Irakin sisäinen asia.

Kun kuvat pakenevista kurdeista löysivät tiensä kansainväliseen mediaan ja asiasta nousi skandaali, Bush järjesti paikalle ruokaa, huopia ja lääkintävälineitä ja käski Saddam Husseinin lopettaa sotatoimet kurdeja vastaan, mutta ei puuttunut asiaan muuten.
SK
 
Back
Top