Turussa useita puukotuksia ja laukauksia

Ja jos joku tappaa terroristin kesken iskun tahallaan tai tahattomasti ja joutuu vankilaan niin eiköhän pääse Salen armahduslistalle eikä tuo varmaan työnhakuunkaan hirveästi vaikuttaisi.

Nimenomaan. EU haluaa riisua normaalin aseistuksen pois suomalaisilta, vaikka Suomessa säilytetään erittäin hyvin aseita kodeissa.
Jotkut tahot EU:ssa, mutta nyt toteutuneen direktiivin perusteella 900 000 suomalaiselle voisi myöntää kantoluvan vaikka konekivääriin.
 
Ja jos joku tappaa terroristin kesken iskun tahallaan tai tahattomasti ja joutuu vankilaan niin eiköhän pääse Salen armahduslistalle eikä tuo varmaan työnhakuunkaan hirveästi vaikuttaisi.


Jotkut tahot EU:ssa, mutta nyt toteutuneen direktiivin perusteella 900 000 suomalaiselle voisi myöntää kantoluvan vaikka konekivääriin.
Tuskin salen armahduslistalle pääsee, miksikö näin? Siksi näin, että ei sale ole armahtanut toisiakaan, jotka ovat puolustautumisen myötä linnaan laitettu. Mutta pahasti on oikeuslaitoksessaa vikaa meillä, kun pelastaja joutuu tuomiolle...
Kokeileppas hakea puoliautomaattiin lupaa, vaikkapa järeää kaliberiin, että jotenkin voidaan perustella hakemusta...? Et saa lupaa.
 
Tuskin salen armahduslistalle pääsee, miksikö näin? Siksi näin, että ei sale ole armahtanut toisiakaan, jotka ovat puolustautumisen myötä linnaan laitettu.
Millainen julkinen paine tuohon on ollut?

Mutta pahasti on oikeuslaitoksessaa vikaa meillä, kun pelastaja joutuu tuomiolle...
Varsinkin kun laissa itsessään on pelivaraa.

Kokeileppas hakea puoliautomaattiin lupaa, vaikkapa järeää kaliberiin, että jotenkin voidaan perustella hakemusta...? Et saa lupaa.
Sitten kun on tehnyt temput?
No pitää keskittyä enemmän ninjailuun ja jousiaseisiin. Ja Virossa tuo olisi ehkä aseluvan myöntämistä tukeva tekijä.
 
”He leikkasivat ihmisiltä kauloja!”
19.8.2017 08:07 https://www.kansalainen.fi/leikkasivat-ihmisilta-kauloja/
Juha Hämäläinen
turku.jpg

Kuva Laurent G. / L’essentiel - lehti


Luxemburgilainen Laurent G. joutui lomamatkallaan Turussa Suomen ensimmäisen terroriteon silminnäkijäksi ja kertoo tapahtumista puhelimitse L’essentiel – lehdelle.

Laurent G. vietti lomapäiväänsä Turussa suomalaisen ystävänsä kanssa ja he joutuivat Turun veritekojen silminnäkijiksi. ”Minä olin erään suomalaisen ystäväni kanssa kauppatorilla, kun kuulin huutoja ja kirkumista. Ensin luulin, että kyseessä on tappelu, mutta sitten näin kaksi miestä 30 cm pitkien veitsien kanssa. He valitsivat uhrinsa sattumanvaraisesti ja leikkasivat kurkkuja auki”.

Kahvilaan piiloon.

Laurent näki ”useita veren tahrimia ihmisiä makaamassa. Ajattelin heidän olevan kuolleita”. Tapahtumat sattuivat kahdella torilla muutaman minuutin päästä toisistaan. ”Se oli kammottavaa!” kertoo Laurent.

Hän ja suomalainen ystävä piiloutuivat erääseen kahvilaan ja tilanteen lopusta he eivät osaa kertoa sen enempää. Nyt Laurent G. haluaa ”vain kotiinsa”.
 
Kovasti näyttää siltä, että juttu valkopestään mielenterveysongelmaisen aiheuttamaksi kupruksi... Se on kanssa vähän niin, että poliittisesti olisi epämiellyttävää sanoa tapahtumaa terrori-iskuksi... Se kertoisi liian näkyvästi epäonnistuneesta maahanmuutto ja kotouttamispolitiikasta. Suomessa keskityttäneen jälleen kerran poliitikkojen suojelemiseen.
 
Viimeksi muokattu:
Niin tai näin, Turussa oli pääsääntöisesti kaksi käyttäytymislinjaa. Ulkomaalaistaustaiset lähtivät estämään ja suomalaiset ottivat videoita ja menivät someen. "Olin lähellä." Sitten tuli tykkäyksiä.

Jos presidentti kysyy, mitä voimme kaikki tehdä, tästä kuviosta voi miettiä vastausta. Meidät on liikaa kasvatettu sosiaalionnelaan, jossa vastuu on jonkun muun. Ei ole ketään muuta.
 
Niin tai näin, Turussa oli pääsääntöisesti kaksi käyttäytymislinjaa. Ulkomaalaistaustaiset lähtivät estämään ja suomalaiset ottivat videoita ja menivät someen. "Olin lähellä." Sitten tuli tykkäyksiä.

Jos presidentti kysyy, mitä voimme kaikki tehdä, tästä kuviosta voi miettiä vastausta. Meidät on liikaa kasvatettu sosiaalionnelaan, jossa vastuu on jonkun muun. Ei ole ketään muuta.
Vaikea olla erimieltä... Suomi on nykyään lampaiden kansoittama sosiaalilandia. Kauas on pilvet karanneet sitten 30-40 luvun jolloin ei olisi tarvinnut miettä ympäristön reaktiota tuollaiseen tekoon. Suomalaisista on tehty nöyriä lain, valtion ja rahan vallan palvojia. Toisten asioihin puuttumiskynnys on nostettu todella korkealle. Juuri yksipäivä tuli mietittyä 80 lukua kun silloin ei ollut moniakaan niistä ongelmista joita tänäpäivänä. Ei ollut poliisi juoppo kyydistyksissä kiinni ja sairaaloissa jonoja vaikka henkilökuntaa oli puolet vähemmän, myös lääkäreitä. Vartijoita ei ollut missään muualla kuin tehtaissa. Lastensuojelu ei kaatunut taakkansa alle. Paljon on muuttunut suomalaisissa ihmisinä ja yhteiskuntana eikä ollenkaan hyvään suuntaan.
 
Krp: Turun puukotusta tutkittu tiiviisti läpi yön - kansainvälinen viranomaisyhteistyö jatkuu

Lauantai 19.8.2017 klo 09.55



Keskusrikospoliisi tiedottaa Turun puukotuksesta kello 11.

Krp kertoo Twitterissä, että Turun puukotusten tutkinta on jatkunut tiiviinä läpi yön. Krp tiedottaa lisää tutkinnasta tiedotteessa kello 11 ja tiedotustilaisuudessa kello 14.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708192200337097_u0.shtml

Tekijä kriittisessä tilassa (YLE tv uutiset NYT)
 
Tässä kontekstissa ilmeisesti paremminkin kunniamurha kuin intohimorikos. Selvinnee paremmin kun tutkinta etenee jos on tästä skenaariosta kyse, mutta noissa kahdessa vaihtoehdossa on erittäin syvällinen kulttuurinen ero.

Kävisikö intohimo-onnettomuus? :rolleyes:
 
Niin tai näin, Turussa oli pääsääntöisesti kaksi käyttäytymislinjaa. Ulkomaalaistaustaiset lähtivät estämään ja suomalaiset ottivat videoita ja menivät someen. "Olin lähellä." Sitten tuli tykkäyksiä.

Toisaalta kantikset eivät hengaa 15 äijän porukoissa joka torin ja kauppakeskuskuksen kulmalla. Kyllähän kertoimet yksittäistä puukkomiestä vastaan madaltuu kun on puoli joukkueellista tuttuja miehiä valmiina paikalla.

Kaikki kiitos ja kunnia tasapuolisesti kaikille toimineille, mutta nyt tuntuu menneen tällaiseksi kantaväestön lokaamiseksi koko juttu. Enää puuttuu syyllistys siitä, että tämä oli meidän aiheuttamaa.
 
Niin tai näin, Turussa oli pääsääntöisesti kaksi käyttäytymislinjaa. Ulkomaalaistaustaiset lähtivät estämään ja suomalaiset ottivat videoita ja menivät someen. "Olin lähellä." Sitten tuli tykkäyksiä.

Jos presidentti kysyy, mitä voimme kaikki tehdä, tästä kuviosta voi miettiä vastausta. Meidät on liikaa kasvatettu sosiaalionnelaan, jossa vastuu on jonkun muun. Ei ole ketään muuta.

Jaa olitko paikalla vai mistä tiedät? Kai sillä kännykällä voi soittaa hätänumeroon eikä vain kuvata ja ainakin tuo Vesa voisi olla suomalainen nimestä päätellen. Mistä tiedät että kaikki kuvaajat oli suomalaisia? Aika rasistisista olettaa niin ihonvärin perusteella, miten erottaa ruotsalaisista, venäläisistä jne. Jos torilla maleksioista puolet alkaa olla ulkomaalaisia, todennäköisesti heitä tilanteeseen osallistuu
 
Älkääpäs nyt synkistelkö suomalaisten vässykkyydestä. Alkaa kuulostaa ihan joltain alt-right lässytykseltä, jossa kaikki on aina cuck tai beta miehiä.

Monesti, jos on joku tilanne päällä niin oli kansa mikä hyvänsä, porukka jäätyy.

Tarvitaan joku ottamaan homma näppeihinsä ja ainakin suomalaisten kanssa kun olen ottanut homman komentoon, on hyvin nopeasti löytynyt aikamoinen sakki apuaan tarjoavia.
 
Presidentti Niinistö vaatii laajaa keskustelua: "Miten voimme turvata toinen toisiamme?"
Suomen presidentti kehottaa laajaan ja avoimeen keskusteluun. Kuulostaa siltä että mikä tahansa ratkaisuehdotus kuunnellaan, kun sillä edistetään kysymystä toistemme turvaamisesta. Tulkitsen asian siten että villitkin ehdotukset kelpaavat jos ne vaan toimii. Tähän asiaan kannattaa ottaa ihan käytännönläheinen lähestymistapa.

Vastaan presidentin kysymykseen sillä että maailma on nykyään tällainen ja epävarma elämämme johtuu tietyistä yleisesti tunnetuista seikoista. Tekijät ovat aikapommina kaduillamme eikä tilanne muutu lähivuosina. Tämä pitää tunnustaa lähtökohtana.
Aika siitä kun terroristi aloittaa toimintansa ja kaatuu pysäytettynä, on saatava mahdollisimman lyhyeksi. Jos poliisia ei ole heti paikalla heti, niin kuka teron kaataa ja miten? Orpo, Sipilä ja Risikkokaan ei halua teron kanssa painia puolestamme. Ehdotukselle saa naureskella jos haluaa, monia ei kuitenkaan enää naurata.

Sanon suoraan. Käsiaseet on sallittava siviilien kannettavaksi ja heti voidaan aloittaa niillä reserviläisillä ja muilla henkilöillä joilla käsiaseita jo on. Reaktioaika voi olla minuutteja nopeampi kuin mihin poliisi ehtii ja uhrimäärä vähenee 50-80%

  • Ehdotus vastaa täysin presidentin kysymykseen toinen toisemme turvaamisesta.
  • Ehdotus ei ole poliittiisesti korrekti, mutta sitä ei kysyttykään, vaan kysyttiin laajaa keskustelua.
  • Ehdotus on eniten käytännönläheinen, mitä voidaan toteuttaa. Mikään muu ratkaisu ei ole yhtä käytännönläheinen. Käytäntö on ja tapahtuu ulkona kadulla yleisön joukossa.

Mikäli jollain on jotain tätä ehdotusta vastaan, niin pyydän kirjoittamaan sellaisen perustellun vastineen joka perustuu muuhun kuin siihen ettei omasta mielestään vaan pidä ajatuksesta. Lukisin mielelläni sellaisen vastamielipiteen joka kertoo mikä tässä ehdotuksessa ei ole toimivaa? Vastaratkaisuna sekään ei oikein toimi että lopetetaan ulkona kaupoissa ja toreilla käyminen.

.
 
Viimeksi muokattu:
Turun Islamilainen Yhdyskunta
12 t


Turun Islamilainen Yhdyskunta tuomitsee jyrkästi Turussa perjantaina 18.8.2017 tapahtuneen järkyttävän väkivallanteon. Esitämme osanottomme kaikille uhreille, heidän läheisilleen ja kaikille joita tämä traaginen tapahtuma on koskettanut. Toivotamme haavoittuneille pikaista paranemista.

Tuomitsemme jyrkästi sen väkivaltaisen ideologian joka on mahdollisesti tämän iskun inspiroinut. Vaikka teon motiivi on vielä epäselvä, on tärkeää sanoa jo nyt ääneen, että vastaavia tekoja ei voi millään tavoin perustella.

Viattomiin siviileihin kohdistuva väkivalta - tapahtui se sitten Turussa, Barcelonassa tai vaikka Charlottesvillessä - menee vastoin kaikkia ihmisyyden normeja ja vastoin kaikkien uskontojen perusperiaatteita.

Haluamme kutsua etenkin Turun eri uskonnollisia seurakuntia tulemaan yhteen näyttämään, että vastaavat väkivaltaiset teot eivät pysty meitä turkulaisia ajamaan erilleen.

Kehotamme kaikkia Yhdyskunnan jäseniä ja kaikkia turkulaisia muslimeja varovaisuuteen, rauhallisuuteen ja yhteistyöhön Turun ja Suomen yhteiskuntarauhan ylläpidon puolesta.

Kiitämme myös Turun poliisia sen nopeasta toiminnasta.

Turun Islamilainen Yhdyskunta on sen 25-vuotisen historian aikana harjoittanut tiivistä yhteistyötä lukuisten viranomaisten kanssa. Toivomme että voimme entisestään tehostaa tätä yhteistyötä tämän traagisen tapahtuman jälkimainingeissa.
 
Back
Top