Turussa useita puukotuksia ja laukauksia

Tulihan se sieltä. Jugnerin sivuilla joku jo veikkasi masennuslääkkeiden syyksi... :eek:
Ei kai tälläisen pääkoppa koskaan täydessä tikissä voi länkkärin silmin olla...

Massapuukotuksesta epäilty vaikutti masentuneelta

Turun Sanomien lähdetietojen mukaan terrorismirikoksesta epäilty saapui Adbul Rahman -nimellä Suomeen.
pic_5_3622772_k2325905_651.jpg

Puukotuksista epäilty mies saapui Abdul Rahman nimellä Suomeen vuonna 2016.
PAIKALLISET Turun Sanomat 18:08 0

Rebekka Härkönen

Turun Sanomien tietojen mukaan perjantain massapuukotuksesta epäilty mies on nimeltään Abdul Rahman. TS:n lähteet kertovat, että tällä nimellä mies ainakin tuli Suomeen vuonna 2016.

Nuori marokkolaismies asui Pansion vastaanottokeskuksessa ja oli tuttu näky alueen asukkaille.

– Hän vaikutti kovin yksinäiseltä, kuljeskeli usein yksin, nimettömänä pysyttelevä henkilö kertoo.

Lähdetietojen mukaan mies kävi paljon lähibaareissa pelaamassa biljardia ja pelikoneilla. Välillä hän kävi ulkona polttamassa tupakkaa.

– Hän vaikutti eristäytyneeltä ja jotenkin masentuneelta. Oli kuin joku olisi vienyt häneltä jotakin, lähde kuvailee.

Masentuneisuudesta kertoi lähteen mukaan esimerkiksi miehen kävelytyylinsä ja se, ettei hän koskaan oikein ottanut kontaktia ihmisiin.

– Vaikka hän oli nuori, tytöt eivät kiinnostaneet häntä, eikä hänellä ollut koskaan puhelinta kädessään.

– Hän vaikutti rauhalliselta ja kulki jatkuvasti ikään kuin omissa maailmoissaan.
http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3622772/Massapuukotuksesta+epailty+vaikutti+masentuneelta
 
Niin, hämmästyin suuresti kun kuulin että kyseessä on marokkolainen turvapaikanhakija. Maa on melko vakaa ja turvallinen, tietysti sielläkin on jotain poliittista vainoa toisinajattelijoita yms. kohtaan mutta ne marokkolaiset joilla olisi todelliset edellytykset saada poliittinen turvapaikka ovat todella harvassa ja tuskin kukaan heistä on joku 18v jonne. Ensireaktioni oli että kyseessä olisi Espanjaan rantautunut ja Shengeniä hyväksikäyttäen Suomeen ajautunut laiton maassaolija.

Justiinsa noin, ja tuollaisia "turvapaikan" hakijoita on Välimeri mustanaan.

Eivät he mitään turvapaikkaa tarvitse, eivätkä tule saamaan. Salakuljettajat maalaavat muuta ja lupaavat vaurautta, naisia ja länsimaista ilonpitoa rajattomasti. Kaikenmaailman lääkärit ilman rajoja ym. järjestöt sitten tarjoavat laivakyytejä Eurooppaan.

Siirtolaisia he ovat ja siirtolaisten pitäisi hakea työlupaa. Jos on jotain erityisiä taitoja, niin sellainen kyllä heruu Euroopasta, mutta kun näillä partalapsilla ei ole yhtään mitään annettavaa meikäläisille.

On se perhana, että Suomessakaan ei tuota kuviota haluta ymmärtää ja tunnustaa!
 
Tulihan se sieltä. Jugnerin sivuilla joku jo veikkasi masennuslääkkeiden syyksi... :eek:
Ei kai tälläisen pääkoppa koskaan täydessä tikissä voi länkkärin silmin olla...

Massapuukotuksesta epäilty vaikutti masentuneelta

Turun Sanomien lähdetietojen mukaan terrorismirikoksesta epäilty saapui Adbul Rahman -nimellä Suomeen.
pic_5_3622772_k2325905_651.jpg

Luultavasti puhui myös sekavia murhatessaan (Arabiaa tai siansaksaa).
 
Ammattitappaja. Kolmessa minuutissa kaksi kalmoa ja kahdeksan osumaa saanutta.

Noin niinkuin Suomen valtion kouluttamana tappamisen ammattilaisena ja jonkin verran taistelulajeja harrastaneena sanoisin, että puukolla ei normijantteri tuohon pysty. Ei millään. Miksi tuo ihmispaska oli Suomessa?
 
Finnish PM offers his home to asylum seekers
Al Jazeera talks to Finns on the PM's recent move and what role the Nordic country should play in EU's refugee crisis.

Umut Uras | |http://www.aljazeera.com/news/2015/09/finnish-pm-offers-home-asylum-seekers-150905110149687.html
ad97aa7780304ade8166d7a976a9cba3_18.jpg

'We should all ask ourselves how we can help,' PM Juha Sipila says [AP]
 
Mistä nämä kaikki nyt ovat masentuneet. Kuinkahan monella on vain tarve saada pillereitä myyntiin ja biletykseen?
 
Tulihan se sieltä. Jugnerin sivuilla joku jo veikkasi masennuslääkkeiden syyksi... :eek:
Ei kai tälläisen pääkoppa koskaan täydessä tikissä voi länkkärin silmin olla...

Massapuukotuksesta epäilty vaikutti masentuneelta

Turun Sanomien lähdetietojen mukaan terrorismirikoksesta epäilty saapui Adbul Rahman -nimellä Suomeen.
pic_5_3622772_k2325905_651.jpg

Länsimaissa on nykypäivänä osalla väestöstä valloillaan tämä kaiken ymmärtäminen, ja sitten kun heidän oma ymmärrys ei enää riitä niin sitten napataan sellainen pelikortti pakasta jolla on helppo kuitata ne vaikeatkin asiat - eli mielenterveysongelmat, rasismi jne. Valitettavasti näissä tapauksissa jopa tämän Turun kaltaisen iskun tekijät yritetään inhimillistää ja uhriuttaa, kuten tuosta Abdul Rahmanistakin kirjoitettiin että kävi kavereiden kanssa kapakassa ja pelaili siellä biljardia. Ei hemmetti mua ei kiinnosta pätkän vertaa mitä tuollainen kusimuumio on tehnyt omaksi ilokseen.

Toisekseen väitän että jos nyt kerta mielenterveysongelmista puhutaan, niin tämä Abdul aiheutti teoillaan PALJON mielenterveyteen liittyviä ongelmia muille! Hemmetti kun pistää vihaksi toi joka asian syleily ja silittely.
 
Löysin hyvän kirjoituksen, vasemmisto näyttä keskisormetta suomalaisia vastaan...nämä solidaarisuus ihmiset,

The immigrants tweet the social media and warn other refugees from going to the square because there are finns who are furious.

Another immigrant tweeted how all the pimples switched queue in the store and refused to stand in the same queue as he.

This is the first time I read that the Finns spit on immigrants.

The small group of left idiots stands in the square and shows their solidarity with the immigrants. They have turned their backs to patriotic finns and show the middle finger to the Finns:

https://es.fi/wo/v6zryefd/IMG_20170819_161504.jpg
https://es.fi/26/12gw398y/tori-15.jpg

Now another helper has emerged, a Somali guy lying to the median that he had helped injured finns.

These will increase in the near future. The strategy is to lie how the Finns only filmed when the immigrants ran after GM ....

https://www.flashback.org/sp61547729
 
Ammattitappaja. Kolmessa minuutissa kaksi kalmoa ja kahdeksan osumaa saanutta.

Noin niinkuin Suomen valtion kouluttamana tappamisen ammattilaisena ja jonkin verran taistelulajeja harrastaneena sanoisin, että puukolla ei normijantteri tuohon pysty. Ei millään. Miksi tuo ihmispaska oli Suomessa?

Taisi siinä mennä pitempään. Se kolme minuuttia on siitä kun poliisi sai ilmoituksen, joten varmasti ehti aloittaa hieman aikaisemmin.
 
Länsimaissa on nykypäivänä osalla väestöstä valloillaan tämä kaiken ymmärtäminen, ja sitten kun heidän oma ymmärrys ei enää riitä niin sitten napataan sellainen pelikortti pakasta jolla on helppo kuitata ne vaikeatkin asiat - eli mielenterveysongelmat, rasismi jne. Valitettavasti näissä tapauksissa jopa tämän Turun kaltaisen iskun tekijät yritetään inhimillistää ja uhriuttaa, kuten tuosta Abdul Rahmanistakin kirjoitettiin että kävi kavereiden kanssa kapakassa ja pelaili siellä biljardia. Ei hemmetti mua ei kiinnosta pätkän vertaa mitä tuollainen kusimuumio on tehnyt omaksi ilokseen.

Toisekseen väitän että jos nyt kerta mielenterveysongelmista puhutaan, niin tämä Abdul aiheutti teoillaan PALJON mielenterveyteen liittyviä ongelmia muille! Hemmetti kun pistää vihaksi toi joka asian syleily ja silittely.

Osut todella hyvin asian ytimeen. RHC:n ja Rasmuksen sivuilla on ollut jo valkopesua. Esimerkki rasmusnallen ajatuksenkulusta:

Huomattavaa on myös tekijän ikä. 18-vuotiaan aivot eivät ole edes vielä kypsyneet. Vastaavan ikäisen suomalaisen nuoren tekemisistä heräisi välittömästi kysely, että eikö nuoren tarpeita ole huomioitu, onko ollut kiusaamista tai muuta vastaavaa taustalla, vrt kouluampumiset. Vaikea mieltää, että kyse olisi jotenkin tämän ikäisen kohdalla pesunkestävästä terroristista, vaan enemmänkin syrjäytyneestä nuoresta, joka on saanut vaikutteensa jostakin. Nyt on huomioitava myös se, että poliisi on pidättänyt 4-5 muuta miestä. Mikä on tämä kuvio taustalla, jos sellainen löytyy? Onko nuori mies jonkin tyyppisen manipuloinnin uhri? Poliisin tutkimukset varmastikin selvittävät näitä asioita, joten odotetaan tietoja...
 
Joku toimittaja kysyi poliisin tiedotustilaisuudessa vahvistusta siihen että oliko tekijällä jokin tatuointi, joka olisi jonkin ryhmän tunnus tms.
Vastausta tähän ei tietenkään tullut.
 
Länsimaissa on nykypäivänä osalla väestöstä valloillaan tämä kaiken ymmärtäminen, ja sitten kun heidän oma ymmärrys ei enää riitä niin sitten napataan sellainen pelikortti pakasta jolla on helppo kuitata ne vaikeatkin asiat - eli mielenterveysongelmat, rasismi jne. Valitettavasti näissä tapauksissa jopa tämän Turun kaltaisen iskun tekijät yritetään inhimillistää ja uhriuttaa, kuten tuosta Abdul Rahmanistakin kirjoitettiin että kävi kavereiden kanssa kapakassa ja pelaili siellä biljardia. Ei hemmetti mua ei kiinnosta pätkän vertaa mitä tuollainen kusimuumio on tehnyt omaksi ilokseen.

Toisekseen väitän että jos nyt kerta mielenterveysongelmista puhutaan, niin tämä Abdul aiheutti teoillaan PALJON mielenterveyteen liittyviä ongelmia muille! Hemmetti kun pistää vihaksi toi joka asian syleily ja silittely.
Siitä haluavat tietyt tahot tehdä uhrin. Ei se muuten, mutta kun paskaa ruokaakin on migri tarjonnut...
 
En ihmettelisi, jos tyypillä olisi myös rikostaustaa kotimaastaan. Aika suurella osalla noista radikalisoituneista kun on.
 
Aamen! Tässä on kaikki oleellinen kiteytettynä.

Hyväntahtoisen hölmöyden aika on ohi.
19elo2017
Kirjoittanut Raimo Ilaskivi | 20 Kommenttia

Jotkut oppivat kertalukemalla, toiset taas tarvitsevat päähän pänttäämistä jos kerran niin toisenkin. Tuli vain mieleen, kun katselin ja luin Turun murhetapahtumaa koskevaa uutisvirtaa ja palautin ajatukseni viime aikoina käytyyn keskusteluun maahanmuutto- ja pakolaispolitiikasta. Ja palasin jopa vuodenvaihteeseen 1990/91 saakka, jolloin pidin viimeisen puheeni Senaatintorilla kohta eläkkeelle siirtyvänä kaupunginjohtajana niin kokoontuneelle yleisölle kuin television välityksellä laajemmallekin. ”Ensisijaisesti Sodan runtelemista maista tuleviin meidän on suhtauduttava lämpimin sydämin, mutta erilaisten liikemiesten tänne lähettämät elintasopakolaiset jätettävä omaan arvoonsa,” tuossa yli neljännesvuosisadan takaisessa kannanotossa korostin.

Ei se vastaanotto kaikilta osin positiivinen ollut. Suomen Punainen Risti lähetti kotiini paheksuvan kirjeen, osa mediasta kritisoi kylmäsydämisyyttäni. Käytin puheessani nimittäin osasta kansalaiskeskusteluun osallistuvista nimitystä hyväntahtoiset hölmöt. Pitiväthän he nimittäin omien kansalaistemme asettamista etusijalle ajan henkeen sopimattomana; olivathan maahamme juuri saapuneet ensimmäiset Afrikasta lähteneet, ja sympatiat heitä kohtaan olivat monilla suuret. Ei kovin paljon siitäkään välitetty, että passinsa olivat repineet ja huuhdelleet alas Tallinnan laivan käymälöistä. Mitähän varten?

Sittemmin, vuosien kuluessa, monien silmät ovat avautuneet. Kiintiöpakolaisista me tiedämme riittävästi, itse heidät olemme valinneet. Mutta entä he, joita massoittain pyrkii meille lausuen rajalla kaiken autuaaksi tekevän taikasanan asylum, turvapaikka? Tai ne, jotka maksavat matkastaan salakuljettajille mittavia summia ja tie kulkee jopa monen turvallisen maan kautta kaukaiseen Suomeen? Taikka ne, joita löydetään vaikka salakuljettajien veneisiin kätkettyinä niistä puhumattakaan, joita naapurimme Ruotsi, turvalliseksi luokiteltu maa, salli matkata toiseen turvalliseen, pohjoiseen naapuriinsa? Mitä näistä tiedetään, ennenkuin Maahanmuuttovirasto on saanut selvityksensä kuntoon? Suojelupoliisi on jo ehtinyt laskeskella kriisimaista, kuten vaikkapa Syyriasta, maahan palanneiden tai tulleiden, vaarallisiksi luokiteltujen henkilöitten määrää.

Turun veitsimies on marokkolainen. Marokko ei kuulu Schengenmaihin, joitten kansalaisilla on vapaa liikkuvuus jäsenmaissa. Siksi alussa kysyttiin, minkälaisin paperein hän Suomeen pääsi, tuskin sentään leväperäisesti tarkastetuin vaan sellaisin, joitten avulla rajan voi ylittää. Vai lausuiko hän vain tuon taikasanan? Kuinka hänen henkilötaustansa voitiinkaan pikaiseltaan tarkistaa vai ovatko kriteerit kovin löysät? Esittäytyihän myöhempien tietojen mukaan turvapaikanhakijaksi ja teko terrorismiin viittaavaksi. Kuinka paljon ”ulkomaalaisilta näyttävien” joukossa – sisäministeri Paula Risikon käyttämää nimitystä lainaten – onkin sellaisia, joitten suhteen meidän olisi oltava varuillamme? Poliisilaitos tietää kansainvälisen yhteistyönsä perusteella liiankin hyvin, että rajojen yli liikkuva kansainvälinen terrorismi on tätä päivää. Se tulee myös Suomeen. Kannattaa vain seurata uutisia milloin Nizzasta, Pariisista, Lontoosta; milloin mistäkin. Ihmetellä sopii jopa sitä, kuinka sujuvasti Välimerellä liikemiesten kumiveneistä tulijoita vastaanotetaan erityyppisiin, merellä odottaviin aluksiin.

Kansalaisjärjestöjen kesken on lähes jatkuvasti käyty vilkasta keskustelua siitä, minkälaista politiikkamme tulisi olla. Liberaalia vaiko rajoittavaa, Suomiko vain suomalaisille vai pikemminkin koko maailmaa syleileväksi sosiaalitoimistoksi, jolla kyllä on resursseja pitää huolta. Onko sitä suvakki vaiko ihan rasistin leimaa kantava.

Vastakkainasettelu pitää unohtaa. Tämän päivän yhä turvattomattommaksi muuttuvassa maailmassa ohjenuorana on oltava vain ja yksinomaan suomalaisten ja muitten maassa laillisesti asuvien turvallisuus. Resursseja on täten suunnattava sinne, missä tämä hoidetaan. Hyväntahoisen, maailmoja syleilevän hölmöyden aika on nimittäin ohi. Tämän olemme vähintäänkin velkaa Turun surullisen tapahtuman uhreille ja takuuksi siitä, ettei vastaavaa enää tapahdu. Jos säännöksiä on tarkistettava, tehtäköön se. Jos rahasta on puute, sitä on priorisoitava juuri tähän turvallisuussektoriin. Ja lisäksi koko islamilaisyhteiskunnalta on odotettava toimia sen kertomiseksi jäsenilleen, että tällaisilla terroristisilla teoilla ei suomalaisen yhteiskunnan oloa järkytetä.
http://blogit.iltalehti.fi/raimo-ilaskivi/2017/08/19/hyvantahtoisen-holmoyden-aika-on-ohi/
 
Ei nämä Sinkkosen nyk.Tammikon ennusteet ole ennen Punahilkka-juttuakaan ihan maaliin tainneet mennä...

Hyviä uutisia terrorismista

Terrorismista on vaikeaa kirjoittaa myönteisesti. Tapahtumat ovat väistämättä traagisia, ja silloinkin kun ne eivät sitä ole, olisi tarpeen olla mahdollisimman hiljaa aiheesta, jottei muistuttaisi koko ilmiön olemassaolosta. Nyt kuitenkin uutiset ovat sellaisia, että niitä on helppo alleviivata: Europolin tuoreen tilanneraportin mukaan terrorismi jatkaa selkeää laskuaan Euroopassa.

Yleisin terrorismin taustalla oleva ideologia tai motiivi oli viime vuonna edelleen separatismi, mutta baskiterroristijärjestö ETA:n heikentymisen myötä iskut tai niiden yritykset vähenivät 160:een, kun vielä vuonna 2007 separatistien niitä tehtiin 532. Separatistisen terrorismin jälkeen yleisimpiä olivat äärivasemmiston ja anarkistien iskut/yritykset, jotka ovat yleistyneet taloustilanteen kurimuksessa neljässä vuodessa 21:stä 45:een. Eurooppalaisen terrorismin harvinaimmat muodot tilaston perusteella ovat edelleen islamistinen ja äärioikeistolainen terrorismi. Viime vuonna islamistisia tapauksia oli kolme ja äärioikeistolaisia ei yhtään.

Kuriositeettina kaikki kolme islamistista iskua voidaan liittää vuonna 2005 julkaistujen pilapiirrosten kostoyrityksiksi. Tämä osoittaa, että terrorismia harjoittava islamismi on kaventumassa absurdiutta lähentelevään utopismiin, samalla kun käytännöllisempiä tavoitteita ajetaan maltillisemmin keinoin. Arabimaiden vallankumoukset todennäköisesti lisäävät maltillisten keinojen suosiota entisestään ja ajavat terrorismin yhä harvinaisemmaksi ja harhaisemmaksi toimintatavaksi.

Tilanne on kuitenkin vielä parempi, kuin mitä pelkkää iskujen määrää seuraamalla voi päätellä. Europolin käyttämän, EU:n virallisen terrorismin määritelmän mukaisesti iskuiksi lasketaan myös kaikki sellaiset teot, jotka aiheuttavat vain materiaalista tuhoa, kuten esimerkiksi eläinlaboratorioiden tuhopoltot (Suomessa radikaalia eläinaktivismia ei ole laskettu terrorismiksi, vaikka periaatteessa lainsäädäntö mahdollistaisi tämän). Jos terrorismiksi laskettaisiin vain ne teot, jotka on tarkoituksella kohdistettu ihmisiin, terrorismin yleisyys Euroopassa olisi suunnilleen viidennes poliisin tilastoista. On syytä huomioida, että vuoden 2005 Lontoon iskujen jälkeen Euroopassa ei ole tehty yhtään valtaisaa tuhoa aiheuttanutta iskua. Viime vuonna iskuissa kuoli yhteensä seitsemän ihmistä. Näistä kuusi sai surmansa Kreikassa anarkistien toteuttamissa iskuissa ja yksi ETA:n surmaamana.

Myönteisista uutisista huolimatta ei kannata tuudittautua turvallisuuden tunteeseen. Europol varoittaa analyysissään talouskriisin pitkittymisen johtavan anarkistisen ja äärivasemmistolaisen terrorismin kasvuun. Tällaisten liikkeiden perinteisiä toiminta-alueita ovat juuri pahiten kriisin kynsissä olevat maat, kuten Kreikka ja Espanja. Talouskriisin ilmasto suotuisa myös äärioikeiston kasvulle, sillä ongelmat ovat helposti ulkoistettavissa maahanmuuttajien ja muiden vähemmistöjen niskoille. Pohjois-Afrikan levottomuuksista johtuva voimakas pakolaisaalto vain todennäköisesti pahentaa asiaa.

Vastakkainasettelu ja eriarvoistuminen heijastuvat jo nyt ääriliikkeiden suosioon ja retoriikkaan. Jos väkivallan käyttöä yhtenä keinona poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi ei selkeästi tuomita, tai sillä jopa vihjaillaan, voi Europolin tilastoista iloitseminen olla ennenaikaista.

Kaikesta huolimatta on muistettava, että menneisyys on huono väline tulevaisuutta ennustaessa. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että terrorismin vastainen toiminta on ollut tehokasta, ja että perinteiset ja vahvasti pelätyt terrorismin muodot ovat menettämässä suosiotaan.

Kirjoitukset edustavat kirjoittajien henkilökohtaisia näkemyksiä.
http://www.fiia.fi/fi/blog/382/hyvia_uutisia_terrorismista/
 
Aamen! Tässä on kaikki oleellinen kiteytettynä.

Hyväntahtoisen hölmöyden aika on ohi.
19elo2017
Kirjoittanut Raimo Ilaskivi | 20 Kommenttia

Jotkut oppivat kertalukemalla, toiset taas tarvitsevat päähän pänttäämistä jos kerran niin toisenkin. Tuli vain mieleen, kun katselin ja luin Turun murhetapahtumaa koskevaa uutisvirtaa ja palautin ajatukseni viime aikoina käytyyn keskusteluun maahanmuutto- ja pakolaispolitiikasta. Ja palasin jopa vuodenvaihteeseen 1990/91 saakka, jolloin pidin viimeisen puheeni Senaatintorilla kohta eläkkeelle siirtyvänä kaupunginjohtajana niin kokoontuneelle yleisölle kuin television välityksellä laajemmallekin. ”Ensisijaisesti Sodan runtelemista maista tuleviin meidän on suhtauduttava lämpimin sydämin, mutta erilaisten liikemiesten tänne lähettämät elintasopakolaiset jätettävä omaan arvoonsa,” tuossa yli neljännesvuosisadan takaisessa kannanotossa korostin.

Ei se vastaanotto kaikilta osin positiivinen ollut. Suomen Punainen Risti lähetti kotiini paheksuvan kirjeen, osa mediasta kritisoi kylmäsydämisyyttäni. Käytin puheessani nimittäin osasta kansalaiskeskusteluun osallistuvista nimitystä hyväntahtoiset hölmöt. Pitiväthän he nimittäin omien kansalaistemme asettamista etusijalle ajan henkeen sopimattomana; olivathan maahamme juuri saapuneet ensimmäiset Afrikasta lähteneet, ja sympatiat heitä kohtaan olivat monilla suuret. Ei kovin paljon siitäkään välitetty, että passinsa olivat repineet ja huuhdelleet alas Tallinnan laivan käymälöistä. Mitähän varten?

Sittemmin, vuosien kuluessa, monien silmät ovat avautuneet. Kiintiöpakolaisista me tiedämme riittävästi, itse heidät olemme valinneet. Mutta entä he, joita massoittain pyrkii meille lausuen rajalla kaiken autuaaksi tekevän taikasanan asylum, turvapaikka? Tai ne, jotka maksavat matkastaan salakuljettajille mittavia summia ja tie kulkee jopa monen turvallisen maan kautta kaukaiseen Suomeen? Taikka ne, joita löydetään vaikka salakuljettajien veneisiin kätkettyinä niistä puhumattakaan, joita naapurimme Ruotsi, turvalliseksi luokiteltu maa, salli matkata toiseen turvalliseen, pohjoiseen naapuriinsa? Mitä näistä tiedetään, ennenkuin Maahanmuuttovirasto on saanut selvityksensä kuntoon? Suojelupoliisi on jo ehtinyt laskeskella kriisimaista, kuten vaikkapa Syyriasta, maahan palanneiden tai tulleiden, vaarallisiksi luokiteltujen henkilöitten määrää.

Turun veitsimies on marokkolainen. Marokko ei kuulu Schengenmaihin, joitten kansalaisilla on vapaa liikkuvuus jäsenmaissa. Siksi alussa kysyttiin, minkälaisin paperein hän Suomeen pääsi, tuskin sentään leväperäisesti tarkastetuin vaan sellaisin, joitten avulla rajan voi ylittää. Vai lausuiko hän vain tuon taikasanan? Kuinka hänen henkilötaustansa voitiinkaan pikaiseltaan tarkistaa vai ovatko kriteerit kovin löysät? Esittäytyihän myöhempien tietojen mukaan turvapaikanhakijaksi ja teko terrorismiin viittaavaksi. Kuinka paljon ”ulkomaalaisilta näyttävien” joukossa – sisäministeri Paula Risikon käyttämää nimitystä lainaten – onkin sellaisia, joitten suhteen meidän olisi oltava varuillamme? Poliisilaitos tietää kansainvälisen yhteistyönsä perusteella liiankin hyvin, että rajojen yli liikkuva kansainvälinen terrorismi on tätä päivää. Se tulee myös Suomeen. Kannattaa vain seurata uutisia milloin Nizzasta, Pariisista, Lontoosta; milloin mistäkin. Ihmetellä sopii jopa sitä, kuinka sujuvasti Välimerellä liikemiesten kumiveneistä tulijoita vastaanotetaan erityyppisiin, merellä odottaviin aluksiin.

Kansalaisjärjestöjen kesken on lähes jatkuvasti käyty vilkasta keskustelua siitä, minkälaista politiikkamme tulisi olla. Liberaalia vaiko rajoittavaa, Suomiko vain suomalaisille vai pikemminkin koko maailmaa syleileväksi sosiaalitoimistoksi, jolla kyllä on resursseja pitää huolta. Onko sitä suvakki vaiko ihan rasistin leimaa kantava.

Vastakkainasettelu pitää unohtaa. Tämän päivän yhä turvattomattommaksi muuttuvassa maailmassa ohjenuorana on oltava vain ja yksinomaan suomalaisten ja muitten maassa laillisesti asuvien turvallisuus. Resursseja on täten suunnattava sinne, missä tämä hoidetaan. Hyväntahoisen, maailmoja syleilevän hölmöyden aika on nimittäin ohi. Tämän olemme vähintäänkin velkaa Turun surullisen tapahtuman uhreille ja takuuksi siitä, ettei vastaavaa enää tapahdu. Jos säännöksiä on tarkistettava, tehtäköön se. Jos rahasta on puute, sitä on priorisoitava juuri tähän turvallisuussektoriin. Ja lisäksi koko islamilaisyhteiskunnalta on odotettava toimia sen kertomiseksi jäsenilleen, että tällaisilla terroristisilla teoilla ei suomalaisen yhteiskunnan oloa järkytetä.
http://blogit.iltalehti.fi/raimo-ilaskivi/2017/08/19/hyvantahtoisen-holmoyden-aika-on-ohi/

Raimo on jälkiviisas ja hänen pitäisi esittää nämä kysymykset julkisessa tilaisuudessa puoluetoveri Petteri Orpolle ja muille kokoomusjohtajille sekä pää ja ulkoministerille.

Media jos edes nokkaansa tähän kirjoitukseen laittaa, pitää tätä vanhan höppänän avautumisena, Halla-aholaisena fasistirasistina.
 
Back
Top