Neljä ja puoli minuuttia
Viime päivinä olen paljon miettinyt pelon ja turvallisuuden tunteen haurasta rajaa.
Turun, kotikaupunkini, puistattavan terroriteon myötä olemme ajautuneet kansalliseen keskusteluun sisäisen turvallisuuden takaamisesta. Mutta mistä kokemus turvallisuudesta muodostuu?
Sosiaalisessa mediassa on juuri nyt esillä Suomi, joka ei puhu toisilleen kauniisti.
Päästämme itsemme liian helpolla, jos kuvittelemme turvallisuuskeskusteluksi riittävän arviot maahanmuuttopolitiikan oikeellisuudesta. Kysymys on syvemmästä syrjään joutumisesta, toimettomuudesta, elämän merkityksettömyydestä. Siinä ratkaisevaa ei ole vain kansallisuus tai ihon väri.
Turvallisuutta rakennetaan kaikella politiikalla, jokaisella hallituksen päätöksellä. Kunnissa turvallisuutta luodaan vaikkapa järkevillä kaavoitusratkaisuilla, katuvaloilla, nuorten harrastusmahdollisuuksilla ja lasten ehjillä leikkitelineillä.
Minulle turvallisuuden tunteen keskeinen takaaja on suomalainen terveydenhuolto ja sosiaalipalvelut. Se tulee todeksi hädän hetkellä. Saamme apua, kun tosi on kyseessä.
Vaikutuin syvästi Turun yliopistollisen keskussairaalan, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin ja ensihoidon liikelaitoksen johdon raportista Turun tapahtumien kulusta pääministerin vieraillessa Turussa. Sain osallistua tuohon vierailuun.
On oikeastaan niin, että hyvinvointivaltion voi kiteyttää neljään ja puolen minuuttiin. Se aika kului 112-soitosta ensihoitoyksikön saapumiseen ensimmäisen puukkohyökkäyksen uhrin luo. 30 minuutissa kaikki uhrit olivat matkalla sairaalaan.
En unohda koskaan ylilääkäri Teemu Elomaan lausuntoa perjantaisessa viranomaisten infotilaisuudessa pari tuntia iskun jälkeen. Sairaalaan joutuneiden lukumäärää kysyttäessä Elomaa korosti, että sairaalalle kaikki ihmiset ovat tasavertaisia potilaita, joita hoidetaan kiireellisyysjärjestyksessä. Se pitää sisällään myös iskujen tekijän oikeuden hoitoon.
Samaan arvopohjaan kietoutuu myös kuva kiinniottopaikalta; tekijää ampunut poliisi esti terroristin jalan ampumahaavan verenvuotoa ambulanssia odotettaessa.
Poliisi tutkii, oikeuslaitos tuomitsee, mutta sairaala hoitaa.
Erityisen vakavasta rikoksesta epäilty henkilö potilaana on aiheuttanut sairaalaan myös erityisiä turvajärjestelyjen tarpeita. Hoitotyötä on jouduttu tekemään tältä osin hyvin poikkeuksellisissa oloissa – ja se on vaatinut poikkeuksellisia voimia.
Apu kriisin keskellä on yhteiskunnassamme moninaista. Sosiaalipäivystyksen kriisityö käynnistyi välittömästi tapahtuman jälkeen. Päivystävästä puhelimesta tukea ja henkistä apua ovat saaneet valtavan monet kaupunkilaiset – muun muassa tapahtuneen silminnäkijät. Oma tärkeä osansa on uhrien läheisten kriisituella.
Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten työ Turussa oli kauttaaltaan ammattitaitoista, ripeää, yhteistyökykyistä ja saumattoman nopeaa. Se ansaitsee lämpimän kiitoksen. Kiitos kuuluu myös SPR:n organisoimalle vapaaehtoistyölle, kirkolle sekä myös Vantaan sosiaalityön kriisipäivystyksen tarjoamalle taustatuelle Turkuun.
Työ ei lopu. Se jatkuu sittenkin, kun kynttilät Turun torilla sammuvat. Kuntoutustyö, fyysisen toipumisen tuki, terapian ja sosiaalityön tarjoama henkinen apu tulevat tarpeeseen vielä pitkään. Senkin takaavat pätevät ammattilaiset.
Terroristiteon jälkeen pahuus ja hyvyys ovat kolisseet äärilaidoissaan. Toivon ja uskon, että Turun traagisen tapahtuman valo voisi olla yhteisen luottamuksemme vahvistuminen viranomaisiin – poliisin lisäksi sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Sen joka tasolla, joka puolella Suomea tehdään pääsääntöisesti valtavan hyvää työtä.
Kiittää pitää silloin, kun on kiitoksen aika.
Ensihoitoyksiköt pelastavat ihmishenkiä joka päivä eri puolilla Suomea. Potilasta kiidätetään sairaalaan jossain juuri nyt. Huolen ja tuskan täyttämät omaiset saavat jossain lohduttavan olkapään rinnalleen juuri nyt.
