Turussa useita puukotuksia ja laukauksia

Eivät nuo maat mitään aktiivista estämistä ole tehneet, eikä niillä ole vapaakorttia ihmisoikeussopimuksista, joissa ovat mukana siinä missä mekin. Eivät vaan ole sosiaalivaltioita eli niissä ei tunneta KELA-goldia.

Eivät mamutkaan niin tyhmiä ole, etteivät tuota "pientä" eroa ymmärtäisi.

Bonuksena vielä se, ettei niiden pääministerit ole tarjonneet residenssejään matujen käyttöön.

Edit: Rautalangasta väännettynä Viroonkin pääsee sisään asylum-taikasanalla ja turvisprosessi käydään läpi. Tulijoita vaan ei edellä mainitusta syystä ole, kun 50 euron luokkaa oleva kuukausittainen sosiaaliturva ei herätä mielenkiintoa.

Hyvin harva pakolainen päätyy Viroon, vaikka Euroopan unioniin kohdistuu vuosisadan kansainvaellus.

Turvapaikan on saanut Virosta kaikkiaan 192 ihmistä niiden 18 vuoden aikana, jotka Viro on kuulunut Geneven pakolaissopimuksen piiriin.


EU:n uuden taakanjakojärjestelmän kautta Viroon ei ole tullut yhtäkään pakolaista.

http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002889446.html

Aamulla Hanafi heräsi järkytyksen tunteeseen. Hän oli jättänyt ystävänsä ja perheensä ja jäänyt kiinni. Miehet olivat toivoneet jatkavansa yhdessä Ruotsiin tai Suomeen.

Virossa turvapaikanhakija Hanafi siirrettiin suljettuun mutta turvalliseen säilöön, jossa tarjoiltiin lämmin ateria kolmesti päivässä. Yllätys oli suuri, kun paikka paljastui entiseksi vankilaksi. Viralliselta nimeltään se on Harkun kiinnipitokeskus.


Harkku-Viro-kk.jpg


Suurin ongelma on työttömyys. Mohammad Hanafi osaa suutarin, maalarin ja remonttimiehen työt, ja Nirmeen Otaki on taitava kokki, mutta töitä ei ole löytynyt. Viisihenkinen perhe sinnittelee 450 euron kuukausituella.

Monien virolaispoliitikkojen mukaan pakolaiset eivät edes halua Viroon vaan pyrkivät sinne, missä on suuremmat sosiaalituet.

”Ennen se varmaan oli totta”, Hanafi sanoo.

”Olen kuullut tutuilta levottomuuksista Saksassa ja Ruotsissa. Nyt täällä on parempi. Ei ole liikaa pakolaisia”, Hanafi kertoo.

”Jos sosiaalituet olisivat vähänkin suuremmat, kaikki haluaisivat tänne.”
 
Viimeksi muokattu:
– Brysselin tapahtumien jälkeen ei ole mahdollista, että voisimme ottaa vastaan yhtäkään siirtolaista, euroskeptisen Laki ja oikeus -puolueen Szydlo sanoi Superstacja-televisiokanavalle.

https://yle.fi/uutiset/3-8765099

– Meidän on ennen kaikkea pakko turvata omien kansalaistemme turvallisuus, Szydlo sanoi, ja lisäsi, että tuhannet siirtolaiset saapuvat ainoastaan parantaakseen omaa elämäntasoaan.
 
Liettuan rajavartiosto on pysäyttänyt keskiviikkoaamuna irakilaisia pakolaisia rajallaan. Pakolaiset matkustivat kahdessa autossa, joissa oli Ruotsin rekisterikilvet. Liettuan rajavartiosto uskoo, että he olivat matkalla Suomeen.

– Emme ole nähneet tätä aiemmin. Tämä näyttää olevan aivan uusi reitti, uusi kulkusuunta laittomille maahanmuuttajille, rajavartioston tiedottaja Giedrius Misutis sanoo uutistoimisto AFP:lle.

– Liettua on heille vain kauttakulkumaa. Heidän päämääränsä näyttää olevan Suomi.


https://yle.fi/uutiset/3-8310057
 
– Muissa Euroopan maissa, esimerkiksi Saksassa ja Suomessa pakolaisella menee pitkä aika sopeutumiseen. Tänä aikana valtio auttaa pakolaista taloudellisesti. Latviaan tulleet pakolaiset taas saavat viikon ylläpidon Muceniekissä Latvian pakolaiskeskuksessa ja sen jälkeen heidän on pärjättävä omillaan.

https://www.kansalainen.fi/latvian-...t-lahtevat-maasta-paremman-elintason-perassa/

– Yleensä he eivät ole valmiita siihen.
 
Poliisiylijohtaja: On mahdotonta arvioida väärillä papereilla Suomessa olevien määrää – tulevat ilmi rikosten yhteydessä

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sanoo, että on mahdotonta arvioida, montako turvapaikanhakijaa Suomessa on väärillä papereilla.

– Tietysti on mahdollista, että henkilö on tullut vaikkapa Välimeren alueelle maahan, jossa rekisteröintiä ja identifiointia ei ole tehty kunnolla. Henkilö on saattanut jossakin toisessa Schengen-maassa antaa toiset henkilötiedot kuin sitten Suomessa, Kolehmainen kuvaa.

Turun puukotusten pääepäillyn henkilöllisyys varmistui tänään. Marokkolaismies oli aiemmin kertonut nimensä ja ikänsä väärin. Hän on iältää 23-vuotias, mutta poliisi ei halunnut paljastaa hänen nimeään.

Poliisi ei Kolehmaisen mukaa aio aktiivisesti etsiä väärillä henkilötiedoilla Suomessa oleskelevia turvapaikanhakijoita. Useimmiten väärä henkilöllisyys paljastuu jonkun rikosasian yhteydessä.

– Turvapakanhakija-status estää meitä tiedustelemasta esimerkiksi henkilön kotimaasta hänen henkilöllisyyttään. Täytyy olla rikosepäily, että me saamme näitä asioita selvittää.

Poliisi on sanonut olevansa kiinnostunut kaikista ihmisiltä saaduista vihjeistä terrorismintorjunnassa. Kaikesta epäilyistä pitäisi ilmoittaa, mutta onko niistä poliisille loppujen lopuksi hyötyä.

– Poliisille on tärkeää saada niitä vihjeitä. Yksi vihje saattaa olla ilmoittajan mielestä vähäpätöinen, mutta jos me saamme viisi vihjettä samasta asiasta, silloin voimme jo yhdistellä ja analysoida näitä vihjeitä, Kolehmainen avaa.
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/...t-ilmi-rikosten-yhteydessa/6552334#gs.y14GDtM
 
Eivät nuo maat mitään aktiivista estämistä ole tehneet, eikä niillä ole vapaakorttia ihmisoikeussopimuksista, joissa ovat mukana siinä missä mekin. Eivät vaan ole sosiaalivaltioita eli niissä ei tunneta KELA-goldia.

Eivät mamutkaan niin tyhmiä ole, etteivät tuota "pientä" eroa ymmärtäisi.

Bonuksena vielä se, ettei niiden pääministerit ole tarjonneet residenssejään matujen käyttöön.

Edit: Rautalangasta väännettynä Viroonkin pääsee sisään asylum-taikasanalla ja turvisprosessi käydään läpi. Tulijoita vaan ei edellä mainitusta syystä ole, kun 50 euron luokkaa oleva kuukausittainen sosiaaliturva ei herätä mielenkiintoa.

Tuohon ei ole kyllä mitään lisättävää.
 
Tutkimatta jättäminen

Turvapaikkahakemus voidaan jättää tutkimatta, jos

1) hakija on saapunut turvallisesta turvapaikkamaasta, jossa hän olisi voinut saada turvapaikan tai oleskeluluvan suojelun tarpeen perusteella ja jonne hänet voidaan palauttaa,

Kulla kulla, mutta eihän Tornion kohdalta tulleet saapuneet suinkaan aikuusten oikeesti salaa ja ullattaen kuin faksit annelin pöydälle. Se oli Ruotsin kanssa sovittu case.

Oi Baikal, mitä ihmettä ruotsalaiset lupasivat tai uhkasivat, että tuohon suostuttiin?! Onko Maalaisliiton kokouksista kiirinyt mitään korviisi? Pelkästään turviksiin kulutetuilla rahoilla olisi hankkinut rautaa lahkeeseen merkittäviä määriä ja vahvistanut siten USA-suhdettamme. :(
 
Tätä liki alaikäisen pikaista radikalisointia ajetaan kuin...
Turun puukottaja Abderrahman Mechkahin käytös muuttui yllättäen - ”Ihmettelin, mikä hänellä oli hätänä!”
28.8.2017 08:03

Viime perjantaina (18.8.) koko maailmaa järkyttäneen Turun terroriteon pääepäilty Abderrahman Mechkah eli ennen traagisia tapahtumia Turussa turvapaikanhakijana.

Mechkah oli saapunut Suomeen alkuvuodesta 2016, jonka jälkeen hän asui Pansion vastaanottokeskuksen alaikäisille turvapaikanhakijoille tarkoitetussa tukiasunnossa.

Pansiossa hän ystävystyi Seiskan haastatteleman miehen kanssa. Haastellun mukaan Mechkahin pinna alkoi kiristyä täysi-ikäisyyden kynnyksellä.

Kun turvapaikan saaminen näytti epätodennäköiseltä, hänet nähtiin joskus huutamassa ja paiskomassa ovia suutuspäissään. Hän myös vaati päästä tapaamisiin eri viranomaisten kanssa turvapaikkaprosessia edistääkseen.

– 18-vuotiaana hänet siirrettiin Pansiossa vastaanottokeskuksen lähellä oleviin SPR:n asuntoihin, joissa ei ollut juuri valvontaa. Siellä hänen käytöksensä alkoi herättää epäilyksiä muissa asukkaissa.

Entistä eristyneempi

Muuttunut käytös johti siihen, että Mechkah päätettiin siirtää vastaanottokeskukseen. Siellä hän asui epäiltyyn terroritekoon asti.

– Vastaanottokeskukseen muutettuaan Abderrahmanista tuli entistä eristäytyneempi. Kun tapasimme viimeksi, hän vastasi todella lyhyesti kysymyksiini ja vältteli katsekontaktia. Ihmettelin, mikä hänellä oli hätänä. Ihan kuin hän olisi muuttunut aivan toiseksi ihmiseksi.

Lue koko juttu uusimmasta Seiskasta.
https://www.seiska.fi/Uutiset/Turun...muuttui-yllattaen-Ihmettelin-mika-hanella-oli
 
Niin..uhrihan tuo jätkä selvästi on. Radikalisoitui nopeasti ja se on suomalaisten syytä koko hommeli....koska rasismi ja huono kotouttaminen.

Lehtitietojen mukaan nuoren miehen menneisyyttä on leimannut väkivaltainen käytös. Epäilty kertoi Ylen lähteelle tappaneensa ihmisen Marokossa. Ylen mukaan hänellä oli tapana heitellä tappouhkauksia kiivastuessaan myös Suomessa.

Nuori mies ei pysynyt kaidalla tiellä Euroopassakaan. Ylen mukaan hän kertoi Turun vastaanottokeskuksen asukkaille kierrelleensä Euroopassa ennen Suomeen tuloaan ja myyneensä kokaiinia Italiassa.

Ennen Suomeen tuloa mies oleskeli Saksassa loppuvuodesta 2015 ja alkuvuodesta 2016. Saksalaisviranomaiset selvittävät paraikaa miehen liikkeitä Saksassa. Saksalainen Der Spiegel -lehti kirjoittaa, että Turun iskun pääepäilty on esiintynyt Saksassa ainakin viidellä eri henkilöllisyydellä.

Rheinische Postin mukaan hän on ollut epäiltynä pahoinpitelyistä Nordhein-Westfalenin osavaltiossa sijaitsevissa Neussin ja Kerpenin kaupungeissa. Pahoinpitelyt tapahtuivat lehden mukaan turvapaikanhakijoille tarkoitetuissa majoituksissa.

Bild
puolestaan kertoo miehen oleskelleen myös Hampurissa. Saksan suurin uutistoimisto Dpa kertoo, että pahoinpitelyjen lisäksi häntä on epäilty Hampurissa ryöstöstä.

Vastaanottokeskuksen muut asukkaat huolestuivat miehen erikoisesta käytöksestä pian. Jo tammikuussa keskuksen muut asukkaat ilmoittivat asiasta vastaanottokeskuksen johdolle.

– Radikalisoitumisesta ja muista asioista oli kyse. Näimme tiedon sen verran huolestuttavana asiana, minkä takia päätin, että se ilmoitetaan viranomaisille, Pansion toimipisteen apulaisjohtaja Heimo Nurmi kertoi aiemmin IS:lle.

Radikalisoitumisesta ilmoitettiin ensin Lounais-Suomen poliisille, joka välitti tiedon suojelupoliisille. Vihje ei kuitenkaan johtanut konkreettisiin toimiin.

– Abdul Rahman sanoi, että kristityt pitäisi tappaa, koska he ovat vääräuskoisia. Hän puhui suomalaisista vääräuskoisina. Hän myös sanoi, että shiiamuslimit ovat vääräuskoisia, lähde kertoi lehdelle.

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005342924.html

Mukava poika se on aina ollut ja ihan vaaraton :D
 
Viimeksi muokattu:
Unelmavävy.
 
Oi Baikal, mitä ihmettä ruotsalaiset lupasivat tai uhkasivat, että tuohon suostuttiin?! Onko Maalaisliiton kokouksista kiirinyt mitään korviisi? Pelkästään turviksiin kulutetuilla rahoilla olisi hankkinut rautaa lahkeeseen merkittäviä määriä ja vahvistanut siten USA-suhdettamme. :(

Ei menisi montaa vuotta, niin johan olisi rahaa niihin 64 hävittäjään olkoon minkä merkkisiä vain ja uusimmilla aseilla. Jälkimmäinen sillä että suostuvat niitä myymään. Tai kyllä varmaan päättäjät kykenisivät ne johonkin turhaan hassaamaan. Lainataan varmaan kreikkaan tai johonkin muuhun kriisin hoitoon. Kunhan ne eivät vain vahingossa jää suomeen.
 
Turun puukkoiskun tekijän oikea nimi varmistui
Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta murhan yrityksestä epäiltynä vangittu mies on oikealta nimeltään Abderrahman Bouanane.

Aiemmin miehen sukunimeksi kerrottiin Mechkah, mutta tämä paljastui tutkinnassa vääräksi henkilöllisyydeksi.

Bouanane on syntynyt vuonna 1994 ja on 22-vuotias. Aiemmin tämän uutisoitiin olevan 18-vuotias.
https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/ar...kijan-oikea-nimi-varmistui/6552558#gs.dwN7Yew

Kansalaisuus?
 
– Abdul Rahman sanoi, että kristityt pitäisi tappaa, koska he ovat vääräuskoisia. Hän puhui suomalaisista vääräuskoisina. Hän myös sanoi, että shiiamuslimit ovat vääräuskoisia, lähde kertoi lehdelle.

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005342924.html

Mukava poika se on aina ollut ja ihan vaaraton :D

Ja nyt hurmaa Hämylinnan vankisairaalan henkilökuntaa hyvällä käytöksellään.

"Nappisilmät ja kaikki. On se niin lutunen..

Toista se on suomalaisten venkuloiden kanssa, ovat vankilassa ihan syystä
", sanoo ylivartija Pamppu.
 
Se hyvä tässä Turun tapauksessa on, että paljastuu kuinka täydellisen leväperäisesti kaikkea haittamaahanmuuttoon liittyvää on Suomessa hoidettu.

Väärä henkilöllisyys, väärä ikä, väärä kansalaisuus, rikollis- ja väkivaltarikollistausta, selkeän vihamielinen asenne, Suomalaiset ja shiiat vääräuskoisia, sosiaaliturvashoppailija useassa euroopan maassa, varoituksia tullut ja valvontalistalla...

Ja silti tuon annettiin lorvia kokonainen lukuvuosi yläasteella Suomalaisten lasten keskellä. Ei voi muuta sanoa kuin että kelatkaa, jos tuo olisi innostunut jakamaan allahin ilosanomaa luokkahuoneessa tai koulun ruokalassa...

Käsittämättömän vastuutonta touhua...
 
En saata ymmärtää, miten mediassa voidaan puhua äkillisestä radikalisoitumisesta, kun hetkeä aiemmin samat mediat uutisoivat jo alkuvuonna annetuista ilmoituksista turvallisuusviranomaisille, väkivaltaisuuksista Saksassa ja Marokossa jonkun tappamisesta kehuskelusta.
 
En saata ymmärtää, miten mediassa voidaan puhua äkillisestä radikalisoitumisesta, kun hetkeä aiemmin samat mediat uutisoivat jo alkuvuonna annetuista ilmoituksista turvallisuusviranomaisille, väkivaltaisuuksista Saksassa ja Marokossa jonkun tappamisesta kehuskelusta.

Nyt on kova tarve kääntää asiat sille mallille ettei mitään olisi muka ollut tehtävissä.
 
Turun epäilty puukottaja on oikealta nimeltään Abderrahman Bouanane

Epäillyn oikeaksi syntymäajaksi on nyt ilmoitettu 25. lokakuuta 1994.

Pääepäilty ilmoitti aiemmin nimekseen Abderrahman Mechkah. Hänen uskottiin olevan 18-vuotias.

Keskusrikospoliisi on päivittänyt epäillyn tietoja Varsinais-Suomen käräjäoikeudelle maanantaina. Uusien tietojen mukaan mies on 22-vuotias ja hänen sukunimensä on Bouanane.

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708280092710_u0.shtml?utm_campaign=uutisboksi_201511&utm_source=kl
 
Edelleen kadoksissa?
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708252200350988_u0.shtml
"Turun iskusta etsintäkuulutettu yhä kateissa - Krp: "Emme missään nimessä halua julkaista nimeä, kuvaa tai tuntomerkkejä. Viranomaiset eivät tiedä, onko mies Suomessa vai ulkomailla. KRP sai aluksi tietoa, että mies saattaa olla ulkomailla. Tarkemmasta sijainnista Granroth ei osaa sanoa.

- Hän on kateissa, Granroth toteaa."

Missä?

(olikos se agitaattori ja vihapuhemies joka katosi??)
 
Viimeksi muokattu:
Ei menisi montaa vuotta, niin johan olisi rahaa niihin 64 hävittäjään olkoon minkä merkkisiä vain ja uusimmilla aseilla. Jälkimmäinen sillä että suostuvat niitä myymään. Tai kyllä varmaan päättäjät kykenisivät ne johonkin turhaan hassaamaan. Lainataan varmaan kreikkaan tai johonkin muuhun kriisin hoitoon. Kunhan ne eivät vain vahingossa jää suomeen.
Taikasanan "asylum" kajahtaessa veronmaksajille tulee kustannettavaksi vähintään satoja tuhansia euroja, jos hakemus hylätään ja kultamuna saadaan lopulta valituskierrosten jälkeen poistettua maasta kalliilla palautuslennolla. Mikäli pallero valehtelee riittävän uskottavasti ja hakemus hyväksytään, tulevat kustannukset ovat miljoonia. Myöhemmät perheenyhdistämiset sitten vielä moninkertaistavat kustannukset.

Luulisi, että rahat voisi käyttää järkevämminkin ja kannattaisi tehdä maahantuleminen mahdollisimman epähoukuttelevaksi. Suurin osa äänioikeutetuistakin lienee tätä mieltä. Koska niin ei tehdä, taustalla saattaa olla suunniteltua yhteiskunnan rapauttamista ja kansallisen yhtenäisyyden vastaista toimintaa.

Viranomaistyön haittaaminen epärehellisillä säännöillä, mm. tulijan ilmoittamaa ikää ei voida tarkistaa ellei hän itse siihen myönny, viittaa toimintatapana idän suuntaan ja vihervasemmistoon. Toisaalta turvapaikanhakijatulva koskee koko EU:ta. Ehkä taustavaikuttajina ovat federalistit jotka haluavat hävittää massiivisella väestönsiirrolla kansallistunnetta ja edistää näin kansallisvaltioiden häviämistä.
 
Back
Top