Onko puolalaisista tulossa suomalaisia? Kuten Helsingissä on toimittu jo pitkään, puolalaiset ovat myös alkaneet pitää pakkausta, jonka he täyttävät valtiolta saatujen ohjeiden mukaan: vettä, patteriradio, taskulamppu, paristoja, käteistä siltä varalta, että elektroninen maksaminen ei ole enää mahdollista... Tämä on uutta, ja se on merkki. Venäjän sota, joka pitkään rajoittui Ukrainaan, johon on hyökätty vuonna 2014 ja sitten vuonna 2022, on laajentunut.
"Älkäämme pettäkö itseämme: tämä on sotaa", Puolan pääministeri Donald Tusk sanoi vakavaan sävyyn syyskuun lopussa Varsovan turvallisuusfoorumin asiantuntijoiden ja korkeiden eurooppalaisten virkamiesten yleisön edessä. "Ja pidämme siitä tai emme, tämä on meidän sotamme." Meidän, Euroopan. Kyse ei ole enää vain traumatisoituneista puolalaisista tai balteista. Nämä droonit, jotka aiheuttavat ongelmia Euroopan ilmatilan strategisten kohteiden ympärillä, lentävät nyt Belgiassa ja Frankfurtissa.
Tallinnassa tai Varsovassa uhan tunne on väistämättä terävämpi kuin Sevillassa tai Palermossa, mutta kaikissa Euroopan pääkaupungeissa ja suurmaissa ilmapiiri on muuttunut. Venäjän ja Nato-maan välinen yhteenotto on nyt enemmän kuin hypoteesi. Se tuntuu mahdolliselta.
Venäjän aggressio, jonka kanssa olemme eläneet lähes neljä vuotta, on vaivihkaa muuttanut mittakaavaa. Hyökkäyksen kohteena ei ole enää vain Ukraina; konflikti on siirtymässä Eurooppaan. Hybridisodankäynti (kyberhyökkäykset, hyökkäykset, droonit, sabotaasi, disinformaatio) on voimistunut dramaattisesti. Vladimir Putinin imperialistisesta visiosta ei ole enää epäilystäkään.
Olemme siis tulossa uuteen todellisuuteen: Ukraina oli suojamuurimme, siitä tulee Putinin tikapuu. Vaikka kaikki eivät olekaan yhtä synkkiä kuin Donald Tusk, Euroopan johtajat ovat tulleet tietoisiksi tästä. Tiedustelupalvelut ja korkeat sotilasvirkamiehet lisääväät varoituksiaan yrittäen samalla olla olematta alarmisteja: tämä ei ole huomista varten, vaan pikemminkin vuotta 2030 varten. Mutta suunnittelun maailmassa vuosi 2030 on jo huomenna.
Kekseliäisyyden lahja
Ranskassa asevoimien esikuntapäällikkö, kenraali Fabien Mandon sanoo haluavansa olla valmis "shokkiin kolmen tai neljän vuoden kuluttua, se voisi olla jonkinlainen testi". Ehkä tämä shokki on jo meneillään hybridimuodossa, hän esitti 22. lokakuuta kansalliskokouksen puolustusvaliokunnalle. "Mutta se voi olla myös väkivaltaisempi tapahtuma."
Olemmeko valmiita? Euroopassa Suomea lukuun ottamatta vastaus on ei. Herätty on, mutta taloudenhoito kamppailee pysyäkseen perässä. Vaikka sota on raivonnut Ukrainassa kolme ja puoli vuotta, kuulemme edelleen eurooppalaisilla foorumeilla Saksan, Alankomaiden tai Ranskan puolustus- tai ulkoministerien selittävän avoimesti, että on tarpeen "lisätä tuotantokapasiteettia", "auttaa Ukrainaa enemmän", "löytää rahoitustapoja" tai, mikä pahempaa, pahoitella vastaanottovalmiuden puutetta vapaaehtoisille, joita kaikkien yllätykseksi ilmaantuu täyttämään reservin rivit.
Toiset huomauttavat, että samalla kun Euroopan hallitukset epäröivät eskalaatioriskien vuoksi, Ukrainan armeija käytti kekseliäisyyden lahjaa kompensoidakseen asepulaa drooneilla, jotka ovat mullistaneet sodankäynnin taidon. Nyt länsimaiset asiantuntijat menevät Ukrainaan kouluttamaan itseään.
"Edistymme droonialalla", totesi Euroopan puolustuskomissaari Andrius Kubilius hiljattain ja lisäsi valheellisen naiivisti: "Ehkä meidän pitäisi kysyä itseltämme, miksi emme aloittaneet kaksi vuotta sitten?"
Radikaali evoluutio
Kyse ei ole siitä, että Euroopasta puuttuisi puolustusteollisuuden valioita, päinvastoin. Mutta nämä jätit, jotka ovat kasvaneet kuin maitopullosta ruokittuina suurilla vientisopimuksilla ja jotka ovat tottuneet tuottamaan pieniä määriä kansallisille armeijoille, jotka eivät kuvitelleet joutuvansa jonain päivänä sotaan Euroopassa, kamppailevat edes päästäkseen liikkeelle ja koordinoidakseen toimiaan.
Nyt meidän on muutettava mallia, sanoo puolustusteollisuuden järjestön ASD Europen pääsihteeri Camille Grand, ja innovoida eri tavalla, täysin erilaisessa turvallisuusympäristössä: "kuuma" sota Ukrainassa, joka on muuttumassa kulutussodaksi asevarustelun radikaalin kehityksen myötä; Venäjä toimijana, joka on ryhtynyt eurooppalaiseen konfliktiin eikä vain paikalliseen; ja kaiken lisäksi Yhdysvallat liittolaisena, joka ei enää toimi Euroopan turvallisuuden perimmäisenä takaajana.
Putinin ja Trumpin yhteisen painostuksen alla on varmasti tapahtunut järkytys. Budjetit ovat kasvaneet – epätasaisesti maasta riippuen – samoin kuin ammusten tuotanto. "Mutta me kaikki olemme hieman pulassa", teollisuuden edustaja myöntää. Jokainen hapuilee omalla tavallaan. Jotkut enemmän kuin toiset: suuret ranskalaiset valmistajat, jotka istuvat jalustallaan ja ovat jumissa mukavuusalueellaan, välttelevät Ukrainan markkinoita, jonne muut eurooppalaiset, kuten saksalainen jättiläinen Rheinmetall, ovat vihdoin laskeutuneet. Pienet startupit sen sijaan ovat rohkeampia. Mutta tämä ei riitä, kun edessä on kaksinkertainen välttämättömyys: teknologinen innovointi, Ukrainan taistelukentän oppien integrointi ja massatuotantoon siirtyminen.
Varsinkin kun Venäjä on lakannut hapuilemasta sodan ensimmäisen vuoden takaiskujen jälkeen. Se on kopioinut ja integroinut täydellisesti droonit, jota se tuottaa massana, kuten ohjuksia, ja kyllästää niillä Ukrainan rintaman. Kiinan, Iranin ja Pohjois-Korean tukemana se on päättänyt jatkaa valitsemallaan tiellä*. "Te Euroopassa ette ymmärrä, mitä sota on, ennen kuin tunnette sen lihassanne", ukrainalainen ministeri kertoi meille vuonna 2024 Kiovassa, kyllästyneenä liittolaistensa epäuskoon. Se aika tulisi, hän oli varma siitä. Hänen ennustuksensa vaikutti mielikuvitukselta. Vähemmän nyt.
(* elle s’installe dans la durée - Sanonta, idea se että joku ihminen, ilmiö tai asia on pysyvästi ja pitkäkestoisesti jossain tietyssä asennossa)
www.politico.eu
yle.fi
www.iltalehti.fi
