En ole tv-sarjojen suurkuluttaja, kun aika tulee enemmänkin vietettyä erilaisten ulkoilma-askareiden parissa. Mutta jonkin verran tulee Netflixiä katsottua ja viimeisen parin vuoden aikana eniten on kolahtaneet scifi-sarjat Expanse ja Colony. Erityisesti jälkimmäinen. Itse asiassa se säväytti ihan poikkeuksellisen kovaa, tavalla jota on vaikea selittää.
Kerronpa tässä siis hiukan jälkimmäisestä sarjasta ja teen samalla surutyötä, koskapa katsoin kolmannen kauden juuri loppuun, ja sarja loppuu (kuten ennalta tiesin) kesken kaiken, kun rahoitus vedettiin alta. Expanse oli vähällä kokea saman kohtalon, mutta pelastettiin sitten toiselle kanavalla. Colonylle ei tämmöistä ainakaan toistaiseksi ole näköpiirissä.
Itse kaipaan draamalta johdonmukaisuutta ja uskottavuutta. Tämä luonnollisesti omassa kontekstissaan. Kun lähtötilanne on se (Colony), että avaruusolennot ovat vallanneet maan (tai ainakin heidän väitetään vallanneen) niin se asettaa tietyn lähtöraamin, joka on hyväksyttävä.
Colonyn tekee kiehtovaksi tietynlainen spiraalimainen rakenne. Vasta kolmannen kauden lopussa katsoja tietää, millainen on ns. iso kuvio. Pieniä palasia tipahtelee tasaisesti matkan varrella ja uutta tietoa janoaa kiihkeästi. Mikäli neljäs kausi vielä tehtäisiin, se voisi muuttua myös pannukakuksi koska kolme kautta on rakennettu jännitteitä ja nyt draaman pitäisi päästä toiminnalliseen päätökseen.
Colony sijoittuu lähitulevaisuuteen (ehkä 20-30 vuoden sisään), vaikkei ajankohtaa tarkemmin määritellä. Tämä aikaansaa sarjan alussa katsojalle lisäpulman, koska ei voi olla täysin varma mikä on normaalia kehitystä ja mikä mahdollisesti ns. alien-vaikutusta. Itse asiassa alkupuolella ei voi olla täysin varma, onko varsinaista invaasiota edes tapahtunut. Vai kusetaanko John Doea aivan kunnolla ns. illuminaatin tasolta.
Alien-ulottuvuutta käytetään säästäväisesti ja taitavasti. Erikoiseffektejä ei juuri ole, mutta niitä käytetään kun tarve vaatii. Hetkittäin tarjottavat näyt ovat kylmääviä ja pelottavia. Lohduttomuus ja toivottomuus ovat käsin kosketeltavia, ilman että niillä tunteenomaisesti mässätään.
Sarjan herkullisiin hetkiin kuuluvat kurkistukset IGT:n sisäpiiriin. Samanlaista väkeä ja tunnelmaa oli Stalinin ja Hitlerin ympärillä. Miljoonien kohtalosta päätettiin pikkupurtavan ja pintasivistyneen keskustelun kera. Tämäkin porukka ei ole kuitenkaan yksiväristä. Osa ajattelee toimivansa oikein, ja kenties toimiikin jossain perspektiivissä.
Ensimmäisellä ja toisella kaudella on melko paljon poliisi-, vakoilu- ja jännityssarjoista tuttua kuvastoa. Kolmannella kaudella scifi-kuvasto on vahvempaa ja kehittyy uusiin suuntiin. Pääosassa on koko ajan ihmiset, ei toiminta tai tehosteet. Tyhjäkäyntiä ja edes-takaisin venkoilua on jonkin verran ensimmäisellä kaudella, eikä pienet juonet ole kaikin osin uskottavia.
Ainekset ovat tuttuja monista muista sarjoista, mutta minun tapauksessani näistä muodostui jonkinlainen X-factor. Se mitä ei kerrota ja näytetä kiihottaa mielikuvitusta. Koko ensimmäisen kauden viitataan tiettyyn ajanhetkeen (saapuminen) ja kun se viimein näytetään niin sitä katsoo kylmä hiki takapuolen alla. Osin juuri siksi, että tietää mitä tulee tapahtumaan. Toinen kausi päättyy raamatulliseen kuvastoon. Kolmas kausi loppuu useampaan perinteiseen cliffhangeriin, jotka todennäköisesti jäävät vastaamatta.
Jotain erikoista tässä oli minulle, jota en tämän paremmin osaa selittää.
yle.fi
