TV-sarjat, joita katso(i)tte?

Viikonloppuna tuli katsottua Pimeän hehku sarjasta viimeinen jakso Yle areenasta. Perinteiseen suomalaiseen tyyliin sarjan äänet olivat perseestä ja ainakin tabletilta sarjaa katsoessa äänenvoimakkuus piti laittaa täysille ja siitä huolimatta puheesta ei meinannut saada mitään selvää. Muistelin että sarja olisi ollut paljon jännempi, mutta aika tylsähän tuo sarja olikin. Sarjassa ei hahmoja esitellä kovinkaan hyvin, ja näköjään tuolla Ylen vanhassa jaksojen kuvauksessa selviää paljon enemmän asioita/nippelitietoa kuin mitä sarjassa kerrotaan.



Muistan kun tämä tuli 90-luvun puolivälissä telkkarista. Katselin itsekin pari jaksoa nyt Areenasta. Muistelin että olisi ollut nopeatempoisempi ja jännempi. Ydinmateriaalin salakuljetus oli enempi sivujuonne. Pankkimaailman kähminnät oli lopulta aika tylsää seurattavaa.
 
Katselin pätkän ensimmäisestä jaksosta. Minun läppäriin kytketyillä ulkopuolisilla kaiuttimilla ei mitään ongelmaa äänen kanssa. Hyvin kuuluu puhe kunhan bassot pienelle ja diskantit isolle.
 
Viimeksi muokattu:
Tietokoneella sarjaa katsoessa oikeilla kaiuttimilla puheesta sai sentään aika hyvin selvää, mutta tabletin pikkuruisesta kaiuttimesta kuunneltuna sarjan äänet eivät olleet kovinkaan häävit kun joko sarjan editointivaiheessa puheäänet on joko säädetty liian alhaiselle tai sitten näyttelijät vain mumisevat epäselvästi vuorosanansa (Risto Metsola alias Svante Martin on hyvä esimerkki) .
 
Viimeksi muokattu:
Se on jotenkin sellainen hyvin elämänmakuinen sarja. Meinaan minäkin katsoa, kunhan aikaa taas tulee. Hyvät näyttelijät ja miellyttävä miljöö.
Juopotteluun liittyvät teemat ja kohtaukset kyllä vetää hiljaseksi. Tollastahan se oli vielä äskettäin ja on toki kaiken salailuun ja itsepetokseen liittyvän osalta vieläkin. Kun tuli tuo joku aika sitten katsottua, niin peilin edessä oli kyllä käytävä. Mutta tarinahan päättyy sen osalta aika hyvin, eikä mattinykäsmäisesti.

Vanha Metsola on kyllä niin ilmetty karjalaisukko, että ei paremmasta väliä. Vain pitkä sylki puuttuu, mutta se tapa tais hävitä kun ruvettiin vetää muovia lattioihin.
Ilmari Kiantohan kirjottaa tästä melkein joka teoksessaan, että tuota syljeskelyä ei muka Vienan torpissa harjoitettu. Uskoiskohan moista.

Pohjoiskarjalaista isoisää kun ennen katseli, niin huvitti miten mies meinasi rykästä kerrostalossa, mutta lopetti kesken kun tajusi etteihän tuo passaa.
 
Viimeksi muokattu:
Uusi sotahistoriasarja National Geographic -kanavalla.


Jonkun trailerin tästä näin. Meni kummasti sekaisin jenkkien koneet ja Royal Air Forcen Avro Lancasterit. :rolleyes:
 
Tämä saattaisi kiinostaa monia täällä

Ehkä. Olen kirjoittanut kummastakin kaudesta jokaiselle osalle oman reviewin. Ekan kauden kaikki osat on todellisia. Toisella kaudella tuottajat ja kirjoittajat päättivät hypätä ajan kanssa ja tuoda esiin asioita, jotka tapahtuivat paljon myöhemmin. Mutta pitää ottaa myös huomioon että he ovat dramatisoineet paljon ja sen päälle on tehty paljon töitä, sen sijaan että he olisivat esittäneet asiat niinkuin ne tapahtuivat aikajanalla. Sarjaa kannattaa katsoa faktoihin perustuvana fiktiona ja ajatella mitä se esittää meille... ihmisille.
 
Ehkä. Olen kirjoittanut kummastakin kaudesta jokaiselle osalle oman reviewin. Ekan kauden kaikki osat on todellisia. Toisella kaudella tuottajat ja kirjoittajat päättivät hypätä ajan kanssa ja tuoda esiin asioita, jotka tapahtuivat paljon myöhemmin. Mutta pitää ottaa myös huomioon että he ovat dramatisoineet paljon ja sen päälle on tehty paljon töitä, sen sijaan että he olisivat esittäneet asiat niinkuin ne tapahtuivat aikajanalla. Sarjaa kannattaa katsoa faktoihin perustuvana fiktiona ja ajatella mitä se esittää meille... ihmisille.
Mitä kautta sarjaa voi seurata?
 
En ole tv-sarjojen suurkuluttaja, kun aika tulee enemmänkin vietettyä erilaisten ulkoilma-askareiden parissa. Mutta jonkin verran tulee Netflixiä katsottua ja viimeisen parin vuoden aikana eniten on kolahtaneet scifi-sarjat Expanse ja Colony. Erityisesti jälkimmäinen. Itse asiassa se säväytti ihan poikkeuksellisen kovaa, tavalla jota on vaikea selittää.

Kerronpa tässä siis hiukan jälkimmäisestä sarjasta ja teen samalla surutyötä, koskapa katsoin kolmannen kauden juuri loppuun, ja sarja loppuu (kuten ennalta tiesin) kesken kaiken, kun rahoitus vedettiin alta. Expanse oli vähällä kokea saman kohtalon, mutta pelastettiin sitten toiselle kanavalla. Colonylle ei tämmöistä ainakaan toistaiseksi ole näköpiirissä.

Itse kaipaan draamalta johdonmukaisuutta ja uskottavuutta. Tämä luonnollisesti omassa kontekstissaan. Kun lähtötilanne on se (Colony), että avaruusolennot ovat vallanneet maan (tai ainakin heidän väitetään vallanneen) niin se asettaa tietyn lähtöraamin, joka on hyväksyttävä.

Colonyn tekee kiehtovaksi tietynlainen spiraalimainen rakenne. Vasta kolmannen kauden lopussa katsoja tietää, millainen on ns. iso kuvio. Pieniä palasia tipahtelee tasaisesti matkan varrella ja uutta tietoa janoaa kiihkeästi. Mikäli neljäs kausi vielä tehtäisiin, se voisi muuttua myös pannukakuksi koska kolme kautta on rakennettu jännitteitä ja nyt draaman pitäisi päästä toiminnalliseen päätökseen.

Colony sijoittuu lähitulevaisuuteen (ehkä 20-30 vuoden sisään), vaikkei ajankohtaa tarkemmin määritellä. Tämä aikaansaa sarjan alussa katsojalle lisäpulman, koska ei voi olla täysin varma mikä on normaalia kehitystä ja mikä mahdollisesti ns. alien-vaikutusta. Itse asiassa alkupuolella ei voi olla täysin varma, onko varsinaista invaasiota edes tapahtunut. Vai kusetaanko John Doea aivan kunnolla ns. illuminaatin tasolta.

Alien-ulottuvuutta käytetään säästäväisesti ja taitavasti. Erikoiseffektejä ei juuri ole, mutta niitä käytetään kun tarve vaatii. Hetkittäin tarjottavat näyt ovat kylmääviä ja pelottavia. Lohduttomuus ja toivottomuus ovat käsin kosketeltavia, ilman että niillä tunteenomaisesti mässätään.

Sarjan herkullisiin hetkiin kuuluvat kurkistukset IGT:n sisäpiiriin. Samanlaista väkeä ja tunnelmaa oli Stalinin ja Hitlerin ympärillä. Miljoonien kohtalosta päätettiin pikkupurtavan ja pintasivistyneen keskustelun kera. Tämäkin porukka ei ole kuitenkaan yksiväristä. Osa ajattelee toimivansa oikein, ja kenties toimiikin jossain perspektiivissä.

Ensimmäisellä ja toisella kaudella on melko paljon poliisi-, vakoilu- ja jännityssarjoista tuttua kuvastoa. Kolmannella kaudella scifi-kuvasto on vahvempaa ja kehittyy uusiin suuntiin. Pääosassa on koko ajan ihmiset, ei toiminta tai tehosteet. Tyhjäkäyntiä ja edes-takaisin venkoilua on jonkin verran ensimmäisellä kaudella, eikä pienet juonet ole kaikin osin uskottavia.

Ainekset ovat tuttuja monista muista sarjoista, mutta minun tapauksessani näistä muodostui jonkinlainen X-factor. Se mitä ei kerrota ja näytetä kiihottaa mielikuvitusta. Koko ensimmäisen kauden viitataan tiettyyn ajanhetkeen (saapuminen) ja kun se viimein näytetään niin sitä katsoo kylmä hiki takapuolen alla. Osin juuri siksi, että tietää mitä tulee tapahtumaan. Toinen kausi päättyy raamatulliseen kuvastoon. Kolmas kausi loppuu useampaan perinteiseen cliffhangeriin, jotka todennäköisesti jäävät vastaamatta.

Jotain erikoista tässä oli minulle, jota en tämän paremmin osaa selittää.
 
Onko kukaan muu katsonut täällä Netflixistä tuota 80-luvun Dynastia-sarjasta tehtyä uutta versiota?

Itse olen tykännyt kovaa tuosta tekeleestä. Ylitseammutut juonikuviot mielenkiintoisilla hyvin näytellyillä hahmoilla takaa ainakin omasta mielestä hyvää viihdettä.
 
Ei mutta olen huomannut että Ruotsin telkkarissa menee Tappava Ase tv-sarjana. Enpä tiennyt että semmoista on tehty.
 
Ei mutta olen huomannut että Ruotsin telkkarissa menee Tappava Ase tv-sarjana. Enpä tiennyt että semmoista on tehty.
Sarjan toisen päähenkilön, Riggsin jota Mel Gibson näytteli leffoissa, näyttelijä sai väitetyn huonon käytöksensä jälkeen potkut kahden kauden sisään. Kolmannelle kaudelle Riggsille saatiin uusi näyttelijä, mutta tuon kauden jälkeen sarja lakkautettiin kun toinenkin päänäyttelijä erosi.

Ei nyt välttämättä kerro mitään sarjan tasosta, mutta vähän triviaa.
 
Netflixistä katselen Belgian poliisin soluttautumisoperaatiota ekstaasivalmistajien organisaatioon. Ensimmäisessä kaudessa on 10 jaksoa ja nyt 6 takana ja onpa vain rohki hy'ä.

Ehkä vähän hitaampi tempo ja vähemmän actionia kuin jenkkiverrokeissa. Juoni on mukavan simppeli, eli mitään totaalisia mind fuckeja ei ole, eikä mattoa vedetä katsojan jalkojen alta millään halpahintaisilla yllätyksillä. Kuitenkaan kyseessä ei ole mikään putkijuoksu, vaan välillä asiat vain menevät toisin kuin on suunniteltu. Näyttelijät ovat mielestäni hyviä, eivät mitään Hollywoodin kiiltokuvia, mutteivät myöskään mistään kummitusjunasta löydettyjä.

Henkilöhahmot ovat uskottavia ja kokonaisia, mutta kuitenkaan rikollisia ei puhkiselitetä millään lapsuudentraumoilla tai yhteiskunnan sorsimisella (ainakaan vielä). Toistaiseksi olen tykännyt.

Undercover IMDB:ssä.
 
Piti hankkia Dplay ihan vaan Karhuryhmä -sarjan takia. Ex-karhulainen Harri Gustafsberg kertoilee poliisin erikoisryhmän menneistä keikoista. Mukana on jengirikollisuutta, mielenterveystapauksia, arvokuljetusryöstöjä, panttivankitilanteita, poliisikoiratoimintaa ym. Todella mielenkiintoinen tv-sarja. Luin viime vuoden lopulla Gustafsbergin kirjan ja hyvä oli sekin.
 
Minusta kirja oli hiukan huono kun siinä ei oltu osattu päättää että tehdäänkö muistelmateos karhukoplasta vaiko jokin psykologian oppikirja. Onko tv-sarjassa keskitytty sentään pelkkään karhukoplan toimintaan vai onko sarjakin täytetty psykologia sonnalla?
 
Back
Top