TV-sarjat, joita katso(i)tte?

Tuli katsottua White House Plumbers HBO:lta. Pidin kovasti. Kertoo "putkimiehistä", eli Nixonin uudelleen valinnan aikana toimineesta ryhmästä, jonka tehtävänä oli kerätä tietoja demokraattien vaalikampanjasta. Homma huipentui Watergate-skandaaliin. Sarja keskittyy E. Howard Huntiin ja G. Gordon Liddyyn, jotka olivat porukan "aivot". Sarja pohjaa vahvasti tositapahtumiin ja on melko todenperäinen, mutta siinä on myös mustaa huumoria, etenkin päähenkilöidensä kautta. Sekä Woody Harrelson että Justin Theroux tekevät erinomaiset roolisuoritukset. Myös etenkin Huntin perhe on vahvasti mukana tapahtumissa.

Pidin kovasti.

Tykkäsin itsekin. Lähinnä jäi mieleen se, että miksi helvetissä Nixon noita tolloja edes tarvitsi yhtään mihinkään ? Olisi todnäk. voittanut vuoden 1972 vaalit jo muutenkin.
 
  • Tykkää
Reactions: EK
Tykkäsin itsekin. Lähinnä jäi mieleen se, että miksi helvetissä Nixon noita tolloja edes tarvitsi yhtään mihinkään ? Olisi todnäk. voittanut vuoden 1972 vaalit jo muutenkin.
Minusta se kertoo paljon nimenomaan Nixonista itsestään ihmisenä, että koki tarvitsevansa moisia järjestelyjä. Ja tietysti myös se, että oli valmis niitä käyttämään.
 
Fargon 5.-kausi oli mielestäni parempi kuin edellinen. Jotenkin tuo 4.-kausi ei toiminut minulle yhtä hyvin kuin aiemmat, vaikka olikin aivan hyvää televisiota.

Tässä kaudessa oli yksi iso "mutta", josta pitää päästä yli, jotta tästä voi tykätä tosissaan. Itselleni tämä ei ollut ongelma.

Hämmästyttävintä mielestäni on, että kaikki Fargon kaudet ovat totta. Koska niinhän siinä alussa lukee.
 
Jo alkuperäisessä Fargo-elokuvassa (mestariteos) kerrottiin alussa tarinan olevan totta. Sama hassuttelu ilahduttavasti siirrettiin myös elokuvan inspiroimaan sarjaan.
 
Ilmasotasarjaa kehutaan Hesarissa.

Pari jaksoa katsoin.

En osaa sanoa miten vertautuu alkuperäisteokseen, mutta lentotoiminta vaikuttaa realistiselta suuremmalti osin.

Muuten niin moni sivujuoni vaikuttaa sen verran kliseiseltä että niitä on nähty aiemmissakin sotalentokoneiden miehistöjen elämää käsittelevissä elokuvissa.

Toisaalta ehkäpä siellä lennostossa sitä vapaa-aikaa sitten oli vain enemmän muihin verrattuna tehtävien välissä.
 
Katsoin Netflixistä Blue Eye Samurain ja petyin. Joo, on hienosti animoitua ja paljon toimintaa ja twistejä juonessa ja kaikkea, mutta kokonaisuus tökki.

Ensinnäkin se suuri salaisuus ei ollut salaisuus noin kolmen sekunnin jälkeen, jos katsoja oli edes suunnilleen selvinpäin. Toiminnassa on vähän se ongelma, että jos sankari laitetaan kohtaamaan täysin ylittämättömiä haasteita, sankari ei saisi saada puukosta siinä vaiheessa, kun haasteesta on noin 97% jäljellä. Tai sitten kaikki haasteet pitäisi ratkaista niin, että sankarin pitää ottaa ensin puukosta, että sen mana-mittari nousee ennätyslukemiin ja kaikki onnistuu. Ja jos koko ajan on hirveitä juonikuvioita - tyyliin "Olin ensin sinun vihamies, mutta sitten olin sinun kaveri, mutta sitten petyin sinuun, mutta tulin takaisin, mutta kuitenkin siirryn vastustajan leiriin ja lopuksi petän sen sinun hyväksesi" - henkilöhahmoihin ja heidän motiiveihinsa on vähän vaikea samaistua. Ja sitten se vitun lopetus. Ei Jumalauta! Nyt tätä voidaan jatkaa hamaan Maaliman tappiin saakka, mutta entistä epäuskottavammin!

Eli muoto oli hieno, mutta sisältö heikko. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni.
 
Kakkoskausi on käsittääkseni tulossa. Hyvä sarja. Se umpihullu irkku-upseeri on kyllä sarjan paras hahmo. Ilmeisesti oikeastikin se tyyppi oli täysi mielipuoli.

Siirrän jatkot tähän ketjuun.

Katsoin juuri tämän minisarjan (SAS Rogue Heroes HBO:lta). Alkuun herätti hiukan ristiriitaisia tunteita, kun AC/DC pauhaa toisen maailmansodan tapahtumissa.. mutta kun makuun pääsi niin oli oikein mainio sarja, toista kautta kieli pitkällä odottaen!

Heti piti tutkailla vastaavat tapahtumat ja henkilöt googlesta. Hyvin mukailee sarja noita, vaikka tietty vapauksia on otettu tarinaan.

Varsinkin tämä operaatio ehkä yksi sotahistorian machoimmista:

Vigil -poliisijännärin kakkoskausi alkoi. Ykköskaudella lepakkonaispoliisipari tutki murhia ydinsukellusveneessä. Tällä kertaa droonien parissa.

Eilen sain Faudan loppuun katsottua, ja samoilla linjoilla @Torni n kanssa. Ennakkoluulot kovat, ja vielä ekan kauden aikanakin tunne että jätän sarjan väliin. Liikaa jutku- ja arabihössötystä äkkiseltään :D Mutta onneksi jatkoin, ja länkkärihattu lähti päästä. Viimeistään toinen kausi täyttä timanttia, neljäs kausi hyvä myös, mutta jotenkin sekava. Ihankuin käsikirjoittajilla tullut hoppu tms.
Viidettä kautta vissiin pukkaa joskus vielä, Imdb:ssä sarake valmiina jo mutta päivämääriä eikä vuosia julkaistu.

Taistelukohtaukset ja miljöö realistisia, toki näyttävyyttä tietenkin mukaan haettu ja saatu.

Israel-naiset myös kauniita :)

Päähenkilöstä ketjussa puhuttu myös, yksi knoppitieto jatkoksi:
Jep, viitos-kausi on tulossa . Ja voisitko ystävällisesti pidättäytyä "jutku"-sanan käytöstä tällä foorumilla, koska kuitenkin esittelet arabit "arabeina".
Kiitos.

Idan Amedi toteaa tässä (yksi näyttelijöistä, ja reserviläinen), että omat purivat, niin sanotusti. Mutta puhuu sujuvaa arabian kieltä, jos se sua helpottaa

Idan Amedi (pictured above), 35, was wounded by shrapnel before being sedated and intubated at an Israeli hospital
 
Viimeksi muokattu:
Jep, viitos-kausi on tulossa . Ja voisitko ystävällisesti pidättäytyä "jutku"-sanan käytöstä tällä foorumilla, koska kuitenkin esittelet arabit "arabeina".
Kiitos.

Idan Amedi toteaa tässä (yksi näyttelijöistä, ja reserviläinen), että omat purivat, niin sanotusti. Mutta puhuu sujuvaa arabian kieltä, jos se sua helpottaa

Käytän jutku -termiä siinä kuin rättipäätäkin, tai kontekstissa neekeriä. Vaikka siitä voisi jollekin tulla turvaton tai epämukava olo.
 
Käytän jutku -termiä siinä kuin rättipäätäkin, tai kontekstissa neekeriä. Vaikka siitä voisi jollekin tulla turvaton tai epämukava olo.
Ok fuhgeddaboutit.
5 vuotta thai-nyrkkeilyä takaa sen että tiedän miltä turvaton ja epämukava tuntuu.

Howabout you, sport?

Tämä brittiläinen scifi-sarja kirjaimellisesti maailman lopusta, loopissa, kandee tsekata. Toka siisoni on vielä terävämpi kuin ensimmäinen, mikä on asiallista.
Yksi intialais-brittiläinen leidi pääosassa, fyysinen rooli, and she owns it.

Anjli Mohindra​

Anjli Mohindra - 1883 Magazine

Fargon 5.-kausi oli mielestäni parempi kuin edellinen. Jotenkin tuo 4.-kausi ei toiminut minulle yhtä hyvin kuin aiemmat, vaikka olikin aivan hyvää televisiota.

Tässä kaudessa oli yksi iso "mutta", josta pitää päästä yli, jotta tästä voi tykätä tosissaan. Itselleni tämä ei ollut ongelma.

Hämmästyttävintä mielestäni on, että kaikki Fargon kaudet ovat totta. Koska niinhän siinä alussa lukee.
Kolmen ensimmäisen jakson perusteella vitoskausi on oikein mainio.

Fargon tuotantotiimille täytyy antaa plussaa siitä, että ovat saaneet tavoiteltua sarjaan samaa henkeä kuin alkuperäisessä elokuvassa oli. Vitoskauteen haettiin selvästikin inspiraatiota alkuperäiselokuvan teemoista. Ensimmäisen jakson alkupuolella jo hetken mietin, onko nyt tehty vain toisinto Fargo-elokuvasta, mutta juoni alkoikin pian kääntyä aivan eri suuntaan kuin mitä itse jo hetken odotin ja pelkäsin.
 
Vigil -poliisijännärin kakkoskausi alkoi. Ykköskaudella lepakkonaispoliisipari tutki murhia ydinsukellusveneessä. Tällä kertaa droonien parissa.

Kakkoskauden kahden enmsimmäisen jakson perusteella aika typerä ja epäuskottava. Poliist kohtaavat kiväärimiehen metsässä eikä kummallakaan ole asetta mukana. Kömpelö karkuunjuoksu, hajaantuminen ja oksanpätkällä rosvon kimppuun. Pelastukseksi tulee paikalle osuva swat-poliisi, saa roiston luovuttamaan aseen mutta päästää karkuun ampumatta laukaustakaan! Joo joo. Viitsisiköhän enempää?
 
Ykköskausi on parempi. Sukellusveneeseen rajattu kerronta toimi siinä minusta hyvin.
 
Noni, katsoin Vigilin kakkoskauden. Juonipaljastus: kaksi korkeamoraalista lesbopoliisia paljastaa teollis- ja sotilaspoliittisen salaliiton, jonka pyörteissä leimattiin väärä porukka terroristeiksi ja tapettiin omia sotilaita. Onnistui siitä huolimatta, että kumpikin teki alkeellisia mokia ja keikkaili koko ajan ilman virka-aseita. Kännykkä sen sijaan oli kädessä jokseenkin koko ajan. Kolmas kausi tätä huttua jää kyllä katsomatta.
 
Keikkaili ilman virka-asetta siitä syystä, että tavalliset brittipoliisit eivät kanna asetta muualla kuin Pohjois-Irlannissa. Aseistettuja rutiinilla ovat vain erilliset erikoisyksiköt. Kuulemma brittikyttien keskuudessa tehdyt kyselyt väittävät, että enemmistö heistä haluaa säilyä avuttomina maalitauluina. Munatonta väkeä.
 
Juu. Telkkarista olen oppinut, että aseistetun poliisin pitää vielä erikseen ilmoittaa siitä, että mukana on kättä pidempää. Jotenkin niin, että jos normaali poliisi huutaa rosvolle "police!" niin aseistetun pitää sanoa, että "armed police", tai jotain sinne päin.

Tuota koko juttua on aina ollut mahdoton ymmärtää.
 
Yrittävät ylläpitää illuusiota sivistyneestä maailmasta. Toisaalta kantaväestö ei ainakaan suurissa määrin tappele tai edes vastusta. Kiltisti lähtevät mukaan kun poliisi hakee kuulusteluun sometykkäyksistä tai rasistisesta pierusta. Samaan aikaan brittien poliisi on aina vain ammattitadottomampi ja poliittisempi.
 
Juu. Telkkarista olen oppinut, että aseistetun poliisin pitää vielä erikseen ilmoittaa siitä, että mukana on kättä pidempää. Jotenkin niin, että jos normaali poliisi huutaa rosvolle "police!" niin aseistetun pitää sanoa, että "armed police", tai jotain sinne päin.

Tuota koko juttua on aina ollut mahdoton ymmärtää.
Tässäkin huutavat "ARMED POLICE!" kohdatessa epäillyn.
Itse sarjasta en kyllä tiedä mitään muuta kuin pari pätkää mitä YouTubessa on tullut vastaan.
 
Back
Top