TV-sarjat, joita katso(i)tte?

No on katsottu.

Tulee vaan mieleen että ei kaikki oikein lähde realistisin odotuksin.

Kyllä tätä löytyy miespuolisistakin varusmiehistä hyvin paljon.

Itsekin voin todeta että keskinkertaisen kunnon omaavana ja omasta mielestäni hyvän lukupään kanssa syntyneenä mukamas olin menossa Rukkiin. Sitten kun P-kausi oli lusittu ja AUK aloitti sen kuuluisan "toisen P-kauden" niin monikin kaukainen unelma haihtui aika äkkiä. Eivät minun kuvitelmani sitten vastanneetkaan sitä mitä olin siltä palvelukselta ja omilta valmiuksiltani täysin odottanut, mutta onneksi luovuin RUK-ajatuksesta jo aika äkkiä koko kurssin pyörähtäessä käyntiin.

Hoidin kyllä AUK:n pois alta, mutta tarkemmin ajatellen olisin toki halunnut ihan toiseen palveluspaikkaan ja sitten tuollakin missä olin AU-kurssilla niin kokonaan toiseen hommaan. Tulipa kuitenkin nyt sitten vedettyä se intti lävitse kahdella kulmaraudalla hyvinkin perinteisessä aselajissa, mutta aivan muu olisi kiinnostanut.

Ja sitä en ymmärrä että jos vapaaehtoisena mennään, miksi ei ole hoidettu kuntoa kuntoon ja hankittu hieman lihasvoimaakin? Varsinkin kun naisilla nyt vaan noin yleensä on heikompi lihasvoima ja harjoitukset on kuitenkin mitoitettu nuorille miehille.

Tästä olen täysin samaa mieltä.

Olen yrittänyt kaikille sukulaisille ja tuttaville jotka tuonne ovat lähteneet niin antaa sen erään tärkeän neuvon siitä että tulisi kuntoilla itsensä kondikseen ennen palvelusta. Ei siitä hyvästä fyysisestä kunnosta ole haittaa oikeastaan missään tehtävässä aina säämiehestä sotkurakettiinkaan.

Käsittääkseni kuitenkin nykyään PV on panostanut todella paljon näihin eri kuntoisten ryhmiin liikuntakoulutuksessa ja "pehmeään aloitukseen" palveluksessa etenkin tuon fyysisen rääkin osalta. Siksi varmaan nykyään moni nainen ei ajattele että siellä pitää jaksaa heittää se Cooper ja paljon muuta.

Varmaan osa ajattelee että lukupäällä pääsee pitkälle siellä, mutta kyllä se fyysinen elementti on etenkin johtajakoulutuksessa useimmiten läsnä niin vahvasti ettei sen tärkeyttä oikeastaan voi mitenkään poissulkea.
 
Kyllä tätä löytyy miespuolisistakin varusmiehistä hyvin paljon.

Siinä on se ero, että joutuu joka tapauksessa käymään ja jollei ole hakeutunut erikoisjoukkoihin niin PV kyllä löytää tehtävän. Kotiin ei pääse sillä perusteella että B-palvelusluokassa ei ole kivaa, kuten sarjassa yksi päätti palveluksensa ennen 45 päivän rajaa.
---------

Ehkä tällä sarjalla on sekin funktio, muiden joukossa, että se opettaa että romukunnolla tai puuttuvalla lihasvoimalla palvelu ei nyt mene kovinkaan nappiin. Tiedä häntä...
 
Mitä nyt olen seurannut, niin suoraan sanottuna nykyisin se nimenomaan on helpointa päästä pois palveluksesta C-papereilla henkisiin syihin vedoten. Näin siis miessukupuolisten osalta ainakin.

Tuo 45 vuorokauden "katuma-aika" nyt on tosiaan ihan eri asia, mutta kyllä intistä pois pääsee nykyään henkisiin syihin vedoten erittäin helposti mieskin mikäli vaan tietää mistä kohdin kenkä alkaa puristaa. Moni siihen ryhtyvä pelimies tosin vaan nykyisin hankkii sen vapautuksen jo ennen palvelusta.

Vielä sen verran on pakko todeta että omassa erässäni naisia oli AU-kurssilla kourallinen. Suurin osa lähti RUK:n puolelle ja pari jäi sitten ihan aliupseerin tehtäviin niissä menestyen. En ota kantaa siihen että olivatko sijoitukset oikeita vai eivät, mutta melkein kaikkien ollessa palvelukseen saapuessaan ja sitä suorittaessaan jonkin verran keskivertovarusmiestä vanhempia, niin ääni tuntui olevan kellossa ihan eri kuin näiden tämän sarjan naisten kohdalla.

Itselläni ei ole kokemusta naisista varusmiesjohtajina, sillä yksikössä jossa palvelin ei siihen aikaan ollut ainuttakaan missään tehtävissä.
 
Witcher -pelit on pelattu ja kaikki kirjat luettu. Kovasti sykityttää TV -sarjan odottelu.

-sarja tulee Netflixiin 20. joulukuuta, kertoo tietenkin Netflix.

Sarjan ensimmäinen kausi on kahdeksan jaksoa pitkä. Sarjaa tähdittää Henry Cavill Noiturina, Yenneferiä näyttelee Any Chalotra, Ciriä Freya Allan ja Triss Merigoldia Anna Shaffer. Sarja perustuu Witcher-kirjoihin, mutta trailerin perusteella sarja lainaa selvästi myös pelisarjan kuvastoa. Esimerkiksi kylpykohtauksen kuvakulma on liki yksi yhteen Witcher 3 -pelin kanssa.


 
Paskaelokuva. Mies tekee typeriä piruetteja kääntäen selän vastustajalle miekkaillessa. Ei jatkoon.

Kaikissa elokuvissa suuret taistelut ovat vain lähinnä joukko kaksintaisteluita. Muodostelmat hajoavat heti rynnäkössä. Witcher on geenimanipuloitu, yli-inhimillisin voimin ja vaistoin kasvatettu tunteeton tappokone. Tottakai se pystyy pyörimään perustaistelijan ympärillä miten haluaa. :devilish:

Hirviönmetsästäjä työssään.



Conan selventää Witcherin maailmaa.

 
Viimeksi muokattu:
Poikkesin kotimatkalla töistä paikallisessa leffadivarissa ja matkaan tarttui kaksi tuotantokautta sarjasta The Americans. Kertoo nelikymppisestä perusamerikkalaisesta perheestä. Mies ja vaimo, tyttö ja poika. Asuvat Washington DC:n mukavalla lähiöasuinalueella. On 80-luvun alku ja kylmä sota jyllää. Pariskunta on kuitenkin KGB:n 60-luvulla maahan soluttama. Elävät peiteroolin suojassa illegaaleina vakoojina. Edes perheen lapset eivät tiedä todellista identiteettiään.

Muutaman jakson tätä katsonut ja vaikuttaa hyvältä. Juonikuviossa seurataan vakoojapariskunnan työskentelyä ja toisaalla seurataan mitenkä FBI:n vastavakoilu yrittää päästä selville vakoojien toimista. Sangen realistisen oloinen sanoisin.


 
Tuo on kyllä tosi hyvä ja realistinen sarja. Sen on kirjoittanut entinen CIA-johtaja, joten uskon olevan realistinen.

Ja itse katsoin tosi hyvän sarjan Orphan Black, joka kertoo naisesta, joka näkee toisen täysin hänen näköisen naisen hyppäävän junan alle, ja ottaa tältä junalaiturille jääneet kännykät ja laukut ja ajattelee tyhjäävänsä tämän tilit ja häippäävän sitten pois. No selviää, että on monia muita hänen kanssaan täysin saman näköisiä naisia, jotka ovat kaikki klooneja keskellä cyberpunkkimaista salaliittojuonta. Suosittelen.

Ja toinen hyvä sarja on You Me Her. Amerikkalainen romanttinen komedia, joka kertoo keski-ikäisestä lapsettomaksi jääneestä pariskunnasta, joka kärsii kuivasta intiimielämästä. No mies varaa ajan maksulliselle ja sitten suudelman jälkeen peruu koko homman ja tunnustaa vaimolleen. Vaimo suivaantuu ja on utelias tästä maksullisesta ja bi-seksuaalina varaa itselleen treffit tämän kanssa ja haluaa nähdä mitä miehensä näki tässä. No sitten nämä molemmat rakastuvat tähän naiseen ja perustavat kolmoiskunnan. Ja tästä lähtee heidän seikkailu.

Ja toinen hyvä pirteä komediasarja on Working Moms, joka kertoo muutamasta juuri työelämään palanneesta äidistä, jotka kamppailevat työn ja perheen tasapainottamisen kanssa ja sarjaa katsoessa tajuaa vaan että kyllä ne äidit vaan (ja isät myös) on niitä yhteiskunnan sankareita.
 
Watchmen TV-sarjaa nyt seurannut muutaman jakson verran. Ja ei oikein iske. Juonesta ei saa oikein tolkullista otetta, tuntuu että asioita vaan lapetaan nenän eteen, mutta mitään ei oikein tapahdu yms... Todella sekava ja vähän päätön ainakin näin 4 jakson perusteella. Jos on tykännyt elokuvasta, sarja on pettymys siihen verrattuna.
Itse tykkään haastavista ja vähän sekavistakin sarjoita nykyään. Kuten Legion, Preacher, Happy!, The Boys...
 
Mikä olisi paras rikossarja nykyään? Sellainen jossa tehdään arvokuljetus tai pankkiryöstöjä tai diilataan huumeita?
 
Watchmen TV-sarjaa nyt seurannut muutaman jakson verran. Ja ei oikein iske. Juonesta ei saa oikein tolkullista otetta, tuntuu että asioita vaan lapetaan nenän eteen, mutta mitään ei oikein tapahdu yms... Todella sekava ja vähän päätön ainakin näin 4 jakson perusteella. Jos on tykännyt elokuvasta, sarja on pettymys siihen verrattuna.
Itse tykkään haastavista ja vähän sekavistakin sarjoita nykyään. Kuten Legion, Preacher, Happy!, The Boys...
Katsoin kymmenen minuuttia ja lopetin. En ymmärtänyt mistään mitään. Tosin jos on jonkinlainen sarjakuvajuttu, niin sellaista en ole koskaan lukenut.
 
Back
Top