Tykistö

Konteissa ei näy antenneita ja muita. Oletan, että viestiliikenne hoituu muualta kuin kontista ihan jo paikantamisenkin vuoksi vai mitenkä on? Eli tuonne piuha kiinni tai korkeintaan pieni linkkiantenni sieltä varsinaiselle lähettimelle, joka on sitten vaikka 500m päässä tuosta tms.?
Säteilevä osa eli antenni laitetaan piuhan päähän ja viedään jonnekin hevon persiiseen.
 
Missä niitä voi enää olla kun koko valtakunnan alueen kattava lähes yhtenäinen luolaverkostokin on yleisessä tiedossa :rolleyes:

Shh... Oulun kallioparkin rakennustöiden laajuutta ei saa paljastaa! Niin, Kainuu-Koillismaan sivuhaaran hyökkäystunnelit ovat jo melkein valmiit ja Talvivaaran vesiansa on jo operatiivisessa käytössä (IOC) .Pari testiäkin on jo ehditty tehdä.

Tunneliverkoston rakentamisessa on käytetty nerokkaita naamiointimenetelmiä. Iijoen keskeisin alitustunneli Pudasjärvellä saa parhaillaan joen pohjoispuolelle naamioinniksi Suomen suurimman hirsirakenteisen koulun, jota voidaan hyödyntää joukkojen tukeutumis- ja huoltopisteenä yhdessä tunnelin eteläpuolen liikunta-, kirjasto- ja uimahallikokonaisuuden kanssa. Logistiikkakeskus toimii hajautetusti molemmin puolin jokea "romahduskaupan" ollessa päävarasto.
 
Konteissa ei näy antenneita ja muita. Oletan, että viestiliikenne hoituu muualta kuin kontista ihan jo paikantamisenkin vuoksi vai mitenkä on? Eli tuonne piuha kiinni tai korkeintaan pieni linkkiantenni sieltä varsinaiselle lähettimelle, joka on sitten vaikka 500m päässä tuosta tms.?

Viestiliikenne hoituu radioilla, parikaapelilla ja valokaapeleilla. Riippuen tilanteesta. Noissa edellisen sivun konteissa näkyy antennijalat aivan selkeästi (4 kpl ainakin).

Jo pelkät kuvat sisältä voivat paljastaa tietoja komentopaikkakontin operatiivisista kyvyistä. Kuvat sisältä paljastavat millaisia radioita siellä on (jokaisella radiotyypillä on omanlainen äänensä eetterissä ja elsolla pystytään 1. määrittämään säteilyn lähde 2. millainen radio sen lähettää) ja montako sekä millaisia vahvistimia radioissa käytetään. Pienistä puroista kasvaa suuri tuli-isku.

Ja kuvat ulkoa ihan yhtälailla. Käytetyt radiotaajuudet ja radioiden määrä selviää ulkokuvistakin, jonka lisäksi vastapuolella on varmasti tiedossa mitä radiomalleja on käytössä. Ei ole niin salaista kuin haluatte kuvitella. Toki ALTYK osalta kalusto ja toimintatavat ovat osittain uusia, joten kaikkea ei täysin ehkä haluta vielä esitellä.
 
Jos joku nyt sattuu tietämään noista konteista jotain niin älkää puhuko Esim suojauksesta tai laitteistoista mitä nuo sisältää. Ne on kontin muotosia koppeja ja siinä kaikki mitä julkisen netin tarvitsee tietää noista.
Jos pv haluaa jakaa noista jotain tietoa niin sen löytää Pv:sivuilta.

Juuri näin. Naurakaa näille tunnelijutuille tai älkää, mutta fakta se vaan on, että sellaisia tästäkin maasta löytyy. Ei niitä nykyään varmasti rakenneta sellaisia määriä kuin kylmän sodan aikaan on enemmän tai vähemmän salassa rakennettu. Kun joskus on jotain rakennettu, niin olisihan se tyhmää olla käyttämättä tilaa, joka jo valmiiksi olemassa. Se varmaan monta henkilöä harmittaa, että nämä tunnelijutut ovat saaneet ympärilleen niin paljon legendoja, mutta parempi niin kuin että kaikki olisi yleisessä tiedossa.
 
Tämä.

Ei kukaan ole kiistänyt etteikö Suomessa olisi maan alle louhittuja tiloja, niitähän on, ihan todistetustikin. Naureskelulle on aihetta sitten kun tarinoissa aletaan puhua uskomattomista tunneliverkoista ja kaikenlaisista salaisista sotavehkeistä.
 
Naureskelulle on aihetta sitten kun tarinoissa aletaan puhua uskomattomista tunneliverkoista ja kaikenlaisista salaisista sotavehkeistä.

Joku kun mainitsee tunnelin, niin joku toinen vetää aina mukaan nämä legendaksi nousseet tunneliverkostot Hangosta Nuorgamiin. Kuten mainitsitkin, maan alla on tiloja, joissa esimerkiksi säilytetään kalustoa. Näissä tiloissa tuskin on lentäviä lautasia, mutta ei niissä ensimmäisenä varmasti säilytetä kahvinkeittimiä. Kyllä niissä tiloissa säilytetään sellaista kalustoa, joka on herkkää rikkoutumaan ja joiden ei tarvitse olla kaikkien nähtävillä.
 
Kyllä niissä tiloissa säilytetään sellaista kalustoa, joka on herkkää rikkoutumaan ja joiden ei tarvitse olla kaikkien nähtävillä.

Kyllä, mutta se kalusto on sitä kalustoa mistä voi lukea täältä. En suoraan sanottuna oikein ymmärrä mitä tunneleilla on ylipäänsä tekemistä sen kanssa, mitä PV haluaa kertoa kaluston yksityiskohdista.
 
Shh... Oulun kallioparkin rakennustöiden laajuutta ei saa paljastaa! Niin, Kainuu-Koillismaan sivuhaaran hyökkäystunnelit ovat jo melkein valmiit ja Talvivaaran vesiansa on jo operatiivisessa käytössä (IOC) .Pari testiäkin on jo ehditty tehdä.

Tunneliverkoston rakentamisessa on käytetty nerokkaita naamiointimenetelmiä. Iijoen keskeisin alitustunneli Pudasjärvellä saa parhaillaan joen pohjoispuolelle naamioinniksi Suomen suurimman hirsirakenteisen koulun, jota voidaan hyödyntää joukkojen tukeutumis- ja huoltopisteenä yhdessä tunnelin eteläpuolen liikunta-, kirjasto- ja uimahallikokonaisuuden kanssa. Logistiikkakeskus toimii hajautetusti molemmin puolin jokea "romahduskaupan" ollessa päävarasto.
Mahtavaa, nyt se selvisikin, miksi täällä Espoossa länsimetron tunnelia tekee sodankyläläinen urakoitsija. Tunneliverkko ulottuu siis todistetusti ainakin Sodankylästä Espooseen...
 
yllä, mutta se kalusto on sitä kalustoa mistä voi lukea täältä.

Kuten sanoin, ei niissä varastoissa ole mitään avaruusteknologiaa, mutta kuitenkin sellaista kalustoa, josta ehkä kaikkia yksityiskohtia ei tiedetä julkisesti, kuten esimerkiksi tällaiset kontit jotka sisältävät enemmän tekniikkaa.
 
Vanhat NL-tykit vaihtoon - puolustusvoimat hankkii uutta arsenaalia

Torstai 6.8.2015 klo 15.13

(U.S. ARMY)" style="margin-right: 0px; margin-left: 0px; padding-right: 0px; padding-left: 0px; color: rgb(102, 102, 102); text-decoration: underline;">
Tämä ranskalainen 155 mm itseliikkuva Ceaser-tykki voi olla yksi vaihtoehto puolustusvoimien pohtiessa uutta tykkihankintaa. Kuvassa tykki on ranskalaisten käytössä Afganistanissa 2009. (U.S. ARMY)
2020-luvulla puolustusvoimilta vanhenee runsaasti 122 mm neuvostoliittolaisvalmisteista tykistöä ja sen ampumatarvikkeita, joita on ostettu itäblokin hajoamisen yhteydessä.

Vanhentuvan kaluston korvaamiseksi puolustusvoimat etsii 155-millimetrin kaliiperin tykkikalustoa, jota varten se julkaisi keväällä tietopyynnön valmistajille.

Nyt tietopyyntöön on saatu vastauksia.

- Kiinnostus oli hyvinkin laajaa, melkein kaikki vakavasti otettavat tykkien valmistajat ovat kiinnostuneita Suomen hankinnasta, kertoo maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Seppo Toivonen Iltalehdelle.

Toivonen ei halua nimetä yksittäisiä valmistajia, mutta kertoo tietopyyntöön tulleen vastauksia esimerkiksi ruotsalaisilta, ranskalaisilta ja yhdysvaltalaisilta valmistajilta.

Itseliikkuvia tykkejä

Uusien tykkien toivotaan olevan itseliikkuvia eli jonkinlaisen ajoneuvon päälle rakennettuja.

- Tulevaisuuden tykistön avainsanoja ovat reagointinopeus, tarkkuus, ulottuvuus, liikkuvuus, vaikutus, yhteistoimintakyky ja kustannustehokkuus. Näin ollen pyörä- tai tela-alusteinen ajoneuvo olisi luonteva ratkaisu, tykistön tarkastaja, eversti Pertti Lahtinen Maavoimien esikunnasta kertoo.

Myös uusien tykkien kantaman pitäisi olla riittävän pitkä, mikä tarkoittaa nykyaikana yli 30 kilometriä.

- Erikoisampumatarvikkeilla, kuten älykkäillä panssariin hakeutuvilla ampumatarvikkeilla, vielä lisätään tulen tehoa, Lahtinen kuvailee.

Uusien tykkien kaliiperi on 155 mm, koska Lahtisen mukaan se on tänä päivänä kehittyvien tykkien kaliiperi maailmalla. Suomella on jo ennestään saman kaliiperin vedettäviä kotimaisia kenttäkanuunoita, joista uusimmat on varustettu omalla apumoottorilla. Niiden liikuttelu vähänkin pidempiä matkoja vaatii kuitenkin erillisen ajoneuvon.

Hinta auki

Toistaiseksi ei ole päätetty, korvataanko vanheneva tykistö kokonaan uudella kalustolla vai kelpaavatko Suomelle myös käytetyt tykit. Hankinnan hintahaitariksi on tietopyynnössä mainittu 0-100 miljoonaa euroa.

Seuraavaksi vuorossa on tietopyyntöön saatujen vastausten analysointi, jonka jälkeen sopivaksi katsotuille valmistajille lähetetään tarjouspyynnöt.

Jos suunnitelmat etenevät aikataulussa, saadaan uudet tykit varusmiehille koulutuskäyttöön vuosikymmenen vaihteessa. Uusilla tykeillä on tarkoitus pärjätä aina 2050-luvulle asti.

Nämä vanhenevat

Ensi vuosikymmenellä vanhentuvaa tykistön kalustoa ovat muun muassa 122 mm kenttähaupitsit vuosimallia 1963, 122 mm panssarihaupitsit ja 122 mm kevyt raketinheitin. Kenttähaupitseja on hankittu jo kylmän sodan aikana 1960-80-luvuilla Neuvostoliitosta sekä myöhemmin Itä-Saksan hajoamisen yhteydessä. Panssarihaupitsit ja raketinheittimet on hankittu käytettyinä kylmän sodan päättymisen jälkeen 1990-luvun alussa.

Uutta tykkikalustoa tarvitaan suorituskykypuutteiden sekä 122 mm aseiden ampumatarvikkeiden ja ajoneuvoalustojen massamaisen vanhenemisen vuoksi.

Lahtisen mukaan nykyisiä tykkejä ja ampumatarvikkeita kuitenkin käytetään niin pitkään kuin ne ovat käyttökelpoisia.

MIKKO VIRTA
[email protected]

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015080620140840_uu.shtml
 
Kuten sanoin, ei niissä varastoissa ole mitään avaruusteknologiaa, mutta kuitenkin sellaista kalustoa, josta ehkä kaikkia yksityiskohtia ei tiedetä julkisesti, kuten esimerkiksi tällaiset kontit jotka sisältävät enemmän tekniikkaa.

Tietenkin, eihän kukaan varmaan ole väittänyt etteikö puolustusvoimilla olisi mitään salassa pidettävää yksityiskohtien osalta. Mutta edelleen ihmettelen relevanssia luolien ja luolatornareille naureskelun suhteen. Ne kun koskevat nimenomaan sitä, että PV:n varastoista löytyisi jotain mistä ei ole julkisuudessa mitään tietoa.

Toisaalta haluan edelleen huomauttaa, että PV:n omasta tiedottamisesta ei voi päätellä mikä on oikeasti salassa pidettävää. Tiedottaminen ja PR-toiminta on edelleen lapsenkengissään jatkuvasta kehittymisestä huolimatta. Esimerkiksi ilmavoimien toiminnassa on paljon asioita joista PV ei itse juuri kerro, mutta joista voi lukea julkisista lähteistä (ihan kotimaisesta kirjallisuudestakin). En esimerkiksi usko, että PV:n sivuilta löytyy tarkempaa tietoa siitä mitä ulkoista kuormaa Learjet voi kantaa, mutta tieto ei silti ole salaista. Tietenkään mitään valokuvia tms. ei kannata lähteä levittelemään jos ei ole varma onko se suotavaa.
 
Tarviiko sieltä ees kaiken löytyä? Jos jotkut asiat kiinnostaa, mitkä ei firman sivuilta löydy niin varmaan osaa itsekin etsiä. Ei PV mikään 0100100 ole. Sielläkin on rajallinen määrä resursseja eikä joku kalustosivu ole huippuprioriteetti päätellen siitä että se on päivitetty viimeksi 2013.
 
Tuli tuosta 122mm -> 155mm korvaamisesta mieleen, että kuinkas paljon noita 122mm:ä on? 1:1 korvaus suhdetta en usko että nähdään ja olisi mielestäni jopa optimistista olettaa, että jos korvaava järjestelmä on itse liikkuva voitaisiin puhua 10:1 määristä jos oikein hyvä tuuri käy ja jonkun laarin pohjalta saadaan valuuttaa kaivettua. Toki jotain joudutaan ajamaan varmasti alas. Sen verran pv:llä tuota kalustoa 2020 luvulla korvattavaksi tulee...
 
PSH:t mukaanlukien on vissiin jossakin 300 ja 400 välillä luku. PSH:ita oli sen 72 kappaletta. Hinattavia oli yli kymmenen patteristoa.
 
Ei nyt taas kannattais pohtia sitä rahoituksen vaan enemmänkin tarpeen pohjalta. Jos nykyisin se tuliyksikkö on 18 putkinen 122 H PSTO, niin minkälaisella yksiköllä tuon kokonaissuorituskyky voidaan korvata.

Ottaen huomioon modernin 155 mm paremman vaikutuksen maalissa, kantaman, liikkuvuuden jne. ei tykkejä tarvitse 1:1 korvata. Voisiko 2:1 olla riittävä? Rahoitus sitten joko saadaan tai vain osa patteristoista voidaan korvata.
 
Back
Top