Mua huolestuttaa noissa pitkän kantaman asejärjestelmissä vain ja ainoastaan se, että niitä(kin) on hankittu määrällisesti ja laadullisesti liian vähän.
JASSM on sinäänsä aseena oikein pätevä erityisesti hyvissä ajoin ennalta tiedusteltuihin maaleihin suoritettaviin iskuihin, joihin on käytettävissä kosolti valmistautumisaikaa. Se myös mahdollistaa iskut hyvinkin pitkälle vihollisen syvyyteen.
Heikkona puolena JASSM:issa on kuitenkin vähäisen lukumäärän lisäksi se, että aika tulitehtävän saamisesta maalin tuhoutumiseen on huomattavan pitkä. Jos on olemassa pienikin riski, että maali saattaa liikkua, sitä ei oikein kannata ampua JASSM:illa, koska parhaassakin tapauksessa käskystä maalin tuhoamiseen kestää tunteja. Ne Hornetit kun pitää huoltaa, tankata ja JASSM asentaa ripustimiin, sekä ladata maalin tiedot Hornetin järjestelmiin ja briiffata lentäjät tulevasta tehtävästä, kaikki mikä vie huomattavasti aikaa ennen kuin kone on edes noussut ilmaan ja voi aloittaa lentämisen kohti laukaisupistettä.
Eli jos halutaan nopeaa vastatoimenpidettä johonkin Venäjän pelilikkeeseen, niin JASSM ei sitä kyllä valitettavasti tarjoa. Lisäksi koko asejärjestelmä on sinänsä haavoittuvainen, koska se on sidottu Hornettiin lavettina, eli jos Hornet ei syystä tai toisesta pääsekään ilmaan, niin JASSM:iakaan ei voi laukaista.
Sen sijaan MLRS-lavetille asennettu ATACMS on hyvin taistelunkestävä asejärjestelmä, joka omaa nopean reagointikyvyn vihollisen syvyydessä sijaitsevia maaleja vastaan. Syötät vain koordinaatit aseelle, ajat MLRS:n laukaisuasemaan ja ammut ohjuksen, kaikkeen tähän menee vain muutamia minuutteja. Ballistisena ohjuksena ATACMS soveltuu käytettäväksi nopean lentoajansa vuoksi myös aikakriittisiä maaleja, kuten vihollisen lentokenttiä vastaan.
Persianlahden sodasta vuodelta 1991 voi hakea oppeja kun verrataan näiden eri asejärjestelmien suorituskykyä ja taistelunkestävyyttä ilma-alivoimaisen osapuolen käytössä. Irakin ilmavoimat eivät tietääkseni saanet koko sodan aikana yhtäkään kunnollista ilmahyökkäystä aikaiseksi liittouman joukkoja vastaan, kun sen sijaan alkeelliset Scud-ohjukset aiheuttivat koko sodan suurimmat yksittäiset tappiot liittouman joukoille. Näitä liikkuvia Scud-laukaisualustoja ei myöskään saatu koko sodan aikana kuriin huolimatta huomattavista panostuksista niin ilmassa kuin maallakin.
Kun venäläisten Iskander-ohjuksia pidetään lähestulkoon tuomiopäivän aseina täällä meillä, niin ihme on, ettemme halua itsellemme vastaa suorituskykyä käyttöön. Hyvin maastoutettuja MLRS-lavetteja vihollinen ei löydä ikinä Suomen metsistä, jos se osoittautui lähes mahdottomaksi Irakin aavikoillakin.
Loppukaneettina on aivan naurettavaa, että me olemme mukana jossain rypäleasekiellossa, kun venäläiset tiputtavat päivittäin rypälepommeja siviilien niskaan Syyriassa ja ampuvat termobaarisilla kärjillä varustetuilla raketinheittimillä jatkuvasti siviiliasutuksen keskelle. MLRS-lavetttien määrä pitäisi vähintään tuplata, ja varustaa lavetit ihan karusti samoilla rypäleaseilla millä liittouman joukot möyhensivät etulinjassa olevia irakilaisjoukkoja tauotta Persianlahden sodan aikana. Ei niin mediaseksikästä, mutta tappavan tehokasta.
Sota nyt ei muutenkaan ole mikään hurskastelijoiden ja tekopyhien moralisoijien laji, en ole ikinä ymmärtänyt mitä väliä sillä on millä menetelmällä vihollinen tapetaan, jos tarkoituksena on kuitenkin tappaa se vihollinen...
