Tykistö

ES AM

Alikersantti
Ai hemmetti kun olisin oikein asiantuntija, niin pääsisin pätemään tänne. (Ja tähän paljon hymiöitä ja lyhenteitä)
 
Iso-Mursu

Respected Leader
Keskustelu lähti vuoden palvelusajasta ja valmiusyksiköistä, joita laajennetaan pian valmiuspataljooniksi, ilman että julkisesti todetaan, että palvelusaika puolustusvoimissa on kaikessa hiljaisuudessa kohta pidennetty vuoden mittaiseksi. Valmiutemme paranee, mutta kuuden kk keikalle lähtijät tulevat huomaamaan, että eihän sellaista vaihtoehtoa enää oikeasti ole.

Aikamoinen huomio, vai mitä veljet? Tätä on pohdittu, mm. jos HX-hanke menee maksimillaan läpi, niin onpa kovat ajat poliitikoilla taustatiedoissaan ja päätöksen teon perusteeksi, rahaa hyvinvointivaltion ylläpitämiseen kun siihenkään ei ole. Nyt sitten tämä. Seuraan kyllä silmä kovana, miten tämä valmiuspataljoona lähtee toimimaan. Ja joko pian täytyy lähteä talon ympärille katsomaan lähipuolustusasemat.

Mikäs siinä, tekninen aselaji kuten tykistö hyötyy myös varmasti. Toivottavasti se valmiusaika eli jälkimmäinen 6kk todella hyödynnetään. Tulenjohto jalkautetaan jalkaväen mukaan. Tykkimiehet koulutetaan kaikille perusputkillemme. Laskenta treenaa monipuoliesti erilaisten ja erikokoisten ja eri vauhtia liikkuvien kohteiden maalittamista.
Ja saadaan ehkä kerrankin isot maaliosastot, kun olisi kunnon iskevä osa hyökkääjänä nuoremmille
 
Old Boy

Ylipäällikkö

Normitulinopeus on 4 ls/min mutta kyllä 130 K54:llä saa nopeamminkin kuulaa lähtemään. Tämä suoritus on peräisin Kainuun Tykistörykmentistä: laskin 7 laukausta ja aikaa meni 55 sek. Erityisen huomionarvoista on kolmen ekan kudin ryöppy 16 sekunnissa. Nyt on kokonaan unohdettu ammusmiesten koreografia ja tyydytään ainoastaan syöksymään tykille mahdollisimman nopeasti. Suuntaajakin vielä tässä vauhdissa ehtii tarkistamaan arvojen säilymisen.

Näitä nyt ei varmaan enempää tilastoida, mutta kun forumilla on asian tuntijoita niin onko joku nähnyt vielä nopeampaa suoritusta?
 
Viimeksi muokattu:

Protheon_93

Kenraali
Kuinka realistinen idea tykistön kehitykselle olisi se, että lunastamme vaikka 2023-2027 vaalikaudella K9-option ja sitten vedettävät 155mm tykit peruskorjattaisiin ja lisättäisiin elektroniikkaa, mutta pysyisivät vedettävinä? Sitten hakisimme entistä kauaskantoisempia 155mm ammuksia.

Alueellisista taisteluosastoista muodostettaisiin joustavia alueellisia prikaateja ja tykistö olisi alueellisille prikaateille alistettuna. Ja se tarjoaisi sitten keskitetysti tulitukea taisteluosastoille, ja taisteluosastoissa olisi lisätty kranaatinheittimien määrää. Ja sitten ad hoc - ratkaisuna voisi myös alueellisesta prikaatista liittää yhdelle taisteluosastolle vedettävää tykistöä tarpeen vaatiessa.
 
Old Boy

Ylipäällikkö
Ei kellään olisi 152 H 88 hankinnasta mitään lähdekirjoja tms. heittää ehdolle
Eipä ole osunut silmiin kuin sivulause siellä ja toinen täällä. Vahvan savuverhon turvin toteutettu hanke kaiketi.
No eipä ole! Tykkimies 1994-vuosikirjassa on eversti Erkki Eskelisen kirjoitus tästä projektista. Julkaisua on divareista saanut sopuhintaan ja Militaria on ainakin ennen myyny vielä sopuisampaan arvoon.
 
Rannari

Greatest Leader

Tai vaihtoehtoisesti ei kovin mielenkiintoinen? Mulla muuten on tuo Tykkimies hyllyssä joten kovin kiinnostava tuo juttu ei vissiin ollut :D
 
Hanski

Kenraali
Eipä ole osunut silmiin kuin sivulause siellä ja toinen täällä. Vahvan savuverhon turvin toteutettu hanke kaiketi.
152H-hankinta on hyvin dokumentoitu mm. Tykistön vuosikirjoissa ja historiikeissa. Täytyy katsoa kotona...
 
Rannari

Greatest Leader
152H-hankinta on hyvin dokumentoitu mm. Tykistön vuosikirjoissa ja historiikeissa. Täytyy katsoa kotona...
Hyvin mutta ohuesti. Kolme alatyyppiä ovat paljon laajemmin esillä perusmalleina. Se voi olla luonnollistakin koska kolme on enemmän kuin yksi :D

Markkinoinnin ja julkisuuden osalta on tietysti ihan luonnollistakin että julkisuudessa pyöriteltiin mieluummin 155K:n kaltaista oman teollisuuden kärkituotetta eikä mitään sota-aikaisesta tuunattua tylsää perusrassia. Niin olennainen väline kuin jälkimmäinenkin tietysti etenkin ennen Saksasta tehtyjä hankintoja oli.

Erilaisissa Kenttätykistön historiateoksissa ja Sotamuseon tykkiluetteloissa nuo tietysti ovat aina mukana siinä kuin kaikki muutkin tykkimallit. Ja niitähän meillä riitti sinne 90-luvulle saakka.
 
J0h1F

Kenraali
Kuinka realistinen idea tykistön kehitykselle olisi se, että lunastamme vaikka 2023-2027 vaalikaudella K9-option ja sitten vedettävät 155mm tykit peruskorjattaisiin ja lisättäisiin elektroniikkaa, mutta pysyisivät vedettävinä? Sitten hakisimme entistä kauaskantoisempia 155mm ammuksia.

Alueellisista taisteluosastoista muodostettaisiin joustavia alueellisia prikaateja ja tykistö olisi alueellisille prikaateille alistettuna. Ja se tarjoaisi sitten keskitetysti tulitukea taisteluosastoille, ja taisteluosastoissa olisi lisätty kranaatinheittimien määrää. Ja sitten ad hoc - ratkaisuna voisi myös alueellisesta prikaatista liittää yhdelle taisteluosastolle vedettävää tykistöä tarpeen vaatiessa.
Tähän nyt sen verran, että jos alueellisista taisteluosastoista poistetaan tykistö, eivät ne enää ole taisteluosastoja, vaan pataljoonia.
 
PJ85

Eversti
Lahjoittaja
Mä en kyllä tätä allekirjoita. Meillähän on edelleen asevelvollisuus. Valmiusjoukot ovat myös onnistuneet tekemään toimintansa houkuttelevaksi, vaikka sinne osa määrätäänkin. Aihe kun kiinnosti niin on ollu mahdollisuus asiasta keskustella aika laajastikin sotilasarvoskaalalla jääkäristä kenraaliin. Laadukasta koulutusta mainostetaan P-kaudella ja mitä VYKS-varusmiesten kanssa oon jutellu niin ovat olleet yleensä tyytyväisiä; ainakin palveluajan loppupuolella. Julkisuudessa komentaja Petri Hulkko taas kertoi palautuskyselyjen keskiarvon olevan yli 4 asteikolla 1-5. Kyllähän tyytymättömät nuoret antaisivat palaa näissä kotiuttamisgallupeissa, kun ne saa palauttaa nimettöminä.

Palvelusaika on 5/6:lla yli minimin Sandiksessa, muista varuskunnista ei oo varmaa tietoa. Ei siis vielä oleteta mitään yleistä palvelusajan pidennystä salassa. Valmiusjoukkojen laajeneminen pataljooniksi uutisoitiin entisen PV:n komentajan haastattelun perusteella, mutta sen jälkeen on ollu hiljaista. Ensimmäinen asia olisi määrärahat tätä varten: lisää henkilökunnan työtä, punkkapaikkoja pidempään palveleville varusmiehille sekä rahaa harjoituksiin. Jotenkin tuntuu vaikealta lähteä tällaista nykyhallitukselta pyytämään; toivon että oon väärässä. Pitäisikö miettiä, mitä saisi jos tyydyttäisiin vähän pienempään lentsikkamäärään Norjan tapaan.

Tykistössä oli ennen käytössä epävirallinen sotilasarvo diplomitykkimies. Eivät tosin saaneet mitään arvomerkkejä eikä sitä diplomiakaan. Tämä oli AUKin keskeyttäneitä varten. Jos se tapahtui jostain muusta syystä kun sairauden tai vamman vuoksi, niin palvelusaika pysyi 11 kk:n mittaisena.

edit en tiedä miksi laitoin tämä tykistöketjuun, mutta antaa olla. edit2 MAAVKOM mediapäivän esityksen olsi kiva saada ihan kaikille esille
 
Panssari Salama

Ylipäällikkö

fulcrum

Respected Leader
Niin eikö tuossa tontussa ole raskaat kranaatinheittimet mukana? Kai Norjalla ja Ruotsillakin krh:ta on sen tiun tykin lisäksi. Toki pelkkien 'oikeiden' tykkien määrän vertailu on sekin massiivisesti Suomen eduksi.
 
Tykkejä on ilmeisesti n. 700 ja raskaita heittimiä toinen mokoma. Siihen vielä raketinheittimet niin yhteismäärä on luokkaa 1500 kpl. Joku jolla on uusimmat ilmoitukset käsillä voi tarkentaa.
 
aj77

Respected Leader

Mahtavaa, ainoa miinuspuoli on se että paljon tykistöä = paljon tykäreitä
Se on hyvä asia.- Armeija ei muuta aselajia edes tarvitse kuin tykärit. Ehkä It, mutta tykkisellainen. Ja huolto että saadaa munkkia. Muut on ihme hifistelyä. Tykärit kun kerran hönkäsöö niin siinä on naapurinpojat ihmeissään.
 
Top