Panssari Salama
Respected Leader
HS-analyysi | Jättimäisiä asehankintoja, rehvastelevia kenraaleja ja asevelvollisuuden laajentamisvaatimuksia: Mitä Suomessa oikein tapahtuu?
Se mitä kasarmeilla tapahtuu, ei enää kasarmeille jää, kirjoittaa puolustuspolitiikkaan erikoistunut HS:n toimittaja Jarmo Huhtanen.www.hs.fi
Maksumuurin takana. Minkä takia maavoimien komentajan kommenttia moititaan nyt?
Klikinsäästäjä: Hulkko kertoo asiasta koska avoimempi viestintäkulttuuri ja kiinnostunut media:
”Ruotsilla on 24 kenttätykkiä, Norjalla samoin 24. Meillä on tuhat” – Miksi maavoimien komentaja rehvastelee aseilla juuri nyt?
Se mitä kasarmeilla tapahtuu, ei enää kasarmeille jää, kirjoittaa puolustuspolitiikkaan erikoistunut HS:n toimittaja Jarmo Huhtanen.
Jarmo Huhtanen HS14.2. 11:19
Puolustusvoimat kuljettaa kalustoaan harjoituksiinsa Rovajärvelle Misin aseman ja kylän kautta. (KUVA: Jukka Gröndahl / HS)
Kenraaliluutnantti Petri Hulkko teki viime keskiviikkona median edessä sellaista, mihin Suomessa ei ole totuttu.
Maavoimien komentaja rehvasteli häpeilemättä sillä, miten hyvin hänen johtamallaan puolustushaaralla menee.
”Maavoimat on itsenäisen Suomen historiansa parhaassa kunnossa, suhteutettuna myös turvallisuusympäristöön”, Hulkko sanoi.
Hulkko korosti, että Suomella on Euroopan toiseksi suurimmat maavoimat Turkin jälkeen. Eikä siinä kaikki:
”Meillä on ylivoimaisesti Euroopan suurin tykistö. Ruotsilla on 24 kenttätykkiä, Norjalla samoin 24. Meillä on tuhat.”
Turvallisuusympäristön tärkein suhteutettava maa on tietysti Venäjä, vaikka sitä ei mainittukaan.
Hulkon mukaan uutta sotamateriaaliakin on saatu viime vuosina niin paljon kuin Maavoimien noin 4 200 ihmisen organisaatio pystyy ylipäätään vastaanottamaan.
Eikä Hulkko ole ainoa hyvää oloaan hyrissyt kenraali.
Ilmavoimien komentajien ja median tapaamisissa on viime vuosina pidetty kalvosulkeisia, joiden ydinviesti on ollut se, että Suomen ilmavoimat – eli Hornetit – ovat vähintään yhtä hyvässä iskussa, jos eivät kovemmassakin, kuin naapurimaiden hävittäjät.
Suomessa on totuttu siihen, että sotilaat napisevat ja marisevat rahan ja sotatavaran puutetta, jos ei julkisesti niin ainakin yksityisesti.
Mistä siis on kyse?
Itsenäisen Suomen lyhyessä historiassa on käyty jo neljä sotaa. Jokainen historiaa opiskellut tietää, että ajanmukainen sotavarustus säästää taistelussa verta.
Kukapa ammattisotilas ei siksi havittelisi joukolleen parasta kalustoa mitä rahalla saa. Itse asiassa se on hänen velvollisuutensa.
Modernin armeijan ylläpito on kuitenkin kallista ja kallistuu koko ajan. Niinpä millään maalla ei ole enää varaa ja yleensä edes halua varustaa uusimmalla kalustolla sellaisia miljoona-armeijoita kuin vielä kylmän sodan aikana oli. Ei edes suurvalloilla.
Suomessakin sodan ajan armeijan kokoa on pienennetty noin puoleen tai alle puoleen siitä, mitä se joskus oli.
Kenttäarmeijan koon väheneminen ei ole sinänsä niin iso asia kuin miltä se ehkä kuulostaa: ei Suomella ollut kylmän sodan aikanakaan todellisuudessa kunnon varusteita yli puolen miljoonan miehen armeijalle.
Reservin määrä loi joka tapauksessa uskottavuutta ja pelotetta, ja niitä tarvittiin.
Eikä Puolustusvoimilla ole vieläkään antaa parasta varustusta kaikille, mutta parempaa kuitenkin kuin koskaan aikaisemmin.
Hulkko muistutti rehellisesti, että Maavoimilla on ollut onnea siinä, että se on saanut ostettua tarvittavaa kalustoa edullisesti käytettynä.
Tällaisia keskeisiä asejärjestelmiä ovat Leopard-panssarivaunut, K9-panssarihaupitsit ja raskaat M270 MLRS -raketinheittimet.
Erityisesti panssarihaupitsit ja raketinheittimet ovat olleet tärkeä osa Puolustusvoimien pitkän tähtäimen kehittämissuunnitelmia, joissa niin kutsuttu kaukovaikuttaminen on ollut keskeisessä roolissa.
Kaukovaikuttaminen tarkoittaa suomeksi sitä, että pystytään ampumaan kauas ja tarkasti. Siinä auttavat uusiin aseisiin hankitut älykkäät ampumatarvikkeet.
Käytettyjen asejärjestelmien kaupat ovat vaatineet puolustushallinnolta kaukonäköisyyttä ja hyvää ajoitusta, joten pelkästä tuurista niiden hankkimisessa ei ole ollut kyse.
Suomi lähti hankkimaan perinteisiä aseita hetkellä, jolloin muut maat katsoivat ne tarpeettomiksi, koska sodan kuvan uskottiin muuttuneen.
Lähihistoria osoittaa, että sodan kuva on säilynyt yllättävän paljon ennallaan. Lähimmässä sotaa käyvässä paikassa Ukrainassa käydään yhä perinteistä kulutussotaa tykkeineen ja raketinheittimineen.
Käytetty tavara on kuitenkin aina käytettyä, ja sen elinkaari on hankinnan jälkeen lyhyempi ja teknologia vanhempaa kuin uutena ostetun. Aika näyttää, oliko käytettynä ostaminen vain reikien parsintaa ja ongelmien siirtämistä eteenpäin.
Maavoimien ja Ilmavoimien komentajien tyytyväisyys puolustushaarojensa tilanteeseen sattuu ajanjaksolle, jolloin Suomi valmistelee historiansa suurimpia asekauppoja.
Hallitus päättää ensi vuonna, mikä hävittäjä valitaan nykyisen Hornet-hävittäjän seuraajaksi. Kyseessä on jättiläismäinen kymmenen miljardin euron ostos. Moni ei näytä oivaltaneen kaupan suuruutta, sillä se on iso myös maailmanmitassa.
Viime syksynä hallitus päätti jo ostaa 1,3 miljardilla eurolla neljä uutta sotalaivaa, jotka ovat kooltaan isompia kuin koskaan aikaisemmin.
Molemmat miljardihankinnat aiotaan kaiken lisäksi rahoittaa erillisrahoituksella eli normaalin puolustusbudjetin ulkopuolelta. Voidaankin olla aika varmoja siitä, että ihan lähivuosina eivät kenraalit valita ainakaan julkisesti puolustusbudjetin pienuutta.
Hämmästyttävintä on oikeastaan se, miten helposti ja pienin poliittisin nurinoin kalliit hankkeet ovat edenneet. Sitä ei voi tulkita millään muulla tavalla kuin että Suomessa on hämmästyttävän laaja tuki maanpuolustukselle ja sen kehittämiselle.
Tätä tulkintaa vahvistaa se, että samaan aikaan naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suosio on lähtenyt nousuun. Myös naisten omat vaatimukset pakollisesta asevelvollisuudesta ovat lisääntyneet.
Valtavia asehankintoja, tyytyväisiä kenraaleja ja vaatimuksia asevelvollisuuden laajentamisesta. Miten tähän on tultu?
Äkkiseltään voisi luulla, että Suomea on ryhdytty militarisoimaan kovaa vauhtia.
Todellisuudessa kyse on monien toisiinsa liittymättömien asioiden summasta.
Maavoimien Hulkon lausuntoa on helppo ymmärtää, koska takana on kokonainen vuosikymmen, jolloin Puolustusvoimat on keskittänyt voimavaroja kaikista puolustushaaroista juuri Maavoimien kehittämiseen. Se näkyy ja sen pitääkin näkyä juuri nyt.
Ilmavoimien komentajat ovat olleet tyytyväisiä, koska 1990-luvulla ostetut Hornetit ja niiden päivitykset ovat osoittautuneet heidän mielestään onnistuneiksi hankinnoiksi.
Hornetien suhteellinen painoarvo Pohjois-Euroopassa on kasvanut, koska samaan aikaan naapurimaiden ilmavoimia on supistettu.
Merivoimien ja Ilmavoimien suurhankintojen yhtäaikaisuus johtuu taas siitä, että niiden kalusto vanhenee sattumalta samaan aikaan. Ideaalimaailmassa tällaista ei pitäisi tietenkään tapahtua.
Vaatimukset naisten pakollisesta asepalveluksesta taas nojaavat sukupuolten väliseen tasa-arvoon, eivät sodan ajan tarpeeseen.
Puolustusvoimat on joutunut jopa toppuuttelemaan innokkaimpia, sillä kaikkien naisten kouluttamiselle ei ole maanpuolustuksellista tarvetta.
Joka tapauksessa Puolustusvoimat on joutunut muuttamaan suhtautumistaan varusmiehiinsä entistä kunnioittavammaksi ja avoimemmaksi.
Näennäiseen militarisoimiseen liittyy myös viestinnällinen harha: Puolustusvoimia seurataan ja siitä kerrotaan mediassa yhä herkemmin ja tarkemmin.
Puolustusvoimilla on pitkä perinne siitä, että asioita piilotellaan, eikä niitä kutsuta oikeilla nimillään. Näin on tehty sekä salaus- että hämäyssyistä.
Asehankinnoistakin nousee pienempi häly, jos ostetut aseet kuulostavat arkisemmilta ja vähemmän salaperäisiltä.
Niinpä signaalitiedustelulentokonetta kutsutaan vähätellen valvontakoneeksi, Jassm-risteilyohjuksia rynnäkköohjuksiksi ja uusia fregatti-luokan sotalaivoja korveteiksi.
Se mitä kasarmeilla tapahtuu, ei enää kasarmeille jää.
Nykymaailmaan tällainen kikkailu sopii huonosti. Maanpuolustukseen liittyvä ilmapiiri ja viestintä ovat muuttumassa tavalla, joka on arkipäiväistämässä ja lisäämässä asevoimia koskevaa julkisuutta.
Joku voi tulkita sen militarisoinniksi, mutta todellisuudessa kyse on siviili- ja sotilasmaailman suhteen normalisoitumisesta.