Tykistö

Se mitä @Mikfin70 kertoi uuden tykin kouluttamisesta kertausharjoituksessa. Toisekseen varusmiehet on pakko kouluttaa. Niitä tulee varuskuntien porteista sisään, oli niille sitten järkevää SA-kalustoa ja SA-sijoitusta taikka ei. Lisäksi oman aselajin juttujen kouluttaminen varusmiehille ylläpitänee kantahenkilöstön osaamista paremmin kuin että alettaisiin kouluttaa jotakin ihan muuta mikä ei edes ole omaa ydinosaamisaluetta.
Hyvä esimerkki, HämPsP:n PsvK koulutti moottoroidun taisteluosasron PsjK:ta ja ammattitaito Leo koulutuksen osalta kärsi, jolloin päätettiin tuottaa kesän saapumiserästä myös yksi PsvJ.
 
Se mitä @Mikfin70 kertoi uuden tykin kouluttamisesta kertausharjoituksessa. Toisekseen varusmiehet on pakko kouluttaa. Niitä tulee varuskuntien porteista sisään, oli niille sitten järkevää SA-kalustoa ja SA-sijoitusta taikka ei. Lisäksi oman aselajin juttujen kouluttaminen varusmiehille ylläpitänee kantahenkilöstön osaamista paremmin kuin että alettaisiin kouluttaa jotakin ihan muuta mikä ei edes ole omaa ydinosaamisaluetta.
Minäkin sain ainoan virallisen koulutuksen Ukko-Pekkaan/Pystykorvaan vain luokan edestä käytettynä. Rynkky mulla muuten oli. Mutta jos sota olisi syttynyt, olisi minulle annettu tuo luotettava sodankäynyt kertatuliase.
 
Näkyikö teillä ilmavoimissa noihin aikoihin edes konepistooleja? Vai oliko kaikki tehokkaammat aseet suojausjoukoilla?
 
85/86 kaikilla oli palveluksessa rynkyt. Ihan loppuvaiheessa meille pidettiin kattava oppitunti lentotukikohdasta sodan aikana. Sielläkin tuli ilmi, että Mosinilla mennään. Ja mitä konepustooleihin tulee... Kyllä jopa Stenejäkin olisi jaettu, muistaakseni tukikohtaa suojeleville joukoille. Sitä en valitettavasti muista, montako rynkkyä osastolle riitti.

Sen verran reaalitilanteen päivitystä tilanteeseen tiesin, että eräänä aamuna meitä alikessuna ilmoittautui pst.koulutukseen 11. Vanhempia lentosotamiehiä oli koulutukseen tulossa neljä tai viisi. No, kaikille koulutusmerkintä, yksi alikessu kouluttamaan ja muut asevarastolle. Pakkasimme koko päivän pois Tikkakoskelta muistaakseni Riihimäelle lähetettäviä "mosineja". Siinä yhteydessä sitten pyysin tupakaveriani, asealikessu (ei tajunnut ilmoittautua koulutukseen, ei koulutusmerkintä), miten tätä pyssyä oikein käytetään. Mutta tosiaan, silloin Tikkakoski poisti varastostaan suuren määrän vanhaa sotilaskivääriä. (Suuren määrän rauhanmitalla, miten sitten sotavaraston? En tiedä.)
 
Isäni sai rannikkotykistössä joskus 70-luvun lopulla tai 80-luvun alussa RK:n alokaskaudella, mutta sen jälkeen Pystykorvan. Ilmeisesti sitä Mosinia olisi sitten jaettu myös SA-tilanteessa. Sinänsä siis mielenkiintoista, että teillä oli koko ajan käytössä muu kalusto kuin mitä olisi SA-tilanteessa jaettu.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS

Aina Kiinan ja itä-saksan kauppoihin asti monelle sa-joukolle olisi ollut ihan WW2 aseet jakotavarana. Näyttääkseen modernilta armeijalta koulutus annettiin kaikille RK:llä vaikka PO ase oli ihan eri.

1993 olin kouluttajana kertausharjoituksessa missä ryhmäaseet (kk) olivat edelleen emmoja.
 
Meillä Suomessa on luotu mielikuva että maamme on aina pitänyt huolen puolustuskyvystään ja legendaa ylläpidetään joka toisessa puheenvuorossa. Materiaalin osalta tämä on ollut täyttä puppua jos sitä vertaa vaikka kylmänsodan ajan tilanteeseen verrokkimaissa. Pystykorva,polkupyöra ja sota-aikaiset tykit oli pitkään peruskauraa maavoimissa.
 
Koska Kekkonen.
 
Sillain sivistyneesti ja itsekseen, päänsisäisesti naurahdettiin M62:n puuvillakankaan kyvylle toimia sirpalesuojana. Unohdit muuten traktorin lavan.
 
Meillä Suomessa on luotu mielikuva että maamme on aina pitänyt huolen puolustuskyvystään ja legendaa ylläpidetään joka toisessa puheenvuorossa. Materiaalin osalta tämä on ollut täyttä puppua jos sitä vertaa vaikka kylmänsodan ajan tilanteeseen verrokkimaissa. Pystykorva,polkupyöra ja sota-aikaiset tykit oli pitkään peruskauraa maavoimissa.
Kyllä Ruotsissakin mauser-kiväärit oli sotavarauksissa ainakin 80-luvulle saakka. En tiedä miten Ljungmannit, pienemmän määrän takia ne on voitu hylätä aiemmin.
 
No, telakanuunoitahan nuo oli...

Katso liite: 56896
Telakanuunahaupitsi :D Suomalainen tapa nimetä joku värkki kanuunaksi tai haupitsiksi on mielenkiintoinen kun molempien ehtojen täyttyessä nimikkeen päätelläkseen pitää ensin tuntea aseen käyttötarkoitus. Eikä tämäkään tuota aina oikeaa vastausta. Telahaupitseja ja panssarikanuunoita ei tunneta. Eikä kanuunahaupitseja.

Esimerkiksi K9 olisi loogisesti kanuuna ja 155K98 haupitsi. Siis sillä periaatteella että prikaatitykistöksi sijoitetut kanuunahaupitsit ( esim. 152H55 tai 122H63 ) on nimetty haupitseiksi ja vastaavasti ylijohdon patteristojen kanuunahaupitsit ( esim. 155K83 ja 152K89 ) kanuunoiksi.

Vai miten tuo nimikkeen määrittely menee?
 
Nykypäivänä tuo määrittely on veteen piirretty viiva.

Aikaisemmin putkenpituus ja kyky ampua yläkulmilla määritti jaottelun.

Telakanuuna on tykki jossa ei ole tornia tela-alustalla.
Panssarihaupitsi on tornillinen tykki tela-alustalla.

Nykyään noudatetaan 2S1 kautta tuota panssarihaupitsi määritelmää sekä kuinka esim Saksalaiset puhuvat myös panssarihaupitsista.
 
Kyllä Ruotsissakin mauser-kiväärit oli sotavarauksissa ainakin 80-luvulle saakka. En tiedä miten Ljungmannit, pienemmän määrän takia ne on voitu hylätä aiemmin.

Piti ihan katsoa tätä, ja Wikipedia kertoo, että AK4:n (G3-lisenssikopio) lukumäärä (valmistusmäärä?) olisi vain 250-300 000 kpl. Siis vähemmän kuin Suomessa tehtiin kotimaisia rynkkyjä!

  • Antal: cirka 250 000 – 300 000

Mauserit olivat käytössä huoltojoukoilla vuoteen 1983 ja Hemvärnetin tarkka-ampujilla 90-luvulle.

End of service​

The m/1894 carbine and the m/1896 and m/1938 rifles were gradually phased out of Swedish service starting in the 1950s, although the sniper variants continued in service until the early 1980s. They were succeeded by the Ag m/42 semi-automatic rifle beginning in the late 1940s, followed by the Ak 4 battle rifle starting in the 1960s. However, some rear echelon logistic units were still equipped with m/1896 as late as 1983. The last unit to use m/1941(B) sniper rifles were the Hemvärnet (Home Guard) that replaced their m/1941(B) sniper rifles in 1995 by Ak 4OR rifles with Hensoldt 4×24 telescopic sights. The m/1894 carbine is still used for ceremonial and guard purposes by the Royal Guards.

6,5 mm automaattikiväärejä tehtiin tosiaan vain 30 000 kpl.

Some 30,000 rifles were manufactured in all for the Swedish Army. -- After a number of issues had been discovered, including a serious problem with rusting gas tubes, the existing stocks of the rifle were modified between 1953 and 1956, and the reworked rifles were designated Ag m/42B. Modifications included a stainless steel gas tube, two knobs on the breech cover, a new elevation knob for the rear sight, a rubber case-deflector, new magazines and new cleaning rod. The Ag m/42B was replaced in Swedish service in the mid 1960s by the Ak 4 (derived from the Heckler & Koch G3).

Nykypäivänä tuo määrittely on veteen piirretty viiva.

Aikaisemmin putkenpituus ja kyky ampua yläkulmilla määritti jaottelun.

Telakanuuna on tykki jossa ei ole tornia tela-alustalla.
Panssarihaupitsi on tornillinen tykki tela-alustalla.

Nykyään noudatetaan 2S1 kautta tuota panssarihaupitsi määritelmää sekä kuinka esim Saksalaiset puhuvat myös panssarihaupitsista.
Nyt mää jään enää odottamaan, milloin ja millä ehdolla saa ruveta puhumaan tykin piipusta. 🤔🤣
 
6,5 mm automaattikiväärejä tehtiin tosiaan vain 30 000 kpl.
En nopsaan löytänyt tietoa koska poistuivat heillä sa-varastoista: sen muistan että ysärin loppupuolella niitä alkoi tulvia Suomen asekauppoihin hyvin edulliseen hintaan. Vieläkin niitä liikkuu markkinoilla...
No, ehkä se on nyt offtopikkia tarpeeksi näistä piipullisista aseista.
 
Back
Top