Tykistö

Jospa laitetaan ihan Suomessa omat latauslinjat käyttöön ja teollisuus valmistamaan kranaatin kuoria niin ei tarvitse ulkomailta ostaa yhtään mitään.
Ja tällä saataisiin mukavasti julkisrahoitteisesti työllisyyttä nousuun. Kunhan vaan optimoidaan poliittisesti sopivin kohta tehtaalle, niin suurin poliittinenkin este on selätetty. Mieluusti joku pieni vähän kuihtumaan päin ollut kaupunki, jolla olisi mukavasti kannatusta kaikkien isojen puolueiden joukossa. Näin saisi politiikotkin tuosta sulkaa hattuun kuinka on työllisyyttä nostettu alueella.
 
Positiivisesti ajatellen tämä toteutunee K9-hankintojen myötä. Niillehän tarvitaan ampumatarviketta. Sehän oli vajaa 10 vuotta sitten vaarassa sulkeutua kokonaan.

Syksyllä ovat näköjään hakeneet tekijääkin:

Ensimmäinen NL:sta tullut 130K-satsi oli jonkun historiikin mukaan 7 patteristoa. Ehkä joku tietää oliko tuo oikein/kaikki vai tuliko niitä enemmänkin? Muistan jossain olleen myös luku 144kpl KT:llä. 20kpl lienee joka tapauksessa täysin metsässä.
Missä olet nähnyt tuollaisen luvun? Ei ole omiin silmiin sattunut yhtään mainintaa neukkuostosten määristä. Kymmenkunta pstoa niitä oli. Jossain mun salaisissa arkistoissa on tarkat määrätkin; ei nyt kuitenkaan heti löytyny. Salainen tarkoittaa tässä siis sitä, ettei tieto enää ole salainen, mutta sitä ei ole kukaan vielä julkaissut. Tykkien mukana tuli aluksi vähänlaisesti atarvikkeita, mutta sitten joku muisti ketä vastaan tulevaisuudessa täysin mahdollinen sota käytäisiin. Seuraavaksi saapuneiden 122 H63:n mukana ostettiin aina 17 tuliannosta atarvikkeita.
 
Sen kun muistaisi mistä on mitäkin joskus nähnyt. Epämääräisillä muistikuvilla nyt ei muutenkaan ole paljoa arvoa. Samoin Siprin tilastoinnissa on mukana paljon silkkoja arvauksia

Mitä kokonaismäärään tulee niin KT+RT on ilmeisesti ollut yhteensä suuruusluokkaa 300kpl +/- jotakin. Tuolla pärjätään kunnes joku joskus kunnolla raottaa salaisuuden verhoa. Tämä onkin KT:n osalta niitä harvoja lukuja mitä ei ole julki kerrottu.
 
@Old Boy
@Protheon_93

Löytyi kun vähän kaiveli. Tämä kirja kertoo sivulla 30 seuraavaa:

”…sai Suomessa tyyppimerkinnän 130 K 54 ja niitä hankittiin 1960-luvulla kaikkiaan 144 kappaletta…”

Kysymykseksi jää onko niitä hankittu ainoastaan 60-luvulla eli onko tuo koko totuus? Siis Saksasta tulleen satsin lisäksi.

1155_leimua_201751416533.jpg
 
Missä olet nähnyt tuollaisen luvun? Ei ole omiin silmiin sattunut yhtään mainintaa neukkuostosten määristä. Kymmenkunta pstoa niitä oli. Jossain mun salaisissa arkistoissa on tarkat määrätkin; ei nyt kuitenkaan heti löytyny. Salainen tarkoittaa tässä siis sitä, ettei tieto enää ole salainen, mutta sitä ei ole kukaan vielä julkaissut. Tykkien mukana tuli aluksi vähänlaisesti atarvikkeita, mutta sitten joku muisti ketä vastaan tulevaisuudessa täysin mahdollinen sota käytäisiin. Seuraavaksi saapuneiden 122 H63:n mukana ostettiin aina 17 tuliannosta atarvikkeita.
90-luvun lopulla RT:llä oli 10 PSTO:a, ja KT:llä noin 100 putkea päälle...?
 
Katos vaan, en ollut tiennytkään, että 130 K 54:sia oli tuollaiset määrät. Melkoinen kyvykkyys stenattu. Raskas ja kömpelökin raijata ympäriinsä, mutta kantama kohdallaan ja morkulakin ihan kohtuullisen kokoinen.
 
Ja tällä saataisiin mukavasti julkisrahoitteisesti työllisyyttä nousuun. Kunhan vaan optimoidaan poliittisesti sopivin kohta tehtaalle, niin suurin poliittinenkin este on selätetty. Mieluusti joku pieni vähän kuihtumaan päin ollut kaupunki, jolla olisi mukavasti kannatusta kaikkien isojen puolueiden joukossa. Näin saisi politiikotkin tuosta sulkaa hattuun kuinka on työllisyyttä nostettu alueella.
Meillä on linjat valmiina, nykyisestä tuotannosta ei ole minkäänlaista tietoa. Oletus kuitenkin on, että kaikelle käytössä olevalle kalustolle tuotanto pyörii ja varastoidun kaluston linjat voidaan nopeasti uudelleen käynnistää. Ei meiltä kyllä ensimmäisenä ammuttava lopu, siitä ei kannata huolehtia.
 
Vihtavuorella menee ilmeisen hyvin. Reserviläisessä oli juttua taannoin ja tämä maksumuurin takana oleva paikallislehtiartikkeli puhuu jopa 10 meur investoinneista ja tänä vuonna toteutuvasta laajennuksesta.

Reserviläisessä on mainittu tuotettavan

Pelkkää ruutia ei Vihtavuoren reilun 200 hehtaarin teollisuusalueella valmisteta. Samojen porttien sisältä löytyy myös konsernin muuta osaamista, sillä Nammo Lapua oy valmistaa erilaisia ammuksia ja räjähteitä myös Puolustusvoimien tarpeisiin. Valikoima kattaa kaikkea pienikaliiperisista ampumatarvikkeista aina 155-millisen kenttätykin kranaatteihin ja sinkoihin sekä käsikranaatteihin.

Vihtavuorella menee ilmeisen hyvin. Reserviläisessä oli juttua taannoin ja tämä maksumuurin takana oleva paikallislehtiartikkeli puhuu jopa 10 meur investoinneista ja tänä vuonna toteutuvasta laajennuksesta.

Reserviläisessä on mainittu tuotettavan

Ja ei tuo suinkaan ole ainoa tuotantolaitos
 
Mutta suomessa on vain yksi lataamo hääpäjärvellä. Yli kymmenen vuotta valmistumisen jälkeenkään sitä ei ole saatu toimimaan suunnitellusti.
Laitoksen toimintoja suunniteltiin siirrettäväksi Nammolle mutta lopulta se jäi PV.n vastuulle

Suunnitelmaa.

Katso liite: 56672

Liikkeenluovutus ei toteutunut.

https://valtioneuvosto.fi/-/puolust...ntamista-selvitettiin-nammo-lapua-oy-n-kanssa
Kyllä se laitos on pyörinyt jo vuosikymmeniä ja uudistettu välillä. Just tämän hetken tilanteesta ei kyllä ole tietoa. Isoja investointeja on kuitenkin tehty.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS

Tuota uutta laataamoa tuossa tarkoitettiinkin, joka valmistui 2006. Sitä ei ole saatu toimimaan suunnitellusti. Ei siellä muuta laataamoa olekkaan tai ainakaan ketjun aiheeseen liittyvää.

Vihkijäisuutisointia 2007

https://www.kaleva.fi/lataamo-jossa-tyolaisen-hermo-lepaa/2204149
 
On ollut jo vuosikymmeniä ennen tuota.
On on. Varmasti jo tsaarin aikana on jossain harrastettu tykistö ammusten lataamo toimintaa, mutta siitähän ei nyt ollut kysymys.

Siinä eduskunnan sivuilla olleessa kirjoituksessa tarkoitettiin tätä Nykyistä lataamoa jota ei ole saatu toimimaan suunnitellusti. Missään ei ole kukaan väittänytkään että lataamo toimintaa ei olisi ollut ennen nykyisiä vasiliteettejä.
 
Kirjoitetaan fasilitetti, kuten sanoin muutamaankin kertaan nykyisestä toiminnasta ei ole tietoa. Toistetaan nyt vielä MIELIPIDE uudestaan: kaikelle käytössä olevalle kalustolle linjat pyörii ja varastoidulle kalustolle on tuotantolinjat valmiina tuotantoa varten, ettei se ammuttava loppuisi. Oma veikkaus on edelleen, että ei meillä todellakaan ole ammuttavasta puute missään kuviteltavissa olevassa skenaariossa. Pönttöä ajatella, että pidetään Euroopan suurinta tykistöä ihan vaan läpällä ilman mahdollisuutta käyttää sitä, haloo😂😂😂
 
Kukaan ole väittänytkään että ammuttavasta olisi puute. "Väite" joka oli eduskunnan sivuilla oli, että lataamoa ei ole saatu toimimaan halutulla tavalla. Ei muuta.
 
Back
Top