Tykistö

Paraatissa kommentoija kertoi, että Moukareita olisi maassa jo viitisen kymmentä, vuoden alun AEMI kertoi luvuksi muistaakseni 23. Aika haipakkaa jos näin! Nimimerkillä Tammikuun alun ilmoitusta taas odotellessa.
Kuinkahan paljon tätä eroa selittää maassa olevat vaunut, joita vielä modataan eikä ole vielä PV:lle luovutettu? Eikö se mene niin, että vain PV:n kalusto pitää ilmoittaa?
 
Eiköhän ne kaikki ilmoiteta, mitä maahan on tuotu. Vakiotahti olisi varmasti noin 12 Moukaria vuodessa, onko sitten ne ensimmäiset optina ostettu 10 vaunua tuotu myös. Lisäksi kerrottu, että tuodaan etupainotteisesti, koska pitkä rahti, niin siinä tuo tuplaantuminen olisi pitkälti selitetty. Nyt sitten vielä ne seuraavat vajaa viisikymmentä vaunua tänne, niin hyvä on tykistömme tila.

Samalla todella toivon, että itäputkia on uskallettu viedä Ukrainaan. Olisiko 130 mm kalustoa vielä löytynyt varikolta, vaikka vahvuudessa eivät ole enää olleetkaan. Ne 152mm kaluston jämät kaikki toivoittavasti Ukrainassa.
 
Paraatissa kommentoija kertoi, että Moukareita olisi maassa jo viitisen kymmentä, vuoden alun AEMI kertoi luvuksi muistaakseni 23. Aika haipakkaa jos näin! Nimimerkillä Tammikuun alun ilmoitusta taas odotellessa.
Voisiko olla että muuttuneet olosuhteet ovat vaikuttaneet tilausten nopeutumiseen? En olisi hämmästynyt vaan pikemminkin ilahtunut että ei ole manjana-meinikiä enää tässä vaiheessa. Rahaa on nyt käsittääkseni millä maksaa noi vaunut nopeamminkin.
 
Lithuania to purchase 18 latest Caesar Mk II howitzers​

Lithuania has signed a contract to acquire 18 French Caesar Mk II 155mm wheeled self-propelled howitzers.

French newspaper La Tribune reported about this.

Lithuania became the third country after France and Belgium to order the Caesar Mk II variant howitzer manufactured by Nexter.

LINKKI

Baltian maat jatkavat uskottavan puolustuskyvyn rakentamista, aikaa se tulee viemään mutta palanen kerrallaan niin NATO:n itäraja vahvistuu muuallakin kuin Puolassa ja Suomessa.
 
Kun nyt ollaan NATOon menossa, niin tietääkö joku, että pitääkö meidän siirtyä 6400 piiruiseen järjestelmään 6000 sijaan? Tämähän vaatisi käytännössä kaiken tykistön, heittimistön ja tulenjohdon suunnanmittauskaluston korvaamista maalinpaikannuslaitetta lukuun ottamatta. Samoin kaikki marssikompassit, kartat ja vastaavat pitäisi vaihtaa.
Tulenjohdolle 6000-jakoinen ympyrä on kyllä intuitiivisempi, koska se toimii kuten kellotaulu, joten se on helpompi hahmottaa. 6400 vaatii matemaattista ymmärrystä enemmän.

Kyllä se on aina ollut tuliasema missä nämä eri piiruasteikot on muutettu. Eikä siitä ole kuin 30 vuotta aikaa, kun PV poisti 6400 jakoisia kiertokaukoputkia..
Yleistasomittari a 5€ ja käsis a 100€ Eli menee normaaliin NATO:n integroinnin aiheuttamaan kuluihin.

Ps. Ilmatulenjohto pelaa 360 asteella.
Toivoisin kuitenkin ihan käytännön syistä, että tulenjohto pitäytyisi 6000 piirussa milien sijaan. Täytyy muistaa, että varusmiesaines on kyvyiltään rajallinen pooli, josta ei voi ammentaa määräänsä enempää matemaattisesti lahjakkaita tulenjohtokoulutettaviksi, etenkään sellaisia, jotka kykenisivät myös jääkärijoukkueen tulenjohdon fyysisiin vaatimuksiin. Lisäksi se myös vaatisi reserviltä merkittävää uudelleenkoulutusta ja 6000-jakoisella asteikoilla koulutetuille voisi silti tulla tottumuksesta virheitä, koska poisoppiminen on vaikeaa, etenkin jos se tapahtuu intuition vastaisesti.

Oma näppituntumani on, että kotimaan toiminnassa ei maksa vaivaa vaihtaa, kansainväliseen toimintaan koulutettaville sitten kannattaisi opettaa molemmat (6000 piirua = 6400 miliä ja merkinnät yläindeksi-v:llä ja mil).
 
Tulenjohdolle 6000-jakoinen ympyrä on kyllä intuitiivisempi, koska se toimii kuten kellotaulu, joten se on helpompi hahmottaa. 6400 vaatii matemaattista ymmärrystä enemmän.

Toivoisin kuitenkin ihan käytännön syistä, että tulenjohto pitäytyisi 6000 piirussa milien sijaan. Täytyy muistaa, että varusmiesaines on kyvyiltään rajallinen pooli, josta ei voi ammentaa määräänsä enempää matemaattisesti lahjakkaita tulenjohtokoulutettaviksi, etenkään sellaisia, jotka kykenisivät myös jääkärijoukkueen tulenjohdon fyysisiin vaatimuksiin. Lisäksi se myös vaatisi reserviltä merkittävää uudelleenkoulutusta ja 6000-jakoisella asteikoilla koulutetuille voisi silti tulla tottumuksesta virheitä, koska poisoppiminen on vaikeaa, etenkin jos se tapahtuu intuition vastaisesti.

Oma näppituntumani on, että kotimaan toiminnassa ei maksa vaivaa vaihtaa, kansainväliseen toimintaan koulutettaville sitten kannattaisi opettaa molemmat (6000 piirua = 6400 miliä ja merkinnät yläindeksi-v:llä ja mil).
Olen samoilla linjoilla, mutta pelkään, että se ei ole asia, jonka Suomi voi päättää itsenäisesti, jos se on standardisoitu NATO:ssa.
 
Suomella on NATOn suurin tykistö niin muut voi siirtyä meidän järjestelmään!

Hieman täytyy toppuutella, sillä esim. Turkilla on melkein 1900 kpl yli 155 mm asetta ja 830+ kpl alle 155mm putkea.
Raketinheittimiä yli 500 kpl ( mm. ATACMS noin 200 kpl).

Kreikallakin n. 600 kpl 155 mm putkea ja varastoituna 266 kpl vielä päälle.

Huom. Näissä ei siis mukana kranaatinheittimiä...
 
Tulenjohdolle 6000-jakoinen ympyrä on kyllä intuitiivisempi, koska se toimii kuten kellotaulu, joten se on helpompi hahmottaa. 6400 vaatii matemaattista ymmärrystä enemmän.

Toivoisin kuitenkin ihan käytännön syistä, että tulenjohto pitäytyisi 6000 piirussa milien sijaan. Täytyy muistaa, että varusmiesaines on kyvyiltään rajallinen pooli, josta ei voi ammentaa määräänsä enempää matemaattisesti lahjakkaita tulenjohtokoulutettaviksi, etenkään sellaisia, jotka kykenisivät myös jääkärijoukkueen tulenjohdon fyysisiin vaatimuksiin. Lisäksi se myös vaatisi reserviltä merkittävää uudelleenkoulutusta ja 6000-jakoisella asteikoilla koulutetuille voisi silti tulla tottumuksesta virheitä, koska poisoppiminen on vaikeaa, etenkin jos se tapahtuu intuition vastaisesti.

Oma näppituntumani on, että kotimaan toiminnassa ei maksa vaivaa vaihtaa, kansainväliseen toimintaan koulutettaville sitten kannattaisi opettaa molemmat (6000 piirua = 6400 miliä ja merkinnät yläindeksi-v:llä ja mil).
Kyllä tuo tulee muuttumaan ja käsisuuntakehä ja muut välineet muuttuvat hitaasti ja varmasti 6400 mil jakoiseksi.
Itse toimintaa tuo ei muuta kuin sormien osalta eli yksi sormi ei ole enää sitä 100 piirua.
 
yksi sormi ei ole enää sitä 100 piirua.
Eihän se ole 100 piirua ollut tähänäkään asti, tai sitten on tosi paksut nakit ;)

Mutta ei tuo sormihomma tuosta mihinkään muutu. Sormivaralla korjaaminen ja tulen korjaaminen ylipäätään on aika suurpiirteistä hommaa. Jos vanhalla sormimenetelmällä saa 100 piirua korjaukseksi niin se on 6400 piirun systeemissä 107 piirua. Eroa siis 7 metriä kilometrissä = 0, ei niitä keskityksiä muutaman metrin tarkkuudella hierota paikalleen.
 
Taisi olla 30 piirua.. onneksi en ole tulenjohtaja 👍
 
Saadaankohan täydennettyä M270 kalustoa nyt kun kevyet heittimet on (ainakin osa) luovutettu tositoimiin Ukrainalle? Veikkauksia?
 
Back
Top