Tykistö

YLEn uutinen, jonka veli @JR49 linkkasi, sisältää samat ufo-hintatiedot, jotka oli Suomen Sotilaassa ja täälläkin marras-joulukuun vaihteessa. Suomen hankkima määrä oli jo silloin oikein. Viron puolustusministeriö ehti jo iltapäivällä kumoamaan hintatiedot
omalta osaltaan. Sen verran on asiassa tapahtunut, että Etelä-Korea ja Viro ovat nyt solmineet aiesopimuksen tykkikaupasta. Suomi teki saman heti Rovajärven koeammunnan jälkeen.

Wikipediassa on K9:n hinnaksi merkitty 3.9 miljoonaa USD. Noheva journalisti on kertonut hinnan oletetulla tykkimäärällä (48) ja saanut tulokseksi vähän vajaa $200 miljoonaa. Tämä luku on sitten kiertänyt lähteestä toiseen ja päätyy varmaan kohta takaisin Wikipediaan.
 
Kuten toveri SJ ehtikin tuossa vastailla osittain, on julkisissa keskusteluissa vahvimmin arvioitu että patterin kooksi tulisi 4 ja patteriston 12 tykkiä. Jos hankintamäärä olisi se 48, niin sekin tukisi ajatusta. Se on ihan toinen asia, miten asia oikeasti tulee menemään... Toivottvasti tulisi pian jo hankintapäätös!
Samaa kun Ruotsissa , patteristo on siellä 12 kpl ja 3 jaos a 4 tykkejä
 
KVPSTO:n koostuu kolmesta patterista, joissa on jokaisessa kaksi jaosta. KVPSTO:n yhdessä jaoksessa on kolme asetta eli kokonaismäärä on 3x2x3=18 asetta/PSTO.

RSPSTO koostuu kolmesta patterista, joista jokaisessa on kaksi jaosta. RSPSTO:n yhdessä jaoksessa on kaksi asetta eli kokonaismäärä 2x2x3=12 asetta/PSTO.
ei ei miten valmius prikaateilla on 18 kpl a 3 jaos 6 tykkejä?
 
Meillä oli kyllä kolme.

Kuten jo alkuperäisessä viestissä sanoin, se on lähinnä perusmalli. Toinen vaihtoehto RSPSTO:lle on esimerkiksi seuraava:

RSPSTO:ssa kaksi patteria, joissa kaksi jaosta ja jaoksessa kolme asetta. 2x2x3=12 asetta/PSTO.

Tositilanteessahan näitä muodostellaan oikeasti vähän miten sattuu sen mukaan, paljonko kalustoa on a) alunperinkään kunnossa b) ei erikseen tuhottuna c) (loogisesti ja logistisesti mahdollisista) suuria tappioita kärsineistä tuliyksiköistä yhdistämällä.

Koulutusorganisaatiosta jos puhut, niin nehän rakennetaan lähes täysin miehistömäärän mukaan, jotta kaikille riittä suhteellisen sopiva määrä hommaa.
 
ei ei miten valmius prikaateilla on 18 kpl a 3 jaos 6 tykkejä?

Valmiusprikaati on korkean valmiuden rauhan ajan valmiusyhtymä, eikä siis edusta oikeastaan sodan ajan kokoonpanoa. "Valmiusprikaati" eli Prikaati 2005-malli, jos oikein muistan, on muutenkin taas yksi oma erikoisuutensa eri patterien ja aseiden lukumäärällä. ;)
 
Ex meinaasi exampel.... ;) exempel.....

Ehkä ruotsissa.
Valmiusprikaati on korkean valmiuden rauhan ajan valmiusyhtymä, eikä siis edusta oikeastaan sodan ajan kokoonpanoa.

Valmiusprikaati konsepti on kattaa koko skaalan eli RA, harmaa ja SA.

Meillä on niin monta erilaista joukkoyksikkötyyppiä ja kalustoa vaihtelevasti niin organisaatiot on mitä on.
 
Ymmärsin että Korealaisen lähteen mukaan Suomi ostaisi myös 200 milj. muita tukitoimintoja. Mitähän tuolla summalla olisi tulossa:varaosia,simulaattoria,ammuksia, voisiko tuo summa sisältää myös latausvaunuja? Aika iso summa kuitenkin jos nyt ylipäätään pitää paikkansa.
Korealainen media on jo aiemmin spekuloinut tuota summaa + samansuuruista lisäpakettia. Tänne kirjoittanut korealainen kaveri arvioi näitä "tietoja" arvauksiksi.
 
poistettu
 
Arvauksiahan ne onkin. Toinen 200 MEUR on ehkä lähtenyt lisähankintatoiveista, joista Tykistön Tarkastaja Suomessa puhui. On hän tietysti aivan samoin kertonut korealaisillekin. Tämä lisähankinta on kuitenkin ns "pitkissä puissa." Välissä on ensiksi Maa-
voimien komentaja, joka joutuu kuuntelemaan myös esim it:n toiveita. Sen jälkeen puolustusministeri ja suurhankintojen rahoitus. Eli ite en tähän juuri usko. Hankittavan (ensimmäisen) erän mukana tulee myös huoltojärjestelmä eli siitä ei ainakaan ole ky-
symys. Eikä se tuollaisia summia maksakaan.
 
No niin omaan erikoisalani kimppuun eli märkiin uniin ja amatöörin organisaation nussimisiin..

Jos määrä on 48 tykkiä, niin mites ne sitten jaetaan?

Poriin ja Vekaralla kumpaankin 24 kpl. Ja joista vapautuvilla K98:lla sitten tuplataan Kainuun prikaatin tykistö? Plus ylijohdolle jäisi lisää hinattavaa 18 putkea.

Vai

Poriin ja Vekaralle 12 K9 kumpaankin lisää ja vanha hinattava kalusto pysyy mukana. Ja mekanisoiduille ja moottoroiduille taisteluosastoille kullekkin 6 kpl /osasto?
 
Valmiusprikaati on korkean valmiuden rauhan ajan valmiusyhtymä, eikä siis edusta oikeastaan sodan ajan kokoonpanoa. "Valmiusprikaati" eli Prikaati 2005-malli, jos oikein muistan, on muutenkin taas yksi oma erikoisuutensa eri patterien ja aseiden lukumäärällä. ;)

Ei...katsopa JV 80 ja JPr 90 niin niisä on 2 patteristoa a 18 kpl tykkejä. = 36 yhteensä
Tämä valmiusprikaati on sanottu olla tulivoimasempi kun ne toiset prikaatit koska ne sai 155 mm putkeja mutta otetiin pois yks patteristo ja vissiin jos lasketaan AMOS siihen?
 
155 mm kantaa kauemmas kuin noiden JV-80 ja JPr-90 tykistörykmenttien kalusto. Ja murkulakin on isompaa.

Olen itse sitä mieltä että valmiusprikaatien tykistörykmentit jäivät torsoiksi. Amatöörinä luulin että ne olisi olleet 36 kpl. 155mm hinattavia
 
Olen itse sitä mieltä että valmiusprikaatien tykistörykmentit jäivät torsoiksi. Amatöörinä luulin että ne olisi olleet 36 kpl 155mm hinattavia

Olet ihan oikeassa! Niinhän siinä kävi...
Valmiusprikaatien tulivoimaan laskettiin tarvittavan 2 pstoinen KTR. Rahaa juttuun oli varattu 90 -luvulla 2 miljardia markkaa. Kun tarjouspyyntöihin tuli vastaus tai oikeastaan jo ennen sitä, kävi ilmi ettei tämä raha riitä lähimainkaan. Hankinta supistui yh-
teen 12 -tykkiseen pstoon/Pr2005. Sen piti kuitenkin olla panssarihaupitsi, joka teholtaan ja taistelunkestävyydeltään vastasikin hyvin kahta pstoa samoja tykkejä vedettävinä. Sitten keksi joku, että myös atarvikkeet pitää laskea mukaan aseen hankintakus-
tannuksiin. Ja PzH2000:n sai viimeistään unohtaa. Korvikkeeksi tuli sitten 18 -tykkiset 155 K98:t, jotka kyllä varustettiin tykkikohtaisilla paikantamislaiteilla. Voi toimia vähän samaan tapaan kun panssarihaupitsi ja AMOS, mutta ilman panssarisuojaa.
 
Valmiusprikaatienhan piti alkuun olla huimia pumppuja. Sitten huomattiin ettei muille kokoonpanoille riitä käytännössä lainkaan esim. maastoajoneuvoja eikä rahakaan tietysti riitä ja lähdettiin uudestaan liikkeelle suorituskyvyn sijasta rahat edellä. Ja oli tosiaan niin että uuden kokoonpanon piti totutusta poiketeten tulla täysin varustetuiksi annetulla varsin niukalla euromäärällä. Tähän varmaan liittyy myös tuo ampumatarvikkeiden sisällyttäminen hintaan. Siinä lähti yksi neljästä jääkäripataljoonasta samalla kun muita pataljoonia tiivistettiin. Tykistörykmentistä tuli patteristo jne. jne. Tästä oli juttu joskus taannoin Karjalan prikaatin Kilpi-lehdessä.
 
Ei...katsopa JV 80 ja JPr 90 niin niisä on 2 patteristoa a 18 kpl tykkejä. = 36 yhteensä
Tämä valmiusprikaati on sanottu olla tulivoimasempi kun ne toiset prikaatit koska ne sai 155 mm putkeja mutta otetiin pois yks patteristo ja vissiin jos lasketaan AMOS siihen?
Patteristo on ihan sitä mihin tykit riittää ja järkeväksi katsotaan jakaa.

Sen koko voi vaihdella eikä ole jahven määräämä määrä.
 
Olet ihan oikeassa! Niinhän siinä kävi...
Valmiusprikaatien tulivoimaan laskettiin tarvittavan 2 pstoinen KTR. Rahaa juttuun oli varattu 90 -luvulla 2 miljardia markkaa. Kun tarjouspyyntöihin tuli vastaus tai oikeastaan jo ennen sitä, kävi ilmi ettei tämä raha riitä lähimainkaan. Hankinta supistui yh-
teen 12 -tykkiseen pstoon/Pr2005. Sen piti kuitenkin olla panssarihaupitsi, joka teholtaan ja taistelunkestävyydeltään vastasikin hyvin kahta pstoa samoja tykkejä vedettävinä. Sitten keksi joku, että myös atarvikkeet pitää laskea mukaan aseen hankintakus-
tannuksiin. Ja PzH2000:n sai viimeistään unohtaa. Korvikkeeksi tuli sitten 18 -tykkiset 155 K98:t, jotka kyllä varustettiin tykkikohtaisilla paikantamislaiteilla. Voi toimia vähän samaan tapaan kun panssarihaupitsi ja AMOS, mutta ilman panssarisuojaa.

Kun lukee noita 90-luvun ja 2000-luvun alun sotilasjulkaisuja, niin valmiusprikaatit kuvataan varsin hyökkäävänä joukkona. Ja laajalla alueella.

Näin ollen 12 telahaupitsiakin kuulostaa siltä että olisivatko kerinneet kaikkialle tukemaan ja survomaan puolustajaa kenttään.

80-luvun lopulla puhuttiin että kotimainen K83 olisi jääkäriprikaatien ase. Mutta hankintamäärät jäivät niissäkin vaatimattomiksi. 10 jääkäriprikaatia olisi kai vaatinut noin 180 kpl- K83 kalustoa. Vai saiko sitten jääkäriprikaatit eri raskasta kalustoa täytteekseen (esim 130 mm ja 152 mm 89 jne)
 
Valmiusprikaatienhan piti alkuun olla huimia pumppuja. Sitten huomattiin ettei muille kokoonpanoille riitä käytännössä lainkaan esim. maastoajoneuvoja eikä rahakaan tietysti riitä ja lähdettiin uudestaan liikkeelle suorituskyvyn sijasta rahat edellä. Ja oli tosiaan niin että uuden kokoonpanon piti totutusta poiketeten tulla täysin varustetuiksi annetulla varsin niukalla euromäärällä. Tähän varmaan liittyy myös tuo ampumatarvikkeiden sisällyttäminen hintaan. Siinä lähti yksi neljästä jääkäripataljoonasta samalla kun muita pataljoonia tiivistettiin. Tykistörykmentistä tuli patteristo jne. jne. Tästä oli juttu joskus taannoin Karjalan prikaatin Kilpi-lehdessä.

Tuon ajan jossain sotilasjulkaisuissa muistaakseni jossain mainostettiin että CV-90 hankinnan lopullinen määrä olisi useampi sata kappaletta. Liekkö ollut haaveena korvata BMP-1 ja -2:t sitten kyseisellä vaunulla.
 
Back
Top