Tykistö

Ja meidän resursseilla ei mitään erityisemmän tärkeitä tykistön siirtoja tehdä ilmateitse. Jos mennään sillä ajatuksella, että 20 NH90:stä 6 on huollossa ja 14 käytössä, ja jaetaan ne 14 kesken Pohjois-Suomen ja Etelä-Suomen joukoille, ja kaiken muun toiminnan yhteydessä, niillä ehkä kerrallaan siirtäisi yhden patterin ammuksineen. Ja sillä, että siirretään yksi patteri nopeasti ilmateitse johonkin toisaalle ei ole mitään ison tai keskisuuren kuvan kannalta mitään sen tärkeämpää merkitystä, koska meillä on kuitenkin tykistöä sen verran, että sen nykymäärällä varsinkin hajautettuna jo puolustaa laajaa aluetta.
 
Vähän triidiä taaksepäin selaamalla (en nyt itse jaksa kaivaa) löytyy tutkimus jonka mukaan 122 vs. 155 ammunnoissa kevyempi patteri saa kohteessa jopa etua (suurempi tulen tiheys ja tappiot vastustajalle).
 
Ei mikään ihme, jos ammuttava tonnimäärä on sama kummallakin kaliberilla ja ampumatarvike on sirpalekranaatti. Ei tytärammuksia ole kehitetty huvin vuoksi... ja perverssiä onkin, ettei niitä voida meille hankkia.

Päätös olla hankkimatta tytärammuskranaatteja ja -rakettaja on huomattavasti suurempi ja törkeämpi maanpetos kuin miinakielto.
 
Oli todella valitettavaa etti kotimaista tuotantoa saatu liikkeelle ennen kuin markkinat tyrehtyivät. Paljon merkittävämpi asia kuin miinakielto todellakin.
 
Oli todella valitettavaa etti kotimaista tuotantoa saatu liikkeelle ennen kuin markkinat tyrehtyivät. Paljon merkittävämpi asia kuin miinakielto todellakin.

Tuotanto saataisiin edelleen liikkeelle, jos halua olisi. Espanjalaiselta Instalaza'ltahan ostettiin tytärammuskranaatteja, eikä tytärammus ole muutenkaan erityisen korkeaa teknologiaa. Sinänsä ymmärrän kuitenkin, jos puolustusvoimat ei ole halunnut ryhtyä rahoittamaan ampumatarvikkeita, joiden tulevaisuus on epäselvä ja joista saatettaisiin joutua luopumaan keskipitkällä aikavälillä poliittisen päätöksen myötä.
 
Jep. Instalazan krh-ammuksen lisäksi piti alkaa tehdä myös 155mm tavaraa. Teknologian saisi kyllä edelleen hommattua jos vain halua olisi. Poliittinen tahto kuitenkin puuttuu. Tuossa olisi ollut Jussi Niinistöllekin sopiva avauksen paikka hyppymiinan sijasta.
 
Mikä historia on NLn tykistön 122-130-152 - sarjassa tuo 130-millinen? Mihin tarpeeseen tarvittiin tuo kaliberi?
 
Laivatykkihän se tosiaan aikaisemmin oli. Kaliberi 130 mm "keksittiin" jo ennen I MS taistelulaivojen kakkosaseistukseksi hätistelemään risteilijöitä sekä hävittäjiä. Vickersillä oli 130 mm:n ennennäkemättömällä 55 cal putkella. Venäläiset teki niitä lisenssillä ainakin I MS aikana. Alunperin teho ei kuitenkaan perustunu kantomatkaan vaan siihen että suuren lähtönopeuden ansiosta lentorata antoi ison pyyhkäisysalan. Nliitossa kehitettiin sotien välillä vastaavanlainen oma konstruktio 50 cal putkella, joita jäi meille Hangossa sotasaaliiksi. Nykyisin yksi löytyy Kuivasaaresta! Tykkiä käytettiin II MS aikana sekä laiva- että rannikkotykkinä.

Britit puolestaan vähensi erilaisia kalibereja ja luopui 130 mm:stä jo I MS aikana. Neukut rakensi II MS jälkeen tällä 130/50 putkella varustetun uuden kanuunan, joka näyttää mittakaavassa suurennetulta 75K40 pst-tykiltä. Valmistus alkoi 1954. Sen kantama ylitti roimasti 1950-luvun länsitykistön ja oli pidempi vielä 1991 Gulf-sodassa.
 
Viimeksi muokattu:
Kouvolan sanomissa oli eilen meluvaroitus Pahkajärven ampuma-alueen ympäristöön. Uutisessa mainitaan että torstaina ammutaan 155mm tykeillä ja normaalia suuremmilla panoksilla.
Minulla on kesämökki lähellä ja parasta aikaa kuuntelen "keskitystä" tällä hetkellä vielä ihan normaalilta kuulostaa. Onkohan tuo uutisen mukainen voimakas panos joku uusi juttu vaiko PV:n aikaisempaa parempaa ennakkovaroitus politiikkaa?

Laivatykkihän se tosiaan aikaisemmin oli. Kaliberi 130 mm "keksittiin" jo ennen I MS taistelulaivojen kakkosaseistukseksi hätistelemään risteilijöitä sekä hävittäjiä. Vickersillä oli 130 mm:n ennennäkemättömällä 55 cal putkella. Venäläiset teki niitä lisenssillä ainakin I MS aikana. Alunperin teho ei kuitenkaan perustunu kantomatkaan vaan siihen että suuren lähtönopeuden ansiosta lentorata antoi ison pyykäisysalan. Nliitossa kehitettiin sotien välillä vastaavanlainen oma konstruktio 50 cal putkella, joita jäi meille Hangossa sotasaaliiksi. Nykyisin yksi löytyy Kuivasaaresta! Tykkiä käytettiin II MS aikana sekä laiva- että rannikkotykkinä.

Britit puolestaan vähensi erilaisia kalibereja ja luopui 130 mm:stä jo I MS aikana. Neukut rakensi II MS jälkeen tällä 130/50 putkella varustetun uuden kanuunan, joka näyttää mittakaavassa suurennetulta 75K40 pst-tykiltä. Valmistus alkoi 1954. Sen kantama ylitti roimasti 1950-luvun länsitykistön ja oli pidempi vielä 1991 Gulf-sodassa.

Venäläisiltä sotasaaliina saaduista 130/50 N -tykeistä löytyy hyvä kuvasarja sa-kuva.fi n:ot 154757-776, tässä 154758:154758.jpg
 
Kouvolan sanomissa oli eilen meluvaroitus Pahkajärven ampuma-alueen ympäristöön. Uutisessa mainitaan että torstaina ammutaan 155mm tykeillä ja normaalia suuremmilla panoksilla.
Minulla on kesämökki lähellä ja parasta aikaa kuuntelen "keskitystä" tällä hetkellä vielä ihan normaalilta kuulostaa. Onkohan tuo uutisen mukainen voimakas panos joku uusi juttu vaiko PV:n aikaisempaa parempaa ennakkovaroitus politiikkaa?

Pahkajärven ampuma-alue on todella pieni modernille tykistölle (äärimmäiset etäisyydet ilmeisesti jotain 13 km luokkaa) eli siellä ammutaan 155 K 98 ammunnoista pienimmillä panoksilla. Tuliasemat varmaankin voivat olla varsinaisen ampuma-alueen ulkopuolella (PV harjoitusalueilla), mutta silti ametit jäävät jonnekin 10 km paikkeille. Suurinosa tykistön ammunnoista on tuolla luultavimmin 122 H kalustolla, ehkä siinä syy minkä takia nyt varoitellaan erikseen.
 
Back
Top