Ukrainan konflikti/sota

Toivon että GUR on tähän ehtinyt varautumaan. Pohjois-Korean materiaalin syöttämisestä Venäjälle on kuitenkin puhuttu niin pitkään.
Siperian rata kulkee hyvin haasteellisessa maastossa, siellä on vahvasti pengerrettyyn maastoon tehtyjä pätkiä, siltoja tunneleita.
Räjähdelastissa olevan junaan dronella osuminen pengerryksellä, sillalla tai sen ollessa tunnelin suulla olisi koko radalla liikenteen pysäyttävä isku ja tuhoisa ryssän taloudelle.
Ei tommoseen junaratasabotaasiin mitään droneja tartte salakuljettaa yhtään mihinkään. Semmonen perinteinen WW2 -lähestyminenkin toimii tommosten ammusjunien (ja muidenkin) kanssa ihan hyvin. Räjähteitä kiskojen väliin/alle ja pam. Tämmösiä sitten harva se päivä sinnetänne tiettömille taipaleille ja yöaikaan niin kyllä ne junat lakkaa kulkemasta. Ei kukaan pysty useita tuhansien kilsojen ratapätkiä erämaissa valvomaan. Sillat ja tunnelit sama homma, rata poikki riittävän hyvin sillalla tai tunnelissa ja antaa junan hoitaa loput. Ja ajastettuja paukkuja samoille pätkille, jotka paukkuu sitten vaikka 1-3pv välein sekä tietty ajoneuvo- ja jalkaväkimiinoja randomina. Korjauksen aloittaminenkin viivästyy siinä samalla, kun alue pitää ensin raivata. Avot.

Tietty rohkeammat jää venailemaan, että juna tulee ja pamauttaa just ennen, mutta se voi olla ehkä tarpeetonta. Voluumi tässä voipi pestä laadun.
 
Vaan lienee ryssä tunnistanut heikkoutensa, joten niillä on aivan erikseen rautatiejoukot ratoja korjaamassa.

Toki itsekin haluaisin ajatella kaiken Ukrainan kannalta parhain päin, mutta nämä lukuisat voimafantasiat Siperian liikenteen estämisestä pistivät miettimään. Lähinnä sitä, että jos rautatieliikenteen sabotointi on niin helppoa syvällä Venäjällä, niin miksei sitä ole jo tehty?

Raiteillahan se rintama on tähänkin asti huollettu ja burjaattimobikit sekä tankit Siperiasta haalittu...
 
Wagner-uliuli. Ei lupaa yhteiskunnalle hyvää, jos tämmöisen sakin yritykset palata jotenkin normaaliin elämään torpataan. No, sitä niität mitä kylvät

Suomessa (ja toivottavasti koko EU:ssa) pitäisi jotenkin varmistaa, että näitä sotarikollisia ei päästetä tänne turisteina/opiskelijoina/mitä tahansa sitten joskus kun Ukraina voittaa ja suhteita normalisoidaan.

Tuskin saadaan mitään listoja siitä kuka teki mitä, eli kaikille miespuolisille Venäjän kansalaisille iältään vaikka 18-50 vuotta pysyvä ja elinikäinen maahantulokielto olisi hyvä.
 
Ei tommoseen junaratasabotaasiin mitään droneja tartte salakuljettaa yhtään mihinkään. Semmonen perinteinen WW2 -lähestyminenkin toimii tommosten ammusjunien (ja muidenkin) kanssa ihan hyvin. Räjähteitä kiskojen väliin/alle ja pam. Tämmösiä sitten harva se päivä sinnetänne tiettömille taipaleille ja yöaikaan niin kyllä ne junat lakkaa kulkemasta. Ei kukaan pysty useita tuhansien kilsojen ratapätkiä erämaissa valvomaan. Sillat ja tunnelit sama homma, rata poikki riittävän hyvin sillalla tai tunnelissa ja antaa junan hoitaa loput. Ja ajastettuja paukkuja samoille pätkille, jotka paukkuu sitten vaikka 1-3pv välein sekä tietty ajoneuvo- ja jalkaväkimiinoja randomina. Korjauksen aloittaminenkin viivästyy siinä samalla, kun alue pitää ensin raivata. Avot.

Tietty rohkeammat jää venailemaan, että juna tulee ja pamauttaa just ennen, mutta se voi olla ehkä tarpeetonta. Voluumi tässä voipi pestä laadun.
Ryssälässä tunnetusti rauhankin aikana sillat on vartioituja varmasti näin sota-aikana myös tunnelit. Varmasti myös videokameroilla vartioituja. Niiden panostaminen vaatii ihan eri luokan opetaatiota.

Tasasella saadaan aikaiseksi yhden junan tuho, mutta ryssällä on, kuten jo todettua, erinomainen kyky paikata tavallista rataa. Kaikki on toki eteenpäin, mutta iso vaikutus olisi, jos juuri tuolla amurin ali/yli meneviin väyliin vaikutetaan. Toinen hakemattakin löytyvä kohta löytyy baikaljärven molemmista päistä. Ja toki kaikki muut isot siperian joet.
 
Toinen vahvistettu BM-30 Smerch tuhottu noin 40km + etulinjasta. Tuosta videosta on tehty geolokaatio käyttäen apuna FIRMS palokarttaa.. melko hyvin jos tämä pitää paikkansa. edit. siis Zaporizhiassa.

Ukrainian artillery destroys a Russian BM-30 "Smerch" east of the settlement Kamianka, Zaporizhzhia region.Location: E of Kamianka, Zaporizhzhia Oblast, Ukraine 47.379915, 36.727414
 
Mä tykkään tästä ratkaisusta lähettää skitsefreenikot rintamalle.

Näin terveydenhoitoalan ihmisenä kommentoin, että hyvässä hoitotasapainossa oleva skitsofreenikko voi tehdä ihan mitä tervekin. Ja mikäpä ylläpitää hyvää hoitotasapainoa kuin reipashenkinen sotiminen 😎

Ryssiminen astuukin näet kuvaan siinä kohtaa, kun nämä ovat rintamalla jossa huolto ei toimi. Ei sitä tarvitse jättää kuin yksi lääke ottamatta kun alkaa taas ajatus juoksemaan. Toisin sanoen jatkossa motit sekoilee itsensä hengiltä varsin nopeasti.

Ukrainan väsyttämiseen perustuva strategia tuntuu toimivan ja jatkossa vieläkin tehokkaammin. Turha sinne vielä liikaa hyökätä kun ne kohta toisiaan tappavat.
 
Vaan lienee ryssä tunnistanut heikkoutensa, joten niillä on aivan erikseen rautatiejoukot ratoja korjaamassa.

Toki itsekin haluaisin ajatella kaiken Ukrainan kannalta parhain päin, mutta nämä lukuisat voimafantasiat Siperian liikenteen estämisestä pistivät miettimään. Lähinnä sitä, että jos rautatieliikenteen sabotointi on niin helppoa syvällä Venäjällä, niin miksei sitä ole jo tehty?

Raiteillahan se rintama on tähänkin asti huollettu ja burjaattimobikit sekä tankit Siperiasta haalittu...
Kuka sanoi, että se on helppoa? Ei sinne pääsy ja räjähteillä lastattujen autojen ajelu pitkin ryssänmaata varmasti helppoa ole. Se on vaativaa, vaarallista jne. Mutta, onhan niitä tehty ja uutisoitukin. Ovat olleet paikallisia ja kiinnikin niitä on jäänyt. Ei sinne varmasti ajeta räjähdehiacella suoraan Kiovasta vaan jotain muuta tarttis keksiä. Mutta, maailmassa on mahdollisuuksia ja rohkeita miehiä sekä loputtomasti rahaa. Eiköhän siitä triangelista jotenkin se ratkaisu löydy. Esim. 50 donaa käteen jokaiselle radanräjäyttäjälle, se on äkkiä jonkun musikan 10 vuoden liksa. Yrittämättä jättäminen ja ei ole mahdollista -hokemisella se ei ainakaan onnistu, niinkuin ei mikään muukaan.
 
hit the rear right part of the ship, causing significant damage, the ship lost speed.

The Russians had to tow "Samum" for repairs with a large fairing to the stern and a roll to starboard

For this attack, the SBU used an experimental model of a marine drone, which is capable of operating in a storm, hiding from detection behind high waves. During the special operation, the height of the waves reached 1.5 - 2 m.
 
Vaan lienee ryssä tunnistanut heikkoutensa, joten niillä on aivan erikseen rautatiejoukot ratoja korjaamassa.

Toki itsekin haluaisin ajatella kaiken Ukrainan kannalta parhain päin, mutta nämä lukuisat voimafantasiat Siperian liikenteen estämisestä pistivät miettimään. Lähinnä sitä, että jos rautatieliikenteen sabotointi on niin helppoa syvällä Venäjällä, niin miksei sitä ole jo tehty?

Raiteillahan se rintama on tähänkin asti huollettu ja burjaattimobikit sekä tankit Siperiasta haalittu...
Jos et tiedä vielä niin Ukraina iski ryssän kaikkein vartioiduimmalle sillalle 08.10.2022 räjähteitä täynnä olevalla rekka-autolla.

Krimin sillalla on kuitenkin läpivalaisut ja ryssiä tutkimassa ettei mitään pahaa pääse sattumaan, silti sattui.

Joten junarata Siperiassa on Ukrainalla piis of keikki. Kun katsotaan sen räjäyttäminen tarpeelliseksi niin se tehdään.
 
Venäjän Potemkinin kulissit käsittää vaan 5% siitä 80%:sta Mariupolia, mitä Venäjä tuhos.
The reality, as always, is very different. Around 80% of homes in the private sector were devastated during Russia’s siege of the city in 2022, with this amounting to around 30 thousand residential buildings. The Russian-installed Mariupol ‘mayor’ claimed on 12 September that 1600 private homes had been reinstated. There were expressions of open disbelief and anger from local residents, who demanded to know where exactly the so-called ‘authorities’ were concealing these buildings.

Vadym Boichenko, Mariupol’s real Mayor, responded by calculating that the figure of 1600 would still only amount to around 5% of the buildings having been restored, with that only if you believe such claims. The figure is likely, in any case, to be inflated, but also includes the work that local residents have been forced to do, at their own cost. Having not raised a finger to help them, the occupiers then claim credit for such restored buildings.

----

The methods used to leave Ukrainians living in their own city homeless are so breathtakingly cynical that even the local occupation TV channel reported on them, with scenes from this program fortunately saved and posted by Ukrainian journalist Denis Kazansky. One especially shocking ploy is to refuse any compensation to residents who own another property. The channel interviewed a woman whose family, consisting of seven people, lived in the apartment block on 82 Nakhimov St which was devastated by Russian shelling. By the Russian invaders’ ‘logic’, they are entitled to nothing because they “have another property” – a dacha construction of around 8 metres, in which all members of the family would scarcely be able to fit in at one time.
 
Back
Top