Ukrainan konflikti/sota

– Putin pyrkii kaikin keinoin kasvattamaan Venäjän armeijan potentiaalia jatkaa pitkää sotaa.

– Tämä tukee osaltaan sitä, Toveri toteaa Pohjois-Korean mahdollisesta aseavusta.

– Tämä pitäisi lännessä ymmärtää.

– Olisi aikoja sitten pitänyt aloittaa pontevat toimenpiteet, niin että lännen oma puolustusteollisuus pystyy riittävän suurella kapasiteetilla tuottamaan materiaalia sekä Ukrainan tukemiseksi että omien varastojen täydentämiseksi.

Toveri arvioi haastattelussa, että Pohjois-Korealla voi olla jopa 40-50 miljoonaa erilaista tykistön ampumatarviketta, josta Venäjälle voidaan toimittaa useampi miljoona.

Samaan aikaan EU on vaikeuksissa miljoonan tykistöammuksen toimittamisessa. Jos Pohjois-Korea on kyennyt kaikkien pakotteiden alla saamaan tällaisen varustelutason, niin kyllä Euroopalla pitää olla 2020-luvun tekniikalla kyky sellaiseen tuotantoon, että voidaan aidosti puolustaa demokratiaa.
 
Siellä on suunnitelmatalous toisaalta varmastikin työstänyt näitä 1950-luvulta asti... Valitettavasti. Toivottavasti ryssivät tämän jotenkin.
 
Tuotanto on tuolla pyörinyt tasaiseen tahtiin sodan kuumasta vaiheesta asti. Tuotekehitystä on tuskin tehty, eli kranaatit vastaa sitä Korean sodan aikaista tasoa. Isot lukumäärät varmasti pitää paikkansa mutta kuten korruptoituneissa paskasstaneissa on tapana niin varaston kuranttius on sitten asia erikseen. Tavaraa on mutta suurimpaan osaan kukaan ei uskalla enää koskea.
 
Siellä on suunnitelmatalous toisaalta varmastikin työstänyt näitä 1950-luvulta asti... Valitettavasti. Toivottavasti ryssivät tämän jotenkin.
Toivon että GUR on tähän ehtinyt varautumaan. Pohjois-Korean materiaalin syöttämisestä Venäjälle on kuitenkin puhuttu niin pitkään.
Siperian rata kulkee hyvin haasteellisessa maastossa, siellä on vahvasti pengerrettyyn maastoon tehtyjä pätkiä, siltoja tunneleita.
Räjähdelastissa olevan junaan dronella osuminen pengerryksellä, sillalla tai sen ollessa tunnelin suulla olisi koko radalla liikenteen pysäyttävä isku ja tuhoisa ryssän taloudelle.
 
Toveri arvioi haastattelussa, että Pohjois-Korealla voi olla jopa 40-50 miljoonaa erilaista tykistön ampumatarviketta, josta Venäjälle voidaan toimittaa useampi miljoona.

Samaan aikaan EU on vaikeuksissa miljoonan tykistöammuksen toimittamisessa. Jos Pohjois-Korea on kyennyt kaikkien pakotteiden alla saamaan tällaisen varustelutason, niin kyllä Euroopalla pitää olla 2020-luvun tekniikalla kyky sellaiseen tuotantoon, että voidaan aidosti puolustaa demokratiaa.
Kuinka paljon sitten parempi korea on innokas antamaan on toinen asia. Onhan maa sentään edelleen sotatilassa tulitaukonsa myötä. Tarvitsevat itsekin kuulia ja tietävät, ettei tuotanto pysy tarpeen mukana. Kukaan ei ole vielä onnistunut tuottamaan tarpeeksi murkulaa rintaman tarpeisiin sodan aikana. Sitten on asia toisekseen, mikä on niiden laatu. Kimi tuskin antaa parhaimpia päältä ja kerjääjillä ei ole varaa valita. Eipä sillä, että putleri tappioista välittäisikään.
 
Toivon että GUR on tähän ehtinyt varautumaan. Pohjois-Korean materiaalin syöttämisestä Venäjälle on kuitenkin puhuttu niin pitkään.
Siperian rata kulkee hyvin haasteellisessa maastossa, siellä on vahvasti pengerrettyyn maastoon tehtyjä pätkiä, siltoja tunneleita.
Räjähdelastissa olevan junaan dronella osuminen pengerryksellä, sillalla tai sen ollessa tunnelin suulla olisi koko radalla liikenteen pysäyttävä isku ja tuhoisa ryssän taloudelle.
Ja tuo on kohtuu helppo toteuttaa. Rata on todella pitkä ja vaikeasti valvottava. Lisäksi Ukrainalla on droneja, joilla isku voidaan tehdä aika kaukaa. Ehkä suurin haaste on saada salakuljetettua dronet venäjälle, mutta eiköhän sekin onnistu lahjomalla.
 
Päivän luvut:

376677208_655249020121513_297377219811069902_n.jpg

Päivän luvut suhteessa viimeaikaisiin keskiarvoihin ja kokonaismääriin:

CategoryChange7d14d30dTotal
Personnel+470557.1567.9529.0477.0 (271440)
Tanks+1311.910.99.68.1 (4612)
APVs+412.614.414.515.5 (8814)
Artillery+2831.331.627.310.5 (5972)
MLRS+52.92.82.01.4 (774)
Anti-aircraft Systems+42.01.51.20.9 (521)
Aircraft----0.6 (315)
Helicopters---0.10.6 (316)
UAVs+1720.620.915.58.3 (4714)
Missiles--0.71.72.6 (1455)
Warships / Boats-0.10.10.10.04 (20)
Submarines-0.10.1-0.00 (1)
Other Vehicles+3432.634.529.314.9 (8492)
Special Equipment-4.14.13.91.6 (889)

CategoryChange7d14d30dTotal
Personnel+4703900795015870271440
Tanks+13831532884612
APVs+4882014348814
Artillery+282194428205972
MLRS+5203960774
Anti-aircraft Systems+4142136521
Aircraft----315
Helicopters---2316
UAVs+171442934664714
Missiles--10511455
Warships / Boats-12220
Submarines-1111
Other Vehicles+342284838788492
Special Equipment-2958116889
 
Kyllä neuvostoliitossa oli kaikki paremmin. Niillä oli sentään joka toisella kivääri.
Ei se kumma ole, että haikailevat Stalinin aikoja.
Olin hiljan eräällä forumilla, jossa joku äärimmäisen selkeästi ryssätrolli uhosi, kuinka Staliputlin oli antanut seuraavan liikekannallepanomääräyksensä,
ja polkaisi tuosta vaan 200k uutta sotilasta.
Että mitäs siihen sanotte, sieltä noin vaan polkaistaan aina satoja tuhansia miehiä liikkeelle.
En vastannut mitään, ajattelin vain että "monellekohan niistä on varusteet."
Ja ilmeisesti varustetilanne ei ole taianomaisesti parantunut tässä syssyn tullen.
 
Eikäää :D:D Joka kolmannella vaan ase mukana hyökkäyksessä.

Phoenix-kutsumanimeä käyttävä ukrainalaisen pataljoonan komentaja kertoo venäläisyksiköiden olleen äärimmäisen heikosti varustettuja.

Kupjanskin rintamalla osassa Storm Z -yksiköistä vain joka kolmannella sotilaalla oli rynnäkkökivääri. Muiden odotettiin poimivan ase itselleen tovereidensa kuollessa tai etsivän sellaisen muualta.

No onhan tuolla vielä eliittiörkkejäkin... :LOL:

F6DIcizWUAAASUk.jpg
 
Venäläiset Lontoossa
Nyt venäläiset pääsivät luokseni myös Lontoossa, tänään sytytettiin portti tuleen, koska siellä roikkui Ukrainan lippu. Uyobki
Joka tapauksessa oli pakko yrittää, koska lippu ei syty, yritettiin kerran viikossa. Tänään he ottivat mukaansa jotain syttyvää
 
Toivon että GUR on tähän ehtinyt varautumaan. Pohjois-Korean materiaalin syöttämisestä Venäjälle on kuitenkin puhuttu niin pitkään.
Siperian rata kulkee hyvin haasteellisessa maastossa, siellä on vahvasti pengerrettyyn maastoon tehtyjä pätkiä, siltoja tunneleita.
Räjähdelastissa olevan junaan dronella osuminen pengerryksellä, sillalla tai sen ollessa tunnelin suulla olisi koko radalla liikenteen pysäyttävä isku ja tuhoisa ryssän taloudelle.
Tunnelin sisällä räjähtäminen olisi myös jännä. Siinä kuluisi hyvässä lykyssä viikkoja että saavat tunnelin raivattua auki. Mitä isompi lataus, ja mitä syvemmällä räjähtää, sitä hankalammaksi raivaus menisi.
 
Jos lisäksi saadaan ammuslastissa oleva juna räjähtämään tunnelissa, on raivaaminen varmasti mieleenpainuva kokemus, kun ei ne kaikki pommit kuitenkaan kuku samalla kertaa.
 
Bulgaria konsultoi NATO- liittolaisia

#Bulgaria is consulting with #NATO allies on responses to Russia's actions in the Black Sea, including a blockade of Bulgaria's economic zone, Euractiv reported.Russia has declared a part of the Bulgarian economic zone in the Black Sea closed to shipping due to military exercises. Bulgarian Defense Minister Todor #Tagarev called such actions a provocation.
 
Back
Top