Ukrainan konflikti/sota

Luhanskissa ja Donetskissa toki koko ajan. Nyt sitten myös mm. Mariupolin seudulla ja muualla siellä minne ryssä nyt on ehtinyt etenemään.
Mikä voisi mennä pieleen.... Itse en antaisi asetta väkisin värvätyille vihollisille. Ehkä sitten ryssän tyyliin ajetaan noita raukkoja teuraaksi polkemaan miinoja. Itse voisin olla oikein noheva ja innokas liittymään ja sitten tekisin jotain tosi ikävää miehittäjien päänmenoksi.
 
Coffee Man:
Venäjän presidentti Vladimir Putin väitti varhain lauantaina julkaistussa puheessaan, että Venäjän miehittämien ukrainalaisalueiden asukkaat ilmaisivat aiemmin syyskuussa järjestetyissä paikallisvaaleissa halunsa kuulua Venäjään.

Näin he tulivat Putinin mukaan vahvistaneeksi viime vuoden kansanäänestysten tulokset, raportoi uutistoimisto Reuters.

Venäjä järjesti tasan vuosi sitten kansanäänestyksiä miehitetyillä ukrainalaisalueilla: Donetskissa, Luhanskissa, Hersonissa ja Zaporizzjassa. Kremlin mukaan äänestysten tulema oli, että asukkaat haluavat alueet osaksi Venäjää.

Se on tuo ryssä kuin agressiivinen syöpäkasvain, joka yrittää levittää solujaan ympärille laajetakseen, missä ei vastustuskykyä ole. Sama kaava joka puolella, myös Suomessa tulevaisuudessa, jos siihen annetaan mahdollisuus.
Mitä lääketiede tekee syöpäkasvaimelle? sieltä se tehokas neuvo tulee.
 
Myroshnykov kommentoi seuraavasti. Tämän perusteella etelän suunnalla tilanne aika seis. Bakhmutin itäpuolella etenee edelleen. Ryssällä etelässä myös uusi 25. armeija.

--
By directions, for now:

Bakhmutsky - the fighting is gradually moving towards Odradivka, as well as in several areas east of the railway in the Andriivka area.

The enemy is carrying out assaults in the direction of Orihovo-Vasylivka and Bohdanivka. Had little success, unfortunately.

Tokmacki - virtually unchanged, although there was some progress on our part.

It became very difficult to move, given the enemy's reserves. The main attention is now on them.

Kupyansky, Lymansky - the enemy continues regrouping and global rotation.

The newly created enemy 25th Army is gradually arriving at the designated deployment locations. The Armed Forces closely follow and cover the enemy with artillery

Berdyansky - the enemy is conducting assault operations east of Priyutny, had up to 200 meters of advance. It was subsequently stopped

Maryinsky, Avdiivskyi - no changes

Voi persikka! Kyllä se vähän siltä vaikuttaa (nyt realismia) että ei Ukrainan eväät lännen antamilla eväillä tule riittämään mihinkään isompaan puskuun. Ehkä kuukausi aikaa kunnes homma menee vielä vaikeammaksi. Talvella todennäköisesti ammutaan vain dronea infraan ym. vuorotellen sinne tänne ilman isompaa merkitystä sodan kululle.

Kohta viikon verran saanut lukea "läpimurto siellä" ja "läpimurto täällä" mutta vähän vaisuksi jääneet valloitetut alueet kaikesta huolimatta.

Luulen että tästä sodasta on nähty vasta ehkä 10 % ajallisesti, ikävä kyllä.
 
Mikä voisi mennä pieleen.... Itse en antaisi asetta väkisin värvätyille vihollisille. Ehkä sitten ryssän tyyliin ajetaan noita raukkoja teuraaksi polkemaan miinoja. Itse voisin olla oikein noheva ja innokas liittymään ja sitten tekisin jotain tosi ikävää miehittäjien päänmenoksi.

Suunnitelmassasi on se ongelma, että edes ryssä ei ole niin tyhmä, että luottaisi pakkovärvättyyn viholliseen. Aseen saa kouraan takalinjoilla, ammuksia pari lippaallista kahdelta etummaiselta mobikilta, joista toinen on valmiina ampumaan, jos lataa aseen liian lähellä. Takana odottaa varsinainen puolustuslinja, joka ampuu ne, jotka yrittävät hyökätä ryssiä vastaan ja myös ne, jotka eivät etene toivotusti. Dronet pörräävät päällä ja huomaavat, jos yrität esim. antautua.

Eli kovin helppoa ei ole miinanpolkijan pistää kampoihin. Toki kannattaa yrittää, koska muuten auttaa ryssiä.
 
Putinin puolesta puhuminen ei mene tämän Trumpin jakolinjan mukaan uusimman Ukrainan sodan alkamisen jälkeen. Monet Trumpia kannattaneet vastustavat sotaa ja ryssiä. Toisaalta sitten vihervasemmistossa on niitä vanhoja kommareita paljon, jotka edelleen sympatiseeraa venäjää ja ovat nato vastaisia, mutta tässäkin leirissa uusin sota sai aikaan selkeää mielipidemuutosta.
Tällainen historian uudelleen kirjoittaminen ei ole hyväksi.

Vihreät on kenties johdonmukaisin kaikista puolueista sen Venäjä kritiikissä (ainoastaan RKP asettuu edelle ollen johdonmukaisesti sekä kriittinen Venäjää kohtaan JA kannattaen NATO:a). Esim. Heidi Hautala on säännöllisesti vuosien ajan varoittanut Venäjän huolestuttavasta kehityksestä. Venäjän hallinto laittanut hänet mustalle listalle ja håntä ei ole päästetty Venäjälle vuodesta 2015 lähtien. NATO:n kannatuksesta harva suomalainen puolue saa puhtaat paperit (Kokoomus ja RKP poikkeuksena) mutta ei Vihreät tässäkään huonoimmasta päästä ole. Atte Harjanne esim kirjoitti näin vuoden 2021 lopussa:

Milloin NATO-jäsenyys muuttuu ajankohtaiseksi, jos ei nyt?

Jos nyt sitten katsotaan puolueita ”vihervasemmiston” ulkopuolella niin miten vaikka persut… persut on nuollut Putinin persettä vuosikausien ajan, olivat tunnetusti vuoden 2019 vaaleissa Suomen Venäjä myönteisin puolue. Sodan koko matalaintensiivisen jakson aikana (2014-2022) persuissa on fanitettu Venäjää. Siis sen JÄLKEEN kun Venäjä aloitti hyökkäyksensä Ukrainaa kohtaan. Nyt tietenkään sellaisia tuntemuksia ei kannata sanoa ääneen.

Joo väärä lanka mutta julkilausuttu typeryys pitää kumota julkisesti tai olemme kaikki tyhmempiä. Yleisenä toiveena, toivoisin, että tämä lanka olisi vähemmän poliittinen, harva varmaan lukee tätä lankaa Suomen sisäpoliittisten analyysien takia.
 
Unohdit että ps:set ovat johdonmukaisesti vastustaneet kaksoiskansalaisstatuksia ja muita kaasuputkilobbauksia. Mutta mätäpesäkkeistä vapaa ei sekään, kuten ei mikään muukaan puolue. Vihreitä jos olisi kuunneltu niin PVn rahoitus olisi ajettu monta kertaa alas.
 
Tällainen historian uudelleen kirjoittaminen ei ole hyväksi.

Vihreät on kenties johdonmukaisin kaikista puolueista sen Venäjä kritiikissä (ainoastaan RKP asettuu edelle ollen johdonmukaisesti sekä kriittinen Venäjää kohtaan JA kannattaen NATO:a). Esim. Heidi Hautala on säännöllisesti vuosien ajan varoittanut Venäjän huolestuttavasta kehityksestä. Venäjän hallinto laittanut hänet mustalle listalle ja håntä ei ole päästetty Venäjälle vuodesta 2015 lähtien. NATO:n kannatuksesta harva suomalainen puolue saa puhtaat paperit (Kokoomus ja RKP poikkeuksena) mutta ei Vihreät tässäkään huonoimmasta päästä ole. Atte Harjanne esim kirjoitti näin vuoden 2021 lopussa:

Milloin NATO-jäsenyys muuttuu ajankohtaiseksi, jos ei nyt?

Jos nyt sitten katsotaan puolueita ”vihervasemmiston” ulkopuolella niin miten vaikka persut… persut on nuollut Putinin persettä vuosikausien ajan, olivat tunnetusti vuoden 2019 vaaleissa Suomen Venäjä myönteisin puolue. Sodan koko matalaintensiivisen jakson aikana (2014-2022) persuissa on fanitettu Venäjää. Siis sen JÄLKEEN kun Venäjä aloitti hyökkäyksensä Ukrainaa kohtaan. Nyt tietenkään sellaisia tuntemuksia ei kannata sanoa ääneen.

Joo väärä lanka mutta julkilausuttu typeryys pitää kumota julkisesti tai olemme kaikki tyhmempiä. Yleisenä toiveena, toivoisin, että tämä lanka olisi vähemmän poliittinen, harva varmaan lukee tätä lankaa Suomen sisäpoliittisten analyysien takia.
Melkosta paskaa.... Huh huh.... Hautala kannatti esim nordstreamea.... Haavisto ei leukaansa loksauttanu krimi hyökkäykselle. Jatka vaan sitä puun halaamista ja papujen syöntiä äläkä yritä valkopestä vihreitä tässä hommassa.
 
Saksan päättämättömyyttä ei voi oikeuttaa historialla, Berlin sanoo.

Toisen maailmansodan jälkeen Länsi-Saksa menetti itsenäisen ulko- ja turvallisuuspolitiikkansa Yhdysvalloille. Saksalaiset unohtivat turvallisuuspolitiikan.

– Meidän oli tarkoitus olla rikkaita ja hiljaa, Berlin sanoo.

– Saksassa kasvoi kolme poliitikkosukupolvea, joiden ei tarvinnut koskaan ajatella kansallista turvallisuutta. Saksa on siinä suhteessa anti-Suomi, Suomen vastakohta, Berlin sanoo.

Saksan onnellinen jälleenyhdistyminen vain pahensi saksalaisten tiedottomuutta. Berliinin muurin murtuminen sai saksalaiset uskomaan ”historian loppuun”.

On tää nyt vittu jos toi italian kokoinen "talousmahti" pärjää koko läntiselle koalitiolle.
Jotain nyt jää tässä hommassa kertomatta vai miksi lännen apu on näin vaatimatonta?

Ja kyllä, olen hieman maistissa mut vituttaa miksi tota ryssää ei saada pois pelistä.
Alan kohta olee oikeasti sitä mieltä että nato vois nukettaa koko venäjän...
 
Back
Top