Ukrainan konflikti/sota

Tammikuun lopulla Debaltseven alueella oli arvioiden mukaan yli 8000 UA:n sotilasta, eräiden arvioiden mukaan lukumäärä oli jopa yli 10 000 miestä koostuen Ukrainan armeijan maavoimien yksiköistä, sisäministeriön joukoista, Donbass pataljoonan miehistä, Azovin pataljoonan miehistä, Pravyj Sektorin vapaaehtoistaistelijoista ja kansalliskaartin joukoista (ymmärtääkseni kuuluvat sisäministeriön alaisuuteen). Lisäksi eräissä lähteissä on mainittu Debaltseven alueella olevan miehiä ns. Dzokhar Dudajevin mukaan nimetystä pataljoonasta (tshetsheeni, venäläis ja georgialaisvapaaehtoisia) - tiedot perustuvat uutiseen, jonka mukaan Isa Munayev niminen tshetsheenikomentaja olisi kuollut Debaltsevessa ja uutisen olisi vahvistanut Amina Okueva "Free Caucasus" liikkeestä. Tämän D.D-pataljoonan vahvuus ei kuitenkaan suuren suuri ole ollut.

Ukrainan asevoimien yksiköistä minulla ei ole tarkkaa listaa, mutta jokainen ymmärtänee, että tuhansien taistelukokemusta omaavien miesten menettäminen mottiin kalustoineen (ml. panssarivaunuja ja ifv:tä) on suuren luokan menetys Ukrainan asevoimille ja vapaaehtoisjoukoille. Sen ohella, että menetys on numeraalisesti raskas on se sitä myös moraalisesti - ja toisaalta separatisteille ja venäläisille (samaa sakkia) kyseessä on operatiivinen voitto mutta myös propagandavoitto. Tavallaan Ilovaiskin toisinto ja tietynlainen osoitus UA:n asevoimien tilanteesta idässä ja siitä, että se ei kyennyt kääntämään Debaltsevea eduksi itselleen vaan näyttää siltä, että taistelusta tulee murhenäytelmä sille - vaikea uskoa, että taistelusta saataisi muodostettua jotain kansallista sankarieeposta, joka lopulta kääntäisi sodan kulun Stalingradin tapaan.

vlad.
Noin paljon. Se on game over Ukrainalta kun toi motti laukeaa.
 
Venäjä taisi muuten taktisesti viivyttää neuvotteluajankohtaa siten, että saatiin motin suu kiinni. Siinä on kulkuset itänaapurin nyrkissä neuvottelupöydässä.
 
Ei kannata irviä; otat pystymetsästä suomalaisia normireserviläisä, jotka ovat harjoitelleet viimeksi 1990-luvulla, varustat heidät saman aikakauden varustuksella ja pyydät reservistä joukon eläkkeellä olevia entisiä kapiaisia johtamaan, niin lopputulos on sama. Olen itse nähnyt sen verran myös suomalaista uhoa, että tiedän ettei se vastaa todellisuutta.

Kuule asia on niin, että paska ei kiillottamalla parane.

En tiedä missä ole varusmiespalveluksen suorittanut tai kertauksissa käynyt - mutta voin taata, että Suomessa touhu ei ole tuollaista sotapäivän 276 kohdalla!
 
En minä irvi. Purin vain harmitustani. Eikä kyse ole mielestäni miehistä kentällä, vaan esikuntajehuista. Lista rupeaa olemaan jo pitkä. Ilovaisk, Donetskin lentokenttä, ja nyt Debaltseve. Suomesta asti näki/näkee, että olisi ollut järkevämpi vetäytyä aikaisemmin.

Olen samoilla linjoilla kanssasi.

Ottaen huomioon sen missä tilanteessa moni miehistä joutui kentälle ja millä tapaa heitä on haalittu kokoon tämä joukko miehiä (ja nuoria poikia) on pärjännyt yllättävänkin hyvin - toki joukossa on miehiä joilla on taistelukokemusta aina Afganistanista saakka tai ovat ammattisotilaita, mutta silti, tämä joukko on suoriutunut tehtävästä loppujen lopuksi yllättävänkin hyvin ja pienimuotoiset operaatiotkin sujuvat kohtuullisen hyvin (ottaen huomioon tilanteen ja taustan), mutta ongelmia alkaa tulla hetimmiten kun pitää operoida suuremmilla yksiköillä (karkea arvio on se, että jos operaatiossa on useampi pataljoonavahvuinen yksikkö ongelmia tulee hetimmiten) tai jos pitäisi suorittaa usean aselajin yhteisoperaatioita, niin tulos on useimmiten kaukana hyvästä - poikkeuksiakin mahtuu joukkoon se on toki muistettava.

Eli selkeimmät sodanjohdolliset ongelmat ovat siellä komentoportaassa (esikunta, yleissikunta, sodanjohto tms.) ja tähän kun lisätään sitten se, että mukana on eturistiriitoja ja intressieroja - joukossa lienee edelleen miehiä (tai naisia) jotka välittävät infoa sujuvasti Moskovan suuntaan sekä "kansantasavalloille". Ja taktisella puolella ongelmat ovat siinä ettei kyetä tekemään nopeita painopistemuutoksia, hyödyntää joukkojen liikkuvuutta - tosin tässäkin on mielenkiintoista se, että kun on riittävän pieni osasto koossa, se voi operoida yllättävänkin tehokkaasti ja aktiivisesti mutta kun komentoporras muuttuu monitahoisemmaksi ja kun pitäisi hallita suurempia motorisoituja yksiköitä ollaan nesteessä. (Voisin olettaa, että taistelukuvan luonnissa on ongelmia mutta vihollisen elso voi myös aiheuttaa ongelmia kentällä ja vaikeuttaa olennaisella tapaa joukkojen koordinointia ja johtoa, mutta suurimpana ongelmana kyllä näen kyvyttömät (esikunta)upseerit).

vlad.
 
Välillä tunnen fyysista pahoinvointia kun katson tätä Putinin turpaa, minussa hän herättää syvää vastenmielisyyttä.
1l7vC+
 
Ihan samat syyt kuin mitkä ovat tähänkin asti estäneet Ukrainaa menestymässä sodassa.

Surkea johtaminen, sekavat komentosuhteet, huonot viestiyhteydet, itsenäiset pussihousupataljoonat jotka tekevät mitä itse lystäävät, huono taistelutekninen ja taktinen osaaminen = kyvyttömyys käydä liikuntasotaa.

Sen sijaan asemien pitäminen rakennuksissa tai juoksuhaudoissa osataan. Seurauksena on mottiin joutuminen. "Kyborgit" saavat terminaattorin lopun.

Ei siis juuri eroa Raatteen tiehen, Hägglundin ennustus menossa nappiin.
 
Pilapiirroksiin usein kiteytyy olennainen...

...ja yksi valokuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa...

Angela-Merkel-and-Putin.jpg

She’s afraid of dogs. Putin knows this so when she visited him once, he brought in his dogs. He also gave her a stuffed dog as a present.

Putin on vahvoilla, jos ottaa koirat mukaan Minskiin :D
 
Liiallinen tuttavallisuus on valheellista. Virallisiin tapaamisiin ei tuoda kissoja, koiria, papukaija, kaneja jne.
 
Saapa nähdä murtautuuko motti ulos. Voimaa siellä pitäisi olla sen verran. Vaatii verta ja paljon. Kuka ottaa sellaisen vastuun vai antautuuko ennemmin. Vaikea juttu. Uskoisin ihan maallikkona että hyvin suunniteltu murtautuminen voisi onnistua. Ei toki ilmaiseksi.
 
Kyllä ne Jenkitkin joskus yllättää:

http://www.deagel.com/news/Carl-Gus...-US-Army-Light-Infantry-Units_n000012406.aspx

http://www.army.mil/article/72402/

Aseesta saatiin niin hyvä kokemukset Afganistanissa erikoisjoukkojen käytössä että se päätettiin hankkia koko maavoimille:

http://www.funker530.com/the-carl-gustav-is-returning-to-all-u-s-infantry-units/

Asekaupat länsimaissa eivät useinkaan ole sitä, miltä näyttävät. En ota kantaa siihen, kuinka hyvä ase tuo on, mutta asekaupat tehdään lähes aina vastaosto velvotteilla. Ja niitähän ei otsikoida enää sitten, vaikka vastakauppa on sopimuksellinen pohja. Jos esimerkiksi JAS:iin on ostettu Jenkki tekniikkaa (en tiedä onko), niin jotain Jenkkipojan pitää ostaa vastineeksi.

Johannes
 
Mutta kummalle puolelle? ;)

Vähän on kuitenkin sellainen hytinä että kun on 151 kenraalia, niin varmaan joku niistä on huutanut "Ei askeltakaan taaksepäin" kun Debaltsevon puolustajat ovat kyselleen evakuointia.
Siellä selustassa on nimittäin paljon helpompi huudella.

Kuitenkin, miten kauan ukien sotilaat suostuvat olemaan tykinruokana jollekin poliittiselle pelille ja tekevät pikaisen vallankaappauksen.

Väliaikainen sotilashallinto voisi olla juuri se mitä Ukien sotaeffortti tarvii. Toisaalta voi sitä propagandan määrää minkä ryssä sais siitä irti. Vaikka valtionpäämieheksi tulisi Äiti Teresa, olisi ryssillä varma tieto siitä että johdossa on Aatun klooni ja jokainen Ukien tehdas tekee joko piikkilankaa tai Zyklon-B:tä.

Ärsyttää kun kaikki sodan jälkeiset tarinat tulevat olemaan propon ja oman perseen suojelun värittämiä. Totuus tulee esiin ehkä siinä 30-60v kuluttua, jos koskaan. Ois nimittäin kiva nähdä mikä peli johti näihin motteihin. Kukaan ei ole niin tyhmä että antaa tuollaisen syntyä ilman syytä.
 
Saapa nähdä murtautuuko motti ulos. Voimaa siellä pitäisi olla sen verran. Vaatii verta ja paljon. Kuka ottaa sellaisen vastuun vai antautuuko ennemmin. Vaikea juttu. Uskoisin ihan maallikkona että hyvin suunniteltu murtautuminen voisi onnistua. Ei toki ilmaiseksi.

Olisin uskonut, että vauhdittaakseen Minskin neuvotteluita, Ukraina olisi purkanut motin. Eipä ole paljoa näkyvissä toimintaa. Vastapuoli on sen sijaan tehnyt neuvottelutilanteen itselleen ja Venäjälle melko hyväksi.

Olet tässä asiassa oikeassa. Kyllähän Debaltseven motti pelaa separatistien ja venäläisten pussiin täysin ja siinä on mitä oivallisin kiristyskeino jos alkaa ilmaantua minkään sortin ongelmia jatkossa.

Joidenkin ukrainalaismedioiden mukaan alueelta johtaisi yksi "vapaa" tie pois, käytännössä tämäkin tie on vihollistulen alla, joten jokainen ymmärtää ettei aluetta kyetä huoltamaan vallitsevassa tilanteessa eli sanovatpa ukrainalaiset mediassa mitä tahansa niin todellisuudessa kyseessä on motti jonka huolto on ukrainalaisvoimille vaikeaa - jollei jopa mahdotonta.

Minusta ukrainalaiset tekivät suuren luokan virheen siinä ettei mottia purettu riittävän varhaisessa vaiheessa ja samalla oikaistu rintamalinjaa - vaikka tuolloin Donetskin huolto olisi helpottunut vastaavasti ukrainalaisten rintama olisi lyhentynyt ja todella kriittinen motti jäänyt syntymättä. Jos (kun) ukrainalaiset menettävät tuhansia miehiä ja kohtuullisen määrän kalustoa mottiin, on menetys kenties liian massiivinen lyhyessä ajassa korvattavaksi ja mikä merkitys tällä menetyksellä on siinä vaiheessa jos/kun separatistit ja venäläiset jatkavat hyökkäystä kohti länttä. (He kuitenkin signaalien mukaan haluavat vähintäänkin työntää ATO:n joukot kauemmas Donetskista eli jonkin sortin offensiivi on odotettavissa).

vlad.
 
Ei olisi Ukrainalla kyllä millään varaa menettää tuollaista määrää... Siinä olisi sitten samalla se suuri voitto "DNR:n" armeijalle, kun nuo luovuttaisivat. Voitto, jonka avulla saataisiin moraali mukavasti nousemaan ennen tulevaa suurhyökkäystä. Jos semmoinen on sitten tullakseen.
Kertokaa joku jokin taktisesti järkevä veto jättää 5000 äijää mottiin? Vihollisen tehtävä olisi tietenkin tuhota nuo tai käyttää jonkinlaisena pelimerkkinä. Onko olemassa ihan järkeen menevää syytä miksi tuollainen määrä sotilaita on motissa, mitä on puuhattu KAKSI VIIKKOA? Tämä motitusidea on ollut tiedossa ja 'sen nyt vaan on annettu tapahtua'? Motissa minä olisin jätte jätte kyrsiintynyt. Jos siis ei ole jotain järkevää syytä miksi olen sielä hvetin motissa:r
 
Olet tässä asiassa oikeassa. Kyllähän Debaltseven motti pelaa separatistien ja venäläisten pussiin täysin ja siinä on mitä oivallisin kiristyskeino jos alkaa ilmaantua minkään sortin ongelmia jatkossa.

Joidenkin ukrainalaismedioiden mukaan alueelta johtaisi yksi "vapaa" tie pois, käytännössä tämäkin tie on vihollistulen alla, joten jokainen ymmärtää ettei aluetta kyetä huoltamaan vallitsevassa tilanteessa eli sanovatpa ukrainalaiset mediassa mitä tahansa niin todellisuudessa kyseessä on motti jonka huolto on ukrainalaisvoimille vaikeaa - jollei jopa mahdotonta.

Minusta ukrainalaiset tekivät suuren luokan virheen siinä ettei mottia purettu riittävän varhaisessa vaiheessa ja samalla oikaistu rintamalinjaa - vaikka tuolloin Donetskin huolto olisi helpottunut vastaavasti ukrainalaisten rintama olisi lyhentynyt ja todella kriittinen motti jäänyt syntymättä. Jos (kun) ukrainalaiset menettävät tuhansia miehiä ja kohtuullisen määrän kalustoa mottiin, on menetys kenties liian massiivinen lyhyessä ajassa korvattavaksi ja mikä merkitys tällä menetyksellä on siinä vaiheessa jos/kun separatistit ja venäläiset jatkavat hyökkäystä kohti länttä. (He kuitenkin signaalien mukaan haluavat vähintäänkin työntää ATO:n joukot kauemmas Donetskista eli jonkin sortin offensiivi on odotettavissa).

vlad.

Melkein teen tästä johtopäätöksen että Ukraina ei yksinkertaisesti pysty purkamaan sitä mottia. Tietämättä nyt sitä tarkkaa tilannetta siellä pussinsuulla, niin tässä olisi ollut se paikka näyttää sotilaallista voimaa.

Jos sitä poweria ei ole tämänkään vertaa, niin mitä järkeä Venäjän on tehdä mitään suurhyökkäystä? Se vaan antaisi lännelle kimmoketta ryhtyä johonkin toimiin.

Ei sellaista hyökkäystä kertakaikkiaan tarvita, hoituu se näämmä näinkin....

Heität tähän senkin spekulaation, että Venäjä varmasti tietää Ukrainan armeijan iskukyvyn. Tietää varmasti todella hyvin, mihin Ukrainan armeijan johto pystyy. Paremmin kuin Jenkit ja EU. Voihan olla niinkin että jos kumpikin puoli sitoutuu vetämään raskaat aseensa kauemmaksi, niin Ukrainan tilanne on joka tapauksessa menetetty ja Ukrainan armeijasta ei ole vastusta edes separatisteille, ilman Venäjän tukea.

Johannes
 
Kertokaa joku jokin taktisesti järkevä veto jättää 5000 äijää mottiin? Vihollisen tehtävä olisi tietenkin tuhota nuo tai käyttää jonkinlaisena pelimerkkinä. Onko olemassa ihan järkeen menevää syytä miksi tuollainen määrä sotilaita on motissa, mitä on puuhattu KAKSI VIIKKOA? Tämä motitusidea on ollut tiedossa ja 'sen nyt vaan on annettu tapahtua'? Motissa minä olisin jätte jätte kyrsiintynyt. Jos siis ei ole jotain järkevää syytä miksi olen sielä hvetin motissa:r

On siinä järkeä, jos sitä vertaa toisen maailman sodan motteihin ja jos Ukrainan armeijan johto katsoo asiaa niiden lasien läpi. Eihän toisessa maailmansodassa 5000 miehen motin takia painettu edes mitaleita tai ylennetty kenraaleita.

Joku tässä haisee.

EDIT: Onko YouTubessa muuten mitään videoita, onko Ukraina siirtänyt joukkojaan muualle Venäjän rajojen läheisyyteen?

Johannes
 
Back
Top