Ukrainan konflikti/sota

Ukraina tekee aloitteitaan kaupunkien ulkopuolella, ryssät kohti kaupunkeja. Kaupunkisodassa on mielestäni tullut isoja tappioita molemmin puolin, aukemmissa maastoissa Ukraina on vahvemmilla. En näe isossa kuvassa ollenkaan huonoksi, että ryssät haluavat änkeytyä kaupunkeihin, lähti ne Hersonistakin kun uhkasi tulla pussi ympärille. Ja mitä enemmän ryssiä on kaupungeissa sitä vähemmän niitä on muualla, ei se joukkojen määrä lisäänny niitä siirtelemällä. Ainoastaan se siviiliväestö joka ei halua evakuointia pois kärsii tuosta, muuten ne kaupungit ovat kuolemanloukkuja ryssillekin vaikka saavat siellä vähän helpommin järjestettyä huoltonsa ja erityisesti majoituksensa kun telttoja esimerkiksi ei ole sitten ensimmäisen (2022) kevään juurikaan heillä näkynyt.

Pitää sotia omilla vahvuuksilla ja sitä tuolla näyttää molemmat yrittävän. Ryssien logistiikka noihin muutamiin kaupunkeihin on osoittautunut erittäin haavoittuvaksi, joten vaikka se heille vaikuttaa toimivalta idealta viettää talvi jossain Bahmutin raunioissa niin se on silti iso riski olla keväällä vielä huonommassa tilanteessa kuin nyt.

On tuossa sekin aspekti, että valtaamalla kaupunki saadaan myös propagandavoittoa. Ei ketään kiinnosta kuinka paljon venäläisiä siinä kaatui, niitä syntyy lisää joka vuosi... Ukrainalla ei ole varaa samanlaiseen "voittoon" kun yksikin tuhottu länsivehje on heti uutisissa ja sitä mukaa hyökkäys tuomitaan epäonnistuneeksi. Taaskin aivan sama kuinka paljon venäläisiä siinä kaatui...
 
Mikähän se eurooppalaisten etu Viktorin mielestä on ? Ryssän valtaama Ukraina, jossa miehittäjä toteuttaa natsi-Saksasta tuttuja etnisiä puhdistuksia ja vainoja ukrainalaisia kohtaan. Perkele että sylettää tuo unkarilainen persesilmä.

Orbánin mukaan Unkari on ainoa maa, joka puolustaa rauhaa ja sen myötä kaikkien eurooppalaisten etua.
 
Minun ymmärtääkseni laivaliikenne pysähtyi kun ryssä kävi (mahdollisesti) pudottamassa 4 kpl pohjamiinoja jollekin reitille. Nämä pudotettiin lentokoneesta, oletan että jostain pommikoneesta.

En muista tarkempia yksityiskohtia, tästä on muutama päivä aikaa.

Tässä lisää aiheesta, kirjoitetaan että laivaliikenteen pysähtyminen ei pitäisi paikkaansa (Oleksandr Kubrakovin twitter-tilin kuvaus: Vice Prime Minister for the Restoration of Ukraine – the Minister for Communities and Territories Development and Infrastructure of Ukraine):

Ports of Big Odesa continue to process ships that passed through the temporary #Ukrainian_corridor.

The information regarding the cancellation or unscheduled stoppage of the temporary #Ukrainian_corridor for the movement of civilian vessels from and to the ports of the Big Odesa is false. All available routes established by the Ukrainian Navy are valid and being used by civilian vessels. Given that the corridor was implemented in the extremely difficult conditions of russia's military aggression, its functioning takes into account the military situation and weather conditions.

Currently, 23 ships are under loading in the ports of Odesa, Chornomorsk and Pivdennyi. A total of 51 vessels used the entrance corridor. 33 vessels exported more than 1.3 million tons of Ukrainian agricultural products and other cargo.

Viimeksi muokattu:

Toisaalta tuosta H.I. Suttonin artikkelista tuli mieleen: ryssä on piilottanut sotalaivansa Sevastopolin ja Novorossiyskin satamiin, ja näiden satamien sisäänkäynnit on suojattu useammalla kelluvalla ponttooniesteellä.

Joten, miksei siis kuljettaisi erilaisilla meridroneilla artikkelissa kuvatun kaltaisia pohjamiinoja näiden satamien suulle, odottamaan että sotalaivat lähtevät liikkeelle? Oletan että Ukrainalla olisi jokin määrä pohjamiinoja Neuvostoliiton jäljiltä ja vaikka ne olisivatkin menneet vanhoiksi, on tuskin mahdoton tehtävä kunnostaa niitä.

Artikkelissa mainitaan kaksi Venäjän käytössä olevaa lentokoneesta pudotettavaa pohjamiinaa:

Specifications UDM-2
Diameter: 650mm
Length: 2.79m
Weight: 1,370 - 1,500kg (info varies)
Warhead: 800kg
Fuse: 3 channels
Operating depth: 12-125m
Planted mine active: 1 year +
Service life in storage: over 10 years

Specifications MDM-3 Mod.1 (export version of UDM-3, Russian service version essentially similar)
Diameter: 450mm
Length: 1.58m
Weight: 590kg
Warhead: 200kg (est)
Operating depth: 8-30m
Planted mine active: 1 year +
Service life in storage: over 10 years

Tuo ensimmäinen taitaa olla kooltaan ja painoltaan liian suuri Ukrainan käyttämien meridronejen kuljetettavaksi mutta tämä jälkimmäinen olisi sopivampi. Se on tietysti selvästi pienempi myös taistelukärjeltään, mutta sillä tuskin on väliä: artikkelissa arvioidaan että tällainen pohjamiina tuskin upottaa alusta mutta aiheuttaa tuhoja, jotka täytyy korjata. Tämä olisi siis enemmän kiusantekoa ja parhaassa tapauksessakin korjattavissa olevien vaurioiden aiheuttamista - en usko että suuremmat alukset uppoaisivat näillä. Pakottaisi kuitenkin ryssän reagoimaan ja estäisi kenties sotalaivojen liikkumisen, ainakin hetkeksi.

Meridrone on rajallisen polttoaineen takia joka tapauksessa kertakäyttöinen, joten ei tarvisi välttämättä miettiä monimutkaista pohjamiinan pudotusmekanismia vaan riittää että sitä kuljettanut drone upotetaan, jolloin miina uppoaa sen mukana. Voisi kenties miettiä, voisiko droneen asentaa jonkinlaisen nauharäjähteen (eng. line charge) joka olisi riittävän kevyt, jottei vaurioita pohjamiinaa mutta riittävän tehokas jotta esim. halkaiseen dronen siten että miina uppoaa omalla painollaan.
 
Ryssäläinen väittää että kaksi ATACMS-ohjusta olisi torjuttu Luhanskin alueella, tosin väittää myös että samalla menetettiin 3 kpl S-400 laukaisualustoja (käytetään nimeä S-400 installations).

Kenties jossain vaiheessa saadaan satelliittikuvia, joista nähdään ainakin ne ilmiselvät tappiot.

Info about 2 ATACMS in Luhansk region

Minus (minimum) three S-400 launchers + air defense group overall

1698335989336.png

Ryssäläinen väittää että kaksi ATACMS-ohjusta olisi torjuttu Luhanskin alueella, tosin väittää myös että samalla menetettiin 3 kpl S-400 laukaisualustoja (käytetään nimeä S-400 installations).
"not great, not terrible"
T-90 torjuu siis Javelinit paremmalla suhteella. Toistaiseksi ei ole kuultu että yhden Javelinin pysäyttämiseen tarvittaisiin enemmän kuin yksi T-90
 
Ryssäläinen väittää että kaksi ATACMS-ohjusta olisi torjuttu Luhanskin alueella, tosin väittää myös että samalla menetettiin 3 kpl S-400 laukaisualustoja (käytetään nimeä S-400 installations).

Kenties jossain vaiheessa saadaan satelliittikuvia, joista nähdään ainakin ne ilmiselvät tappiot.

Info about 2 ATACMS in Luhansk region

Minus (minimum) three S-400 launchers + air defense group overall

Katso liite: 85897

Eli torjui ATACMS ohjuksia törmäämällä niihin laukaisulaitteella?
 
Ei törmäämällä vaan asettamalla laukaisulaitteet ATACMS:n ohjuksen ennakkoon tiedustellulle reitille. Ryssän tiedustelu kun osaa tuonkin lentoreitin tiedustella esiin. Ihan ei mennyt nappiin kun kahden puikon torjuntaan jouduttiin kuitenkin kuluttamaan 3 kpl s-400 laukaisinta.
 
Hyvä kuvaaja ryssien tappioista ja osoittaa hyvin, miten siellä yritetään saavuttaa poliittisia päämääriä sotilaallisesti järjettömillä keinoilla. Putlerille yritettiin kyhätä jotain mini voittoa ja sekin meni vihkoon perusteellisesti.

En tuudittautuisi kovin voimakkaasti noihin väitteisiin jostain lahjasta Avdiivkan kohdalla. Ryssä on havainnut mahdollisuuden oikaista rintamaa ja yrittää samalla pussittaa ukrainalaiset. Tässä he käyttävät jo hyvin tutuksi tullutta taktiikkaa, jossa ängetään tykinruokaa lähes loputtomasti aalloittain väsyttämään vastustajaa ja tuodaan samalla isompi koneisto alueelle läpimurron hyödyntämistä varten. Eli ns. deep battlea.

Se mitä emme aina ymmärrä, kun katsomme kuolemaan lähetettäviä mobikkeja, että pienikin voitto on ryssälle iso voitto. Heillä on vähemmän hävittävää niin kauan kun sota pysyy tällä intensiteetillä Ukrainan alueella. Lisäksi mutakausi ja talvi ovat tulossa, joten kaikkien aluevaltauksien tila seuraaviksi kuukausiksi ratkotaan juuri nyt.
 
Back
Top